- Hevostartar ja suola-aroniaa (C)
- Paistettua karitsatuoremakkaraa, kesäkasvissalaattia ja ryytisinappikastiketta (Muru)
- Haudutettua viljaporsaan poskea, herkkusientä, tryffeliä ja ryppyporkkanaa (Demo)
- Fenkolilla maustettu haukiburger, sitruunakastiketta ja perunasipsejä (Bistro O Mat)
- Luomukaritsaa, emmeriä ja Ahlbergin yrttejä (Ask)
- Paahdettua valkosuklaata, mansikkaa ja sitruunaverbenaserbettia (Smör)
- Mustaherukkateellä maustettua suklaaganachea, mustaherukkavispipuuroa ja mustaherukanlehtihyytelöä (Demo)
- Haudutettua raparperia, paahdettuavalkosuklaata ja rosmariinilla maustettua marenkia (Muru)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
torstaina, kesäkuuta 13, 2013
Taste of Helsinki!
Mistä innostuin tänään? No ruoasta! Käytiin maistamassa Taste of Helsinki, ja herkultahan se maistui. Aivan erinomainen konsepti tuo, 12 fine dining -ravintolaa ja useat viinin maahantuojat tarjosivat tuotteitaan kohtuullista korvausta vastaan. Tänään lounaalla oli siis omalla lautasellani seuraavanlainen menu:
sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013
Saku Tuominen: Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc (9/32)
Muut kirjailijat Tuukka Koski ja Kimmo Kivilahti. 2012. Tammi. 333 s.
Kuinka hyvä: *****
Otti aikaa: Noin kaksi viikkoa, joista toinen oli noin vuosi sitten ja toinen nyt.
Suosikkisitaattini: Tomaatteja. Oliiviöljyä. Suolaa. Pippuria.
Tämä on lahjakirja, joka saapui kirjahyllyymme vuosi sitten jouluna (jonka takia on hämmentävää, että kirjaan on painettu painovuosi 2012...). Ajattelin silloin, että pitääpä selailla läpi, jos löytyisi vaikka joku kiva uusi ruoka. Mutta. Kirja vei ihan täysin mukanaan. Tuossa on niin kivasti avattu suomaisesta näkökulmasta italialainen ruokakulttuuri, että kirjan luettuani oikein odotan että pääsen taas Italiaan, tilaamaan ravintolassa kerrankin oikeita asioita.
Ruokaohjeiden ainesosaluettelot ovat pääasiassa hyvin yksinkertaisia, ja yksinkertaisin niistä kuuluu "Tuoreita hedelmiä". Suurimmassa osassa oliiviöljy, suola ja pippuri ovat vakioroolissa. Paria kirjan ruoista meillä on jo valmistettukin. Itselleni tämän kirjan paras anti on kuitenkin ruokakulttuurin kuvauksessa, ei ruokaohjeissa. Aionpa joka tapauksessa konsultoida tätä kirjaa joka kerta kun valmistan uudenlaista italialaista ruokaa.
Suosittelen: Italiaan matkustavalle, maan ruokakulttuuria perinpohjin tuntemattomalle.
Kuinka hyvä: *****
Otti aikaa: Noin kaksi viikkoa, joista toinen oli noin vuosi sitten ja toinen nyt.
Suosikkisitaattini: Tomaatteja. Oliiviöljyä. Suolaa. Pippuria.
Tämä on lahjakirja, joka saapui kirjahyllyymme vuosi sitten jouluna (jonka takia on hämmentävää, että kirjaan on painettu painovuosi 2012...). Ajattelin silloin, että pitääpä selailla läpi, jos löytyisi vaikka joku kiva uusi ruoka. Mutta. Kirja vei ihan täysin mukanaan. Tuossa on niin kivasti avattu suomaisesta näkökulmasta italialainen ruokakulttuuri, että kirjan luettuani oikein odotan että pääsen taas Italiaan, tilaamaan ravintolassa kerrankin oikeita asioita.
Ruokaohjeiden ainesosaluettelot ovat pääasiassa hyvin yksinkertaisia, ja yksinkertaisin niistä kuuluu "Tuoreita hedelmiä". Suurimmassa osassa oliiviöljy, suola ja pippuri ovat vakioroolissa. Paria kirjan ruoista meillä on jo valmistettukin. Itselleni tämän kirjan paras anti on kuitenkin ruokakulttuurin kuvauksessa, ei ruokaohjeissa. Aionpa joka tapauksessa konsultoida tätä kirjaa joka kerta kun valmistan uudenlaista italialaista ruokaa.
Suosittelen: Italiaan matkustavalle, maan ruokakulttuuria perinpohjin tuntemattomalle.
keskiviikkona, helmikuuta 27, 2013
Teestä
Innostuin tänään teestä. Tai, oikeammin, olen innostunut siitä vähitellen jo pitkän aikaa. Ihmettelenkin, ettei tässä blogissa ole vielä yhtään teepostia.
