Muutettiin uuteen kotiin ja saatiin postilaatikko. Muutama viikko meni tuumiessa, miten postilaatikkoon saa kirjailtua kestävästi viestin kustille, ettemme halua mainoksia. Tulin tehneeksi siinä samalla neljän viikon pituisen tutkimuksen seinäjokisesta mainosten jakamisesta. Tässä tutkimusraportti.
KOTIIN KANNETTUJEN MAINOSTEN MÄÄRÄ SEINÄJOELLA
1. TUTKIMUKSEN TAUSTAT JA TAVOITE
Tämän tutkimuksen tutkimusryhmä ajautui tutkimuksen tekemiseen käytännön syistä. Taustasyitä oli kaksi kappaletta:
1. Parhaaksi ja edullisimmaksi menetelmäksi estää toivomattomien mainosten ilmestyminen laatikkoon todettiin taholta X lainattava dymo-tarratulostin, jota ei ollut ulottuvilla ennen neljättä mainoksellista tutkimusviikkoa.
2. Kotosalla puuhattiin ensin remontti- ja sitten sisustushommia, joiden takia piti sallia kaikki mainokset, jotta saisi luettavakseen huonekaluliikkeiden ja rautakauppojen mainokset.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon seinäjokisessa lähiössä jaetaan neljän viikon aikana mainoksia vastaanottajan niitä erikseen pyytämättä. Tutkimusryhmä halusi tietää kuka täällä mainostaa, mitä ja kuinka paljon noin ylipäänsä, sekä mitä ilmaisjakelulehtiä laatikkoon oikein ilmestyy jos antaa ilmestyä ja ovatko ne luettavia vai eivät. Tarkoituksena oli myös selvittää, painottuuko neljän loppukesän viikon aikana esim. saapas ja sadetakki-, marjanpoimuri-, ruskaretki- tai muiden mainosten osuus muihin mainoksiin nähden.
2. TUTKIMUSMENETELMÄT
Tutkimus kesti neljä viikkoa aikajaksolla 25.8. - 22.9.2009. Tutkimus suoritettiin tyhjentämällä postilaatikkoa päivittäin ja erittelemällä omaan pinoonsa olohuoneen lattialle saadusta saaliista ne, jotka ilman osoitetarraa laatikkoon oli kannettu. Tutkimusjakson päätyttyä tutkimusaineisto lajiteltiin eri kategorioihin olohuoneen uudelle pyöreälle matolle. Kunkin kategorian sisältämä aineisto laskettiin kappaleittain. Luvut kirjattiin lyijykynällä A5-kokoiselle paperille, jonka toisella puolella oli lyijykynäpiirustus. Lisäksi eri pinojen korkeutta arvoitiin silmämääräisesti. Arviot kirjattiin kappalemäärien kanssa samalle paperille, sivun oikeaan laitaan.
Mainospinkan painoa arvioitiin kannattelemalla toisessa kainalossa mainospinoa ja toisessa kainalossa vuoroin Macbookia, jonka paino tarkastettiin internetistä, ja vuoroin eri määriä litran mehu- ja maitopurkkeja sekä myslipaketteja. Virallinen punnituksen tulos saatiin tutkimusryhmän hauislihasten tuntemuksen perusteella.
3. TUTKIMUKSEN TULOKSET
Tutkimusaineistosta oli eriteltävissä 7 eri mainostyyppiä:
1. Ruokamainokset, 4 kpl
2. Huonekalut, kalusteet ja remonttitarvikkeet, 14 kpl
3. Elektroniikka ja muu gigantti, 7 kpl
4. Vaatteet ja kosmetiikka, 6 kpl
5. Sekatavarakaupat (Anttila, Tokmanni jne.), 22 kpl
6. Ilmaisjakelulehdet, 20 kpl
7. Muut, 8 kpl
Ryhmään nro 7 lajiteltiin mainokset, joiden luokittelu oli:
- liian vaikeaa tutkimusryhmän käsityskyvyn rajoittuneisuuden vuoksi,
- mainoksia oli vain yksi kappale omassa niinsanotussa kategoriassaan, tai
- mainoksen ei voitu katsoa kuuluvan mihinkään kategoriaan ylipäänsä (Ilkan mainokset).
