Maailmanvalloitusta

Käytin eilisestä vapaapäivästä noin kuusi tuntia lukemalla karttakirjaa ja surffaamalla netistä sijainteja, lentoja, rantoja ja hotelleja. Maailmalla olisi niin paljon tarjottavaa...

Hengissä ollaan

Jos nyt joku tätä yleensä enää eksyy lukemaan, niin tiedotan, että olen hengissä ja myös ilmeisen täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Hieman voimia verottaa tiukka työnteko, mutta täällä ollaan yhtä kaikki.

Viimeisen entryn jälkeen ei juuri ole tapahtunut kummia. Kummimmasta päästä tapahtumista lienee Firenzen kokeminen uudestaan kuuden vuoden jälkeen toukokuussa (oli ihanaa, vihreää, aurinkoista, ihanaa, lämmintä ja ihanaa) ja Berliinin sateinen reissu kesäkuussa (Söin yhden elämäni parhaista illallisista La Crapule -nimisessä ravintolassa). Ohjelmaa on alkukesälle riittänyt enemmän kuin on ollut motivaatiota toteuttaa sitä, mutta aikatauluja on noudatettu ja juhannukset, provinssit, tangomarkkinat, häät ja muut kissanristiäiset on juhlittu ajallaan. Kaikesta on suoriuduttu hyvällä rutiinilla, joten raportoitavaa on jäänyt kerrassaan vähän. Sen verran voi Provinssista ja tangoista mainita, että tänä vuonna en ollut kummassakaan töissä ja olin erittäin tyytyväinen siihen järjestelyyn. Viime viikonloppu oli ensimmäinen ohjelmaton viikonloppu sitten helatorstaista Italian reissua edeltävän viikonlopun, ja seuraava häämöttää elokuun lopulla, joten vapaa-ajanongelmat eivät mahtuneet tämän kesän aikatauluihin. Lisäksi kesälomat ovat pääosin vielä edessäpäin, joten myös töitä on tehty ahkerasti.

Tai siis enemmän kuin ahkerasti. Olen tehnyt julmetusti töitä. En ole koskaan tehnyt näin kovasti töitä. Mietin, että jos viikon päästä ei alkaisi kesäloma, tuntuisiko minusta tällä hetkellä samalla tavalla väsyneeltä kuin nyt tuntuu, kun tietää että kuusi päivää pitää vielä pinnistellä. Todennäköisesti tällä intensiivisyydellä olisin kyllä joka tapauksessa loman tarpeessa. Hauskaa tässä on se, että samalla kun olen todella väsynyt, olen myös enemmän motivoitunut ja innoissani omasta työstäni kuin koskaan. Päätös istua töissä yleisenä lomakautena oli todella hyvä ratkaisu: olen saanut tehtyä paljon rästihommia sekä monenlaista pohdiskelua ja organisointia kaikessa rauhassa. Sain varmistuksen sille, että olen parhaimmillani saadessani tehdä to do -listan ja sitten toteuttaa sitä yksi tehtävä kerrallaan. Asiat tulevat tehdyksi. Lienen siis putkiaivo.

Siviilielämän puolella seuraava mullistus on: Ta-daa! Muutto! Elokuussa pääsemme uuteen asuntoon Seinäjoen kaakkoislaidalle, eikä tuo tapahdu hetkeäkään liian aikaisin, sillä hermoni tähän taloon ja sen asukkaisiin menee kerta kerran jälkeen useammin. Eikä tuo hermojen menetys ole hyvä yhdistelmä tällä hetkellä vallitsevan väsymyksen kanssa.

Viimeeksi tänään menetin itsehillintäni ja päästin pitkän ja erittäin epäjohdonmukaisen tekstin pyykkivuorolistan laitaan (ei ollut ensimmäinen kerta kun jätän terveisiä). Kirjailtuani selkeältä tuntuneen ajatukseni epäselkeään muotoon kirosin hetken ja kävin kirjoittamassa ihan oikean heippalapun, jonka ripustin omia pyykkejäni sabotoineen henkilön lakanaan. En piirtänyt lakanaan, vaikka sekin kävi mielessä. Heippalaputuksen lisäksi mieleni tekisi soittaa ja raportoida sosiaalityöntekijälle, ympäristöviranomaiselle sekä kiinteistöhuoltoyhtiöön, viimeiseen vähintään puolenkymmenen asiakohdan lista muistini tukena.

