Uusi vuosi 2015

Joulut on juhlittu ja vuosikin ehti taas vaihtua monta päivää sitten. Tällä kertaa joulu ja uusi vuosi oli reissuja täynnä, joten ehdin pohtia mennyttä ja tulevaa vasta muutaman päivän viiveellä.

Viime vuodelle oli muutama tavoite (täällä): Yksi verkkokurssi, 20 kirjaa, ja tartu hetkeen. Siinä kävi ihan kohtuullisesti.

Olin aloittanut kaksi verkkokurssia, joista kumpikaan ei ollut lopulta niin tarpeellinen että olisin käynyt niitä loppuun. Tein kuitenkin ihan oikeina opintoina 30 opintopistettä Aalto-yliopistossa, ja olin niin innoissani tuosta MEMA Pro -kurssista etten hetkeen mistään.

20 kirjaa näyttää tulleen juuri kokoon. Alkuperäistä listaa se ei oikein noudata, mutta onpahan luettu. Listalla olleen Lapiduksen Rahalla saa:n laitoin pois ihan vain siksi, että en viitsinyt pakottaa itseäni lukemaan mitään epäkiinnostavaa tai huonosti kirjoitettua/käännettyä. Näiden alla listattujen "varsinaisten" kirjojen lisäksi luin määrättömän määrän lastenkirjoja iltasatuina lapselle, mutta en ole laskenut määrää tai pitänyt mitään kirjaa niistä. Ensimmäinen osa vuoden kirjallisuuskatsauksesta tulikin julkaistua jo täällä, lopuista en ole tehnyt mitään analyysia. Tässä kuitenkin lista luetuista tähtiluokituksineen:

Kjell Westö: Kangastus 38 (***)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (****)
Jukka Itkonen: Kuutanssi (***)
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (**)
Neil Gaiman: The Ocean at the End of the Lane (****)
Graeme Simsion: Vaimotesti (****)
Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (***)
Patrick Süskind: Parfyymi (**)
Alexandre Dumas: Monte Criston kreivi (***)
Gretchen Rubin: The Happiness Project (*****)
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (****)
Dan Brown: Inferno (***)
Marjatta Kurenniemi: Kesälintu (*****)
Riikka Pulkkinen: Raja (****)
Melissa Bank: Nyt Nappaa! (***)
Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli (****)
Lauren Weisberger: Paholainen pukeutuu Pradaan (***)
Arturo Pérez-Reverte: Merikartta (****)
Herman Hesse: Demian (**)
Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi (*****)

En pysty sanomaan yhtä parasta, koska kirjat olivat niin erilaisia, mutta parhaat lukukokemukset olivat Vaimotesti ja Hyvän mielen vaatekaappi. Suurimmat projektit olivat Monte Criston kreivi ja Merikartta, näistä jälkimmäinen palkitsevampi. Eniten ajatuksia herättivät lukemisen aikana ja sen jälkeen nuo "elämäntaito-oppaat" The Happiness project ja Hyvän mielen vaatekaappi - molemmat luen uudestaan varmasti lähiaikoina. Toisella (tai ties kuinka monennella) lukukierroksella olivat Ennen päivänlaskua ei voi, Kesälintu, Nyt nappaa! sekä Onneli ja Anneli. Näyttäisi pääasiassa siltä, että suosikkikirjat eivät parane toisella lukukerralla, vaan kokemus on keskimäärin surkea. Poikkeuksena tuo Kesälintu, jonka olen lukenut ehkä kymmenvuotiaana ensimmäisen kerran ja joka on edelleen todella ihana.

En osaa sanoa tartuinko hetkeen enemmän kuin aikaisemmin, mutta erityisesti kesällä tuli lähdettyä ovesta retkelle useammin kuin aikaisemmin keskimäärin. Pääkaupunkiseudulla on niin paljon nähtävää, että tekeminen ei äkkiä lopu. Parhaita kokemuksia olivat taiteilijakodit Munkkiniemessä (Alvar Aallon) ja Hvitträskissä. Varmasti samaa sorttia olisi tarjolla muitakin, joten projekti "ulos ovesta" jatkunee myös kuluvana vuonna. Ulkomaanreissuja kertyi työmatkoja (lähinnä Bryssel) lukuunottamatta Berliiniin, Tallinnaan ja vielä viime metreillä lyhyesti Milanoon. Arki on tänä(kin) vuonna vienyt niin lujaa, etten ole ehtinyt edes haaveilla mihinkään henkilökohtaiseen tai luovaan projektiin uppoutumisesta (jos olisin yrittänyt niin mieli tuskin olisi seurannut perässä). Sille jollekin luovalle on kuitenkin elämässäni aukko, joten olisi mukava keksiä jotakin projekteja toteutettavaksi. Mitä sitten olisivatkaan.

Seuraavalle vuodelle on tiedossa joitakin ohjelmanumeroita, ja ei ole mielessä mitään erityistä mitä haluaisin tavoitteeksi laittaa vanhojen hyväksi havaittujen lisäksi. Tavoitelista voisi näyttää esimerkiksi tältä:

1. 20 kirjaa, suuntaa antava tavoitelista alla (mielessä on jo joitakin täydennyksiäkin siihen, sellaisia jotka eivät ole omassa hyllyssä)
2. Opi jotakin uutta ja raivaa aikaa luovuudelle.
3. Älä jää kotiin makaamaan, jos on tilaisuus tehdä tai nähdä jotakin kiinnostavaa.

Tavoitelukulista omasta hyllystä (vanhat tutut löytyy pääasiassa edelleen hieman karsittuna): 
Charles Dickens: Oliver Twist
Daphne duMaurier: Serkkuni Raakel
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Anni Kytömäki: Kultarinta
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
Pirjo Saarnia: Rasvoilla parempaa terveyttä
Herman Hesse: Narkissos ja Kultasuu
Milan Kundera: Kuolemattomuus
Robert McLiam Wilson: Eureka Street Belfast
Anja Kauranen: Pelon maantiede
Sting: Broken Music
Natalie Savona: mieliruokaa
Rickhard Ehrlich: The Green Kitchen
Gabriel Garcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys
John Steinbeck: Vihan hedelmät
Bonukset omasta hyllystä toiselle kierrokselle:
Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun
Juan Manuel de Prada: Myrsky
Rickhard Mason: Meren huoneissa
F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

Unelmatyöpaikka

Olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi hahmotella se unelmien työpaikka, jossa palaisin halusta olla töissä. Tämänhetkisessä työpaikassani ei ole mitään vikaa, mutta ihan kokonaiselämänkatsomuksen kannalta on ehkä viisasta tehdä jonkinlainen muistilista, mitä tällä elämällään haluaa tehdä ja millaisissa puitteissa. Työpaikalla tulee vietettyä arjesta valtaosa.

Jos aloitetaan ulkoisista puitteista, niin työpaikan pitäisi tarjota sekä fyysisesti että henkisesti tyydyttävät tilat, joissa ei tule selkä kipeäksi eikä ajatus sakkaa. Työpaikalla pitäisi olla monenlaisia tiloja erilaisiin tilanteisiin - ryhmätyöhön ja yksin työskentelyyn, energisoivaan ja rauhoittavaan ajattelutyöhön. Olisi mahtavaa, jos työpaikalla haluttaisiin oikeasti ihmisten viihtyvät, ja tilat suunniteltaisiin moderneiksi, tarkoituksenmukaisiksi, hyvin valaistuiksi ja inspiroiviksi. Haulla "creative office spaces" saa nähtäväkseen koko joukon kuvia (mm. Googlen konttorista), joissa ei ole lähdetty perinteisestä sermi-pöytä-tuoli -toimistosuunnittelusta, ja jollaisissa mielelläni päiväni istuisin. Työvälineet olisivat modernit, laadukkaat ja järkevät, eikä väärässä kohtaa säästettäisi, kun kyseessä on esim. teknologia jota työntekijä tarvitsee päivittäin. Työpaikan pitäisi tarjota myös herkullinen ja terveellinen lounas kohtuulliseen hintaan.

Työajan osalta voin todeta, että en enää sopeutuisi työpaikkaan, jossa olisi joustamaton työaika. Elämä olisi hyvin paljon vaikeampaa, jos pitäisi joka päivä olla toimistossa tasan klo 8-16. Unelmatyössäni voin tehdä työn joustavasti, siellä missä se käytännössä onnistuu sinä päivänä parhaiten.

Tärkeä, ellei tärkein osa työpaikalla viihtymistä ovat kollegat, ilmapiiri ja esimies. Työpaikalla pitää olla kannustava, insiroiva ja uudistuskykyinen ilmapiiri, että työtehtävien ja olosuhteiden kehittäminen on mahdollista. Henkilöstö on monipuolinen sekä ikä-, sukupuoli-, että tehtäväjakaumansa osalta. Pitää pystyä vaihtamaan ajatuksia kehittävässä hengessä ja luomaan kehitysprojekteja, joille saadaan johdon tuki. On erittäin tärkeää, että on mahdollisuus inspiroitua, innostua ja saada uusia näkökulmia ja ajatuksia säännöllisesti omien lähimpien työkavereiden kesken. Työpaikalla ei harrasteta johdon, organisaatioiden, olosuhteiden eikä kollegoiden sättimistä ja manaamista, ja konfliktit käsitellään. Työkaverit kannustavat toisiaan antamaan parhaan panoksensa.