Olen juonut teetä jokseenkin aina, mutta pussiteet hylkäsin jo varmasti kymmenen vuotta sitten (ei ne kaikki nyt sysipahoja ole, joten tarjottaessa juon sujuvasti). Teekaupat ovat kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen palanneet Suomeen, joten markettien hyllystä teetä tulee ostettua nykyään melkein vain hätätapauksessa. Lisäksi tuon teetä lähes poikkeuksetta tuliaisena itselleni matkoilta (paitsi Saksasta, jossa tekevät niin väkevät ja kitkerät sekoitukset että ei pysty juomaan).
Juon sujuvasti mustaa teetä, maustettua mustaa teetä, vihreää teetä, ja nykyisin myös maustettua oolong-teetä (en ole vielä maistanut maustamatonta). Joskus saatan juoda myös maustettua valkoista tai vihreää teetä, rooibos -teetä tai honeybush -teetä, joskaan en näistä niin erityisesti välitä - joko ne eivät maistu millekään tai sitten ne maistuvat jollekin muulle kuin teelle. Ennen nukkumaankäymistä silloin tällöin menettelee. Pääasiassa olen kuitenkin maustetun mustan teen kuluttaja.
No, ostelen teetä sen ihmeempiä perehtymättä, joskus haistelen eri laatuja ensin, mutta usein saatan ostaa pelkän nimen ja kuvauksen perusteella. Maustettujen mustien teiden ostaminen onkin mukavaa hommaa, aina saa yllätyksen pussissa. En oikeastaan ole halunnutkaan ostaa samaa teetä montaa kertaa, erilaiset teet ja uudet maut ovat ylellisyyttä arjessa. Poikkeuksia kuitenkin on: Suosikkina ovat hyllyssä vuositolkulla pysyneet Twiningsin Earl Grey tai Lady Earl Grey sekä Nordqvistin Keisarin morsian. Niitä myös saa aika lailla joka kaupasta.
Vihreän teen hienouden olen löytänyt vasta ihan hiljan, kun sattumalta maistoin "kiinan suosituinta", Long Jing -teetä. Ostin teekauppiaan suosituksen perusteella pussillisen, join sen onnellisena, ja menin uudelleen kysymään että olisko sitä longjingiä, johon valistunut myyjä sitten että "mitähän laatua". Kyseisessä kaupassa olikin tarjolla sitten aika monen hintaista ja laatuista longjingiä, ja muutaman niitä maisteltuani totesin, että minun makuaistini pitää vielä jonkin verran jalostua, että kannattaa ostaa sitä kalleinta - halvin maistui aivan yhtä hyvälle. Jokatapauksessa, jos joitakin muita teitä juodaan vähän hätäisemmin, niin Long Jing -kupillisiin liittyy aina mukava rentoutuminen ja rauhallinen hetki.
Maustamattomista mustista teelaaduista olen ollut pihalla kuin lumiukko aina viime päiviin saakka, jos en nyt vieläkään ole kovin perillä. En osaa eri teelaatujen makuja tai eri alueiden teelaatujen erityispiirteitä, mutta olen oppinut mustasta teestä sen verran, että mitä enemmän kirjaimia, sitä kalliimpi tee - siis F.O.P. on huomattavasti halvempaa kuin S.F.T.G.F.O.P. (selityksiä löytyy guuglaamalla tai esim. Teen ystävien sivuilta, joten en ala tässä nyt näitä avata). Joskus olen törmännyt samettisen pehmeän makuiseen teehen, jonka nimessä näitä kirjaimia on vilissyt ja monesti siihen on sisältynyt myös sana "Golden". Kun en mitään ole ymmärtänyt, en ole havainnut painaa mieleen mitä sitä on tullut juotua. Nyt olen alkanut metsästää noita ei-tippaakaan-kitkerän makuisia teitä uudelleen, ja voi pojat, reitti on vaivalloinen.
Kävin viimeisimmäksi Forsmanin teemyymälässä tekemässä etsintöjä, ja laitoin oikein raadin pystyyn. Mukana oli Tiibetiläinen sekoitus (39 eur/kg), Assam Mokalbari (79 eur/kg) ja vieläpä Darjeeling Tindharia S.F.T.G.F.O.P. (129 eur/kg). No, lopputulemana totesin, että edullisin oli eniten oman suuni mukaista, mutta sen verran kitkerää kuitenkin että kaukana täydellisestä. Arvokkain oli kultaisen värinen ja miedon makuinen, mutta kovasti sellainen English Breakfast -tyyppinen (Darjeeling kun on), joka ei myöskään ole suosikkini. Ja olipa siinäkin kitkeryyttä maussa hitunen. Lopputulemana totesin, että eiköhän tuo englantilainen maku ole aika pitkälle vaikuttamassa siihen, miltä kallein tee maailmassa maistuu. Jatkan siis etsintöjä, ja kierrän Darjeelingit. Palaan asiaan mikäli jotakin uutta löytyy.
