Ääniä

Avokonttorin huonoja puolia on se, että kuulee kaiken. Kuulee mm. kaikkien työkavereidensa puhelimien soivan. Kun kerrokset ovat keskeltä auki ensimmäisestä neljänteen, mahtuu yhteen päivään aika monta erilaista soittoääntä. Varmasti jokaisella työpaikalla on se henkilö, jolla on nokialaisessaan se raivostuttavin TITTI-DI-DITTI-TITTITI-DIDIDI (jokainen voi kuvitella tähän mieleisensä) -soittoääni niin kovalla kuin vain suinkin. Tänään, kun yritin saada tolkkua VOC-asetuksen sisällöstä ja vaatimuksista (jälleen kerran), olin ensimmäistä kertaa vähällä lähteä ja liipaista sen naapurin loputtomasti soivan tittidi-tittidi-puhelimen yli maisematoimiston reelingin. Onhan siinä tietysti logiikkaa - jos unohtaa puhelimensa jatkuvasti pöydälleen, sen on oltava TO-DEL-LA kovalla.

Toinen lähes yhtä ärsyttävä puhelimenomistajakategoria ovat "äänitin-lapseni/kissani/koirani-jokeltelua-ja-jaan-sitä-riemua-teille-kahdeksasta-neljään" -henkilöt. Jossakin niistä kolmesta muusta kerroksesta, joissa en itse istu, istuu joku, jonka lapsella ei ole vielä sanoja, mutta senkin edestä keuhkoja. "Äl-läl-lä, äl-läl-lä, äl-läl-läää" kuuntelen joka päivä. Joka PÄivä. Se oli suloista ehkä ensimmäisellä kerralla.

Ehdin soittoäänikiukultani onneksi tehdä tänään vähän muutakin. Ensi viikolla pääsen Raaheen Ruukin energiakoulutuspäiville, ja esittelen siellä omien tehtaidemme energiansäästötoimenpiteitä. Kaksi päivää esitystä kasattuani totesin, että se olisi paljon helpompaa, jos olisin tullut taloon vähän aiemmin ja ehtinyt hieman enemmän olla mukana tämän vuoden energiansäästöhankkeessa. Toivottavasti kukaan ei kysy mitään.

Lisäksi töissä keskusteltiin siitä, kuka saa Ruukilta joulukortteja ja lahjoja ja kuka ei. Periaate on, että ne joilta laskutetaan, saavat, ne jotka laskuttavat Ruukkia, eivät saa. Koska en varsinaisesti ole sellaisissa hommissa, että saisin mitään kaupaksi, en pääse lähettämään kortin korttia. Sääli, sillä tietäisin muutamakin sellaisen henkilön, josta on ollut korvaamaton apu isinöörinurani alkumetreillä (sekä firmalle että minulle).

Joulukuuhan tosiaan alkaa jo muutaman päivän päästä. Joululomaan on enää kolme viikkoa. Olen kyllä aloittanut joulun odottamiseen valmistautumisen jo hyvissä ajoin. Melkein kaikki joulukortit tuli askarreltua jo pari viikkoa sitten (osin, koska pelkäsin niiden kiireessä jäävän tekemättä). "Joulukoristeita huovuttamalla" -kurssi kansanopistossa (heh!) viimeaikaisten lumituiskupäivien kanssa on myös auttanut kovasti odotustunnelman kohottamisessa. Tällä kertaa todella odotan joulua, enkä päästä sitä lipsahtamaan ohi huomaamatta.

Sainhan käännettyä kiukun pienen mutkan kautta mukaviin tunnelmiin. "Frosty the snowman was a jolly happy soul..."

Jäteopissa

Olin pitkästä aikaa koulun penkillä eilen ja toissapäivänä. Koska kyseessä oli työnantajan tarjoama ja satoja euroja kustantanut koulutus, olivat fasiliteetitkin paremmin hoidossa kuin silloin kun viimeeksi istuin luennolla. Ei nyt mitenkään mullistavasti, mutta kuitenkin.