Esimies ottaa vastuunsa ja pysyy kärryillä alaistensa tekemisestä sekä osaa vaatia alaisiltaan oikeita asioita. Hyvä esimies sekä kannustaa että haastaa kehittymään ja pitää omien alaistensa puolta. Hyvä esimies on sisäistänyt organisaation strategian ja tavoitteet ja pyrkii joukkonsa kanssa päämäärätietoisesti niitä kohti.

Organisaation sisäiseen tiedonkulkuun panostetaan, ja sisäistä viestintää pidetään yhtä suuressa arvossa kuin ulkoistakin viestintää. Muutoksista ja epävarmuutta & juoruilua aiheuttavista asioista tiedotetaan avoimesti ja nopeasti. Sisäiseen tiedon jakamiseen on panostettu ja kynnys erillisten tiedotustilaisuuksien tai -kampanjoiden järjestämiseen on matala.

Tärkein asia kokonaisuudessa lienee kuitenkin ne omat työtehtävät. Olen parhaimmillani saadessani tehdä tutkimustyyppistä ja analysoivaa työtä keskittyneesti, ja saan riittävästi aikaa viimeistellä sitä yksin. Työtehtävien osalta minulle sopivat tehtävät,
- jotka ovat monipuolisia ja vaihtelevia (ts. ei kahta samanlaista tehtävää)
- joissa saan tehdä tutkimusta ja analyysia
- jotka ovat projektiluonteisia - saan aikaansaamisen kokemuksia valmistuvista projekteista
- joissa saan ideoida ja kehittää
- joissa vaaditaan viimeisteltyä ja yksityiskohtaista lopputulosta
- joissa saan organisoida ja suunnitella - tehdä listoja
- joissa saan vähintään toisinaan ottaa puheenjohtajan roolin
- jotka ovat arvojeni mukaisia
- joissa koen, että voin jättää oman kädenjälkeni ja työni koetaan merkitykselliseksi
- ja ennen kaikkea: jotka ovat niin kiinnostavia että työpäivä menee siivillä ja olen vielä kotonakin innoissani.

Unelmatyönantaja tarjoaa säännöllisesti mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen, virkistymiseen ja eheytymiseen. Keinot näihin ovat monenlaisia, ja toivoisin että työnantaja mahdollistaisi sellaisia kokemuksia, joita en välttämättä muuten tulisi hankkineeksi, kuten nyt vaikka laadukkaat asiantuntijaseminaarit ja -koulutukset, juoksukoulun tai leivontakurssin järjestäminen. Omaperäisimmät ja virkistävimmätkään tilaisuudet eivät aina ole kovin kalliita. Jonkun kansainvälisen työnantajan muistan antavan mahdollisuuden työntekijöiden joka viikko käyttää muutaman tunnin jonkin oman projektin parissa, joka päästää työntekijän aivot flow-tilaan. Ilmeisesti tuollainen tuottaa hyviä projekteja ja keksintöjä myös työnantajan hyväksi.

Unelmieni työpaikka ja tehtävät ovat ennemmin
- uudistushaluisia kuin konsevatiivisia
- monipuolisia kuin monotonisia
- "out of the box" kuin laput silmillä
- Vuosikymmen- kuin kvartaalitavoitteisia
- "kuulostaapa hyvältä"- kuin "ei siitä kuitenkaan tule mitään" -asenteella varustettuja

Jos tämän kaiken saisi, niin inspiraatio kantaisi varmasti työajan jälkeenkin.

Alkuvuoden kirjallisuuskatsaus

Ensimmäisen kvartaalin aikaansaannoksista oli tarkoitus kirjata jotain ylös, mutta raportti on kuukauden myöhässä. (Olisiko neljän kuukauden jakso sitten triaali, vai kuinka?)

Tälle vuodelle on jo kahdeksan kirjaa takana. Hyvin menee, tahti on jokseenkin sama kuin vuosi sitten. 
Listan kirjoista kuitenkin vain kolme on tuolta alkuperäiseltä tavoitelistalta, kun on tullut saalistettua kiinnostavaa luettavaa ohi listan. Luettuna on 

• Kjell Westö: Kangastus 38, 
• Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras, 
• Jukka Itkonen: Kuutanssi (runoja), 
• Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi, 
• Neil Gaiman: Ocean at the End of the Lane, 
• Graeme Simsion: Vaimotesti, 
• Patrick Süskind: Parfyymi ja
• Alexander Dumas: Monte Criston Kreivi. 

 

Parhaat olivat Rajaniemi, Gaiman ja Simsion, vaikka ei ihan viiden tähden kirjallisuutta yksikään. Rajaniemen Kvanttivaras oli loistava siihen saakka kunnes loppuratkaisun viime metreillä putosin villeissä juonenkääntessä kärryiltä, joten juoni lässähti. Gaimanin Ocean at the End of the Lane oli taattua laatua, mutta ei mitään supererikoista. Simsionin vaimotestin kekkasin isosta hesarin kulttuurisivujen jutusta (kerta se on ensimmäinen kun kriitikkoa uskoo), ja kirjaa mainostettiin Nichollsin Sinä päivänä -kirjan vertaiseksi. Se olikin loistava, mutta ei kuitenkaan niin loistava. Joten melko laimea on ollut tämä alkuvuosi - yllättäjää odotellessa.

Isona projektina sain päätökseen (eilen) Monte Criston kreivin, jota aloittelin rohkeasti jo viime keväänä. Se on vaatinut lähinnä ahkeraa puurtamista ja kykyä sietää sitä että meni henkilöhahmoissa jo aikapäivää sitten sekaisin. Ei kokemuksena yllä ihan muiden historiallisten tiiliskiviklassikoiden (kuten Sinuhe, Ruusun nimi, Taru Sormusten herrasta) tasolle. Olen todennut, että keskimäärin yksi vastaava urakka mahtuu yhteen vuoteen, joten enpä taida aloitella muita klassikkostatuksen järkäleitä ainakaan tässä kesän korvalla, jolloin lukuinto muutenkin tyypillisesti hiipuu. Lukemisen olosuhteet ovat parantuneet viime vuodesta, koska istun aamuisin ja iltapäivisin noin 20 minuuttia bussissa (siellä onkin listan kirjoista kulunut kevyimmät kolme). Olenkin toiveikas, että tahti ei niin pahasti tänä vuonna hidastu.

Skippasin ohimennen listalta Joanne Harrisin Suolaista hiekkaa. Totesin, että koska edellinenkin Harris oli lähinnä urakka, jättänen ko. kirjailijan teokset jatkossa muille. Koetan päästä eroon siitä, että pitäisi väkisin suorittaa jotakin kirjoja jostain kummallisesta syystä. Süskindin Parfyymi jäi jyväskyläläisen ostoskeskukseen penkille - tuossa kirjassa palkitsevaa oli lähinnä parfyymin valmistukseen perehtyminen, muuten lukukokemus oli melko vastenmielinen, vaikka kokonaan sen suoritinkin. Myös Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi oli huonontunut melkoisesti reilussa kymmenessä vuodessa edellisestä lukukerrasta. 

Siitä periaatteesta kuitenkin koetan pitää kiinni, että vaikka kuinka hetken mielijohteesta olisin ostanut jonkun kirjan (tyypillisesti matkakirjan), niin se pitäisi jaksaa sitten lukea vaikka ei kirja varsinaisesti imaisisikaan. Tällaisessa vaiheessa on tällä hetkellä Jens Lapiduksen Rahalla saa (Stockholm noir I), joka on joko kirjailijasta tai suomentajasta johtuen liian huonoa kieltä luettavaksi ärsyyntymättä. Se nyt kuitenkin tuli matkalukemiseksi hankittua, vieläpä flipback-formaatissa, joten pakko on tahkota. 

Uusimpana mielijohdehankintana on menossa Jennifer Eganin Aika suuri hämäys, joka on voittanut ties mitä ja takakansiteksti oli muutenkin sopivasti mairitteleva ja kutsuva, saapa nähdä. Ei nuo Pulitzerit ynnä muut Bookerit kyllä välttämättä mitään omalla kohdallani takaa, esim. Cunninghamin Tunnit ja McEwanin Amsterdam olivat suuria pettymyksiä - olisivatkohan parantuneet (lukijan) iän myötä?

Lukulista nyt, eli lukemattomana omassa hyllyssä:

1. Boccaccio: Decamerone
2. Charles Dickens: Oliver Twist
3. Dostojevski: Idiootti
4. Daphne duMaurier: Serkkuni Raakel
5. Arturo Pérez-Réverte: Merikartta
6. Anja Kauranen: Pelon maantiede
7. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
8. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
9. Sting: Broken music
10. Natalie Savona: Mieliruokaa
11. Pirjo Saarnia: Rasvoilla parempaa terveyttä
12. Richard Ehrlich: The Green Kitchen
13. Dan Brown: Inferno
14. Jens Lapidus: Rahalla saa
15. Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

Kakkoslistalla vielä

1. John Simon: Koneen ruhtinas
2. Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun
3. Juan Manuel de Prada: Myrsky
4. Richard Mason: Meren huoneissa
5. F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
6. Stephen King: 22.11.63

Ensimmäiselle listalle haluaisin vielä Linnan täällä pohjantähden alla kovakantisen version, pitänee katsastella divareissa kun kirjakaupat tarjoavat vain pokkaria.

