Houkutuksena energiapäiville oli tuotu puhumaan myös kansallinen ilmastojulkkis, se parhaiten elinkeinoelämän kanssa samaan huoneeseen sopiva, siis Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola. Hän piti alustuksen aiheenaan ilmastonmuutos, ja vaikka en olekaan Korholan kanssa kaikesta samaa mieltä, kuuntelin tuon parituntisen erittäin kiinnostuneena. Täytynee sanoa, että sanoma poikkesi huomattavasti mm. siitä, mitä olen Jyväskylän yliopistossa aiheesta istunut kuuntelemassa.
Korholan pääasiallinen viesti oli, että ilmastomuutokseen liittyvä epävarmuus ihmisen vaikutuksesta on otettava huomioon ja siitä on voitava keskustella, ja erityisesti tuo epävarmuus, ei suinkaan varmuus, on syy siihen, että toimenpiteitä ilmastomuutoksen hidastamiseksi on ryhdyttävä toteuttamaan pikaisesti. Korhola on sitä mieltä, että toivon antaminen on oikea motivaattori, ei suinkaan uhkakuvien maalaaminen, joka aiheuttaa lähinnä kohtalonuskoa ja apatiaa.
Toimenpiteisiin olisi Korholan mukaan otettava täysin uusi, "reformistinen" lähestymistapa teknologioita kehittämällä, koska tällä hetkellä suunnitteilla olevat toimenpiteet ovat auttamatta liian hitaita. Ratkaisumallien tulee olla a) aidosti ilmakehän tilaa parantavia, b) kustannustehokkaita ja kansantaloudellisesti järkeviä sekä c) ympäristön kokonaisedun kannalta mielekkäitä ja ekologisesti sekä sosiaalisesti kestäviä. Viimeinen kohta tarkoittaa siis, että ratkaisumallit eivät saa luoda uusia ympäristöongelmia toisaalle. Tästä viimeistä kohdasta esimerkkeinä, jotka eivät toteuta ehtoa, Korhola käytti tuulivoiman ja maisemallisten ongelmien sekä bioenergian ja metsänhakkuiden välistä yhteyttä. Mielenkiintoista oli mielestäni, että keskustelussa ei edes tässä kohtaa mainittu ydinvoimaa, jonka ympäristö- ja ilmastovaikutukset ovat käytännössä täysin eri asioita. Jos tuulivoima ja bioenergia ovat poissa laskuista, kysymykseni kuuluukin, mitä maailmalla on enää tehtävissä sillä aikataululla, jota muutoksen hidastaminen vaatii?
Oli erikoista olla kuuntelemassa tuota luentoa sellaisessa seurassa, jossa esimerkiksi maininta Suomen Luonnonsuojeluliitosta aiheuttaa tukahdutettuja tyrskähdyksiä. Olen ilmeisesti liiaksi tottunut toisenlaiseen seuraan. Ilmeisesti myös luennolla istuminen ja läsnäololistojen kierrättäminen on minulla liian tuoreessa muistissa, koska henkilökohtaisen savun korvista sai se uskomaton sähläys, jolla osallistujalistoihin saatiin viimein kaikkien paikalla olijoiden nimet. Kuinka vaikeaa se voi olla?!
Johtopäätöksenä koulutuksesta todettakoon, että energia-asioita on kyllä ajettu eteenpäin kuin käärmettä pyssyyn (sanonta kulutti itsensä niiiin loppuun kahdessa päivässä), mutta jäin siihen käsitykseen, että toistaiseksi tuota viatonta luontokappaletta ei sinne ole vielä varsinaisesti kertaakaan saatu.
En päässyt tällä reissulla masuunille enkä valssaamolle, mutta opastettu kierros on seuraavalle kerralle jo varattuna. En myöskään juuri ehtinyt tutustua paikallisiin nähtävyyksiin, ja Raahen vanhasta kaupungista se vähä mitä ehdin nähdä, esittäytyi lähinnä käsikopelolla. En muista koskaan olleeni yhtä pimeässä kaupungissa. Koin melko konkreettisen aikamatkan menneisyyteen.
Kaiken muun lisäksi on mainittava, että Korholalla oli ehdottomasti koko salin parhaiten istuva puku. Erittäin tyylikästä, herra Korhola.
Raahen vanhan kaupungin pimeyttä.