Muutama teekauppa:
Teekauppa Chaya, Kluuvi, Helsinki (Oma suosikkini)
Johan & Nyström, Kanavaranta 7, Helsinki
The Ounce, Fredrikinkatu 55, Helsinki
Aaro Forsman Oy:n teemyymälä, Suokalliontie 7, Vantaa
Olen juonut teetä jokseenkin aina, mutta pussiteet hylkäsin jo varmasti kymmenen vuotta sitten (ei ne kaikki nyt sysipahoja ole, joten tarjottaessa juon sujuvasti). Teekaupat ovat kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen palanneet Suomeen, joten markettien hyllystä teetä tulee ostettua nykyään melkein vain hätätapauksessa. Lisäksi tuon teetä lähes poikkeuksetta tuliaisena itselleni matkoilta (paitsi Saksasta, jossa tekevät niin väkevät ja kitkerät sekoitukset että ei pysty juomaan).
Juon sujuvasti mustaa teetä, maustettua mustaa teetä, vihreää teetä, ja nykyisin myös maustettua oolong-teetä (en ole vielä maistanut maustamatonta). Joskus saatan juoda myös maustettua valkoista tai vihreää teetä, rooibos -teetä tai honeybush -teetä, joskaan en näistä niin erityisesti välitä - joko ne eivät maistu millekään tai sitten ne maistuvat jollekin muulle kuin teelle. Ennen nukkumaankäymistä silloin tällöin menettelee. Pääasiassa olen kuitenkin maustetun mustan teen kuluttaja.
No, ostelen teetä sen ihmeempiä perehtymättä, joskus haistelen eri laatuja ensin, mutta usein saatan ostaa pelkän nimen ja kuvauksen perusteella. Maustettujen mustien teiden ostaminen onkin mukavaa hommaa, aina saa yllätyksen pussissa. En oikeastaan ole halunnutkaan ostaa samaa teetä montaa kertaa, erilaiset teet ja uudet maut ovat ylellisyyttä arjessa. Poikkeuksia kuitenkin on: Suosikkina ovat hyllyssä vuositolkulla pysyneet Twiningsin Earl Grey tai Lady Earl Grey sekä Nordqvistin Keisarin morsian. Niitä myös saa aika lailla joka kaupasta.
Vihreän teen hienouden olen löytänyt vasta ihan hiljan, kun sattumalta maistoin "kiinan suosituinta", Long Jing -teetä. Ostin teekauppiaan suosituksen perusteella pussillisen, join sen onnellisena, ja menin uudelleen kysymään että olisko sitä longjingiä, johon valistunut myyjä sitten että "mitähän laatua". Kyseisessä kaupassa olikin tarjolla sitten aika monen hintaista ja laatuista longjingiä, ja muutaman niitä maisteltuani totesin, että minun makuaistini pitää vielä jonkin verran jalostua, että kannattaa ostaa sitä kalleinta - halvin maistui aivan yhtä hyvälle. Jokatapauksessa, jos joitakin muita teitä juodaan vähän hätäisemmin, niin Long Jing -kupillisiin liittyy aina mukava rentoutuminen ja rauhallinen hetki.
Maustamattomista mustista teelaaduista olen ollut pihalla kuin lumiukko aina viime päiviin saakka, jos en nyt vieläkään ole kovin perillä. En osaa eri teelaatujen makuja tai eri alueiden teelaatujen erityispiirteitä, mutta olen oppinut mustasta teestä sen verran, että mitä enemmän kirjaimia, sitä kalliimpi tee - siis F.O.P. on huomattavasti halvempaa kuin S.F.T.G.F.O.P. (selityksiä löytyy guuglaamalla tai esim. Teen ystävien sivuilta, joten en ala tässä nyt näitä avata). Joskus olen törmännyt samettisen pehmeän makuiseen teehen, jonka nimessä näitä kirjaimia on vilissyt ja monesti siihen on sisältynyt myös sana "Golden". Kun en mitään ole ymmärtänyt, en ole havainnut painaa mieleen mitä sitä on tullut juotua. Nyt olen alkanut metsästää noita ei-tippaakaan-kitkerän makuisia teitä uudelleen, ja voi pojat, reitti on vaivalloinen.
Kävin viimeisimmäksi Forsmanin teemyymälässä tekemässä etsintöjä, ja laitoin oikein raadin pystyyn. Mukana oli Tiibetiläinen sekoitus (39 eur/kg), Assam Mokalbari (79 eur/kg) ja vieläpä Darjeeling Tindharia S.F.T.G.F.O.P. (129 eur/kg). No, lopputulemana totesin, että edullisin oli eniten oman suuni mukaista, mutta sen verran kitkerää kuitenkin että kaukana täydellisestä. Arvokkain oli kultaisen värinen ja miedon makuinen, mutta kovasti sellainen English Breakfast -tyyppinen (Darjeeling kun on), joka ei myöskään ole suosikkini. Ja olipa siinäkin kitkeryyttä maussa hitunen. Lopputulemana totesin, että eiköhän tuo englantilainen maku ole aika pitkälle vaikuttamassa siihen, miltä kallein tee maailmassa maistuu. Jatkan siis etsintöjä, ja kierrän Darjeelingit. Palaan asiaan mikäli jotakin uutta löytyy.