Muista tavoitteista on todettava, että parhaillaan teen yhtä verkkokurssia (GaBi 6.0) ja myös täydennyskoulutusohjelmaa (Mema Pro Aalto-yliopistossa) ihan läsnäoloperusteisesti, joten koulutusasia on jokseenkin plakkarissa. Hetkeen tarttumisen osalta on hyviä suunnitelmia, joista joitakin toki toteutettunakin lähinnä retkien muodossa. Kesäsuunnitelmia ajattelin tässä seuraavaksi kokoilla jonkin jännittävän, toistaiseksi avoimen teeman ympärille. Mutta mukavasti menee!

Puolivuosikatsaus

Tammikuussa asetin tavoitteita tälle vuodelle. Nyt on ensimmäinen puolikas takana joten voisin vähän tarkastella tavoitteiden saavuttamista:

Laitoin tavoitteeksi 30 kirjaa vuodessa. Tähän mennessä on luettuna kuusi kirjaa, joten aika lailla pitäisi kiriä loppuvuonna... Huomionarvoista on kuitenkin se, että neljä kuudesta on tietokirjoja. Ehkäpä tuo luku tuosta kokonaisuutena vielä kohenee.

Tv-sarjojen osalta menee paremmin. Erityisesti YLE on tarjonnut alkuvuonna loistavaa katsottavaa. Tavanomaisen Greyn anatomia lisäksi on katsottu useita sarjoja ja useita minisarjoja, ainakin Game of Thrones, The Big C (suomeksi Viimeistä päivää), Nuori Stridberg (ruotsalainen minisarja), Pan Am, Lilyhammer (norjalainen minisarja), Great Expectations (BBC:n minisarja) ja The Pillars of the Earth (Taivaan pilarit). Noista The Big C tarjosi laadukkainta viihdettä Greyn anatomian kanssa samassa sarjassa, ja Great Expectations puolestaan oli positiivisin yllätys - tosiaan erinomainen toteutus. Eipä huono ollut Game of Thronesinkaan ensimmäinen kausi. Pan Am osoittautui käsikirjoitukseltaan liian stereotyyppiseksi että olisin jaksanut sitä seurata. Taivaan pilareista on vielä monta jaksoa näkemättä, mutta vaikuttaa hyvältä viihteeltä.

Kukkia olen tuonut kotiin kimpputolkulla, ja tavoite onkin määrällisesti jo saavutettu. Asettelun puolesta sen sijaan olisi vielä parantamisen varaa, ja siihen voisikin vielä loppuvuonna panostaa.

Kaksi kolmesta tavoitteesta siis ihan hyvällä mallilla. Mukavaa. Ja täytyy sanoa, että vuoden alkupuoli on mennyt muutenkin mukavasti ja olen viihtynyt elämässäni. :)

Uusi koti

Heleijaa, allekirjoittanut istuskelee parhaillaan omalla terassillaan keskellä päivää ja nauttii aurinkoisesta kesäsäästä. Nimenomaan kesäsäästä, koska viikon syyssäiden jälkeen lomani viimeisiksi päiviksi tuli kuin tulikin takakesä ja taas tarkenee.

Olen ollut nyt kolme viikkoa lomalla, jonka kuluessa on remontoitu uusi asunto ja muutettu siihen asumaan. Viime päivät ovat kuluneet huonekalukaupoissa tai ko. kauppojen mainoksia selailemalla, mutta nyt lienee tärkeimmät hankinnat päätetty ja voin keskittyä välillä ihan johonkin muuhun. Kuten terassilta aukeavan suomalaisen metsämaiseman ihailuun. No, hieman pusikoitunuthan tuo on, mutta kuitenkin. Ja mukavaahan tämä asuminen on nyt muutenkin, omassa tilavassa kodissa. Elämänlaatuani merkittävästi viimeisen kahden viikon aikana ovat parantaneet paremmuusjärjestyksessä nämä:

1. Pesukone (n. 10 koneellista viikon omistamisen jälkeen takana).
2. Astianpesukone (Siitäs saitte, ruttuiset sormenpäät ja tilan etsiskely täydeltä tiskipöydältä vielä sille viimeiselle lautaselle!)
3. Työhuone a.k.a. keltainen huone (asunnossamme on olemassa erikseen yksi huone askartelulle! Askartelua useammin siellä ehkä kuitenkin näpytetään tilavasti kahta tietokonetta yhtäaikaa ja kuunnellaan musiikkia, mutta silti...)
4. Sauna (On se vaan ylellistä ja ihanaa!)
5. Katettu terassi ja metsä sen vieressä.
6. Lenkkipolut aivan nurkan takana (hiihtokelejä odotellessa).
7. Työmatkan lyhennys n. 10 minuutilla eikä liikennevaloja matkalla (tosin tästä pääsen nauttimaan vasta ensi maanantaina).
8. Entistä huomattavasti parempi lähiruokakauppa.

Tiesin, että uusi koti parantaa viihtymistäni, mutta en tiennyt että saan näin paljon. Tietysti jouduin luopumaan keskusta-asumisen monipuolisista lähipalveluista, mutta luulenpa että em. lista korvaa menetyksen. Lisäksi uusi kotini on vieläpä moninkertaisesti kauniimpi kuin edellinen, johtuen tietysti itse valituista tapeteista ja maaleista. En valita mistään.

Tässä terassilla tuoksuu mäntymetsälle.

Edit: Unohdin mainita, että kirjastoauto pysähtyy portillamme perjantaisin. Kävin tänään kokeilemassa palvelua ja lainaamassa kaksi kirjaa, se oli eksoottista kun en ollut aikaisemmin kirjastoautoa kokeillut. Ne siis kuljettavat bussillista kirjoja ympäri kaupunkia, ja kaupunkilaiset saavat valita ja ilmaiseksi ottaa sieltä mitä haluavat. Kyllä kirjastolaitos on ihmeellinen!

Kiltaäiti ja saksalainen hinkuyskä

Täällä Seinäjoella on luettu taas lehtiä, ja osa niiden välittämästä informaatiosta on pakko jakaa.

Seinäjoella ilmestyy useita ilmaisjakelulehtiä, joka on hyvä, koska en niin Ilkasta välitä. Osa niistä on oikein niin huonoja, että jo niiden takia haluaa laittaa "ei mainoksia eikä ilmaisjakeluja" -lapun oveensa (täällä tuo tuntuu riittävän, Jyväskylässä piti lisätä teksti "eikä seurakuntaviestiä"). Osa taas on parempia kuin olen muualla suomessa lukenut. Suorastaan erinomaisia.

Niistä oikein huonoista ei sen enempää (taitto pielessä, usean sivun juttuja sotavuosista jne.), mutta niitä hyviä lukee mielellään. Riittävästi alennusmyynti-, asunto- ja autoilmoituksia ja ihan kohtuullisen kiinnostavia paikallisia juttuja. Vaikka aiemmalla työpaikallani ilmoitettiin kahvipöydässä tiukoin äänenpainoin "Jos ei eres Ilkkaa tilaa niin ei halua mitään tietääkään", niin porskutan kyllä täysin tyytyväisenä pelkillä ilmaisjakeluilla, joita haen ohimennessäni kauppakeskuksen lehtitelineestä.

Paikallinen erityispiirre ovat seuratoiminta- ja järjestöilmoitussivut, joita olen tavannut lukea laiskoina hetkinä. Se on aivan oma maailmansa. Olen myös aika varma, että niin paljon ei ilmoiteta ihan joka paikkakunnan kaupunkilehdessä. Seuratoimintaa täälläpäin näyttäisi nimittäin riittävän. Ilmoitusten sisältö on monesti järjestöstä mitään tietämättömälle melko kysymyksiä herättävää:

• Mitä muuta "EL Seinäjoen Yhdistyksen" tapahtumissa mahdetaan tehdä kuin juoda kahvia ja pitää hiljaisia hetkiä edellisvuonna poisnukkuneille jäsenille? Miksi hiljaisen hetken pitämisestä pitää kertoa lehdessä?
• Entä Nurmon Eläkeläiset? Mitä muuta eläkeläiset keskenään puuhaavat kuin seuraavassa päiväkahvitilaisuudessa päätöslistalla olevaa Helsinki-Tukholma-Helsinki -risteilyä?
• Jos menisin lähimmän metsästysseuran kokoukseen, pääsisinkö syksyllä mukaan hirvimetsälle?
• Ja vielä: Mikä mahtaa olla "Voim. Uskollisuuden Kilta", jonka ilmoitus kuuluu seuraavasti: "Kokoontuminen 28.1.-09 klo 13 kiltaäidin luona. Teemana kuntopisteet ja kevään toiminta. Tervetuloa, kiltaäiti." Kuulostaa salaseuralta. Saako kuntopisteitä jostain aivan erityisestä kiltakunnosta vai vain tavallisesta kunnosta? En voi mennä kuokkimaan kun en tiedä missä kiltaäiti asuu.

