Lainasanoja, osa III

On taas tullut vastaan niin monta hyvää juttua, että en malta olla laittamatta tänne. Ensinnä pönkitän eteläkarjalaista itsetuntoani pohjanmaalaistumisen edellä Helena Anttosen kommenteilla karjalaisuudesta (Sitaatit löysivät tiensä tähän blogiin Facebookista, jonne ne oli sijoitettu kommenteilla: "Helena Anttosta ja NYT -liitettä mukaellen."):

Miksi karjalaiset puhuvat niin älyttömän paljon?
- Myö taijetaa aatella äänee, mut iteksee myö ei haasteta - ei ees marjametäs. En tiijä, johtuuks yletö haastamine siit, et meijä on vaikia erottaa issoo asiaa pienest.

Oletko koskaan tavannut hiljaista karjalaista?
-On niit tääl omal kylälkii mut vissii hyö vaa unehtuu siihe puhhee paljoutee.

Miten karjalaiselta saa suunvuoron?
-Sitä ei maksa jäähä varttumaa, karjalaine on näät melkone monolooki pitäjä. Kaks naisihmistä pystyy puhumaa päällekkäi ja samal seuraamaa, mitä kolmas haastaa.

Miksi haastamisest tulee suu makiaks?
-Mie oon kyl huomant et liiast haastamisest voip tulla kankkunekkii. Ilettää ja kavuttaa et pitiks miu tuokii männä sanomaa.

Muita vastaan tulleita, herkullisia lainauksia Hesarista:

”23:n yli on selkeä ylilyönti, alle 21 on spartalaista.”
Motivan Kimmo Rautiainen sopivasta sisälämpötilasta, HS 3.2.2008

”Musta talvi on sotkenut kakkakeskustelijoiden rytmin”
HS 3.2.2008

”Hän rakastaa makeaa ja hyvää. Kalorit, nuo kavalat salamatkustajat, kunnioittavat hänen intohimoaan eivätkä näemmä koskaan luikahda hänen lautaselleen.”
Vivi-Ann Sjögren ystävästään jälkiruokakunigattaresta, joka valmistaa aterialle aina vähintään kolme jälkiruokaa. HS Kuukausiliite, helmikuu 2008.

Väliaikatietoja omasta elämästä: olen päässyt niin pitkälle itseni ja omaisuuteni uudelleensijoittamisessa, että minulla on ensi lauantaista lähtien kaksi asuntoa. Toisesta pääsen eroon 15.3. jonka jälkeen sitä ollaankin sitten Pohjanmaalaisia. Seinäjoki-yhtälöstä on ratkaisematta enää omaisuuden siirtäminen Keski-Suomesta Pohjanmaalle (millä kaikilla välineillä) ja auton hankinta (mistä, milloin, minkälainen ja mihin hintaan). Elämänmuutoksen pähkäilemisestä johtuvan henkisen ylikuormituksen pyyhkiessä punaisella sektorilla rauhoittelen itseäni Ikean kuvastolla ja haaveilla uudesta päiväpeitosta.

Mut mie ainakii luulisin, et eiköhä kaik nuokii hommat hoiju ku vaa rupee hoitamaa, yks kerrallaa. Jot silviisii.

Maailmanpelastus alkaa Pohjanmaalta

Noniin. N. 70 lähetetyn työhakemuksen jälkeen voin onnitella itseäni ja todeta, että ahkeruus palkitaan. Tiedossa on viimeinkin rehellistä ympäristöalan työtä Pohjanmaalla maaliskuusta heinäkuuhun. En saanut mitään niistä työpaikosta, joita oikeasti hain, mutta yhden sellaisen työpaikan sellaiselta työnantajalta, jolta olin hakenut toista paikkaa ja jota varten minua oli jo haastateltukin Seinäjoella. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin tunnustettava, että tiedän, että ennen minua hommaan oli kysytty jo lukuisia muita, parempia tekijöitä, mutta kukaan heistä ei halunnut muuttaa Pohjanmaalle noin lyhyeksi aikaa. Työuraansa aloittelevan ympäristöasiantuntijan paras ominaisuus onkin suostuvaisuus ottaa vastaan työ kuin työ, ehdoilla kuin ehdoilla.