Muutama teekauppa:
Teekauppa Chaya, Kluuvi, Helsinki (Oma suosikkini)
Johan & Nyström, Kanavaranta 7, Helsinki
The Ounce, Fredrikinkatu 55, Helsinki
Aaro Forsman Oy:n teemyymälä, Suokalliontie 7, Vantaa
tiistaina, huhtikuuta 19, 2011
Raakaruokaa?
Sain sattuman kahdesta oikusta kaksi kasaa aikakauslehtien näytenumeroita kahdesta eri lehtitalosta. Lehtiä on kymmeniä, joten rankkasin ensin kiinnostamattomat kokonaan sivuun, mutta kasa on silti iso. Arvatenkin vastaan tuli vaikka mitä mielenkiintoista.
KG-lehdessä oli kiinnostava juttu MS-tautia sairastavasta pariskunnasta, joka on vaihtanut täysin raakaravintoon ja saanut sillä tautiensa oireet pysymään poissa ja allergiatkin katoamaan. En voinut kuin jäädä miettimään, voisiko tuosta poimia itselleenkin jotakin hyötyjä. Toimiiko se kaikilla? Voiko omaa ruokavaliota täydentää tuolla ruokavaliolla ryhtymättä "absolutistiksi" ja saada silti samoja hyötyjä? Mitä "superruokia" kannattaisi omaan ruokapöytään ottaa ja mitä vanhasta ensisijaisesti jättää pois? No, jään ihmettelemään. Joka tapauksessa kiinnostuin.
KG:n sivujen kautta löytyi aiheesta vielä tämän verran.
KG-lehdessä oli kiinnostava juttu MS-tautia sairastavasta pariskunnasta, joka on vaihtanut täysin raakaravintoon ja saanut sillä tautiensa oireet pysymään poissa ja allergiatkin katoamaan. En voinut kuin jäädä miettimään, voisiko tuosta poimia itselleenkin jotakin hyötyjä. Toimiiko se kaikilla? Voiko omaa ruokavaliota täydentää tuolla ruokavaliolla ryhtymättä "absolutistiksi" ja saada silti samoja hyötyjä? Mitä "superruokia" kannattaisi omaan ruokapöytään ottaa ja mitä vanhasta ensisijaisesti jättää pois? No, jään ihmettelemään. Joka tapauksessa kiinnostuin.
KG:n sivujen kautta löytyi aiheesta vielä tämän verran.
perjantaina, marraskuuta 21, 2008
Jäteopissa
Olin pitkästä aikaa koulun penkillä eilen ja toissapäivänä. Koska kyseessä oli työnantajan tarjoama ja satoja euroja kustantanut koulutus, olivat fasiliteetitkin paremmin hoidossa kuin silloin kun viimeeksi istuin luennolla. Ei nyt mitenkään mullistavasti, mutta kuitenkin.
Koulutuksen tarjosi (tai myi) Ekokem, ja aiheena oli vaativa ongelmajätehuolto. Luennot ovat tietysti aina luentoja, ne ovat hyviä, huonoja tai keskinkertaisia ainoastaan johtuen henkilöstä, joka seisoo salin edessä. Tuohon kahteen päivään ja noin tusinan luennon sarjaan mahtui sekä loistavia että keskinkertaisia. Ja koska ne kaikkein keskinkertaisimmat oli laitettu sinne eteen molempina päivinä lounaan jälkeen, ne muuttuivat huonoiksi eikä puolet luokasta voinut estää itseään torkahtelemasta.
Aiheet sen sijaan olivat yksi toisensa jälkeen mielenkiintoisia, minkä takia ne kello kahdentoista torjumattomissa olevat torkut ottivatkin niin kovasti päähän. Olisin mielelläni kuullut kaiken. Aiheet olivat hyviä ja kiinnostavia tietenkin siitä yksinkertaisesta syystä, että ne käsittelivät juuri niitä ongelmia, joita minun pitäisi omassa työssäni ratkaista. Sain toivottavasti paljon hyviä eväitä käytännön toteuttamiseen, ja ainakin listalleni taas muutamia uusia asiantuntijoita, joille soittaa kun hätä on suurin.
Kurssilla oli viitisentoista osallistujaa, osa selvästi työnantajan pakottamana, osa aidon kiinnostuneena aiheesta ja osa onnellisena siitä, että oli päässyt yöksi pois kotoa. Ensimmäiset torkkuivat ensimmäisestä luennosta lähtien, kolmannet taas vasta toisen päivän luentojen aikana. Itse kilttinä etupenkin tyttönä lähdin ensimmäisenä päivänä ajoissa siskon luokse nukkumaan ja jaksoin piinata luennoitsijoita toisen päivän viimeiseen luentoon saakka.