Onneksi kuitenkin oma työni pitää minut iloisen kiireisenä, etten ehdi murehtia liikaa asuinrakennukseni alennuksen tilaa. Ja suuremmankin naapurikiukkutärinän saa aina tyyntymään parvekkeelta aukeava auringonlaskumaisema.

Excuse me, Sir, olen turisti

Alkuvuosi on mennyt käytännössä erilaisiin vuotta 2008 ja ympäristöä (eikä välillä edes sitä) koskeviin kyselyihin vastatessa. Se on olennainen osa työtäni ja kirjattuna myös roolikuvaukseeni, mutta en olisi arvannut että neljännes vuodesta on pelkästään sitä (olen niiin jäljessä kaikissa muissa töissäni). Ensimmäisenä raportointivuotenani tilanteen teki mielenkiintoiseksi se, että minulla ei ollut aavistustakaan mitä kaikkia raportointivelvollisuuksia työnantajani kaltaisella putiikilla voi olla, ja lyhenin päivä päivältä lannistuksesta postilaatikolla, kun pyytämättä ja yllättäen siellä odotti jälleen yksi uusi tyhjä planketti. Nykyisin tosin suuri osa raporteista tehdään erilaisilla - paremmilla ja huonommilla - nettikaavakkeilla, ja niiden täyttämisessä pitää olla erityisen tarkkana, että on tarkistanut, tuplatarkistanut, tallentanut ja lähettänyt kaikki täyttämänsä välilehdet ja tiedot. Alan nyt varovaisesti jo uskotella itselleni, että maaliskuun päätyttyä viimeinenkin eräpäivä raportoinnille on mennyt. No, ensi vuonna lienee helpompaa, kun on edes kevyt aavistus siitä, mitä tuleman pitää.

Raportoituani raportoimasta päästyäni ja todettuani että olen saanut ko. sidosryhmävelvoitteet hoidettua viime keskiviikkona, otin etäisyyttä ympäristöinsinööriyteen ja matkustin vanhaan kunnon Lontooseen. Kulta oli matkustanut sinne työmatkalle jo alkuviikosta, ja minä menin muutamaksi päiväksi perässä. Imperiumin pääkaupunki ei ollut aivan yhtä keväinen kuin odotin, mutta mahtava kaupunki yhtä kaikki. Pidän siitä joka kerta yhtä paljon.

Saarivaltakunnassa on se erikoinen piirre, että ensimmäisenä päivänä kaikki on nurinkurista, ja tuntee itsensä normituristiakin turistimmaksi väistäessään ihmisiä jalkakäytävällä väärään suuntaan ja nykiessään vääriä ovia vääriin suuntiin. Katua ylittäessä on ensin helppo muistaa katsoa juuri siihen toiseen suuntaan, mutta sitten noin puolen päivän jälkeen sitä menee jotenkin sekaisin siitä kaikesta vääriin suuntiin yrittämisestä, että suojatielläkin vilkuilee hätäisesti varmuuden vuoksi molempiin suuntiin, kun ei enää ole ihan varma. Se menee kuitenkin onneksi ohi noin päivässä. Mutta kyllähän sitä itsensä hieman idiootiksi tuntee rynkyttäessään kahvilan ovea niin pitkään, että kaikki sisällä olevat asiakkaat ehtivät kääntyä katsomaan. Sitten kun viimein pääsee sisään, menee kello viiden tee väärään kurkkuun kun luulee, että kadulla auto liikkuu ilman kuljettajaa.

Tällä kertaa olin yrittänyt suunnitella matkani pakolliset ohjelmanumerot hyvin etukäteen, koska kaupungissa on käyty nyt jo niin monta kertaa ettei voi luottaa pelkästään siihen, että suurkaupungin nähtävyyksiä töllistellessä aika kyllä kuluu mukavasti ja tyytyväisesti. Olin jo edellisellä reissullani haaveillut Kew'n puutarhan näkemisestä, ja nyt sinne viimein pääsin. Paikka oli mahtava, vaikuttavinta olivat magnoliat täydessä kukassa päästämässä sellaista tuoksua, jota olin aikaisemmin vetänyt sieraimiini ainoastaan The Body Shopin purkista (aika autenttisen tuoksun ovat mokomat purkittaneet). Vaikka maaliskuun vesisateessakin paikka teki vaikutuksen, niin varmasti myös kesäkuussa lämpimällä säällä puutarhassa viihtyisi paremmin kuin hyvin vaikkapa piknikillä.

