Kukkia XI

Nämä gerberat ostin, koska ajattelin että kimppu näyttää hauskalta turkoosia seinää vasten. Ja toiseksi, ne olivat niin halpoja - 10 kukkaa maksoi 5,5 euroa. Yhden vähän isomman hinta lienee kukkakaupassa samaa luokkaa. Nämä olikin markettikukkia.

Kukkia X

Kymmenennet kukat. Pionit kaupasta kun ei omalla pihalla kasva. Lupiinit tienpielestä.

 

Muutama kuukausi meni edellisestä. Kukkia on ollut, mutta niitä ei ole tarvinnut itse maljakkoon kaupasta hakea. Pioni on uusi suosikkini - niitä pitäisi olla paljon suuressa maljakossa. Tällä kertaa kuitenkin näin.

Juhannuksen seitsemän kukkaa

Ei tällä kertaa tyynyn alla vaan kameran muistikortilla. Tämän taian vaikutusta en tiedä, mutta ainakin nukuin hyvin.

Kevättä

Kevät. Se inspiroi.

Kukkia VII

Nämä samat narsisissit esiintyivät itseasiassa blogissa jo eilen, mutta tähän päätyneet yksilöt luovuttivat yksi kerrallaan ja makasivat vaakatasossa pöydällä, joten napsin ne yksi kerrallaan maljakkoon. Tällä kertaa asetelmassa on panostettu maljakkoon, joka on ihan itse tehty.

Toiset "kukat" ovat muovisten pääsiäiskoristeiden korvikkeita eli kumkvatteja, ehkä käsitettä "kukka" tarpeeksi venyttämällä nämäkin voidaan laskea tähän kukkaprojektiin...

Kukkia VI

Näiden kukkien oli tarkoitus päätyä ulos, mutta tulikin takatalvi ja öiset kipakat pakkaset, joten piti keksiä muuta käyttöä. Edellisessä blogitekstissä on lähikuvaa kukista. Sopivan isokokoista astiaa etsiskellessäni tämä rautalankakori tuli vastaan. Vuorasin sen sellofaanilla, niininarulla ja koristekivillä, lopputuloksena jokseenkin kivan näköinen kukkajuttu. Pitäisi vielä saada narsissien juurelle jotain tipusia tai muita pääsiäiskoristeita, mutta sopivaa askarteluideaa ei ole tullut vastaan.

30 päivän valokuvaushaaste, päivä 4 (kukkia V)

Jotain vihreää.


...ja punaista. Tämä on naistenpäivän kukka, jonka sain Tikkurilan asemalla eilen iltapäivällä.

Kukkia IV

Se on vaan tämä tulppaanikausi, puhumattakaan siitä että tulppaanit ovat omia suosikkejani.

Kirjoja

Tällä hetkellä kirjahyllyssä odottavat nämä kaikki inspiroivat kirjat (ja vähän muitakin), joihin aion tarttua heti kun aikaa liikenee. Kävin tänään lisäksi kirjakaupassa ja sain hankintalistalle muutamia ihan uusiakin kirjoja sekä lisää intoa. Jospa sitä lukuaikaa alkaisi pian löytyä...

Kukkia III

Ystävänpäivänä sain tämän kimpun oransseja tulppaaneja. Oli niin kiireinen ja väsynyt viikko etten ehtinyt miettiä huolellista asettelua, joten lopputulos oli sama kuin edellisen tulppaanikimpun kanssa.

Maailmanvalloitusta

Käytin eilisestä vapaapäivästä noin kuusi tuntia lukemalla karttakirjaa ja surffaamalla netistä sijainteja, lentoja, rantoja ja hotelleja. Maailmalla olisi niin paljon tarjottavaa...

Kukkia II

Keltaisia tulppaaneja 4.2.2012, tässä jo viikon verran vartta kasvattaneena. Erittäin piristävää keskellä kylmää talvea. Kaksi kimppua maksoi 5 euroa.

Kukkia I

Tavoitteiden toteuttaminen on aloitettu, näitä punaisia ruusuja ja neilikoita sekä valkoisia eustomia ihasteltiin loppiaisen aikaan:

Ensimmäinen suunnitelma meni pieleen leikattuani kukat liian lyhyeksi, joten ne kököttivät pari päivää "ihan vaan" maljakossa. Sen jälkeen sain aseteltua ne (Divaanin juttua soveltaen, jälleen) uudelleen:


Divaanissa oli tehty vastaava jouluasetelma punaisista kukista lastenruokapurkkeihin ja sidottu purkit toisiinsa punaisella langalla. Ei ollut riittävästi purkkeja, joten tuli juomalasiversio ilman lankoja. Ihan kiva väriyhdistelmä, sanoisin.

