Maallikkopa hyvinkin

YLE Radio Suomi, Luontoilta. Soittaja Kotkasta kysyy naakoista:
"...kun mie oon tällane maallikko niin en mie erota kumpi on uros ja kumpi koiras."

Muistinmenetys vai mikä se nyt oli

YLE Pohjanmaan Radio, n. klo 15.15, puhelinsoitto lähetykseen:
"...siellä on se sen laivan muistomerkki, mutta mulla tuli just burn out niin en muista mikä sen laivan nimi oli."

Työni tarkastajana

Jäljellä on neljä päivää ympäristönsuojelutarkastajan viransijaisena. Tai ei oikeastaan sitäkään, koska ylityötunnit pitäisi vielä ehtiä viettää poissa työpaikalta. Neljä kuukautta on mennyt todella nopeasti, ja sanomattakin on selvää, että työ on opettanut paljon tuoreelle maisterille.

Ensinnäkin työ on opettanut itsensä ilmaisemista kuivakkaasti. Viranomaisena täytyy osata sanoa asiat neutraalin objektiivisesti. Vaikka asia kuinka henkilökohtaisesti innostaisi tai kismittäisi, on osattava kääntää asia niin, että seikkaan on nyt muidenkin kiinnitettävä objektiivisen harmaata ja virallista huomiota. Taito sekin.

Tein ennen työn aloittamista oletuksen, joka onkin pitänyt paikkansa, mutta vain puolittain. Pohjalaisisännille on tarvinnut väittää vastaan harvinaisen vähän. Minut on otettu mahtavan mukavasti vastaan suurimmassa osassa paikoista joihin olen tarkastajana kävellyt sisään, kahvia on keitetty ja tarinoitu yhtä jos toista yrittämisestä ja siitä kuinka maailma muuttuu, ja kuinka hyvä on että ympäristöstä huolehditaan. Sitä ennustuksen toista puolta, naapuririitoja, onkin sitten ollut senkin edestä. Ympäristönsuojelua – ja siinä samassa ympäristönsuojelutarkastajaa – on mukava ja helppo käyttää lyömäaseena kekseliäisyyden loppuessa. Meille soitetaan, jos ei vain ole kanttia mennä sanomaan sille naapurille, että sen naama kertakaikkiaan ottaa päähän, tai toisessa tapauksessa siitä aidan yli on huudettu jo niin paljon, että homma on muuttunut molemminpuoliseksi pään aukomiseksi. Sitten keksimällä keksitään, että nuo kaksi maalipurkkia ovat seisseet tuossa naapurin talon päädyssä jo aika kauan, tai että naapurin komposti on puoli metriä väärässä kohdassa. Asiaa siinä sitten selvitellään, ja seuraavaan viikkoon mennessä jomman kumman naapurin mittari on mennyt niin paljon punaiselle, että se polttaa saunanpesässään pelkkää sanomalehteä toista päivää putkeen pelkkää ilkeyttään. Ja taas meille soitetaan. Voi pojat, näitä esimerkkejä olisi kerrottavaksi.

Välillä ollaan onneksi myös ihan oikeiden ja vakavien asioiden kanssa tekemisissä, niin vakavien, että poliisi ja mahdollisesti syyttäjäkin on kutsuttu mukaan piirileikkiin. Maailmassa on vielä olemassa ihmisiä, joita ei lainkaan kiinnosta yksinkertaisimmatkaan ympäristöasiat, ja ne jätetäänkin huomiotta kunnes rikosilmoitus on tehty. Asioiden kärjistyminen tuohon mittakaavaan aiheuttaa päänvaivaa myös tarkastajan omalla puolella pöytää: muistioita on kirjoitettava kieli keskellä suuta, kun tietää erittäin todennäköisesti joutuvansa myöhemmin omista sanomisistaan vastuuseen käräjäoikeudessa. Vastuuta on jo roimasti organisaationkin puolesta. Ja tuntuma on se, etteivät nämä asiansa näin pitkälle vieneet henkilöt edes muutu oikeussalikäsittelystä miksikään.

Tässä työssä on edellisistä huolimatta huomattavasti enemmän hyvää kuin huonoa. Joka päivä on erilainen erilaisten ihmisten ja asioiden kanssa, ja aika kuluu vinhaa vauhtia. Sekin, mikä ei aina ole mukavaa, saattaa silti olla mielenkiintoista. Ja vaikka aina ei tunnekaan tekevänsä työtä, jolla on merkitystä, saattaa siitäkin jonkun toisen päivä hieman parantua. Työpaikalla tulee naurettua paljon, ja keskustelua käydään kollegoiden kesken päivittäin ja runsaasti. Välillä olen vähän väsynyt hommiin, mutta hermojani en ole menettänyt kuin yhden ainokaisen kerran asiakkaan vastaanväittämiseen. Kyseessä on muuten se sama vakioasiakkaaksi muodostunut yrittäjähenkisyyden ja piittaamattomuuden yhdistelmän ruumiillistuma, jolta vastaanotin ensimmäisen huutopuheluni huhtikuun alussa. En kuitenkaan vieläkään huutanut, kuulemma, kollegan mukaan. Ainakaan yhtä kovaa kuin asiakas itse. Ja mainittakoon myös, että en ole ainoa, jolta tapaus on saanut savun korvista.