Ilmaisjakelulehtiä ilmestyi neljää eri lehteä säännöllisesti kerran viikossa ja joitakuita muita epäsäännöllisesti harvemmin. Kerran viikossa ilmestyvistä ilmaisjakelulehdistä 2 kappaletta todettiin erittäin luettaviksi kaikkine järjestöpalstoineen, yksi kappale keskinkertaiseksi mutta epärelevantiksi ko. tutkimusalueella, ja yksi kappale erittäin huonoksi. Epäsäännöllisen säännöllisesti postilaatikkoon ilmestyviä ilmaisjakelulehtiä ei arvioitu.
Ryhmän nro 6 osuus oli selvästi suurin muihin ryhmiin verraten, silmämääräisesti arvioituna noin 50 %. Ryhmän nro 5 osuus oli seuraavaksi suurin vieden noin neljänneksen osuuden tutkimusaineistosta. Kaikki loput mainokset (ryhmät 1 - 4 ja 7) muodostivat tutkimusaineiston viimeisen neljänneksen, josta ryhmä 2 käsitti noin kaksi viidennestä (10 % koko tutkimusaineistosta).
Koko tutkimusaineiston paino oli noin 3500 grammaa.
4. JOHTOPÄÄTÖKSET
Kun jätetään huomiotta ilmaisjakelulehtien osuus, suurimman osuuden mainoksista saivat sekatavaramarketit, jotka muistivat tutkimusryhmän postilaatikkoa kerran viikossa jokainen omalla aikakauslehteä muistuttavalla mainoksellaan. Muista loppukesän satunnaisen neljän viikon mainoksista näyttivät painottuvan erityisesti huonekaluliikkeiden ja ns. rautakauppojen mainokset. Tutkimusryhmä ei pystynyt päättelemään, ovatko ko. painotukset sääntö vai kausivaihtelu (eli onko loppukesä erityisen otollista aikaa tehdä remonttia tai ostaa esim. sohvia), vai olivatko mainostajat kenties aistineet tutkimusryhmän taloudessa käsillä olevan hankintojen suman. Johtopäätösten tekeminen vaatisi lisätutkimuksia jollakin toisella satunnaisella neljän viikon jaksolla.
Saapas ja sadetakki- ja marjanpoimurimainokset todennäköisesti sisältyivät sekatavaramarkettien mainoksiin, tätä ei kuitenkaan erikseen tutkittu. Ruskaretki- tai muita kauteen liittyviä mainoksia ei havaittu mainosten joukossa olevan.
Lukuunottamatta ryhmän kaksi sisältämiä mainoksia tutkimusaineiston sisältöön ei perehdytty nimeksikään (mahdollisesti yhtä ilmaisjakelulehteä selailtiin läpi). Mikäli oletetaan, että mielenkiinto ryhmän 2 sisältämää aineistoa kohtaan jatkuu halki vuoden, voidaan laskemalla päästä siihen johtopäätökseen, että turhanpäiväistä mainospaperia kannetaan ensin tutkimusryhmän postilaatikkoon ja sen jälkeen ko. talouden keittiön pöydän ja paperinkeräyslaatikon kautta roskakatokseen noin 160 kg vuodessa. Taloudessa jonkinlaisen huomion ja läpiselailun osakseen saavien mainosten määrä on puolestaan noin 20 kg vuodessa. Mikäli mielenkiinto ryhmän 2 aineistoa kohtaan on ainoastaan kausiluonteista, turhaan edestakaisin kannettavan paperin osuus on edelleenkin suurempi.