Joulun odotusta

Taas on kaikki edellisten ja tämän vuoden joululehdet luettu, ja jouluakin ehditty odottaa jo monta viikkoa. Välillä ehti olla jo luntakin maassa, ja kotona oli oikein tunnelmallista. Nämä auttoivat virittymään tunnelmiin.


Vielä neljä päivää.

Syysistutukset

Tilasin Divaani-lehden näytejakson, ja siellä edellisessä numerossa oli niin hienon näköisiä syysistutuksia että piti tuolloin samalta istumalta lähteä kukkakauppaan katselemaan josko itsekin saisi jotain aikaan. Tällainen tuli.

Aurinkoisen sunnuntain ajanviete

Näillä eväillä syntyy inspiroiva sunnuntai. Vielä olisi voinut kupin teetä (tai vaihtoehtoisesti näillä ilmoilla vissyä) tuohon kuvaan ottaa mukaan.

Ilmastoasiaa ja käärme pyssyn ulkopuolella

Tämänviikkoinen työmatkani kohdistui Raaheen metalliteollisuuden alkulähteille. Siellä vietettiin konsernin energiapäiviä, pääosin siitä syystä että myös työnantajani on tehnyt energiatehokkuussopimuksen TEM:n kanssa, ja nyt kaikkien toimipaikkojen pitäisi löytää se tarvittava 9 %:n säästö jostakin, sääntöjen puitteissa. Kahden päivän koulutuksen jälkeen voin vain todeta, että säästön tekeminen ja erityisesti sen todentaminen vaatii tulevaisuudessa melkoisesti päänvaivaa myös minulta.

Houkutuksena energiapäiville oli tuotu puhumaan myös kansallinen ilmastojulkkis, se parhaiten elinkeinoelämän kanssa samaan huoneeseen sopiva, siis Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola. Hän piti alustuksen aiheenaan ilmastonmuutos, ja vaikka en olekaan Korholan kanssa kaikesta samaa mieltä, kuuntelin tuon parituntisen erittäin kiinnostuneena. Täytynee sanoa, että sanoma poikkesi huomattavasti mm. siitä, mitä olen Jyväskylän yliopistossa aiheesta istunut kuuntelemassa.

Korholan pääasiallinen viesti oli, että ilmastomuutokseen liittyvä epävarmuus ihmisen vaikutuksesta on otettava huomioon ja siitä on voitava keskustella, ja erityisesti tuo epävarmuus, ei suinkaan varmuus, on syy siihen, että toimenpiteitä ilmastomuutoksen hidastamiseksi on ryhdyttävä toteuttamaan pikaisesti. Korhola on sitä mieltä, että toivon antaminen on oikea motivaattori, ei suinkaan uhkakuvien maalaaminen, joka aiheuttaa lähinnä kohtalonuskoa ja apatiaa.

Toimenpiteisiin olisi Korholan mukaan otettava täysin uusi, "reformistinen" lähestymistapa teknologioita kehittämällä, koska tällä hetkellä suunnitteilla olevat toimenpiteet ovat auttamatta liian hitaita. Ratkaisumallien tulee olla a) aidosti ilmakehän tilaa parantavia, b) kustannustehokkaita ja kansantaloudellisesti järkeviä sekä c) ympäristön kokonaisedun kannalta mielekkäitä ja ekologisesti sekä sosiaalisesti kestäviä. Viimeinen kohta tarkoittaa siis, että ratkaisumallit eivät saa luoda uusia ympäristöongelmia toisaalle. Tästä viimeistä kohdasta esimerkkeinä, jotka eivät toteuta ehtoa, Korhola käytti tuulivoiman ja maisemallisten ongelmien sekä bioenergian ja metsänhakkuiden välistä yhteyttä. Mielenkiintoista oli mielestäni, että keskustelussa ei edes tässä kohtaa mainittu ydinvoimaa, jonka ympäristö- ja ilmastovaikutukset ovat käytännössä täysin eri asioita. Jos tuulivoima ja bioenergia ovat poissa laskuista, kysymykseni kuuluukin, mitä maailmalla on enää tehtävissä sillä aikataululla, jota muutoksen hidastaminen vaatii?

Oli erikoista olla kuuntelemassa tuota luentoa sellaisessa seurassa, jossa esimerkiksi maininta Suomen Luonnonsuojeluliitosta aiheuttaa tukahdutettuja tyrskähdyksiä. Olen ilmeisesti liiaksi tottunut toisenlaiseen seuraan. Ilmeisesti myös luennolla istuminen ja läsnäololistojen kierrättäminen on minulla liian tuoreessa muistissa, koska henkilökohtaisen savun korvista sai se uskomaton sähläys, jolla osallistujalistoihin saatiin viimein kaikkien paikalla olijoiden nimet. Kuinka vaikeaa se voi olla?!