Okei. Ehkä laiskoja hetkiä on ollut viime aikoina hieman liiaksikin. Olen kuitenkin paikallislehtien lisäksi lukenut myös vanhoja Hesareita, joista joulukuisesta luin seuraavaa (uutinen julkaistu alunperin joulukuussa 1958):

"Hinkuyskälennot lopetettu Saksassa
Saksassa olevat amerikkalaiset ilmavoimat ovat lopettaneet saksalaisten lasten hinkuyskän parannusyritykset, lennättämällä heitä, 5 - 8 kilometrin korkeudessa. Muuan ilmavoimien lääkintäupseeri huomautti, ettei mikään todista sitä, että tällainen käsittely parantaisi lapsen lopullisesti hinkuyskästä."

Ei tätä oikein voi edes kommentoida. Maailma on joskus ollut niiin erilainen.

Lukemisesta vakavasti puheenollen, työn alla on parhaillaan Sofi Oksasen Puhdistus, jota voin suositella erittäin lämpimästi. Se on erittäin hyvä. Paljon parempi kuin esimerkiksi aiemmin Finlandioitu Bo Carpelanin Kesän varjot.

Inventaario vuodelle 2008

Vuodenvaihteen lomakausi on melkein nautittu loppuun. Joulu oli erinomaisen rentouttava, se sisälsi lähinnä lautapelejä ja pientä ulkoilua, kuten mäenlaskua. Joulua juhlittiin Lappeenrannassa ja se suoritettiin poistumatta vanhempieni asuttamasta kaupunginosasta yhtään mihinkään kokonaiseen neljään päivään. Joulun jälkeen tehtiin muutama päivä töitä todella rauhallisessa maisemakonttorissa (hauskaa, kun koko kerroksessa valot palavat ainoastaan oman työpöydän yläpuolella) ja sitten vaihdettiin vanha vuosi uuteen nauramalla vatsalihakset kipeiksi. Vielä on Loppiainen viettämättä.

Jatkumona vuoden takaiselle arvioinnille annan tuomioni myös menneelle vuodelle, ja kokoan listan saavutetuista virstanpylväistä:
2,5 kk työttömyyttä
9 kk työntekoa
n. kaksi viikkoa palkallista lomaa
n. 15 työpaikkahakemusta
5 työpaikkahaastattelua
2 työpaikkaa
1 muutto
1 kylpyhuoneremontti
12 luettua kirjaa
72 nähtyä elokuvaa
3 kurssia työn puolesta
1 kirjansidontakurssi
1 huovutuskurssi
muutamia tusinoita urheiltuja tunteja
n. 15 kuunneltua keikkaa mukaan lukien Provinssirock ja Tangomarkkinat
2 klassisen musiikin konserttia
1 ulkomaanreissu (Tallinna)
kotimaanmatkustusta julkisilla välineillä n. 10 000 km
n. 15 000 km auton ratissa
muutamia kymmeniä pyöräiltyjä kilometrejä

Päällimmäiset tunnelmat vuodesta 2008 ovat, että tätä naista on viety kuin pässiä narussa. Tuo lienee suurimpana syynä siihen, että kirjoja on kulunut kaikkien aikojen säälittävin määrä (olen lukenut Sinuhe Egyptiläistä keskimäärin yhtä kauan kuin olen asunut Pohjanmaalla. Yhä on noin 150 sivua jäljellä.) Lukemistavoitteiden lisäksi vuoden elokuvienkatselutavoite on alitettu surkeasti.

Erityisharmitusta viime vuonna aiheutti tuo oman auton hankkimisen pakko ja nykyisen työpaikkani vaikutus autolla ajettuihin kilometreihin. Tälle en kuitenkaan tällä hetkellä voi mitään, joten murehtiminenkin on melko turhaa. Onneksi meillä paikataan tätä ympäristövaikutusta sillä, että sillä aikaa kun minä huristelen autolla, kulta ajaa omat työmatkansa polkupyörällä, takana on jo yli 500 polkupyörätyömatkakilometriä. Olen myös osin työstäni ja osin nykyisestä sijainnistani johtuen kasvattanut julkisten käyttömäärääni kilometri- ja tuntitolkulla, mikä lienee ihan positiivista.

Vuoden tähtihetket taisivat olla tuon vakituisen Ruukin työpaikan varmistumisen lisäksi rauhalliset lomapäivät Lappeenrannassa juhannuksena ja jouluna sekä ihana helteinen viikonloppu Tallinnassa. Tyytyväinen olen erityisesti siitä, että olen rohkeasti mennyt kuuntelemaan pikkukaupungin kaupunginorkesteria ja myös muita keikkoja on käyty kuuntelemassa melko ennakkoluulottomasti. Tässä on siis tavoitteeseen päästy. Muuten vuodelta 2008 puuttuvat melkolailla kaikki telttailu- ym. ekstremekokemukset, lukuunottamatta yhtä omenavarkaissa käyntiä, josta olen tietenkin hieman ylpeä.

Todennäköisesti vuosi 2009 ei liene yhtä tuulinen kuin viime vuosi oli. Maailmankuvan avartamiseksi tavoitteena on edellisvuotta ahkerampi elokuvien katselu ja kirjojen lukeminen. Myös autossa istuttujen kilometrien henkilökohtaiseksi kompensoimiseksi liikuntaharrastuksia voisi lisätä rutkasti. Voisihan sitä keksiä myös jotakin ihan uutta ja itsensäkin yllättävää. En tosin vielä yhtään tiedä, mitä se voisi olla.

Sänkyhommia

Sain tänään uuden sängyn. Tuossa se seisoo eteisessä aaltopahviin käärittynä (koska en ole tarpeeksi voimakas siirtääkseni sitä itsekseni). Olen oikein ylpeä tuosta hankinnasta, mielestäni se täyttää lähestulkoon kaikki kestävän kehityksen mukaisen ostoksen kriteerit, ainakin:

• Se on valmistettu kotimaassa. Se on itseasiassa lähihuonekalu (vrt. lähiruoka). Sen valmistanut yritys Kaiseri Oy kokoaa pohjalaisilla alihankkijoilla teettämänsä osat 60 kilometrin päässä minusta, Kauhajoella.
• Sen materiaali on uusiutuvaa, kotimaista koivua.
• Se on valmistettu huolellisesti laadukkaasta materiaalista ja odotettavasti se kestää vuosikymmenen jos toisenkin.
• Se ei ole trendikäs vaan klassisen kaunis, joten myös sen ulkonäkö kestää aikaa.
• Siihen ostetaan patjat erikseen, toisin kuin runkopatjaan. Kun patja menettää kykynsä tarjota hyvät yöunet, vain patja uusitaan, ei koko runkoa.
• Ostoksella tuettiin myös paikallisuutta, sekä valmistaja että myyjä ovat pieniä paikallisia yrittäjiä.

Se maksoi noin kolme kertaa niin paljon kuin ketjuhuonekalukaupan edullisin saman kokoinen, vinkuintiassa teetetty (ruma) sänky, mutta uskon, että sijoitus on sen arvoinen.

Tietysti joku toinen henkilö, sellainen jolla on päinvastaiset näkökulmat ja ideologia verrattuna omiini, olisi voinut perustella ostoksen itselleen pelkällä ylellisyydellä ja estetiikalla ja kaasuttaa kaksi-ja-puolilitraisellaan iloisena kaupasta kotiin. Mutta sehän siinä onkin niin hienoa. Se ei muuta varsinaisen huonekalun ominaisuuksia miksikään. Miksei niillä ole vähintään joutsenmerkkiä niissä huonekaluissaan?

Puoli vuotta pohojalaasuutta

Olen nyt asunut puoli vuotta Pohjanmaalla. Kaikenlaista on tullut huomattua sinä aikana ja opittua itsekin vähän tavoille.

Jonkin verran olen oppinut siitä monesti mainitusta Seinäjoen liikennekulttuurista. En enää aina laita vilkkua risteyksessä ja tänään pysäköin autoni kadun varteen väärälle puolelle, perä menosuuntaan. Se tuntui ihan mukavalta.

Kuriositeettina aiheeseen, muutama viikko sitten Seinäjoen keskustaan avattiin uusi kävelykatu. Se on noin 50 metriä pitkä. Sillä saa kyllä ajaa autolla, molempiin suuntiin. Pysäköidä ei enää saa, joten jossain vaiheessa on käveltävä enempi. Se on siis kävelykatu.

Pohjanmaahan on Suomen ameriikka. Täällä ollaan vähän suureellisia. Rakennukset eivät sijaitse esim. ykköskadun ja kakkoskadun välissä, vaan esimerkiksi Nurmon ja Ilmajoen välissä. Tästä johtuen, kauppakeskuksen opasteessa lukee "puutarhamyymälämme sijaitsee rakennuksen ilmajoen puoleisessa päädyssä".

Jos jokin on tullut selväksi, niin se, ettei pohjalainen anna periksi. Pohjalainen kiinteistönomistaja polkee kaikkien puolentoistasadan vuokra-asuntonsa roska-astiat omin jaloin kerran viikossa, ettei tarvitsisi hankkia lisää jäteastioita eikä myöskään saisi roskaamissyytteitä. Vedenpaisumuksen tullessa ja muiden suomalaisten surkeasti hukkuessa eteläpohjalaiset kelluvat pelkällä asenteella.

