Fried Finnish Consulting Group

Työnhaku tulee uniin. Näin unta, että matkustin New Yorkiin, ja siellä minut kaapattiin suoraan kadulta johonkin mainostoimistoon töihin. Toimistolla oli työn alla koko henkilökunnan työllistävä projekti Kentucky Fried Chickenille, ja toimistossa oli joka paikassa KFC:n logoja seinillä, tosin kirjaimet logossa olivat FCG (Finnish Consulting Group) KFC:n sijaan. Oli perjantai, ja päivän työt tehtyäni ja toimistosta lähtiessäni en kuitenkaan muistanut katsoa, mikä firman nimi oli, joten jännitti, että miten osaan tulla oikeaan paikkaan taas maanantaina. Lisäksi viikonlopun aikana piti matkustaa Suomeen hakemaan tavaroita, koska olin ollut New Yorkissa vain lomamatkalla. Stressaannuin unessa tästä kaikesta.

Johtopäätökset: Alitajuntani on saanut sen käsityksen, että Amerikassa työtilanne on paaaaljon parempi kuin Suomessa. Vai lieneekö uneeni tullut kummittelemaan vuosisadan takainen muuttoliikenne paremman elämän toivossa ison veden taakse. Ja mystisesti myös ympäristöalan konsulttifirma FCG omalta alaltani oli ujuttautunut osaltaan työllistämään minua.

No, jospa vielä oikeastikin löydän sen työpaikan, oli firma sitten FCG, KFC tai ihan joku muu.

Sutensa kullakin

Luin jokin aika sitten Sunnuntaihesarista jutun espanjalaisen maatalouden muutoksen aiheuttamista vaikutuksista luontoon. Juttu oli otsikoitu ”Nälkiintyneet tappajakorppikotkat pelottavat Espanjan Pyreneillä”. Jutussa kerrottiin, että pahimman BSE-tautiaallon jälkimainingeissa karjankasvatuksen käytäntöjä muutettiin niin, että ruhoja ei jätetä enää lojumaan luontoon vaan ne on tuhottava. Tästä johtuen paikalliset, ennen ruhoja ravinnokseen käyttäneet, nyt nälkäkuoleman partaalla olevat korppikotkat ovat alkaneet aiheuttaa ongelmia tappamalla karjaa, erityisesti poikivia lehmiä, ovatpa ilmeisesti hätyyttäneet ihmisiäkin vuorilla. Karjankasvattajat, matkailuyrittäjät ja muut vuoriston asukkaat suhtautuvat asiaan aggressiivisesti ja esittävät korppikotkien vaarantavan alueen elinkeinojen lisäksi ihmisten turvallisuuden. Lapsia ei uskalleta laittaa yksin koulumatkalle. Luonnonsuojelijat puolestaan vähättelevät vahinkoja ja kantavat linnuille ruokaa luontoon ja ruokkivat niitä suojelukeskuksissa. Kuulostaako tutulta? Tuleeko mieleen supisuomalainen susikeskustelu?

Ottamatta erityisemmin kantaa suomalaisen suden tai vastaavasti lampaankasvattajan ahdinkoon, korppikotkien tilanteessa on myönnettävä, että oma vaakani kallistuu hivenen karjankasvattajien ja matkailuyrittäjien puolelle. Koska jos ihminen lisätilaa hamutessaan uhkaisi täysin ihmisestä riippumatta menestyviä korppikotkia, tilanne olisi eri. Mutta. Kysymyksessä on laji, joka on runsastunut ihmisen toiminnan ansiosta. Nyt se edelleen ihmisen toiminnan ansiosta on vaarassa vähetä. Olen saanut sellaisen käsityksen, että näin lajien määrillä ja suhteella on tapana ajan kuluessa luonnossa vaihdella, toisistaan riippuen.

Tilanteen tekee monimutkaiseksi se, että ”tappajakorppikotkien” joukossa on erittäin uhanalainen partakorppikotka. Jos ihmiset vain lopettaisivat vuorilla asumisen ja muuttaisivat pois, korppikotkien väheneminen olisi pelkästään luonnonsuojelullinen huolenaihe. Poliittisesti hankalaksi tilanteen tekee se, että korppikotkat eivät vain vähene, vaan uhkaavat myös ihmisen elinkeinoa ja turvallisuutta. Toisaalta, äkkipäätelmänä kuulostaisi siltä, että ruhojen kantaminen luontoon edistäisi sekä karjankasvattajien että luonnonsuojelijoiden intressejä, kun korppikotkat tästä taas rauhoittuisivat. Onnea vaan Pyreneille ongelman ratkaisemiseen. Ei sillä, että oma susikeskustelumme olisi ainakaan yhtään helpompi.