Seinäjoen edellisen väestönlaskennan mukainen asukasluku on 56 201 henkilöä. Hihasta ravistamalla oletetaan, että talouksista 10 % liimaa postiluukkuunsa "Ei mainoksia" -tarran. Kun Suomen talouksien keskimääräinen koko on 2,1* henkeä, saadaan tutkimuksen hätiköidyksi johtopäätökseksi 4300 000 kg kannettuja mainoksia vuodessa Seinäjoella.
Pitkälle vietynä johtopäätöksenä tutkimusryhmä päättelee, että kyllä paperiteollisuudelle ainakin jossakin päin maailmaan vielä riittää töitä.
Tutkimuksen päätyttyä lisämainosten tuleminen estettiin sopivasti käsille kulkeutuneella dymo-tarratulostimella valmistetulla "EI MAINOKSIA, KIITOS!" -tarralla. Toistaiseksi ainoastaan yhden ilmaisjakelulehden (sen erittäin huonon) jakaja ei ole ymmärtänyt viestiä.
* Tilastokeskuksen vuoden 2008 asunto- ja väestötilastojen summittaisella yhdistelyllä ja törkeällä väärinkäytöllä saatu luku.
maanantaina, syyskuuta 28, 2009
keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009
Kaimani kuusikossa
Joku näistä pitää paikkansa:
a) korppi on huomattavasti yleisempi Pohjanmaalla kuin muualla Suomessa, tai
b) korppi on yleistynyt huomattavasti Suomen luonnossa viime aikoina, tai
c) korppi on ennenkin ollut ihan yhtä näkyvillä, mutta koska en ole istunut autossa pitkin korpitaipaleita päivittäin, se on jäänyt minulta näkemättä.
En tiedä vastausta. Jos joku tietää, niin minulle saa kertoa.
Nimittäin viimeisen vuoden ajan Pohjanmaalla ahkerammin autoilleena olen päässyt ihailemaan korppien liikkeitä lähes joka toinen päivä. Eteläpohjalainen korppi on löytänyt maanteiden noutopöydät, ja usein Corvus Corax joko liitelee tien päällä, istuu kuusessa tai ihan siinä kaistalla liiskaantuneen evään äärellä. Ja joka kerta pitää varoa ajamasta ojaan, kun pitää niin ihmetellä.
Aikaisemmat havaintoni eläimestä ovat vaellusreitiltä, kesämökin metsiköstä tai kansallispuistosta satojen metrien päästä, jossa linnun on paljastanut ääni. Ja sitä on pitänyt hissuksiin väijyä liikkumatta kiikarin kanssa. Kiikaritta sitä ei ole päässyt ihailemaan kuin vilaukselta ylilennolla. Kyllä se vieläkin arka on, ei muutamaa kymmentä metriä lähemmäs pääse kun se jo lehahtaa kuusikkoon.
Mutta komia musta lintu se on, häjy jopa. Iso. Eikä kovin tyhmä. Kuinkakohan kauan kestää että se istuu pihapuussa odottamassa biojäteastian kannen aukaisua tai vartioimatta jätettyä grillimakkaraa?
a) korppi on huomattavasti yleisempi Pohjanmaalla kuin muualla Suomessa, tai
b) korppi on yleistynyt huomattavasti Suomen luonnossa viime aikoina, tai
c) korppi on ennenkin ollut ihan yhtä näkyvillä, mutta koska en ole istunut autossa pitkin korpitaipaleita päivittäin, se on jäänyt minulta näkemättä.
En tiedä vastausta. Jos joku tietää, niin minulle saa kertoa.
Nimittäin viimeisen vuoden ajan Pohjanmaalla ahkerammin autoilleena olen päässyt ihailemaan korppien liikkeitä lähes joka toinen päivä. Eteläpohjalainen korppi on löytänyt maanteiden noutopöydät, ja usein Corvus Corax joko liitelee tien päällä, istuu kuusessa tai ihan siinä kaistalla liiskaantuneen evään äärellä. Ja joka kerta pitää varoa ajamasta ojaan, kun pitää niin ihmetellä.