Mitä pohjalaismurteeseen tulee, nauran edelleen kahvipöydässä sanoille horari, ronitsi ja rario. Harvemmin kahvipöytäkeskusteluissa mainituista sanoista rirektiivi on erityisen säväyttävä. Jostain syystä kuitenkin duudsoni on useimmiten duudsoni. Pärvöötän jo lahjakkaasti, mutta ymmärrän väärin kun joku vempele on nätti, ja ihmettelen, mitä tekemistä estetiikalla on asian kanssa. Häjy on hieman selkeämpi käsite, vaikka sitäkin voi käyttää mielestäni hyvin erikoisissa yhteyksissä. Kun murresanat lentelevät ympärilläni tarpeeksi vauhdikkaasti, toistelen hiljaa mielessäni "mie-sie-mie-sie" ja tunnen oloni heti vähän kotoisammaksi.

Loppuun vielä tämän hetken Seinäjoen top 5:
5. Hyvät pyöräilymaastot. Ei mäen mäkeä reitillä.
4. Hyväskä. Kahvila keskustassa, josta saa luultavasti Etelä-Pohjanmaan parhaat, suorastaan erinomaiset leivonnaiset (kokemusta ei ole valtavasti, eli korjaan heti, jos tulee parempia vastaan).
3. Pitkät puistoalueet jokien varressa. Sekä Seinäjoen että Pajuluoman molemmilla rannoilla kulkevat hyvin hoidetut ja viihtyisät kevyen liikenteen väylät.
2. Alvar Aallon kirjasto. Aallon rakennusten top-vitosen kärjessä.
1. Maisema. Parhaiten Seinäjokea lähestytään Ylistaron suunnasta, kun mäen päältä, mutkan takaa aukeaa koko kaupunki, ja samaan aikaan näkyvissä ovat sekä Lakeuden Risti, Jouppilanvuori että Suomen Rehun siilo. Etualalla laiduntavat lehmät.

Ameriikkaa

Otin Seinäjokeen tutustumisessa askeleen eteenpäin ja menin rohkeasti katsomaan kovasti odottamani Sinkkuelämää-elokuvan elokuvateatteri Bio Marilyniin, jota olen hieman vieroksunut koska siellä ei myydä numeroituja paikkoja. Se oli eksoottista Jyväskylän Finnkinon numeroiduissa munankuorissa tasapainotteluun tottuneelle. Olin ajoissa paikalla, joten sain hyvän paikan kanssakatsojieni kyynärpäätaktiikasta huolimatta. Penkit olivat oikein mukavat, ja tilaa oli kinttujen suoristamiseen tarvittava määrä (toisin kuin Jyväskylän polvet suussa -teatterissa). Äänet olivat myös erittäin hiljaisella verrattuna uusien teatterien dolby digital super maximum surround -ärjyntään. Harkitsen menemistä toistekin.

Itse elokuva oli juuri sitä mitä olin siltä odottanutkin, ei enempää eikä vähempää kuin suora jatkumo omasta mielestäni kesken jääneelle sarjalle (tyhjäpäisempi puolisko minääni olisi mieluusti katsonut sarjaa vielä ainakin tuotantokauden verran). Product placement ei häirinnyt, hohdokasta designia esiteltiin ylen määrin, cosmopolitaneja juotiin ja hahmot olivat muutenkin entisellään. Miinusta saa ainoana uutena hahmona kuvioon upotettu Jennifer Hudson aika ajoin luvattoman huonosta näyttelemisestä. En myöskään oikeasti käsitä, mikä niissä kirjavissa ja räikeissä Louis Vuittonin laukuissa niin viehättää (olen ehkä juntti, mutta asunkin Seinäjoella).

Oman elämäni superglamourit koettiin viime viikolla 4th of July -juhlissa Helsingissä USA:n suurlähetystössä. Kutsu tuli kullan baseball -harrastuksen myötä. Kuvittelin etukäteen, että kemuihin tulee lähinnä niitä pesäpalloilijoita ja muuta sen tyyppistä väkeä, kun juhlatkin pidettiin puoli kuukautta etuajassa, mutta paikalle saavuttuamme jouduimmekin jonottamaan muiden noin tuhannen juhlavieraan kanssa Rouva Suurlähettilään kättelyvuoroa. Barbara oli ystävällinen mutta etäinen, kuten viralliset amerikkalaishahmot tv-sarjoissakin tapaavat olla.

Garden Partyissaan Barbara tarjosi itsenäisyyspäivävierailleen hampurilaisten, hot dogien ja maksapateen lisäksi mm. Ben and Jerry's -jäätelöä, M&M -karkkeja ja Miller -olutta, jonka korkin saa auki kiertämällä, joka on mielestäni jännittävää. Muuta erityisen amerikkalaista olivat arvatenkin sini-puna-valkoiset pöytäliinat, kakut, aterimet, servietit ja tietysti ilmapallot, sekä jämerien kertakäyttöastioiden määrä. Tuotin kauhukseni noin kolmetuntisen Ameriikassa oleskeluni aikana arviolta kilon jätettä. Muuten oli ihan kivaa.

Sain selville mm. että:

• Kaikki haluavat ottaa valokuvia Alexander Stubbista,
• Leena Harkimo on oikeasti pitkä,
• professorismiehet eivät saa pukeuduttua samanvärisiin puvun osiin (saati kravattiin) edes tuollaisiin juhlatilaisuuksiin,
• Eero Heinäluomalla on aatteen värinen puhelin ja että tuollaisissa paikoissa tuollaiset miehet ajautuvat keskustelemaan suomalaisen koulutusjärjestelmän erinomaisuudesta, ja että
• Kimmo Sasin silmälasit ovat livenäkin erittäin pyöreät.

Vastauksia edelliseen

Kävin tänään laittamassa nimeni papereihin (useisiin todellakin), kahden kuukauden päästä urani metalliteollisuudessa alkaa. Pyörin samalla käynnillä vähän tulevassa työpaikassani ja sain jonkin verran vastauksia eilisiin kysymyksiin:

• Joudun mahdollisesti jopa Tanskaan. Englanti on virallinen työkieli. Esimieheni oli sitä mieltä, että ruotsini on kolmosen arvoista asteikolla yhdestä neljään. Itse en ollut sitä mieltä. Luulen, että mitä pidemmälle päästään, sitä varmemmin esimieheni alkaa olla kanssani samaa mieltä.
• Pukukoodi ei ole tiukka. T-paita käy, tai hommahaalari.
• Niin isoon taloon mahtuu varmaan monenlaista porukkaa. Myös vanhoja teollisuusäijiä.
• En pääse pyörällä töihin. Työmatka on 30 kilometriä.

Loppuihin kysymyksiin vastausta ei vielä löytynyt. Nyt leivon piirakan allekirjoitettujen papereiden kunniaksi.

Bloggaamisesta ja tulevaisuudesta

Eilenpä oli oikein vuosipäivä. Ensimmäinen blogiteksti syntyi työllä ja vaivalla vuosi sitten. Tuli tuossa vähän selailtua, että mitä sitä on oikein saatu aikaiseksi. Aika paljon asiaa on ollut polkupyöräilystä, eläimistä ja ötököistä, lukemisesta, opiskelusta ja maailmanpelastamisestakin. Omasta mielestäni parhaat tekstit ovat syntyneet sellaisina joutilaina hetkinä, jolloin on ollut aikaa tuumia. Kuten nyt viime vuoden loppukesällä, kun otin etäisyyttä ja lomaa.

Paljon on ehtinyt vuoden aikana muuttua, suurimpina kela-status (opiskelijasta työttömyyden kautta työssäkäyväksi veronmaksajaksi), asunto ja paikkakunta. Mielenkiinto samoihin asioihin kuitenkin pysyy. Kirjoittaminen on ollut keskimäärin terapeuttista ja palkitsevaa, ja aion tätä hupia jatkaa vastakin. Missään vaiheessa ei ole ollut kysymys siitä, että lukeeko näitä jorinoita joku vaiko eikö, vaikka olenkin viime aikoina kuullut, että lukee, todella yllättävätkin henkilöt. Yritän olla ottamatta paineita asiasta.

Sitten hieman hienoja uutisia ja hehkutusta. Olen onnistunut puhumaan itseni sellaiseen unelmatyöpaikkaan, että en meinaa itsekään uskoa todeksi. Tämän tyyppiset tehtävät itselläni olivat mielessä, kun aloitin opinnot Jyväskylässä: Ta-daa! Vakituinen ympäristöinsinöörin paikka Ruukilla!

Riemusta kiljuen tietenkin otin paikan vastaan (olisi ehkä pitänyt saada nauhalle se puhelu, jonka soitin kullalle noin minuutti uutisen jälkeen). Kysymys on työpaikasta, jonkalaiseen en vielä muutamaan vuoteen, jos nyt koskaan, uskonut itselläni olevan mahdollisuuksia. En tiedä vielä aloitusajankohtaa enkä paljon muutakaan, mutta huomenna on sovittuna lounastreffit esimiesten ja esimiesten esimiesten kanssa asioista sopimiseksi, sen jälkeen tiedän varmaankin enemmän.

Kaikenlaisia asioita pyörii mielessä tuollaisen uutisen jälkeen:

• Joudunkohan kuinka nopeasti Ruotsiin tai tekemisiin umpiruotsinkielisten kanssa, pitääkö jo alkaa prepata (tuleva esimiehenihän siis on ruotsinkielinen)?
• Onkohan siellä tiukka pukukoodi?
• Onkohan siellä hyvää porukkaa, vai ainoastaan vanhoja teollisuusäijiä?
• Missä istumapaikkani sijaitsee, pääsenköhän pyörällä töihin?
• Osaankohan tehdä sitä työtä mitä menen sinne tekemään?
• Minkälaisten asioiden kanssa oikein joudunkaan tekemisiin? Onko työlläni merkitystä?
• Saankohan omat käyntikortit?

