Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (15/33)

Ten Little Niggers / And then there were none. 1939. 

Kuinka hyvä: ***
Otti aikaa: Pari päivää.
Suosikkisitaattini: -

Miljöö: Devon Englannin rannikolla 1900-luvun alussa.
Päähenkilöt: Kymmenen U.N. Owenin Neekerisaarelle kutsumaa vierasta.

Olen lukenut tämän pakollisena yläasteen äidinkielen tehtävänä aika kauan aikaa sitten (silloin vielä nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa). Tämä kappale tuli vastaan kirjojen vaihtotorilla, enkä malttanut jättää sitä sinne. En muistanut kirjasta paljon, mutta sen verran kuitenkin, että muistin syyllisen muutaman kappaleen jälkeen. Näkökulma oli siis sangen erilainen, en liene koskaan ennen lukenut yhtään dekkaria niin että tietäisin kuka sen teki. Varmasti tuosta johtuen kirja ei ollut aivan yhtä hyvä kuin ensimmäisellä lukemalla, osin myös siksi että ikä paistaa kirjan kielestä ja juonen johdattelusta kirkkaasti läpi. Christien puolesta täytyy kuitenkin sanoa, että kaikesta huolimatta kirja on todella nerokas. Lisäksi se on mukavan kevyttä tekstiä jonka kahlaa parissa päivässä läpi (tai nopeammin jos on aikaa muutamaa hetkeä enemmän). En tiedä johtuuko kirjasta vai jostain muusta levottomuudesta unirintamalla, mutta näin myös kahtena yönä unta kirjasta, joten lienen tullut vanhemmiten herkemmäksi murhajännäreille (vaikka olisi kuinka vanhanaikainen ja tuttu juonikin kaiken lisäksi…)

Suosittelen: Klassikkojännäriä etsiskelevälle.

Eino Leino: Virta venhettä vie (14/33)

2003. Suuri Suomalainen kirjakerho.  446 s. Toim. Hannu Mäkelä.

Kuinka hyvä: **
Otti aikaa: Puoli vuotta.
Suosikkisitaattini: -

Aloitin tämän jo kesällä ja luin muita kirjoja samaan aikaan. Sitten en enää lukenut mitään kirjoja, ja tämä oli edelleen kesken. Kirjassa on Hannu Mäkelän lyhyt Eino Leinon elämäkerta, laaja kokoelma runoja ja lopussa vielä kirjeitä, pakinoita ja proosaa. Melkoinen urakka. Runot olivat (oletettavastikin) parasta antia tästä, ja sieltä poimin mahtavia uusia sanoja ja sanontoja sanavarastooni, kuten esim. "tehdä salatihuja". Jokainen varmasti ymmärtää mistä on kysymys, ja erinomaisesti tuo sopii käytettäväksi puolitoistavuotiaan lapsen tutkimusmatkoja kuvattaessa… Avartavaa oli myös kirjeenvaihdon lukeminen, vaikka se työ kävi välillä kovin raskaaksi.

Suosittelen: Perusteelliseksi perehdytykseksi Eino Leinoon hänestä kiinnostuneille, vaikka luulen kyllä että parempiakin koosteita herrasta on tässä maassa tehty.