Perjantai-iltana nautimme aidosta ja alkuperäisestä englantilaisesta seisomapaikkakomiikasta Jongleurs comedy clubilla, lauantaina katsoimme vesisateessa David Beckhamin, Wayne Rooneyn, Peter Crouchin ja kumppaneiden menestyksekästä jalkapallottelua Wembleyn stadionilla (Englanti - Slovakia 4 - 0) ja sunnuntaina kiersimme British Museumin pitkästä aikaa. Osasin suhtautua muumioihin ja Egyptin historiaan Sinuhe Egyptiläisen hiljan luettuani paljon paremmin kuin edellisen kerran 16-vuotiaana (jolloin visiitti kesti museokauppakierros mukaan luettuna noin puoli tuntia). Ensimmäistä kertaa elämässäni ajoin myös double deckerillä, maisemia näkyi paremmin kuin maanalaisessa ja mukavaa oli muutenkin.

Olin myös tehnyt etukäteen pätevän ostoslistan, Lontoossa kun on tuota valinnanvaraa hieman enemmän kuin täällä Seinäjoella. Olikin ilahduttavaa kävellä kauluspaitakauppaan, jonka valikoimasta ei voinut olla löytämättä itselleen sopivaa, tai teekauppaan, jossa oli teevalikoimaa yhtä paljon kuin edellisessä kaupassa paitoja. Päädyin ostamaan kaksi paitaa, kalvosinnapit ja puoli kiloa teetä. Tietysti osin ostostelumahdollisuuksia helpotti se, että Lontoon-agenttimme, rakas paikallisoppaamme osasi vinkata oikeat paikat eikä tarvinnut kiertää arvailemassa.

Viivyin melkein kokonaiset neljä päivää, ja ehdin mielestäni oikein kivasti kaikenlaista. Seuraavaa samanpituista turistireissua ei onneksi tarvitse odotella vajaata kahta kuukautta enempää, vuorossa tuolloin toinen rakas kaupunki Firenze. Ehkäpä sieltä en tuo tuliaisina samanlaista kevätflunssaa, jollaisen kylmänkostea Lontoo lähetti mukanani Suomeen.

Un vaso de Cava, ¡Por favor!

Kierrettiin Barcelona viidessä päivässä. Kaupunki oli hieno, ihmiset ystävällisiä ja mukavia, ruoka oli hyvää ja Cava jopa vielä parempaa. Alkeellisella espanjallani pärjäsin vallan mainiosti, pystyin selvittämään mitä halusin. Ymmärsin myös omaksi yllätyksekseni todella hienosti, mitä espanjalaistädeillä ja -sedillä oli minulle sanottavana. Ja lämmintäkin piisasi.

Arkkitehtuuri. Kierrettiin jonkun verran Gaudin pytinkejä, Casa Batllo ja Casa Milà, Sagrada Familia sekä Parc Güell, erikoisia ja tosi hienoja olivat. Parasta oli kuitenkin vanhan kaupungin pienet kadut ja aukiot ja niiden persoonalliset pienet kaupat. Montjüicin suihkulähteet ja kansallispalatsi olivat hienoja hämärän tullen, vaikka alueen arkkitehtuuri muuten toi mieleen Ceaucescun Bukarestin. Erityisesti renessanssipalatseja kaupungissa riittää.

Liikenne. Vilkasta oli, mutta yli ei ajettu. Turistille erittäin kätevä kulkupeli oli metro, jolla matkustaminen oli edullista ja jolla pääsi kätevästi isossa kaupungissa paikasta toiseen. Vanhan kaupungin neljä-viisimetrisillä kaduilla torvet soivat, kun jääpalakuskin auto seisoi jonkun ravintolan edessä ja taakse alkoi kertyä jonoa. Liikennekulttuuri vaikutti kuitenkin hyvin joustavalta – sitä vartenhan autossa on torvi ja hätävilkut, että voi ilmoittaa itsestään.

Museot. Kaupungissa on aika vähän suuria vetonaulamuseoita, mutta löydettiin kuitenkin kaksi ihan kiinnostavaa. Merimuseo on hieno ja iso ja sijaitsee ilmeisesti maailman suurimmassa ja parhaiten säilyneessä keskiaikaisessa rakennuksessa, vanhassa laivanrakentamossa. Jo rakennus oli näkemisen arvoinen, ja siellä sai rauhassa vaellella, ei ollut tungosta. Picasso-museo sijaitsee renessanssipalatsissa ja kokoelmissa on pääasiassa maestron nuoruudentöitä. Museokaupoissa tuotteistamista ei ollut viety ihan niin loppuun saakka kuin joissakin muissa eurooppalaisissa museoissa. Suoritin vain perinteiset matkamuistopostikorttishoppailut.