Tämä kaikki selviää epäilemättä viimeistään muutaman kuukauden päästä.

Oppia kaikki ikä

Tällä viikolla on lähinnä toivuttu vapusta tekemällä rutosti töitä ja katsomalla hömppää dvd:ltä. Vapussa onkin toipumista: ensin kaksi päivää piknikkiä puistossa auringon paisteessa, sitten kaksi päivää polkupyöräilyä pitkin Jyväskylää lintuja tarkkaillen, auringon paisteessa jälleen. Eipä ole koskaan ollut tähän aikaan vuodesta minun nahkassani huomattavissa selvää päivettymistä, paitsi nyt.

Mutta siitä työnteosta. Huhkia on saanut, ja joka päivä opettaa jotakin uutta. Olen oppinut ainakin seuraavat asiat:

• Sadasta kotipihallaan huutavasta fasaanista ei pääse eroon pesimäaikaan, vaan on odotettava syksyyn.
• Vesilain tulkitseminen ojituskysymyksissä ei ole vain vaikeaa, se on miltei mahdotonta. Heittäisin mielelläni vesilinnulla koko ojituskysymyksiä ylipäänsä. Hitto vie.
• Yhdessä päivässä ehtii tehdä puoli tusinaa tarkastusta, mutta muistiota niin monesta ei ehdi kirjoittaa koskaan.
• Jos rikospoliisi pyytää virka-apua, siinä ei auta äpinä, että olen ollut hommissa vasta vähän aikaa enkä tiedä mistä on kysymys. Viransijainen on viranhaltija on viranhaltija.
• Tontillinen sekalaista kamaa naapurin ilmiantamana tekee pari sataa kuutiota kaatopaikkajätettä ja ison laskun.
• Puhelimessa huutavan asiakkaan voi saada hiljaiseksi.
• Ympäristökeskus ja ympäristöosasto on todella vaikeaa olla sekoittamatta keskenään.
  
• Sektorien välinen yhteistyö on hankalaa.
• Jos ei kykene sanomaan esimiehelleen ei, saa viihdytettäväkseen kourallisen kenialaisia opiskelijoita, koko päiväksi.

Töitä on paiskittu senkin takia kovasti, että huomenna on taas oltava muualla. Juna vie aamutuimaan Tampereelle henkilöarviointiin: olen hakijajoukon top kakkosessa tosi kivaan työpaikkaan. (!!!). Täytynee tässä iltapuhteina jatkaa innostuksen ja motivaation kohottamista, koska muusta työpaikan saaminen ei enää liene kiinni.

Neljä pyörää ja pakoputki

Periaatteistaan ei voi aina ja iankaikkisesti pitää kiinni: olen vastentahtoinen autonomistaja. Seinäjoki-yhtälön jälkimmäinen osa tuli siis ratkaistua viikonloppuna.

En ostanut sitä ensimmäisen autokauppiaan tyrkyttämää työkonetta (vuoden -92 mersua), enkä sitä viimeisen kauppiaan tosi kivaa mutta jo kovasti maanteitä nähnyttä pikku Peugeotia. Myös tila-autoa auttavasti imitoiva Renault jäi kauppaan. Ostin sen sijaan Fiat Bravan vuosimallia 2001, ja olen kuluneen kahden vuorokauden autonomistajuuteni aikana vakuuttanut itseni siitä, että kysymyksessä on minun tarkoituksiini varmasti Suomen paras viime lauantaina kaupan ollut auto, ottaen huomioon hinnan, ajetut kilometrit ja vuosimallin. Autoon kehtaa istua julkisella paikalla: se on sievä yönsininen yksilö (pahimmassa tapauksessa olisin liekkikuvioisen, takakontin täyttävillä kaiuttimilla varustetun madalletun Toyotan omistaja). Se on siisti keskikokoinen henkilöauto, eikä siinä ole mitään turhia erikoisuuksia. Mankka löytyy. Ilmastointia ei ole (tätä saatan vielä noitua kesähelteellä yönsiniseen kaunottareen istuutuessani). Mikä tärkeintä, auto myös tuntuu liikkuvan ihan mukavasti paikasta toiseen.

Sitten on edessä ne periaatteelliset haasteet. Autossa on kohtuullisen kokoinen moottori (1.6), eivätkä hiilidioksidipäästöt ole ihan sillä tasolla, millä väkisin ostetun ihanneautoni päästöt olisivat (voin kertoa numeroita heti, kun saan paperit käteeni Kaakkois-Suomesta). Tavoitteena olisi
1) ajaa autolla mahdollisimman vähän,
2) olla tottumatta autolla liikkumisen mukavuuteen ja
3) myydä auto heti kun sitä ei enää tarvita.

Kohta kolme vaatii tilanneharkintaa ja tulevaisuuden ennustelua kesän lopulla, mutta ensimmäisen kahden kohdan kanssa pitää olla tarkkana heti tästä päivästä alkaen. Kotini sijaitsee Seinäjoen keskustassa, parin sadan metrin päässä työpaikastani ja kaikkien keskustan palveluiden ulottuvilla. Minulla on hyvä polkupyörä. Julkisen liikenteen yhteydet Seinäjoelta muualle ovat kohtuulliset. Polttoaine maksaa, kampien pyörittäminen fillarilla ei. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa jättää auto parkkiin.

Tässä se nyt komeilee:

Inventaario vuodelle 2007

Joulut (nimenomaan monikossa) juhlittiin eri puolilla Suomea ensin oikeana jouluna ja sitten uudestaan uuden vuoden korvilla. Ja vaihtuihan se vuosikin viimein. Tuli vietettyä pari viikkoa tehokasta lomaa ilman jatkuvaa työpaikkailmoitusten pälyilyä ja ns. huolta huomisesta, kun ajatukset olivat juna- ja bussilipuissa, matkustamisessa, syömisessä, saunomisessa, elokuvissa, kirjoissa, juoruilemisessa sekä uusissa ja vanhoissa peleissä, joita pelattiin ahkerasti. Ja välillä ihan vaan ei missään tähdellisessä.

Ja koska nyt on yksi vuosi paketissa, kuuluu siitä hyvän kirjanpitotavan mukaisesti tehdä inventaario. Kuumeisen muistelemisen ja ynnäämisen jälkeen pukkaan ruudulle taas listan nopeasti mieleen tulleista asioista, että mitä sitä onkaan oikein tullut puuhattua vuonna 2007:

n. 45 opintoviikkoa 164,5:stä
1 gradu
10 muuta kurssia
1 tutkinto
11 Otsonin hallituksen kokousta
8 tiedekuntaneuvoston kokousta
7 JYYn ympäristövaliokunnan kokousta
2 flunssaa
5 lääkäri- ja fysioterapiakäyntiä
n. 60 työpaikkahakemusta
2 työhaastattelua
muutamia kymmeniä luettuja kirjoja (ei huvin vuoksi)
11 luettua kirjaa (huvin vuoksi)
n. 4–5 tusinaa nähtyä elokuvaa
1 piirustuskurssi
1 kiipeilykurssi
3 melontareissua
4 vuosijuhlaa
puoli tusinaa kuunneltua keikkaa mukaan lukien Provinssirock
2 viikkoa Konnevedellä
2 ulkomaareissua (Pietari ja Barcelona)
Kotimaanmatkustusta julkisilla ja kimppakyydillä n. 7000 km
Lukemattomia pyöräiltyjä kilometrejä

Tyytyväinen olen esimerkiksi siihen, että pääsin elämässäni viimein Provinssirockiin asti. Siellä vieläpä yövyttiin leirintäalueella, teinien hulistessa teltan ympärillä auringonnousuun. Siinä on lapsenlapsille kertomista. Vuoden parhaita hetkiä olivat provinssireissun lisäksi Konnevedellä vietetyt viikot toinen talviekologian parissa helmikuussa ja toinen gradun parissa kesäkuussa. Myös vuosijuhlia, polkupyöräretkiä, Espanjaa ja vappua Venäjällä muistelen hyvillä mielin. Helpottuneena huokaan ja jätän taakseni yliopiston, opiskelun ja kaikki nuo istutut kokoukset, tuossa muodossa ainakaan ne eivät enää taida vastaan tulla. Lisäystä kaipaisin tulevaisuudessa vapaa-ajan sektorille erityisesti vapaaehtoisesti luettujen kirjojen ja kuunneltujen keikkojen määrään. Elokuviakin olisi voinut katsoa enemmän. Myös hieman nolo on tuo melontareissujen lukumäärä, olisihan sitä ehtinyt jos…

Lupauksia en jaksa tehdä, mutta tavoitteita voisin tuosta edellisestä hieman poimia tälle kuluvalle vuodelle. Ja ei kun toimeksi: joululahjaksi saatu viimeinen Harry Potter on paria sataa sivua vaille valmis.

Un vaso de Cava, ¡Por favor!