Luentojen lisäksi meille tarjottiin kierros uudessa jätteenpolttolaitoksessa. Olen käynyt jo useammassa, mutta jollain tapaa se valtava jätevuori tekee joka kerta vaikutuksen. Lisäksi Riihimäen palokunta kävi esittelemässä kemikaali- ja kylmäpukunsa. Puku näytti pätevältä, mutta toimiminen sellaisessa ei oikein vakuuttanut. Pukeminen ei onnistu yksin ja siihen kuluu aikaa useita minuutteja, jonka jälkeen aikaa puvussa oleskelemiseen on reilut kymmenen minuuttia. Ja siinä ajassa pitäisi neljä pällekkäistä hanskaa kädessään saada jotakin kemikaalionnettomuuspaikalla aikaiseksi. No, ne miehet taitavat osata hommansa.
Varsinaisen opin lisäksi tarjolla oli riittävästi ruokaa sekä illanviettoa. Ruoka oli erinomaista. Oli kuitenkin hieman erikoista astella Ekokemin lounasruokalassa pöytään, johon oli katettuna alkusalaatit kaikkine koristeineen, kun viereiseen pöytään kantoivat tarjottimia pussit jaloissaan ja suojalasit päässään haalarimiehet, jotka katsoivat meitä hieman ihmeissään. Illanviettoon en tosiaan jäänyt sen pidemmälti kuuntelemaan kuopiolaisten hauskojen miesten vitsejä tai luomaan suhteita, vaan pidin yllä vanhoja suhteita kyydityttämällä itseni vanhan tutun kyydissä siskoni luokse juoruilemaan pienistä, mitättömistä ja mukavista asioista. Sisareni uutuuttaan kiiltävä ja oikein sievä asunto sai itsenikin haaveilemaan vastaremontoidusta keittiöstä, joka olisi varmaankin oikein mukava jokseenkin kuluneen ja ahtaan vuokrakyökin sijaan.
Luennolla istuminen oli pitkästä aikaa niin kivaa, että aloin jälleen harkita kemian opintoja. Erityisesti, kun Ekokemillä vakuuttivat minut siitä, että lisätieto aihealueesta ei todellakaan olisi pahitteeksi.
Koulutuksen tarjosi (tai myi) Ekokem, ja aiheena oli vaativa ongelmajätehuolto. Luennot ovat tietysti aina luentoja, ne ovat hyviä, huonoja tai keskinkertaisia ainoastaan johtuen henkilöstä, joka seisoo salin edessä. Tuohon kahteen päivään ja noin tusinan luennon sarjaan mahtui sekä loistavia että keskinkertaisia. Ja koska ne kaikkein keskinkertaisimmat oli laitettu sinne eteen molempina päivinä lounaan jälkeen, ne muuttuivat huonoiksi eikä puolet luokasta voinut estää itseään torkahtelemasta.
Aiheet sen sijaan olivat yksi toisensa jälkeen mielenkiintoisia, minkä takia ne kello kahdentoista torjumattomissa olevat torkut ottivatkin niin kovasti päähän. Olisin mielelläni kuullut kaiken. Aiheet olivat hyviä ja kiinnostavia tietenkin siitä yksinkertaisesta syystä, että ne käsittelivät juuri niitä ongelmia, joita minun pitäisi omassa työssäni ratkaista. Sain toivottavasti paljon hyviä eväitä käytännön toteuttamiseen, ja ainakin listalleni taas muutamia uusia asiantuntijoita, joille soittaa kun hätä on suurin.
Kurssilla oli viitisentoista osallistujaa, osa selvästi työnantajan pakottamana, osa aidon kiinnostuneena aiheesta ja osa onnellisena siitä, että oli päässyt yöksi pois kotoa. Ensimmäiset torkkuivat ensimmäisestä luennosta lähtien, kolmannet taas vasta toisen päivän luentojen aikana. Itse kilttinä etupenkin tyttönä lähdin ensimmäisenä päivänä ajoissa siskon luokse nukkumaan ja jaksoin piinata luennoitsijoita toisen päivän viimeiseen luentoon saakka.
Luentojen lisäksi meille tarjottiin kierros uudessa jätteenpolttolaitoksessa. Olen käynyt jo useammassa, mutta jollain tapaa se valtava jätevuori tekee joka kerta vaikutuksen. Lisäksi Riihimäen palokunta kävi esittelemässä kemikaali- ja kylmäpukunsa. Puku näytti pätevältä, mutta toimiminen sellaisessa ei oikein vakuuttanut. Pukeminen ei onnistu yksin ja siihen kuluu aikaa useita minuutteja, jonka jälkeen aikaa puvussa oleskelemiseen on reilut kymmenen minuuttia. Ja siinä ajassa pitäisi neljä pällekkäistä hanskaa kädessään saada jotakin kemikaalionnettomuuspaikalla aikaiseksi. No, ne miehet taitavat osata hommansa.