Ruoka & juoma. Kaupungista saa sekä hyvää että pahaa ruokaa. Huonointa ruoka on niissä paikoissa, joissa on ulkopuolella valokuvat sisäpuolella tarjottavasta, pakastimesta kaivetusta ruoasta. Parasta ruoka oli pienissä ja hämyisissä ravintoloissa, joissa tarjotaan perinteinen, verrattain edullinen menu del dia alku- ja jälkiruokineen tai pintxoja (tapaksia). Pintxot katetaan klo 20 alkaen baaritiskille ja niitä noukitaan siitä lautaselle n. 2 euron kappalehintaan. Aamiaiset bocadilloineen ja tuoreena puristettuine appelsiinimehuineen olivat omiaan päivän aloittamiseen. Myös Burger King oli ihan ok… Juomista täytyy ehdottomasti mainita espanjalainen kuohuviini Cava, joka oli todella hyvää. Sitä siemaillaan sujuvasti kaikkina vuorokauden aikoina hienoista laseista, joita on suomessa tottunut käyttämään vain oikein hienoissa juhlissa. Olut puolestaan ei oikein maistunut, ja koska Cava oli niin hyvää, unohdin tyystin maistaa yhtään mitään muuta. Tottuminen espanjalaiseen ruoka-aikatauluun vaati kellon aktiivista seuraamista, että ehti syödä silloin kun ruokaa vielä oli saatavilla. Iltaisin vanhassa kaupungissa on tarjolla todella paljon todella kivoja ja tunnelmallisia baareja. Nyt jo kahden reissun verran matka-apuna on ollut Mondon kaupunkimatkaopas (Barcelonan lisäksi Amsterdam), ja ne ovat olleet aivan ehdoton etu erityisesti baarien ja ravintoloiden löytämisessä, jos myös muussakin turisteilussa. Suosittelen lämpimästi.

Ruoka ja juoma top 5:
1. Cava
2. Pintxot
3. Jamon Serrano, ilmakuivattu kinkku, mielellään croissantin välissä
4. Menu del dia
5. Gaspacho

Shoppailu. Kaupunki on täynnä ihania, suomalaiselle edullisia kauppoja. Erityisesti isot vaateketjut tarjoavat niin paljon kaikkea ihanaa niin edullisesti, että olisin voinut ostaa vaatteita monta säkillistä. En oikeasti ole ollut innostunut vaatekaupoista moneen vuoteen niin paljon kuin tuolla. Rihkama- eli koru- ja asustekauppoja oli myös tuhkatiheään. Hankaluuksia tuotti lähinnä siesta n. klo 13–16.30, jona aikana kaikki kaupat olivat kiinni. Toisaalta kaupat olivat auki siestan jälkeen vielä myöhään illalla.

Turismi. ¡Hay mucha gente! Kun kaupunki oli nytkin, lokakuun puolivälissä melkoisen täynnä ihmisiä, kuinka paljon niitä mahtaakaan olla sesongin aikaan. Pääkatu Ramblan ihmisvilinä ei tuntunut taukoavan mihinkään aikaan päivästä, ja isoimmat/halvimmat vaatekaupat olivat sulkemisajan lähestyessä niin täynnä, että into shoppaamiseen laantui. Uimarannalla oli aika tyhjää tähän aikaan vuodesta, mutta vesi oli yhä oikein lämmintä. Tosin tiukassa istuvat öljyläikät jalkapohjissa ja kengänpohjissa reissun jälkeen kertoivat osaltaan rannan puhtaudesta. Puhtaampia rantoja löytyy kuulemma etelämmästä, päiväreissun päästä. Tibidabo-vuorelle ja sen huvipuistoon turistit olivat edelleen löytäneet, vaikka viidensadan metrin korkeudella oli ihan toppatakkikeli. Reissu vuorelle jäi verrattain lyhyeksi. Sunnuntai-iltapäivä näytti olevan yleinen performanssi- ym. turistien viihdytysajankohta, koska puistot ja aukiot täyttyivät erilaisista mahtavista esiintyjistä.

Parasta reissussa olivat aurinkoiset iltapäivän hetket terassikahvilassa, edessä virkistävä juoma eikä kiire minnekään. Ja tietysti ihanat vaatekaupat! Sunnuntaiyönä lennettiin takaisin kotiin tähtikirkkaassa yössä tähdenlentoja ihaillen. Bussi toi Jyväskylään puolilta päivin, jonka jälkeen kävelin väsyneenä tiedekuntaan hakemaan maisterin paperini. Ihan en vielä ole ymmärtänyt, että en ole enää opiskelija.