Johtopäätöksenä koulutuksesta todettakoon, että energia-asioita on kyllä ajettu eteenpäin kuin käärmettä pyssyyn (sanonta kulutti itsensä niiiin loppuun kahdessa päivässä), mutta jäin siihen käsitykseen, että toistaiseksi tuota viatonta luontokappaletta ei sinne ole vielä varsinaisesti kertaakaan saatu.

En päässyt tällä reissulla masuunille enkä valssaamolle, mutta opastettu kierros on seuraavalle kerralle jo varattuna. En myöskään juuri ehtinyt tutustua paikallisiin nähtävyyksiin, ja Raahen vanhasta kaupungista se vähä mitä ehdin nähdä, esittäytyi lähinnä käsikopelolla. En muista koskaan olleeni yhtä pimeässä kaupungissa. Koin melko konkreettisen aikamatkan menneisyyteen.

Kaiken muun lisäksi on mainittava, että Korholalla oli ehdottomasti koko salin parhaiten istuva puku. Erittäin tyylikästä, herra Korhola.

Raahen vanhan kaupungin pimeyttä.

Omena jouluksi

Kuten jo aiemmin mainitsin, en aio antaa joulun livistää sormien välistä, joten joulufiiliksen virallinen nostatus alkoi välittömästi ensimmäisen adventin tultua (toivottavasti en pääse kyllääntymään kolmessa viikossa...).

Tulipa sitten käytyä viikonloppuna kaupassa (koska perjantaina ei voinut kun oli älä-osta-mitään -päivä) ja siellä tuli hirveä hinku ostaa joulukoristeita. Jotain. Valoja, tähtiä, punaista, kultaa. Kaupat on täynnä vaikka minkälaisia lyhtyjä ja valoja, mutta on aivan kertakaikkisen turha ostaa parvekkeelle mitään koska a) se on niin ruma ja b) pimeään aikaan meillä on aina verhot kiinni, koska naapuri näkee muuten koko meidän kodin. Vastustin myös tiukasti kiusausta ostaa sisälle sähköllä toimivia jouluvaloja, kyllä meillä lamppuja palaa kaikissa huoneissa muutenkin ihan tarpeeksi, jatkuvasti, kun on näin pimeää.

Siispä astelin hedelmäosastolle ja ostin kilon verran koristeita jouluksi. Toimii.

Järjen veit ja merelle siltaa

Noniin. Seinäjoen kesän toiset festivaalit on nyt eletty. Tangohulinaa oli kaupungissa keskiviikosta sunnuntaihin, ja tänään viimeisetkin jäljet keskustan kaduilta on saatu siivottua.

Havahduin huomaamaan, että onhan sekin ihan oikea festivaali. Itse olin siellä enemmän töissä kuin huvittelemassa, vaikka kävin huolellisesti kuuntelemassa suuren iskelmäidolini Topi Sorsakosken keikan torstai-iltana. Se oli hieno keikka se. Sanoisin jopa, että hienompi kuin ne osittain näkemäni rokimmat keikat sivummalla tangokadusta.

Markkinahenkeä etukäteen tuntemattomalle omituisiin tilanteisiin joutuminen oli tangokadulla enemmän kuin todennäköistä. Kollegan kanssa mm. törmättiin Marita Taavitsaisen keikalle lavan eteen välispiikin aikana, ja hetken siinä katse yläviistoon Maritaa ihmeteltyämme tajusimme - ympäriltä kuuluvan rapinan havahduttamina - seisovamme keskellä valtavaa kadun pituista tanssilattiaa. Tuli kiire väistellä tangokansaa sivummalle, kun pariskuntia alkoi tulla syliin.

Olen hyvinkin saanut perspektiiviä siihen, miksi joku lähtee Tangomarkkinoille toiselta laidalta Suomea katsottuani meininkiä tänä vuonna paikan päällä. Oli mielenkiintoista havaita, että siinä missä oma sukupolveni vetää Provinssiin päälle sen festarikarhupuvun tai -peruukin,
tangomarkkinasukupolvi vetää päähänsä sen jo parikymmentä vuotta markkinoilla mukana kulkeneen huopahatun, joka on kiinnitetty täyteen tangopinssejä. Festarikansa on festarikansaa ja festarirekvisiittaa pitää olla.