Varsinaisen opin lisäksi tarjolla oli riittävästi ruokaa sekä illanviettoa. Ruoka oli erinomaista. Oli kuitenkin hieman erikoista astella Ekokemin lounasruokalassa pöytään, johon oli katettuna alkusalaatit kaikkine koristeineen, kun viereiseen pöytään kantoivat tarjottimia pussit jaloissaan ja suojalasit päässään haalarimiehet, jotka katsoivat meitä hieman ihmeissään. Illanviettoon en tosiaan jäänyt sen pidemmälti kuuntelemaan kuopiolaisten hauskojen miesten vitsejä tai luomaan suhteita, vaan pidin yllä vanhoja suhteita kyydityttämällä itseni vanhan tutun kyydissä siskoni luokse juoruilemaan pienistä, mitättömistä ja mukavista asioista. Sisareni uutuuttaan kiiltävä ja oikein sievä asunto sai itsenikin haaveilemaan vastaremontoidusta keittiöstä, joka olisi varmaankin oikein mukava jokseenkin kuluneen ja ahtaan vuokrakyökin sijaan.
Luennolla istuminen oli pitkästä aikaa niin kivaa, että aloin jälleen harkita kemian opintoja. Erityisesti, kun Ekokemillä vakuuttivat minut siitä, että lisätieto aihealueesta ei todellakaan olisi pahitteeksi.
torstaina, heinäkuuta 17, 2008
Kevyt vihreä kesäsalaatti
Jäävuorisalaattia
Kurkkua
Hunajamelonia
Herneenversoja
(Juustokuutioita)
Mustapippuria myllystä
Oliiviöljyä
Pisara limemaustettua viinietikkaa
Hyvää!
Kurkkua
Hunajamelonia
Herneenversoja
(Juustokuutioita)
Mustapippuria myllystä
Oliiviöljyä
Pisara limemaustettua viinietikkaa
Hyvää!
maanantaina, heinäkuuta 07, 2008
keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008
Ameriikkaa
Otin Seinäjokeen tutustumisessa askeleen eteenpäin ja menin rohkeasti katsomaan kovasti odottamani Sinkkuelämää-elokuvan elokuvateatteri Bio Marilyniin, jota olen hieman vieroksunut koska siellä ei myydä numeroituja paikkoja. Se oli eksoottista Jyväskylän Finnkinon numeroiduissa munankuorissa tasapainotteluun tottuneelle. Olin ajoissa paikalla, joten sain hyvän paikan kanssakatsojieni kyynärpäätaktiikasta huolimatta. Penkit olivat oikein mukavat, ja tilaa oli kinttujen suoristamiseen tarvittava määrä (toisin kuin Jyväskylän polvet suussa -teatterissa). Äänet olivat myös erittäin hiljaisella verrattuna uusien teatterien dolby digital super maximum surround -ärjyntään. Harkitsen menemistä toistekin.
Itse elokuva oli juuri sitä mitä olin siltä odottanutkin, ei enempää eikä vähempää kuin suora jatkumo omasta mielestäni kesken jääneelle sarjalle (tyhjäpäisempi puolisko minääni olisi mieluusti katsonut sarjaa vielä ainakin tuotantokauden verran). Product placement ei häirinnyt, hohdokasta designia esiteltiin ylen määrin, cosmopolitaneja juotiin ja hahmot olivat muutenkin entisellään. Miinusta saa ainoana uutena hahmona kuvioon upotettu Jennifer Hudson aika ajoin luvattoman huonosta näyttelemisestä. En myöskään oikeasti käsitä, mikä niissä kirjavissa ja räikeissä Louis Vuittonin laukuissa niin viehättää (olen ehkä juntti, mutta asunkin Seinäjoella).Oman elämäni superglamourit koettiin viime viikolla 4th of July -juhlissa Helsingissä USA:n suurlähetystössä. Kutsu tuli kullan baseball -harrastuksen myötä. Kuvittelin etukäteen, että kemuihin tulee lähinnä niitä pesäpalloilijoita ja muuta sen tyyppistä väkeä, kun juhlatkin pidettiin puoli kuukautta etuajassa, mutta paikalle saavuttuamme jouduimmekin jonottamaan muiden noin tuhannen juhlavieraan kanssa Rouva Suurlähettilään kättelyvuoroa. Barbara oli ystävällinen mutta etäinen, kuten viralliset amerikkalaishahmot tv-sarjoissakin tapaavat olla.
Garden Partyissaan Barbara tarjosi itsenäisyyspäivävierailleen hampurilaisten, hot dogien ja maksapateen lisäksi mm. Ben and Jerry's -jäätelöä, M&M -karkkeja ja Miller -olutta, jonka korkin saa auki kiertämällä, joka on mielestäni jännittävää. Muuta erityisen amerikkalaista olivat arvatenkin sini-puna-valkoiset pöytäliinat, kakut, aterimet, servietit ja tietysti ilmapallot, sekä jämerien kertakäyttöastioiden määrä. Tuotin kauhukseni noin kolmetuntisen Ameriikassa oleskeluni aikana arviolta kilon jätettä. Muuten oli ihan kivaa.