Aikaisemmat havaintoni eläimestä ovat vaellusreitiltä, kesämökin metsiköstä tai kansallispuistosta satojen metrien päästä, jossa linnun on paljastanut ääni. Ja sitä on pitänyt hissuksiin väijyä liikkumatta kiikarin kanssa. Kiikaritta sitä ei ole päässyt ihailemaan kuin vilaukselta ylilennolla. Kyllä se vieläkin arka on, ei muutamaa kymmentä metriä lähemmäs pääse kun se jo lehahtaa kuusikkoon.
Mutta komia musta lintu se on, häjy jopa. Iso. Eikä kovin tyhmä. Kuinkakohan kauan kestää että se istuu pihapuussa odottamassa biojäteastian kannen aukaisua tai vartioimatta jätettyä grillimakkaraa?
perjantaina, elokuuta 21, 2009
Uusi koti
Heleijaa, allekirjoittanut istuskelee parhaillaan omalla terassillaan keskellä päivää ja nauttii aurinkoisesta kesäsäästä. Nimenomaan kesäsäästä, koska viikon syyssäiden jälkeen lomani viimeisiksi päiviksi tuli kuin tulikin takakesä ja taas tarkenee.
Olen ollut nyt kolme viikkoa lomalla, jonka kuluessa on remontoitu uusi asunto ja muutettu siihen asumaan. Viime päivät ovat kuluneet huonekalukaupoissa tai ko. kauppojen mainoksia selailemalla, mutta nyt lienee tärkeimmät hankinnat päätetty ja voin keskittyä välillä ihan johonkin muuhun. Kuten terassilta aukeavan suomalaisen metsämaiseman ihailuun. No, hieman pusikoitunuthan tuo on, mutta kuitenkin. Ja mukavaahan tämä asuminen on nyt muutenkin, omassa tilavassa kodissa. Elämänlaatuani merkittävästi viimeisen kahden viikon aikana ovat parantaneet paremmuusjärjestyksessä nämä:
1. Pesukone (n. 10 koneellista viikon omistamisen jälkeen takana).
2. Astianpesukone (Siitäs saitte, ruttuiset sormenpäät ja tilan etsiskely täydeltä tiskipöydältä vielä sille viimeiselle lautaselle!)
3. Työhuone a.k.a. keltainen huone (asunnossamme on olemassa erikseen yksi huone askartelulle! Askartelua useammin siellä ehkä kuitenkin näpytetään tilavasti kahta tietokonetta yhtäaikaa ja kuunnellaan musiikkia, mutta silti...)
4. Sauna (On se vaan ylellistä ja ihanaa!)
5. Katettu terassi ja metsä sen vieressä.
6. Lenkkipolut aivan nurkan takana (hiihtokelejä odotellessa).
7. Työmatkan lyhennys n. 10 minuutilla eikä liikennevaloja matkalla (tosin tästä pääsen nauttimaan vasta ensi maanantaina).
8. Entistä huomattavasti parempi lähiruokakauppa.
Tiesin, että uusi koti parantaa viihtymistäni, mutta en tiennyt että saan näin paljon. Tietysti jouduin luopumaan keskusta-asumisen monipuolisista lähipalveluista, mutta luulenpa että em. lista korvaa menetyksen. Lisäksi uusi kotini on vieläpä moninkertaisesti kauniimpi kuin edellinen, johtuen tietysti itse valituista tapeteista ja maaleista. En valita mistään.
Tässä terassilla tuoksuu mäntymetsälle.
Edit: Unohdin mainita, että kirjastoauto pysähtyy portillamme perjantaisin. Kävin tänään kokeilemassa palvelua ja lainaamassa kaksi kirjaa, se oli eksoottista kun en ollut aikaisemmin kirjastoautoa kokeillut. Ne siis kuljettavat bussillista kirjoja ympäri kaupunkia, ja kaupunkilaiset saavat valita ja ilmaiseksi ottaa sieltä mitä haluavat. Kyllä kirjastolaitos on ihmeellinen!