Yksi ehdoista on, että auto on oltava alla. Sen lisäksi, että yritän pikaisesti hankkia asunnon Seinäjoelta, on minun siis hankittava myös kulkupeli alle. Asiain käytännön toteutus ei ole vielä ihan kirkkaana mielessä, mutta nuo ovat kuitenkin vain käytännön asioita, jotka epäilemättä hoituvat sinnikkäästi järjestelemällä. Voin rehellisesti tunnustaa, että Pohjanmaalle ei mennä nyt ansaitsemaan muuta kuin työkokemusta, sillä kaikki mikä tulee, menee varmasti työpaikan vastaanottamisen vaatimiin kuluihin. Murheellisena totean myös, että tässä autohankinnassa ei paljon tulevan menopelin hiilidioksidipäästöjä laskeskella, vaan päätöksenteon keskiössä on tulevien tulojen ja menojen kohtaaminen. Kuten arvata saattaa, opiskeluputkesta hiljattain ulos pukatulla ei ole paljon opintotukieuroja varastossa näpsäkän pikku hybridiauton hankintaan.

Parasta on kuitenkin se, että tehtävät kartuttavat oman alani perustavanlaatuista työkokemusta. Tulevan ympäristönsuojelutarkastajan viransijaisen pääasiallisiin tehtäviin kuuluu nimittäin seinäjokelaisille, ylistarolaisille ja nurmolaisille isännille vastaan väittämisen lisäksi eteläpohjalaisten naapuririitojen sovittelu. Kaikki tietenkin maailmanpelastamisen nimissä.

Aiemmin mainitsemani muuttoon liittyvä fiilistely alkoi jo tänään soitettuani vuokranantajalleni ja sanottuani kotini irti. Siinä vuolaasti kiiteltiin puolin ja toisin hyvin toimineesta monivuotisesta vuokralaissuhteesta. Seuraavaksi vastauksia etsitään erilaisiin käytännön kysymyksiin, kuten mistä pakkaaminen aloitetaan ja kuinka moni viherkasveista kohtaa ennen muuttoa tiensä pään takapihan biojäteastiassa. Eikä ollut viime viikolla hankkimani sininen kassi pahasti väärässä, ainoastaan se on Etelä-Pohjanmaa, joka niihin uniin taatusti pian ilmaantuu.

Asunnosta, erityisesti tästä asunnosta luopumisessa on myös todella mainiot puolensa. Olen nimittäin aivan voimaton niiden tupakoivien teinien edessä. Ne ilmaantuvat aina uudestaan.

Työtä ei, laastaria kyllä

Olin eilen rekrytointimessuilla Jyväskylän Paviljongissa. Lopputulemana totean vain, että tulipahan käytyä. Messuhalli oli täytetty yrityksillä, jotka pääasiassa halusivat nuoria kesätyötekijöiksi tai sitten opiskelijoita puhelinmyyntihommiin. Ympäristöalan firmoja ei juuri ollut. Jutustellessani ja kysellessäni joidenkin isompien yritysten ympäristöasioista, tavallisin vastaus oli jotakin sen tyyppistä kuin: "Ympäristöasiat on kyllä tärkeitä ja se on kasvava sektori. Meilläkin ympäristöasiat on tärkeitä." Mutta että se niistä mahdollisista työpaikoista.

Ei reissu kuitenkaan ihan täysin turha ollut. Messuilla oli myös uraneuvontaosasto, jossa sain hyviä kommentteja hakemuksiini ja ansioluettelooni. Jutustelimme pitkään yliopiston rekryopasmiehen kanssa. Ja toisaalta firmat olivat varautuneet kestitsemään messuvieraita - poistuin messuhallin ovesta kahden kassin kanssa, jotka olivat täyttyneet kynistä, karkeista, laastareista, suolapähkinöistä, avainnauhoista, ja silmälasinpuhdistusliinoista. Toinen kasseista on riemukas, siinä lukee: "Keski-Pohjanmaa tulee sun uniin". Sitä odotellessa.

Kiroan keliä

Aina sitä jotain voi parvekkeella puuhailla talvellakin. Parvekepuutarhaan oli satanut juuri niin paljon tarpeeksi lunta, että siitä sai rakennettua lumilyhdyn. Tuolla se on nyt loistanut koko illan.

Näillä keleillä ei kyllä muuten kauheasti ole riemua tuosta talvesta. Uusilla suksilla ehdin käydä hiihtämässä kolme kertaa, ja taas kelit vaihtuivat marraskuisiksi. Helmikuun puolen välin tuntumassa tuo pitkittynyt marraskuu alkaa jo urpia. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa toivon keskellä talvea, että olisi mielummin kesä. Kesällä on kivempi olla ulkona joka tapauksessa, oli keli mikä tahansa. Ja voi laittaa parvekepuutarhaa. Tällaisena talvena ei voi tehdä mitään niitä asioita, joita talvella tehdään. Ei pääse edes suksimaan järven jäälle, ja sitten jos on pakkasta ja pääsisikin, niin jään päällä, lumen alla on vettä, joka jäätyy suksenpohjiin, ja taas urpii.