Kierrettiin Barcelona viidessä päivässä. Kaupunki oli hieno, ihmiset ystävällisiä ja mukavia, ruoka oli hyvää ja Cava jopa vielä parempaa. Alkeellisella espanjallani pärjäsin vallan mainiosti, pystyin selvittämään mitä halusin. Ymmärsin myös omaksi yllätyksekseni todella hienosti, mitä espanjalaistädeillä ja -sedillä oli minulle sanottavana. Ja lämmintäkin piisasi.

Arkkitehtuuri. Kierrettiin jonkun verran Gaudin pytinkejä, Casa Batllo ja Casa Milà, Sagrada Familia sekä Parc Güell, erikoisia ja tosi hienoja olivat. Parasta oli kuitenkin vanhan kaupungin pienet kadut ja aukiot ja niiden persoonalliset pienet kaupat. Montjüicin suihkulähteet ja kansallispalatsi olivat hienoja hämärän tullen, vaikka alueen arkkitehtuuri muuten toi mieleen Ceaucescun Bukarestin. Erityisesti renessanssipalatseja kaupungissa riittää.

Liikenne. Vilkasta oli, mutta yli ei ajettu. Turistille erittäin kätevä kulkupeli oli metro, jolla matkustaminen oli edullista ja jolla pääsi kätevästi isossa kaupungissa paikasta toiseen. Vanhan kaupungin neljä-viisimetrisillä kaduilla torvet soivat, kun jääpalakuskin auto seisoi jonkun ravintolan edessä ja taakse alkoi kertyä jonoa. Liikennekulttuuri vaikutti kuitenkin hyvin joustavalta – sitä vartenhan autossa on torvi ja hätävilkut, että voi ilmoittaa itsestään.

Museot. Kaupungissa on aika vähän suuria vetonaulamuseoita, mutta löydettiin kuitenkin kaksi ihan kiinnostavaa. Merimuseo on hieno ja iso ja sijaitsee ilmeisesti maailman suurimmassa ja parhaiten säilyneessä keskiaikaisessa rakennuksessa, vanhassa laivanrakentamossa. Jo rakennus oli näkemisen arvoinen, ja siellä sai rauhassa vaellella, ei ollut tungosta. Picasso-museo sijaitsee renessanssipalatsissa ja kokoelmissa on pääasiassa maestron nuoruudentöitä. Museokaupoissa tuotteistamista ei ollut viety ihan niin loppuun saakka kuin joissakin muissa eurooppalaisissa museoissa. Suoritin vain perinteiset matkamuistopostikorttishoppailut.

Ruoka & juoma. Kaupungista saa sekä hyvää että pahaa ruokaa. Huonointa ruoka on niissä paikoissa, joissa on ulkopuolella valokuvat sisäpuolella tarjottavasta, pakastimesta kaivetusta ruoasta. Parasta ruoka oli pienissä ja hämyisissä ravintoloissa, joissa tarjotaan perinteinen, verrattain edullinen menu del dia alku- ja jälkiruokineen tai pintxoja (tapaksia). Pintxot katetaan klo 20 alkaen baaritiskille ja niitä noukitaan siitä lautaselle n. 2 euron kappalehintaan. Aamiaiset bocadilloineen ja tuoreena puristettuine appelsiinimehuineen olivat omiaan päivän aloittamiseen. Myös Burger King oli ihan ok… Juomista täytyy ehdottomasti mainita espanjalainen kuohuviini Cava, joka oli todella hyvää. Sitä siemaillaan sujuvasti kaikkina vuorokauden aikoina hienoista laseista, joita on suomessa tottunut käyttämään vain oikein hienoissa juhlissa. Olut puolestaan ei oikein maistunut, ja koska Cava oli niin hyvää, unohdin tyystin maistaa yhtään mitään muuta. Tottuminen espanjalaiseen ruoka-aikatauluun vaati kellon aktiivista seuraamista, että ehti syödä silloin kun ruokaa vielä oli saatavilla. Iltaisin vanhassa kaupungissa on tarjolla todella paljon todella kivoja ja tunnelmallisia baareja. Nyt jo kahden reissun verran matka-apuna on ollut Mondon kaupunkimatkaopas (Barcelonan lisäksi Amsterdam), ja ne ovat olleet aivan ehdoton etu erityisesti baarien ja ravintoloiden löytämisessä, jos myös muussakin turisteilussa. Suosittelen lämpimästi.

Ruoka ja juoma top 5:
1. Cava
2. Pintxot
3. Jamon Serrano, ilmakuivattu kinkku, mielellään croissantin välissä
4. Menu del dia
5. Gaspacho

Shoppailu. Kaupunki on täynnä ihania, suomalaiselle edullisia kauppoja. Erityisesti isot vaateketjut tarjoavat niin paljon kaikkea ihanaa niin edullisesti, että olisin voinut ostaa vaatteita monta säkillistä. En oikeasti ole ollut innostunut vaatekaupoista moneen vuoteen niin paljon kuin tuolla. Rihkama- eli koru- ja asustekauppoja oli myös tuhkatiheään. Hankaluuksia tuotti lähinnä siesta n. klo 13–16.30, jona aikana kaikki kaupat olivat kiinni. Toisaalta kaupat olivat auki siestan jälkeen vielä myöhään illalla.

Turismi. ¡Hay mucha gente! Kun kaupunki oli nytkin, lokakuun puolivälissä melkoisen täynnä ihmisiä, kuinka paljon niitä mahtaakaan olla sesongin aikaan. Pääkatu Ramblan ihmisvilinä ei tuntunut taukoavan mihinkään aikaan päivästä, ja isoimmat/halvimmat vaatekaupat olivat sulkemisajan lähestyessä niin täynnä, että into shoppaamiseen laantui. Uimarannalla oli aika tyhjää tähän aikaan vuodesta, mutta vesi oli yhä oikein lämmintä. Tosin tiukassa istuvat öljyläikät jalkapohjissa ja kengänpohjissa reissun jälkeen kertoivat osaltaan rannan puhtaudesta. Puhtaampia rantoja löytyy kuulemma etelämmästä, päiväreissun päästä. Tibidabo-vuorelle ja sen huvipuistoon turistit olivat edelleen löytäneet, vaikka viidensadan metrin korkeudella oli ihan toppatakkikeli. Reissu vuorelle jäi verrattain lyhyeksi. Sunnuntai-iltapäivä näytti olevan yleinen performanssi- ym. turistien viihdytysajankohta, koska puistot ja aukiot täyttyivät erilaisista mahtavista esiintyjistä.

Parasta reissussa olivat aurinkoiset iltapäivän hetket terassikahvilassa, edessä virkistävä juoma eikä kiire minnekään. Ja tietysti ihanat vaatekaupat! Sunnuntaiyönä lennettiin takaisin kotiin tähtikirkkaassa yössä tähdenlentoja ihaillen. Bussi toi Jyväskylään puolilta päivin, jonka jälkeen kävelin väsyneenä tiedekuntaan hakemaan maisterin paperini. Ihan en vielä ole ymmärtänyt, että en ole enää opiskelija.

Saappaat, ravintolat ja facebook

Vietin syntymäpäivääni lauantaina iloisissa tunnelmissa, uusissa lahjaksi saaduissa saappaissa. Nyt kelpaa tulevilla räntäkeleillä porskuttaa! (Niitähän on nimittäin varmasti taas koko talven mitalta edessä.) Syntymäpäiväjuhlaa vietettiin saappaista iloitsemisen lisäksi syömällä hyvin Banthaissa, joka on ehdoton suosikkini omalla sarallaan. Lauantaina tuli todettua kuitenkin, että Jyväskylässä on niin monta hyvää ja hintatasoltaan sopivaa ravintolaa, että esim. Rossoon ei ole vielä kertaakaan tarvinnut mennä. (Aika monen muun kaupungin Rosso on kyllä tuttu.)

Tästä innoittuneena taidankin tehdä nyt sen oman "Jyväskylän ravintolat top 5" -listani, josta keskustelu pantiin käyntiin armoitetussa facebook -yhteisössä (jonka suomimiseen voinen palata myöhemmin):
1. Sohwi (hyvä lista)
2. Soppabaari (mahtava tunnelma, yksinkertainen ruoka)
3. Banthai (parasta eksoottista)
4. Ilokivi (parasta opiskelijaruokaa)
5. Amarillo (hyvää texmexiä)

Amarillon asema viidentenä on tällä hetkellä kyseenalainen, koska viimeksi kun siellä kävin, ruoka ei ollut edes keskinkertaista. Toisaalta mieleen ei kuitenkaan juuri tule mitään ehdottomasti parempaakaan. Jään harkitsemaan.

Facebookin kiroista sen verran, että se mahdollistaa nolot tilanteet erittäin helposti, nopeasti ja tehokkaasti kaikkien ystävien ja tuttavien edessä. Hiirtä näpytellessään sitä huomaa yllättäen lähettäneensä jonkin typerän sähköpostin kaikille niille, jotka on ystävikseen hyväksynyt. Ja tunnetusti siellä on myös se tyyppi, jonka tapasit viimeeksi viime vuosituhannella ohimennen, ja johon tutustuit kaksikymmentä vuotta sitten, pitämättä sen kummempaa yhteyttä sen jälkeen. (Eilisen sähköpostitteluni jälkeen pysyttelen erossa facebookilla säätämisestä jonkin aikaa. Edellämainitun lisäksi se myös syö järkevän aivotoiminnan. Onhan sitä nyt parempaakin tekemistä.)