Olen ollut nyt kolme viikkoa lomalla, jonka kuluessa on remontoitu uusi asunto ja muutettu siihen asumaan. Viime päivät ovat kuluneet huonekalukaupoissa tai ko. kauppojen mainoksia selailemalla, mutta nyt lienee tärkeimmät hankinnat päätetty ja voin keskittyä välillä ihan johonkin muuhun. Kuten terassilta aukeavan suomalaisen metsämaiseman ihailuun. No, hieman pusikoitunuthan tuo on, mutta kuitenkin. Ja mukavaahan tämä asuminen on nyt muutenkin, omassa tilavassa kodissa. Elämänlaatuani merkittävästi viimeisen kahden viikon aikana ovat parantaneet paremmuusjärjestyksessä nämä:
1. Pesukone (n. 10 koneellista viikon omistamisen jälkeen takana).
2. Astianpesukone (Siitäs saitte, ruttuiset sormenpäät ja tilan etsiskely täydeltä tiskipöydältä vielä sille viimeiselle lautaselle!)
3. Työhuone a.k.a. keltainen huone (asunnossamme on olemassa erikseen yksi huone askartelulle! Askartelua useammin siellä ehkä kuitenkin näpytetään tilavasti kahta tietokonetta yhtäaikaa ja kuunnellaan musiikkia, mutta silti...)
4. Sauna (On se vaan ylellistä ja ihanaa!)
5. Katettu terassi ja metsä sen vieressä.
6. Lenkkipolut aivan nurkan takana (hiihtokelejä odotellessa).
7. Työmatkan lyhennys n. 10 minuutilla eikä liikennevaloja matkalla (tosin tästä pääsen nauttimaan vasta ensi maanantaina).
8. Entistä huomattavasti parempi lähiruokakauppa.
Tiesin, että uusi koti parantaa viihtymistäni, mutta en tiennyt että saan näin paljon. Tietysti jouduin luopumaan keskusta-asumisen monipuolisista lähipalveluista, mutta luulenpa että em. lista korvaa menetyksen. Lisäksi uusi kotini on vieläpä moninkertaisesti kauniimpi kuin edellinen, johtuen tietysti itse valituista tapeteista ja maaleista. En valita mistään.
Tässä terassilla tuoksuu mäntymetsälle.
Edit: Unohdin mainita, että kirjastoauto pysähtyy portillamme perjantaisin. Kävin tänään kokeilemassa palvelua ja lainaamassa kaksi kirjaa, se oli eksoottista kun en ollut aikaisemmin kirjastoautoa kokeillut. Ne siis kuljettavat bussillista kirjoja ympäri kaupunkia, ja kaupunkilaiset saavat valita ja ilmaiseksi ottaa sieltä mitä haluavat. Kyllä kirjastolaitos on ihmeellinen!
keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2009
Hengissä ollaan
Jos nyt joku tätä yleensä enää eksyy lukemaan, niin tiedotan, että olen hengissä ja myös ilmeisen täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Hieman voimia verottaa tiukka työnteko, mutta täällä ollaan yhtä kaikki.