Sain selville mm. että:
- Kaikki haluavat ottaa valokuvia Alexander Stubbista,
- Leena Harkimo on oikeasti pitkä,
- professorismiehet eivät saa pukeuduttua samanvärisiin puvun osiin (saati kravattiin) edes tuollaisiin juhlatilaisuuksiin,
- Eero Heinäluomalla on aatteen värinen puhelin ja että tuollaisissa paikoissa tuollaiset miehet ajautuvat keskustelemaan suomalaisen koulutusjärjestelmän erinomaisuudesta, ja että
- Kimmo Sasin silmälasit ovat livenäkin erittäin pyöreät.
maanantaina, kesäkuuta 23, 2008
Juhannusmenu
Tuorejuustotäytettyjä herkkusieniä pekoniin käärittynä
Siirappimarinoituja sipuliveneitä
Uusia perunoita ja tilliä
Valkosipulikanaa feta-basilikakastikkeella
Salaattia kauden vihanneksista
Jäätelöä
Syömisen lisäksi juhannusta vietettiin lähinnä EM-jalkapallon, mölkyn, petankin ja polkupyöräilyn parissa. Täydellistä.
tiistaina, lokakuuta 09, 2007
Saappaat, ravintolat ja facebook
Vietin syntymäpäivääni lauantaina iloisissa tunnelmissa, uusissa lahjaksi saaduissa saappaissa. Nyt kelpaa tulevilla räntäkeleillä porskuttaa! (Niitähän on nimittäin varmasti taas koko talven mitalta edessä.) Syntymäpäiväjuhlaa vietettiin saappaista iloitsemisen lisäksi syömällä hyvin Banthaissa, joka on ehdoton suosikkini omalla sarallaan. Lauantaina tuli todettua kuitenkin, että Jyväskylässä on niin monta hyvää ja hintatasoltaan sopivaa ravintolaa, että esim. Rossoon ei ole vielä kertaakaan tarvinnut mennä. (Aika monen muun kaupungin Rosso on kyllä tuttu.)Tästä innoittuneena taidankin tehdä nyt sen oman "Jyväskylän ravintolat top 5" -listani, josta keskustelu pantiin käyntiin armoitetussa facebook -yhteisössä (jonka suomimiseen voinen palata myöhemmin):
1. Sohwi (hyvä lista)
2. Soppabaari (mahtava tunnelma, yksinkertainen ruoka)
3. Banthai (parasta eksoottista)
4. Ilokivi (parasta opiskelijaruokaa)
5. Amarillo (hyvää texmexiä)
Amarillon asema viidentenä on tällä hetkellä kyseenalainen, koska viimeksi kun siellä kävin, ruoka ei ollut edes keskinkertaista. Toisaalta mieleen ei kuitenkaan juuri tule mitään ehdottomasti parempaakaan. Jään harkitsemaan.
Facebookin kiroista sen verran, että se mahdollistaa nolot tilanteet erittäin helposti, nopeasti ja tehokkaasti kaikkien ystävien ja tuttavien edessä. Hiirtä näpytellessään sitä huomaa yllättäen lähettäneensä jonkin typerän sähköpostin kaikille niille, jotka on ystävikseen hyväksynyt. Ja tunnetusti siellä on myös se tyyppi, jonka tapasit viimeeksi viime vuosituhannella ohimennen, ja johon tutustuit kaksikymmentä vuotta sitten, pitämättä sen kummempaa yhteyttä sen jälkeen. (Eilisen sähköpostitteluni jälkeen pysyttelen erossa facebookilla säätämisestä jonkin aikaa. Edellämainitun lisäksi se myös syö järkevän aivotoiminnan. Onhan sitä nyt parempaakin tekemistä.)
Puuh. Nyt siirryn tästä jonkun järkevän puuhastelun pariin. Esimerkiksi omenapiirakan voisi leipoa.
perjantaina, syyskuuta 21, 2007
Ananaksen kannattelua
No, tänään olivat vuorossa hyvät työt reilun kaupan parissa. Meillä oli opiskelijaravintolan aulassa tiskillämme ananasta, mehua ja suklaata. Iskulauseenani oli: "Heiii-haluaisitteko-maistaa- reilunkaupan-mehua-ananasta-tai-suklaata?" Se meni yllättävän hyvin. Ihan noin käytännön tasolla, ei pelkästään verbaalisesti. Mutta myös yllättävän moni katsoi epäluuloisesti pöytää ja minua. Eikö ihmiset ole noihin maistatuksiin jo melko tottuneita? Niitähän on määrävälein ainakin kampuksella, jos nyt muuallakin. Paras kommentti oli: "ei tässä kuule ehdi paljon maistelemaan, nyt on niin kiire" ja ihminen pysähtyy pitkäksi aikaa lukemaan ruokalistaa ja kaivelemaan laukkuaan. Ei ole pakko maistaa, ei tietenkään, voin mä nää syödä itekkin...
Ananasten jälkeen menin kotiin, luin hetken Harry Potteria, menin museoon ja sen jälkeen rautakauppaan. Taidemuseossa on vielä syyskuun loppuun asti Lumo 07 'us' -näyttely, valokuvia maailmalta. Ja ne oli ihan mainioita! Dale Yudelmanin joissakin kuvissa oli samanlainen juju tai vitsi niin kuin on kaikissa niissä postikorttikauppojen vanhoissa mustavalkovalokuvissa. Mahtava näyttely, suosittelen.