Puuh. Nyt siirryn tästä jonkun järkevän puuhastelun pariin. Esimerkiksi omenapiirakan voisi leipoa.

Elokuvia

Näin viime viikolla elokuvia, joista kolmea haluan kommentoida.

Ensimmäinen: Uhrilampaat. Näin tuon ensimmäistä kertaa joskus vuonna 1993, enkä silloin oikein ollut tottunut tuon genren leffoihin, joten elokuva jätti syvät jäljet. Olen nähnyt elokuvan useita kertoja uudestaan. Uskomatonta on, että Anthony Hopkinsilla ei ollut uraa, ennen kuin hän otti vastaan tuon roolin, imdb todistaa. Ja kuinka viehkon roolisuorituksen hän tuossa elokuvassa tekeekään! Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, minkälaiseksi Hannibal Lecterin hahmo on kehittynyt elokuvasssa Hannibal. Kaikesta brutaaliudestaan huolimatta Hannibal on mielestäni maailman kaunein elokuva. Enkä nyt siis tarkoita niitä brutaaleimpia kohtauksia, vaan esimerkiksi Firenzen ja Richmondin kuvausta. Anthony Hopkins ja Julianne Moore ovat tietysti sitten maailman hienoimmat näyttelijät. Uhrilampaista hieman epämiellyttävän (tietysti juonenkäänteidensä lisäksi) tekee se, että en vain pysty pitämään Jodie Fosterista. En vaikka yrittäisin.

Toinen: Daredevil. Yllättävän viihdyttävää. Odotin ihan täyttä kukkua, mutta se olikin oikeastaan ihan hauska ja kaikkine kliseineen ok. Tietysti laatu pitää aina suhteuttaa odotuksiin, enkä nyt vertaisi tätä elokuvaa yhteenkään mielestäni oikeasti tosi hyvään elokuvaan. Mutta jaksoin kiinnostua loppuun asti. (Ja Jennifer Garnerin hiukset! Haluan samanlaiset!)

Kolmas: Pan's Labyrinth. Elokuva ei todellakaan vastannut odotuksia. Odotin siis jotain satuelokuvaa henkeen Narnia, mutta oli nimittäin aika kaukana siitä. Melkoisen synkeä elokuva kaiken kaikkiaan, mutta hienosti tehty mielestäni. Elokuvassa sekoittuu ihmeellinen fantasiamaailma ja toisaalta sisällissodan julmuudet, mutta mitään tajunnanvirtaa tämä ei ole, vaan ihan konkreettista kerrontaa. Aika brutaaleja kohtauksia oli muutamia (piti katsoa pois ja irvistää), mutta se espanjan kieli on niin kaunista kuultavaa... Tämä kannattaa nähdä.

Ystävällisin terveisin, ahkera pakertaja

Tein elokuussa listan asioista, joita piti vielä tehdä valmistumisen eteen, niitä olivat:
- Gradun viimeinen versio tarkastukseen (tehty)
- Lopputentti (tehty)
- Maturiteetti (tehty)
- Gradun kansitus (tehty)
- Gradu kirjaston tietokantaan (tehty)
- Johtamisen esseet, 2 kpl, á 15 sivua (tehty)

Alimmaisen kohdalle tuli ruksi tänään klo 17.00. Viikon (ja viime vuosien kaikki) työt tehty. Ensi viikolla saan kansitetun kappaleen gradua tassuun ja toivottavasti se sähköinenkin versio löytyy kirjaston arkistoista. ("Ja mä olin ihan et ei voi olla totta, mitä mä sit teen?!? Siis vitsi niin siistii!")

Noiden esseiden kanssa onkin sitten jännät paikat, kurssi-infossa sanottiin että neljä viikkoa menee tarkastuksessa. Pyörittelen täällä varmaan peukaloita siihen saakka sitten. Ajattelin kyllä, että kun vien ne maanantaina postilaatikkoon, niin laitan mukaan kukkakortin, jossa kainosti pyydän että: "Etteks millään hei pliiiiis vois tarkastaa vähän nopeeta noita mun juttuja kun mä valmistun hei siis heti sen jälkeen ei siis VOI kestää neljää viikkoo, ystävällisin terveisin, ahkera pakertaja." Tai jotain.

Oikeasti on kyllä aika monta asiaa mielessä, mitä voisi ensi viikolla tehdä. Itseni tuntien siinä käy niin kuin ennenkin: eipä aikaakaan niin Astalla on kalenteri läkähtymiseen asti täynnä kaikkea vapaaehtoisyleishyödyllistä maailmanpelastusta. Täytyy yrittää vähän pidätellä, että ehtisi hyvällä omalla tunnolla makaillakin vähän. Vaikka ei tässä kyllä mitään ole näillä näkymin estämässä sitä makailua vielä hamassa tulevaisuudessakaan. Ja maailma oli hänelle avoin... ...huoh.

Tentit elämässäni

Huoh. Tämän filosofian ylioppilaan viimeinen tentti on ohi. Kysymyksessä oli 3 ov:n kirjatentti, 3 kirjaa ja 700 sivua. Siihen valmistautumiseen vaadittiin n. 70 tuntia lukemista (laskin oikeasti tunnit äsken, voi myös laskea etenemistahdin tuosta), n. 30 sivua muistiinpanoja sekä muutamaa sorttia erilaisia tiukkoja kurinpitotoimenpiteitä:
Sääntö I: Pitää jaksaa lukea yhtä mittaa 5 sivua, sen jälkeen (siis sellaisen sivun luettuaan, jolla on viidellä jaollinen sivunumero, pitää olla tarkka jos sääntöjä asettaa) voi juoda vettä, katsoa kelloa puhelimesta, merkitä kalenteriin asioita (joita tulee mieleen sillä aikaa kun ei keskity) ja niin poispäin. Välillä oli paljon kuvia, ja viisi sivua kutistui kahteen tai kolmeen, sekös oli mukavaa.
Sääntö II: Aina tunnin välein saa toimittaa jonkun mieleen tulleen asian internetissä tai puhelimella tai käydä kahvilla Café Librissä.
Sääntö III: Vaikka kuka soittaisi, ja ehdottaisi mitä, niin ei saa suostua lähtemään.
Näillä eväillä sain kahlattua kaiken kirjallisuuden läpi, ja vieläpä kahta päivää ennen tenttiä oli ensimmäistä kertaa jo valmista.

Lukiosta ammattikorkeaan siirtyessä sitä kuvitteli, että vaatimustaso nousee samalla tavalla kuin se oli noussut peruskoulusta lukioon siirryttäessä. No, kuvitelma oli väärä, ja hirmuisen pänttäämisen tuloksena oli kourallinen kiitettäviä arvosanoja ensimmäisenä syksynä, kunnes tajusin olleeni väärässä. Sama kuvitelma otti vallan jälleen kun jatkoin yliopistoon, tuohon suurten nerojen tyyssijaan, samalla tuloksella: yliopistoaikani parhaat arvosanat ovat ensimmäiseltä vuodelta. Todistusaineistoa on siis olemassa siitä, että pystyisin parempaan kuin mitä arvosanat keskimäärin antavat ymmärtää, mutta kun helpommallakin pääsee… Tänään voin kuitenkin sanoa antaneeni kaikkeni. Jaksoin jopa tenttisalissa keskittyä loppuun saakka ja lukea ja korjata tuotostani. Sanoisin, että tämä tentti lienee keskinkertaisuuteni melko luotettava mittari.

Luulen, että aivojeni tiedonomaksumis- ja hallintakapasiteetti on noin viisisataa sivua per kokonaisuus. Sen jälkeen tuntuu, että pitäisi antaa toisesta päästä löysää. Ensimmäistä kirjaa luin innolla ja opin paljon. Viimeinen kirja tuli luettua läpi: jotainhan siinä lätistiin Suomen ympäristölainsäädännöstä ja sen vaatimuksista, mutta onneksi oli perustiedot hallussa jo etukäteen.

Näin gradunpakerrusvuoden jälkeen 700 sivun kirjatentti oli melkoinen kylmä suihku. Kiitän kyllä onneani, ettei meillä ympäristötieteissä uskota kirjatenttien nöyryyttävään voimaan: jos oikein muistelen, niin kyseessä oli pääaineeni keskimäärin neljäs rehellinen kirjatentti (siis ei järjestetä luentoja eikä saa lappuja lukemista/läpipääsyä helpottamaan). Kuvittelen, että tentti menee läpi, joten onnistuin jallittamaan yliopistoa jälleen kerran: 3 ov tarkoittaa laskennallisesti 120 tuntia opiskelua, itse selvisin noin puolella tuosta. Ähäkutti. (Uskon että professorillani ei ole aikaa lukea jonninjoutavia blogeja ja hän säilynee autuaan tietämättömänä tästä). No, ehkä ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa (en ole koskaan ymmärtänyt mitä tuolla sanonnalla pitäisi kiertoteitse ilmaista, mutta kai käytän sitä oikein), odottelen kuuliaisesti tulosta ennen kuin laitan tanssit pystyyn. On kuitenkin kumman helppo samaistua stereoissa paukuttavan Scissor sistersin I don’t feel like dancing -biisin meininkiin ät the moument. Tittidii! Ju-hu-huu! Tentti ohi!