Viimeisen entryn jälkeen ei juuri ole tapahtunut kummia. Kummimmasta päästä tapahtumista lienee Firenzen kokeminen uudestaan kuuden vuoden jälkeen toukokuussa (oli ihanaa, vihreää, aurinkoista, ihanaa, lämmintä ja ihanaa) ja Berliinin sateinen reissu kesäkuussa (Söin yhden elämäni parhaista illallisista La Crapule -nimisessä ravintolassa). Ohjelmaa on alkukesälle riittänyt enemmän kuin on ollut motivaatiota toteuttaa sitä, mutta aikatauluja on noudatettu ja juhannukset, provinssit, tangomarkkinat, häät ja muut kissanristiäiset on juhlittu ajallaan. Kaikesta on suoriuduttu hyvällä rutiinilla, joten raportoitavaa on jäänyt kerrassaan vähän. Sen verran voi Provinssista ja tangoista mainita, että tänä vuonna en ollut kummassakaan töissä ja olin erittäin tyytyväinen siihen järjestelyyn. Viime viikonloppu oli ensimmäinen ohjelmaton viikonloppu sitten helatorstaista Italian reissua edeltävän viikonlopun, ja seuraava häämöttää elokuun lopulla, joten vapaa-ajanongelmat eivät mahtuneet tämän kesän aikatauluihin. Lisäksi kesälomat ovat pääosin vielä edessäpäin, joten myös töitä on tehty ahkerasti.
Tai siis enemmän kuin ahkerasti. Olen tehnyt julmetusti töitä. En ole koskaan tehnyt näin kovasti töitä. Mietin, että jos viikon päästä ei alkaisi kesäloma, tuntuisiko minusta tällä hetkellä samalla tavalla väsyneeltä kuin nyt tuntuu, kun tietää että kuusi päivää pitää vielä pinnistellä. Todennäköisesti tällä intensiivisyydellä olisin kyllä joka tapauksessa loman tarpeessa. Hauskaa tässä on se, että samalla kun olen todella väsynyt, olen myös enemmän motivoitunut ja innoissani omasta työstäni kuin koskaan. Päätös istua töissä yleisenä lomakautena oli todella hyvä ratkaisu: olen saanut tehtyä paljon rästihommia sekä monenlaista pohdiskelua ja organisointia kaikessa rauhassa. Sain varmistuksen sille, että olen parhaimmillani saadessani tehdä to do -listan ja sitten toteuttaa sitä yksi tehtävä kerrallaan. Asiat tulevat tehdyksi. Lienen siis putkiaivo.
Siviilielämän puolella seuraava mullistus on: Ta-daa! Muutto! Elokuussa pääsemme uuteen asuntoon Seinäjoen kaakkoislaidalle, eikä tuo tapahdu hetkeäkään liian aikaisin, sillä hermoni tähän taloon ja sen asukkaisiin menee kerta kerran jälkeen useammin. Eikä tuo hermojen menetys ole hyvä yhdistelmä tällä hetkellä vallitsevan väsymyksen kanssa.
Viimeeksi tänään menetin itsehillintäni ja päästin pitkän ja erittäin epäjohdonmukaisen tekstin pyykkivuorolistan laitaan (ei ollut ensimmäinen kerta kun jätän terveisiä). Kirjailtuani selkeältä tuntuneen ajatukseni epäselkeään muotoon kirosin hetken ja kävin kirjoittamassa ihan oikean heippalapun, jonka ripustin omia pyykkejäni sabotoineen henkilön lakanaan. En piirtänyt lakanaan, vaikka sekin kävi mielessä. Heippalaputuksen lisäksi mieleni tekisi soittaa ja raportoida sosiaalityöntekijälle, ympäristöviranomaiselle sekä kiinteistöhuoltoyhtiöön, viimeiseen vähintään puolenkymmenen asiakohdan lista muistini tukena.
Onneksi kuitenkin oma työni pitää minut iloisen kiireisenä, etten ehdi murehtia liikaa asuinrakennukseni alennuksen tilaa. Ja suuremmankin naapurikiukkutärinän saa aina tyyntymään parvekkeelta aukeava auringonlaskumaisema.