Koulutuksen tarjosi (tai myi) Ekokem, ja aiheena oli vaativa ongelmajätehuolto. Luennot ovat tietysti aina luentoja, ne ovat hyviä, huonoja tai keskinkertaisia ainoastaan johtuen henkilöstä, joka seisoo salin edessä. Tuohon kahteen päivään ja noin tusinan luennon sarjaan mahtui sekä loistavia että keskinkertaisia. Ja koska ne kaikkein keskinkertaisimmat oli laitettu sinne eteen molempina päivinä lounaan jälkeen, ne muuttuivat huonoiksi eikä puolet luokasta voinut estää itseään torkahtelemasta.

Aiheet sen sijaan olivat yksi toisensa jälkeen mielenkiintoisia, minkä takia ne kello kahdentoista torjumattomissa olevat torkut ottivatkin niin kovasti päähän. Olisin mielelläni kuullut kaiken. Aiheet olivat hyviä ja kiinnostavia tietenkin siitä yksinkertaisesta syystä, että ne käsittelivät juuri niitä ongelmia, joita minun pitäisi omassa työssäni ratkaista. Sain toivottavasti paljon hyviä eväitä käytännön toteuttamiseen, ja ainakin listalleni taas muutamia uusia asiantuntijoita, joille soittaa kun hätä on suurin.

Kurssilla oli viitisentoista osallistujaa, osa selvästi työnantajan pakottamana, osa aidon kiinnostuneena aiheesta ja osa onnellisena siitä, että oli päässyt yöksi pois kotoa. Ensimmäiset torkkuivat ensimmäisestä luennosta lähtien, kolmannet taas vasta toisen päivän luentojen aikana. Itse kilttinä etupenkin tyttönä lähdin ensimmäisenä päivänä ajoissa siskon luokse nukkumaan ja jaksoin piinata luennoitsijoita toisen päivän viimeiseen luentoon saakka.

Luentojen lisäksi meille tarjottiin kierros uudessa jätteenpolttolaitoksessa. Olen käynyt jo useammassa, mutta jollain tapaa se valtava jätevuori tekee joka kerta vaikutuksen. Lisäksi Riihimäen palokunta kävi esittelemässä kemikaali- ja kylmäpukunsa. Puku näytti pätevältä, mutta toimiminen sellaisessa ei oikein vakuuttanut. Pukeminen ei onnistu yksin ja siihen kuluu aikaa useita minuutteja, jonka jälkeen aikaa puvussa oleskelemiseen on reilut kymmenen minuuttia. Ja siinä ajassa pitäisi neljä pällekkäistä hanskaa kädessään saada jotakin kemikaalionnettomuuspaikalla aikaiseksi. No, ne miehet taitavat osata hommansa.

Varsinaisen opin lisäksi tarjolla oli riittävästi ruokaa sekä illanviettoa. Ruoka oli erinomaista. Oli kuitenkin hieman erikoista astella Ekokemin lounasruokalassa pöytään, johon oli katettuna alkusalaatit kaikkine koristeineen, kun viereiseen pöytään kantoivat tarjottimia pussit jaloissaan ja suojalasit päässään haalarimiehet, jotka katsoivat meitä hieman ihmeissään. Illanviettoon en tosiaan jäänyt sen pidemmälti kuuntelemaan kuopiolaisten hauskojen miesten vitsejä tai luomaan suhteita, vaan pidin yllä vanhoja suhteita kyydityttämällä itseni vanhan tutun kyydissä siskoni luokse juoruilemaan pienistä, mitättömistä ja mukavista asioista. Sisareni uutuuttaan kiiltävä ja oikein sievä asunto sai itsenikin haaveilemaan vastaremontoidusta keittiöstä, joka olisi varmaankin oikein mukava jokseenkin kuluneen ja ahtaan vuokrakyökin sijaan.

Luennolla istuminen oli pitkästä aikaa niin kivaa, että aloin jälleen harkita kemian opintoja. Erityisesti, kun Ekokemillä vakuuttivat minut siitä, että lisätieto aihealueesta ei todellakaan olisi pahitteeksi.

Mustana, kiitos

Aamulla vaalien jälkeen, HR-puolen kahvipöydässä:
”Kyllä mä ittekseni olin ajatellu, notta musta presidentti olis hyvä"