Tangomarkkinoilla on myös oma vihkiytynyt yleisönsä - karavaanarialueita työn puolesta kiertäessä kävi ilmi, että joillain alueilla on viimeisten 15 tangomarkkinoiden ajan majaillut suurinpiirtein sama porukka, samoilla paikoilla, ja kaikki tuntevat toisensa. On niin totuttu siihen mitä viimekin vuonna oli, että jos leirintäalueen suihku vaihtaa paikkaa, ollaan järjestäjäpuolella helisemässä kiukkuisen palautteen kanssa. Sama seikka selittää toisaalta myös sen, että pitkin tätä viikkoa Ilkan sivut ovat täyttyneet kireistä kommenteista liittyen siihen, kenen olisi pitänyt voittaa ja pitäisikö Lauri Tähkää päästää tangomarkkinoiden päälavalle.

Tyypillistä on myös, että siinä missä esim. Provinssissa 100 dB(A) saa yleisön huutamaan kovempaa ja ryntäämään lähemmäs lavaa, Tangomarkkinoiden päälavalla 75 dB(A):n ylityttyä meitä melumittarin kanssa seisojia pyydetään tekemään jotakin kun meteli on niin kamala. Täytyy kyllä myöntää, että itse kallistun hieman jälkimmäisten puolelle. Oli todella mukava kuunnella ulkoilmakeikkaa, jonka mökä oli sen 75-80 dB(A) noin 30 metrin päässä kaiuttimesta. Ei tarvinnut tulppia, mikä on kaltaiselleni pienikorvaiselle ja tinnituspelkoiselle henkilölle suunnaton huojennus. Joku tietävä voisi valaista minua, miksi, oi miksi pitää viheliäiset nuorisomusiikkikeikat olla niin kovalla?

Tässä vielä tangokansaa ja Topi.

Parvekepuutarha 2008

Olen ollut vähän laiska ja saamaton blogin suhteen, enkä mm. ole saanut uutta parvekepuutarhaani esiteltyä blogissa lainkaan. Tätä nykyähän minulla on oma sellainen. Ei se nyt ihan mihinkään Kotilieden puutarhasivulle varmaan pääsisi, mutta on sinne kannettu pöytä Jyväskylästä, hankittu mukava pehmeä parvekematto, ostettu amppelia ja ruukkua sekä idätetty siemeniä.

Parveketta. Kuvassa olen myös kätevästi itse omana varjonani sekä naapurin kaunis verho.

Matto oli hyvä hankinta. Se on todella mukava jalan alla, ja kuivuu sateen jäljiltä HETI. Suosittelen, niitä myydään terassi- tai parvekematon nimellä.

Kukat ovat tällä kertaa viime syksyn reissun väreissä punaisia ja keltaisia. Amppelin hankin valmiiksi istutettuna. Olivat anteliaita siellä puutarhakaupassa, kaupan päälle tuli myös yksi kappale voikukkaa. Amppelissa kasvaa tuon voikukan lisäksi sellainen riippuva, keltaisia pieniä naamallisia kukkia kasvattava kaunis juoppo kasvi, joka tarvitsee noin litran vettä päivässä pysyäkseen terhakkana. Nimi saattoi olla niinkin tylsä kuin kultahippu. Lisäksi parvekkeella kasvaa punaisia pelargonioita parvekelaatikossa ja joku keltainen ihan kiva mykerökukkainen pieni kukka, jonka nimi oli ehkä papinkukka tms. Eipä tullut kirjoitettua nimiä ylös ostohetkellä...

Huhtikuussa laitoin vaikka mitä siemeniä tulemaan kesää varten, mutta jostain syystä hengissä selvisivät vain sitruunamelissa ja köynnöskrassi. Multa oli luomua, joten siitä se ei voi johtua... Krassia varten on parvekkeen kaiteesta kattoon viritetty ristikkokin, saapa nähdä (epäilen) kasvaako se koskaan niin isoksi että ristikosta olisi varsinaista hyötyä. Köynnöksen surkeus johtuu osin siitä, että istutin ne ulos aika myöhään, ja osin siitä, että pelargoniat olivat arvioitua suurempia, joten krasseille ei juurikaan jäänyt tilaa. Virhearvio. Myös sitruunamelissat ovat edelleen aivan pikkuruisia, mutta sille ei ole mitään varsinaista syytä.

Parveke on mukavasti ilta-aurinkoon päin. Toistaiseksi kelit ovat olleet keskimäärin niin viileät, että puutarhaa ihastellaan pääasiassa ikkunalasin läpi. Heinäkuun helteitä odotellessa.

Pelargooniat.