Pyykkipojalla villi kesytetään

Eilen olin reipas. Ajoin polkupyörällä noin 40 kilometriä. Tai 39, koska pyöräni, uskollisesti palvellut Elina, hajosi kilometriä ennen kotiovea. Sen siitä saa, kun jättää pyörän huoltamisen jatkuvasti tuonnemmaksi. En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta ketjut eivät joka tapauksessa enää pysy paikoillaan. Koska kulta rakensi itselleen uuden hienon pyörän, olen saanut hurjastella eilisestä asti kullan edellisellä, Marinilla, joka onkin ihan mukava fillari lähemmän tutustumisen ja satulan laskemisen jälkeen. Tuo maastohirmu ei tosin ole vielä ihan kesy: se on hieman perso farkkujeni oikealle lahkeelle. Otin pyykkipojan avukseni, etten joutuisi villin hampaisiin. Ja tänään ajoin ensimmäistä kertaa noin kolmeen vuoteen Kramsunkadun pyörätien alhaalta ylös asti. (Olen siis ajanut sen kerran aiemmin enkä ole yrittänyt toiste. Elinasta ei oikein ole siihen.) Marin on hyvä peli. Välillä tosin painan väärästä vivusta ja jään pyörittämään paikalleni ketjujen pudotessa pienimmälle rattaalle. Elinan kanssa sellaista ei tapahdu, vahingossakaan.

Oma pyöräni sinnitteli mukanani kuitenkin koko matkan Säynätsaloon ja takaisin. Itse ei tarvinnut vauhtiin pääsemisen ja ensimmäisten ylämäkien jälkeen sinnitellä, matkanteko sujui mukavasti. Matkalla oli maisemia ja jonkin verran vastatuulta. Perillä oltiin turisteja ja näin viimein Aallon suunnitteleman kunnantalon, joka oli suurin osasyy sunnuntairetken kohdevalinnalle, ainakin omasta puolestani. (Jyväskylässä asuessani olen alkanut fanittaa Alvar Aaltoa miltei pikkutytön lailla. Maestro.) Rakennus oli jopa vielä hienompi kuin mitä odotin. Paitsi pienempi. Mutta mihinpä pieni kunta isoa taloa olisi tarvinnutkaan. Seuraavalla kerralla tullaan arkipäivänä ja käydään sisälläkin.

Lehtisaaresta löytyi vahingossa erikoinen museokauppa, joka tosin oli auki vain tilauksesta, ja päädyttiin tähyilemään muinaista valikoimaa ainoastaan näyteikkunan läpi. Nähtiin myös Lindgrenin ja Liljequistin suunnittelema, suloisen porsaanpunainen Säynätsalon kirkko. Sisään sinnekään ei päästy. Arkkitehtuurikierroksella oli samaan aikaan pari ulkomaalaistakin, Säynätsalo ei siis liene mikään vaatimaton vaelluskohde arkkitehtuurin ystäville. Säynätsalossa oli kaiken kaikkiaan kovin rauhallista. Siellä voisi vaikka ihminen asua.

Olen jälleen ottanut seuraavan askeleen opiskelujen päättämiseksi: kävin kirjoittamassa kypsyysnäytteeni aamulla. Aiheet tuntuivat hieman vaikeilta (en meinannut muistaa omia tutkimustuloksiani niin tarkasti), mutta kirjoitin silti sujuvasti kolme sivua. En kuitenkaan muistanut laittaa vastauskonseptiin aihevaihtoehtoa, josta kirjoitin, ja päädyin kertomaan sen sähköpostitse professorille jälkikäteen asian juolahtaessa mieleeni. Melko kypsää minulta, sanoisin.

Ohjelma oikuttelee, joten kuvat tulee perässä:

Säynätsalon kunnantalon eri hieno sisäpiha.
Suihkulähteen laidalla seisoskelee Väinö Aaltosen patsas
(olen ottanut faktoista selvää).

Kullan uusi pyörä poseeraa museokaupan seinustalla.

Minä poseeraan museokaupan edustalla.

Elina on vielä voimissaan. Hieno kypärä, eikö?

Pietarissa

Pieni tuulahdus Pietarin vapusta. Sain viimein kuvat kehitettyä ja olin positiivisesti yllättynyt tuloksesta. Tätä kuvaa katsellessa tulee elävästi mieleen ne polveen saakka märät lahkeet ja läpeensä kastuneet kengät ja sukat. Mutta oli siellä niin hienoa...