Korppikotkat ovat muuten aika jylhiä olentoja. Olen nähnyt muutaman ihan oikeasti luonnossa, eikä tullut houkutusta tehdä lähempää tuttavuutta.

Korppikotkien ja susien johdattelemana totean vielä lopuksi onnentoivotukseni kaikille viime viikon vaaleissa äänialaa voittaneille uusille yo-kunta-aktiiveille sekä muille uusiin tehtäviin nimetyille vanhoille aktiiveille. Vuoden loput tuppaavat olemaan tuulista aikaa ilmeisesti ylioppilaskunnassa kuin ylioppilaskunnassa, ja vaalit edelleen pistävät vauhtia rattaisiin aina joka toinen vuosi, terv. nimim. "onneksi seuraan sivusta".

Räntäsadetta ja hiljaiseloa

Viuh vaan ja kuulas syksy vaihtui marraskuun loskaksi ja pimeäksi. Hiljaisuus blogissa ei johdu siitä, että olisi niin kiire, vaan lähinnä siitä, että ei ole tuntunut olevan mitään sanottavaa. Mistään. Marraskuu ja maisterin paperit lamauttivat aivotoiminnan.

Tuli hieman päivitettyä tuota profiiliakin. En ole enää opiskelija, ja parvekepuutarhankin kiikutin viimein viime viikolla kompostiin. Hyvin se jaksoi ensimmäisiin pakkasiin saakka.'

Ei-opiskelijana olo on kummallista. Tavallaan ajatukseen on saanut tottua jo syyskuun alusta, kun kaikilla muilla alkoi tiukka opiskelu, ja itse mietin kotona teekupin ääressä, että mitäs sitä nyt sitten... Kun lokakuun puolivälissä sain varsinaiset paperit käteen, olo oli lähinnä helpottunut. Paperisota tältä osin ohi! Toisaalta, välittömästi alkoi toinen paperisota, kun kaikenlaisia lippuja ja lappuja piti täytellä ja kaivaa arkistoista ja sitten toimittaa erilaisiin virastoihin. Voin sanoa, että se oli vielä moninverroin turhauttavampaa kuin sen maisterin todistuksen odottelu. No, se kaikki on nyt takana ja voin rauhassa keskittyä urasuunnitteluun.

Urasuunnittelun ohessa olen viimeisen kuukauden puuhannut täysillä rakkaan ainejärjestöni ensimmäisiä vuosijuhlia. Homma oli työläs ja juoksuttava, mutta kun sitten viikko sitten perjantaina istuimme kaikkine vierainemme todella kauniissa ja juhlavassa Lyhdyssä, söimme hyvin, joimme hyvin ja lauloimme hyvin, olo oli kovasti ylpeä. Kyllä sitä pieniltäkin löytyy resursseja juhlia hienosti! Virallisen osuuden päätyttyä lähinnä hymyilin koko loppuillan jatkoilla Ilokivessä. Ystäväni Jennin ottamassa kuvassa hieman tunnelmaa juhlasta.

Opiskelijaelämän päättymisen ja valmistumisen paras puoli taitaa kuitenkin olla se, että viimein on aikaa lukea. Erityisesti tällä hetkellä, kun päivät täyttyvät lähinnä sillä urasuunnittelulla ja teenkeittelyllä, hyvät kirjat ovat arkeni pelastus. Tällä hetkellä omaksikin yllätyksekseni luen Sauli Niinistön kirjaa Viiden vuoden yksinäisyys (jota antikvariaatin setä kauppasi nimellä "Sadan vuoden yksinäisyys"... ei, se on ihan toinen kirja), ja vielä suuremmaksi yllätyksekseni kirja on kiinnostava. Sale kertoo kiinnostavia poliittisia juoruja siitä, kuka sanoi mitäkin kun euroa puuhattiin, ja myös mm. siitä, minkälainen huumorintaju Helmut Kohlilla on. Välillä olen pudota kelkasta, kun en nyt ihan muista jotain henkilöä, hänen puoluettaan tai tehtäviään, eikä Sale näitä aina liian tarkkaan selosta. Mutta sitäkin useammin hymyilen hauskoille anekdooteille, joita herra puhemiehemme on onnistunut muististaan kaivamaan. Pitkän Potter-putken jälkeen Niinistön kirja on todella piristävää luettavaa. Kirjat on kyllä tämän vuodenajan paras asia!

Muitten blogit

Lisäsin linkkeihin muutaman blogin, joita luen säännöllisesti, ja jotka ovat mielestäni hyviä ja tutustumisen arvoisia.
Muitakin meheviä blogivinkkejä otetaan vastaan, luen blogeja erittäin mielelläni. Erityisesti tuttujen ihmisten. Vinkkaa siis.