Voin suositella ympäristönsuojelutarkastajan työtä lämpimästi kaikille asiakaspalvelusta, keskikokoisesta tai vähän pienemmästä vallasta, omien jalostuneiden mielipiteiden lausuntoina ylös kirjoittamisesta, lakipykälien tulkitsemisesta, byrokratiasta, kirjeiden ja muistioiden
kirjoittamisesta, puhelimeen vastaamisesta, erikoisiin kysymyksiin vastauksen löytämisestä tai tietenkin maailman pelastamisesta (isossa tai pienessä mittakaavassa) kiinnostuneille. Ja on siinä hommassa vielä paljon muutakin tekemistä.

Hillitty glamour

Ihailen Tanja Karpelaa. Sen lisäksi, että Karpela on mielestäni aina todella tyylikäs, Karpela on vetänyt tyylikästä, hillittyä ja asiassa pysyttelevää roolia poiitikkona. Harvat pystyvät samaan, erityisesti jos ovat Miss Suomia. Luulen, että toinen suuri idolini Sauli Niinistö on opettanut Karpelalle suurimman osan siitä, mitä hän julkisuuden hallinnan saralla osaa.

Vähitellen alkaa kuitenkin näyttää siltä, että opit hiipuvat vuosien kuluessa. Karpelan ihaileminen aiemmin mainituista syistä on nykyään niin kovin vaikeaa. Jopa vakavasti otettavat sanomalehdet ovat ottaneet asiakseen uutisoida oikein alleviivaten muutoksia Karpelan parisuhderintamalla. Päivittäin. Lisäksi lehdistä on luettu muista onnellisuusasioista ja sukunimiasioista (meinaan edelleen seota Saarelassa ja Karpelassa) ja tupakointiasioista ja edellisen puoliskon päivittelytkin on saatettu julkiseen tietoon.

Keksisi nyt vaihteeksi itse jotakin oikeaa sanottavaa. Muuten ei pian jää muuta ihailtavaa kuin iltapukujuhlien hillitty glamour.

Kevyt vihreä kesäsalaatti

Jäävuorisalaattia
Kurkkua
Hunajamelonia
Herneenversoja
(Juustokuutioita)

Mustapippuria myllystä
Oliiviöljyä
Pisara limemaustettua viinietikkaa

Hyvää!

Järjen veit ja merelle siltaa

Noniin. Seinäjoen kesän toiset festivaalit on nyt eletty. Tangohulinaa oli kaupungissa keskiviikosta sunnuntaihin, ja tänään viimeisetkin jäljet keskustan kaduilta on saatu siivottua.

Havahduin huomaamaan, että onhan sekin ihan oikea festivaali. Itse olin siellä enemmän töissä kuin huvittelemassa, vaikka kävin huolellisesti kuuntelemassa suuren iskelmäidolini Topi Sorsakosken keikan torstai-iltana. Se oli hieno keikka se. Sanoisin jopa, että hienompi kuin ne osittain näkemäni rokimmat keikat sivummalla tangokadusta.

Markkinahenkeä etukäteen tuntemattomalle omituisiin tilanteisiin joutuminen oli tangokadulla enemmän kuin todennäköistä. Kollegan kanssa mm. törmättiin Marita Taavitsaisen keikalle lavan eteen välispiikin aikana, ja hetken siinä katse yläviistoon Maritaa ihmeteltyämme tajusimme - ympäriltä kuuluvan rapinan havahduttamina - seisovamme keskellä valtavaa kadun pituista tanssilattiaa. Tuli kiire väistellä tangokansaa sivummalle, kun pariskuntia alkoi tulla syliin.

Olen hyvinkin saanut perspektiiviä siihen, miksi joku lähtee Tangomarkkinoille toiselta laidalta Suomea katsottuani meininkiä tänä vuonna paikan päällä. Oli mielenkiintoista havaita, että siinä missä oma sukupolveni vetää Provinssiin päälle sen festarikarhupuvun tai -peruukin,
tangomarkkinasukupolvi vetää päähänsä sen jo parikymmentä vuotta markkinoilla mukana kulkeneen huopahatun, joka on kiinnitetty täyteen tangopinssejä. Festarikansa on festarikansaa ja festarirekvisiittaa pitää olla.

Tangomarkkinoilla on myös oma vihkiytynyt yleisönsä - karavaanarialueita työn puolesta kiertäessä kävi ilmi, että joillain alueilla on viimeisten 15 tangomarkkinoiden ajan majaillut suurinpiirtein sama porukka, samoilla paikoilla, ja kaikki tuntevat toisensa. On niin totuttu siihen mitä viimekin vuonna oli, että jos leirintäalueen suihku vaihtaa paikkaa, ollaan järjestäjäpuolella helisemässä kiukkuisen palautteen kanssa. Sama seikka selittää toisaalta myös sen, että pitkin tätä viikkoa Ilkan sivut ovat täyttyneet kireistä kommenteista liittyen siihen, kenen olisi pitänyt voittaa ja pitäisikö Lauri Tähkää päästää tangomarkkinoiden päälavalle.