Jäävät todennäköisesti paukkupakkaset tältä talvelta Jyväskylässä näkemättä, elleivät ilmaannu yllättäen jälkijättöisesti. Tiukin lukema tälle talvelle on noin viikon takaa, kun mittari näytti aamulla viittätoista pakkasastetta, mutta lauhtui nollan tietämiin iltapäivään mennessä. Villapaidat ovat pysyneet kaapissa.

Partiointia porraskäytävässä

Kylmien säiden mukana asuntooni on tullut hajuongelma. Syksyisin ja talvisin ilma vaihtuu todella tehokkaasti ulko-oven kautta, ja hajut, jotka ovat talon ulko-oven ulkopuolella, ovat salamaakin nopeammin porraskäytävässä ja yhtä nopeasti eteisessäni. Syytä siihen, miksi korvausilma tulee ulko-ovesta, en tiedä, mutta se on aiheuttanut toimenkuvani muutoksia talossa, jossa asun. En ole enää pelkkä asukas, vaan myös porraskäytäväkyttääjä ja teinipaimen.

Minua ei niin kovin häiritse viikonloppuisin kokkaavat naapurit ja erilaisten ruokien herkulliset tuoksut, mutta sen sijaan ulko-oven vieressä tupakointi ja lehtipuhaltimella pöristäminen ottaa päähän. Erään kerran olen hätyytellyt huoltoyhtiön lehtipuhallinmiehiä seisomasta ovisyvennyksessä puhaltimineen, ovi auki (voin myös kertoa, että lehtipuhaltimen ääni muttuu korviahuumaavaksi sen ottaessa kaikua kuusikerroksisesta porrakäytävästä). Erikoisalani on kuitenkin tupakoitsijoiden kyttääminen. Ensin yritin yhyttää tupakoitsijat verekseltään, mutta en koskaan ehtinyt ajoissa. Ilma liikkui sen verran viiveellä asuntoni siihen nurkkaan, jossa toimitin sen hetkisiä askareitani, että tupakoitsijasta oli joka kerta jäljellä pelkkä haju. Ratkaisin asian kirjoittamalla ulko-oven viereen suurilla punaisilla kirjaimilla, että voisitteko mennä kauemmas savuttelemaan. (Seinän ja kirjainten välissä oli kyllä paperi.) Ilmeisesti kanssa-asukkaani ovat ottaneet neuvosta vaarin.

Viimeisenä muutamana päivänä tehtävänkuvani onkin yllättäen muuttunut teinien paimenteluksi. Jostain syystä joukko naapurikoulun teinejä on löytänyt mielestään hyvän tupakointipaikan talomme ovisyvennyksestä. Olen nyt useamman kerran käynyt hätyyttelemässä välituntiaan viettäviä teinejä oven edestä. Kyseessä ovat vielä niin pienet pojat ja tytöt, että kauhistuttaa (tai sitten olen itse todellakin tulossa vanhaksi enkä osaa enää arvioida kuinka vanhoja alle 20-vuotiaat ovat). Teinit suhtautuvat kuitenkin paimenteluuni kohteliaasti ja jopa anteeksipyytävästi. Häkellyttävää: eikö teininä auota päätä ja huudella paimentelijoille?

Enää en ihmettele kerrostalokyttääjiksi muuttuneita eläkeläisiä: jos viettää kaikki päivänsä kotona, alkaa ennemmin tai myöhemmin ottaa päähän kaikenlainen häiritsevä käytös oman asunnon lähituntumassa. Olisi aika tämänkin naisen saada työpaikka, joka veisi sen verran voimia, ettei enää iltaisin jaksaisi pitää yllä taloyhtiön järjestystä.

Jälkikommentti 10.2.: Isännöitsijä oli ryhtynyt kanssani samoihin talkoisiin. Talon kaikkien ulko-ovien viereen on ilmestynyt ilmoitus, jossa tupakointi ulko-oven edessä kielletään. Olin kuitenkin yllättynyt, kun huomasin, että omaa, vahvan tunnetilan vallitsessa punaisilla kirjaimilla kynäiltyä lappuani ei ollut vaihdettu uuteen. Ehkä se vetosi myös isännöitsijään.

Semakaun Pulau

Huvitin itseäni internetissä luomalla bändimeemin nainen ratissa -blogin ohjeiden mukaan.

Tee oma bändimeemisi näin:
1. en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi
2. quotationspage.com/random.php3
- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi
3. flickr.com/explore/interesting/7days/
- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi

Hauskaa. Menee ihan täydestä. Genreltään Pulau sijoittunee sinne aivan Britney "I'm not a girl, not yet a woman" Spearsin rinnalle.