Rautakauppaan ei ollut mitään asiaa, mutta toisinaan sinne vain pitää mennä. Yleensä tarkoitus on vain haaveilla siitä, mitä voisi tehdä, jos olisi tilaa, aikaa ja rahaa. Mutta siellä on siisteissä riveissa kauhean paljon kaikkea sellaista, mitä ei tiennyt tarvitsevansa, ja vieläpä mitä ei tiennyt olevan olemassakaan. Kuten erimerkiksi naulansaattaja. Jos sun naulat joskus menee vaikka kouluun, niin se saattaa ne.
Vielä pari vedet silmistäni herauttanutta linkkiä Juha Terhon sivustolta: tässä ja tässä.
Ananasten jälkeen menin kotiin, luin hetken Harry Potteria, menin museoon ja sen jälkeen rautakauppaan. Taidemuseossa on vielä syyskuun loppuun asti Lumo 07 'us' -näyttely, valokuvia maailmalta. Ja ne oli ihan mainioita! Dale Yudelmanin joissakin kuvissa oli samanlainen juju tai vitsi niin kuin on kaikissa niissä postikorttikauppojen vanhoissa mustavalkovalokuvissa. Mahtava näyttely, suosittelen.
Rautakauppaan ei ollut mitään asiaa, mutta toisinaan sinne vain pitää mennä. Yleensä tarkoitus on vain haaveilla siitä, mitä voisi tehdä, jos olisi tilaa, aikaa ja rahaa. Mutta siellä on siisteissä riveissa kauhean paljon kaikkea sellaista, mitä ei tiennyt tarvitsevansa, ja vieläpä mitä ei tiennyt olevan olemassakaan. Kuten erimerkiksi naulansaattaja. Jos sun naulat joskus menee vaikka kouluun, niin se saattaa ne.
Vielä pari vedet silmistäni herauttanutta linkkiä Juha Terhon sivustolta: tässä ja tässä.
lauantaina, elokuuta 25, 2007
Muu maa mustikka
Koska on niin pirun rasittavaa, että en koskaan löydä internetistä sitä piirakkapohjan ohjetta, jonka tekemisen missään vaiheessa ei tarvitse vatkata, laitan sen ohjeen nyt tähän. Tiedänpähän ainakin, mistä se sitten löytyy. Ja kysymyksessä on muuten tosi helppo ja myös makoisa piirakkaohje, joten vinkistä saa ottaa vaarin. Taitaa olla meidän äidin ikiaikaisista reseptivarastoista poimittu tämä, ehkä. Joka tapauksessa ohjeella on tehty ainakin puoli tusinaa hyvin onnistunutta piirakkaa. Tässä tulee:
Pohja
100 g pehmeää rasvaa
3/4 dl sokeria
1 muna
1 tl levinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
n. 3 dl marjoja
Täyte
1 tlk kermaviiliä
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
Sekoita rasva ja sokeri. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan. Ripota marjat pohjan päälle vuokaan ja lisää täyte. Paista 200 asteessa 25-30 min.
Pöydällä muuten jo odottaa mustikkapiirakka, valmiina syötäväksi. Se ainakin näyttää tosi herkulta.
Niin, ja vinkkinä, ainakin meidän lähikaupan ulko-ovitiskin mansikka- ja muu marjamyynti loppuu huomenna (kysyin myyjältä tänään), kannattaa kiiruhtaa jos vielä haluaa tämän kesän mansikoita maistella tuoreena.
Pohja
100 g pehmeää rasvaa
3/4 dl sokeria
1 muna
1 tl levinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
n. 3 dl marjoja
Täyte
1 tlk kermaviiliä
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
Sekoita rasva ja sokeri. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan. Ripota marjat pohjan päälle vuokaan ja lisää täyte. Paista 200 asteessa 25-30 min.
Pöydällä muuten jo odottaa mustikkapiirakka, valmiina syötäväksi. Se ainakin näyttää tosi herkulta.
Niin, ja vinkkinä, ainakin meidän lähikaupan ulko-ovitiskin mansikka- ja muu marjamyynti loppuu huomenna (kysyin myyjältä tänään), kannattaa kiiruhtaa jos vielä haluaa tämän kesän mansikoita maistella tuoreena.
tiistaina, heinäkuuta 24, 2007
Makuelämyksiä
Tein elämäni toistaiseksi parasta kanasalaattia. Se meni näin:
puolikas jäävuorisalaattikerä
keltainen paprika
puoli pussia pakastemaissia
puolikas kurkku
1 kpl valmiiksi marinoituja, eilen paistettuja kananrintoja (isoja) salaattiin sopivina paloina
kastikkeena kermaviiliä Taffelin american-dipillä
Oi mamskis! Olisipa sitä vielä...
puolikas jäävuorisalaattikerä
keltainen paprika
puoli pussia pakastemaissia
puolikas kurkku
1 kpl valmiiksi marinoituja, eilen paistettuja kananrintoja (isoja) salaattiin sopivina paloina
kastikkeena kermaviiliä Taffelin american-dipillä
Oi mamskis! Olisipa sitä vielä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)