Tyypillistä on myös, että siinä missä esim. Provinssissa 100 dB(A) saa yleisön huutamaan kovempaa ja ryntäämään lähemmäs lavaa, Tangomarkkinoiden päälavalla 75 dB(A):n ylityttyä meitä melumittarin kanssa seisojia pyydetään tekemään jotakin kun meteli on niin kamala. Täytyy kyllä myöntää, että itse kallistun hieman jälkimmäisten puolelle. Oli todella mukava kuunnella ulkoilmakeikkaa, jonka mökä oli sen 75-80 dB(A) noin 30 metrin päässä kaiuttimesta. Ei tarvinnut tulppia, mikä on kaltaiselleni pienikorvaiselle ja tinnituspelkoiselle henkilölle suunnaton huojennus. Joku tietävä voisi valaista minua, miksi, oi miksi pitää viheliäiset nuorisomusiikkikeikat olla niin kovalla?

Tässä vielä tangokansaa ja Topi.

L-Vad wire

Tein sunnuntaina pienen ennätyksen. Katsoin Greyn anatomian kolmannen kauden viikossa. Se tekee noin kuusitoista ja puoli tuntia sairaalahömppää. Voi miettiä, mitä muuta viime viikolla tuli tehtyä... No, olin kuitenkin viitenä päivänä töissä, ajoin kerran pyörällä Kyrkösjärven ympäri ja vietin yhden päivän Vaasassa. Ei siis huonoa omatuntoa hömpälle heittäytymisestä.

Kyseinen sairaalasarja on mahtavan addiktoiva. Yksikään ihmissuhde ei tietenkään ole täysin onnellinen, ja aina jakson lopussa Meredithin ja Derekin suhteeseen tulee epäilys tai muu särö. Lisäbonuksena sarjasta oppii hienoja lääketieteellisiä termejä, kuten L-Vad wire, aneurysma ja
biopsy. Neljännen tuotantokauden dvd-boksia odotellessa, paremman puutteessa uusia pätkiä voi katsastaa esimerkiksi täältä.

Parvekepuutarha 2008

Olen ollut vähän laiska ja saamaton blogin suhteen, enkä mm. ole saanut uutta parvekepuutarhaani esiteltyä blogissa lainkaan. Tätä nykyähän minulla on oma sellainen. Ei se nyt ihan mihinkään Kotilieden puutarhasivulle varmaan pääsisi, mutta on sinne kannettu pöytä Jyväskylästä, hankittu mukava pehmeä parvekematto, ostettu amppelia ja ruukkua sekä idätetty siemeniä.

Parveketta. Kuvassa olen myös kätevästi itse omana varjonani sekä naapurin kaunis verho.

Matto oli hyvä hankinta. Se on todella mukava jalan alla, ja kuivuu sateen jäljiltä HETI. Suosittelen, niitä myydään terassi- tai parvekematon nimellä.

Kukat ovat tällä kertaa viime syksyn reissun väreissä punaisia ja keltaisia. Amppelin hankin valmiiksi istutettuna. Olivat anteliaita siellä puutarhakaupassa, kaupan päälle tuli myös yksi kappale voikukkaa. Amppelissa kasvaa tuon voikukan lisäksi sellainen riippuva, keltaisia pieniä naamallisia kukkia kasvattava kaunis juoppo kasvi, joka tarvitsee noin litran vettä päivässä pysyäkseen terhakkana. Nimi saattoi olla niinkin tylsä kuin kultahippu. Lisäksi parvekkeella kasvaa punaisia pelargonioita parvekelaatikossa ja joku keltainen ihan kiva mykerökukkainen pieni kukka, jonka nimi oli ehkä papinkukka tms. Eipä tullut kirjoitettua nimiä ylös ostohetkellä...

Huhtikuussa laitoin vaikka mitä siemeniä tulemaan kesää varten, mutta jostain syystä hengissä selvisivät vain sitruunamelissa ja köynnöskrassi. Multa oli luomua, joten siitä se ei voi johtua... Krassia varten on parvekkeen kaiteesta kattoon viritetty ristikkokin, saapa nähdä (epäilen) kasvaako se koskaan niin isoksi että ristikosta olisi varsinaista hyötyä. Köynnöksen surkeus johtuu osin siitä, että istutin ne ulos aika myöhään, ja osin siitä, että pelargoniat olivat arvioitua suurempia, joten krasseille ei juurikaan jäänyt tilaa. Virhearvio. Myös sitruunamelissat ovat edelleen aivan pikkuruisia, mutta sille ei ole mitään varsinaista syytä.

Parveke on mukavasti ilta-aurinkoon päin. Toistaiseksi kelit ovat olleet keskimäärin niin viileät, että puutarhaa ihastellaan pääasiassa ikkunalasin läpi. Heinäkuun helteitä odotellessa.

Pelargooniat.

Kaksi mansikkasalaattia

Tykkäsin molemmista yhtä paljon.