Viimeisen entryn jälkeen ei juuri ole tapahtunut kummia. Kummimmasta päästä tapahtumista lienee Firenzen kokeminen uudestaan kuuden vuoden jälkeen toukokuussa (oli ihanaa, vihreää, aurinkoista, ihanaa, lämmintä ja ihanaa) ja Berliinin sateinen reissu kesäkuussa (Söin yhden elämäni parhaista illallisista La Crapule -nimisessä ravintolassa). Ohjelmaa on alkukesälle riittänyt enemmän kuin on ollut motivaatiota toteuttaa sitä, mutta aikatauluja on noudatettu ja juhannukset, provinssit, tangomarkkinat, häät ja muut kissanristiäiset on juhlittu ajallaan. Kaikesta on suoriuduttu hyvällä rutiinilla, joten raportoitavaa on jäänyt kerrassaan vähän. Sen verran voi Provinssista ja tangoista mainita, että tänä vuonna en ollut kummassakaan töissä ja olin erittäin tyytyväinen siihen järjestelyyn. Viime viikonloppu oli ensimmäinen ohjelmaton viikonloppu sitten helatorstaista Italian reissua edeltävän viikonlopun, ja seuraava häämöttää elokuun lopulla, joten vapaa-ajanongelmat eivät mahtuneet tämän kesän aikatauluihin. Lisäksi kesälomat ovat pääosin vielä edessäpäin, joten myös töitä on tehty ahkerasti.
Tai siis enemmän kuin ahkerasti. Olen tehnyt julmetusti töitä. En ole koskaan tehnyt näin kovasti töitä. Mietin, että jos viikon päästä ei alkaisi kesäloma, tuntuisiko minusta tällä hetkellä samalla tavalla väsyneeltä kuin nyt tuntuu, kun tietää että kuusi päivää pitää vielä pinnistellä. Todennäköisesti tällä intensiivisyydellä olisin kyllä joka tapauksessa loman tarpeessa. Hauskaa tässä on se, että samalla kun olen todella väsynyt, olen myös enemmän motivoitunut ja innoissani omasta työstäni kuin koskaan. Päätös istua töissä yleisenä lomakautena oli todella hyvä ratkaisu: olen saanut tehtyä paljon rästihommia sekä monenlaista pohdiskelua ja organisointia kaikessa rauhassa. Sain varmistuksen sille, että olen parhaimmillani saadessani tehdä to do -listan ja sitten toteuttaa sitä yksi tehtävä kerrallaan. Asiat tulevat tehdyksi. Lienen siis putkiaivo.
Siviilielämän puolella seuraava mullistus on: Ta-daa! Muutto! Elokuussa pääsemme uuteen asuntoon Seinäjoen kaakkoislaidalle, eikä tuo tapahdu hetkeäkään liian aikaisin, sillä hermoni tähän taloon ja sen asukkaisiin menee kerta kerran jälkeen useammin. Eikä tuo hermojen menetys ole hyvä yhdistelmä tällä hetkellä vallitsevan väsymyksen kanssa.
Viimeeksi tänään menetin itsehillintäni ja päästin pitkän ja erittäin epäjohdonmukaisen tekstin pyykkivuorolistan laitaan (ei ollut ensimmäinen kerta kun jätän terveisiä). Kirjailtuani selkeältä tuntuneen ajatukseni epäselkeään muotoon kirosin hetken ja kävin kirjoittamassa ihan oikean heippalapun, jonka ripustin omia pyykkejäni sabotoineen henkilön lakanaan. En piirtänyt lakanaan, vaikka sekin kävi mielessä. Heippalaputuksen lisäksi mieleni tekisi soittaa ja raportoida sosiaalityöntekijälle, ympäristöviranomaiselle sekä kiinteistöhuoltoyhtiöön, viimeiseen vähintään puolenkymmenen asiakohdan lista muistini tukena.
Onneksi kuitenkin oma työni pitää minut iloisen kiireisenä, etten ehdi murehtia liikaa asuinrakennukseni alennuksen tilaa. Ja suuremmankin naapurikiukkutärinän saa aina tyyntymään parvekkeelta aukeava auringonlaskumaisema.
torstaina, huhtikuuta 02, 2009
Excuse me, Sir, olen turisti
Alkuvuosi on mennyt käytännössä erilaisiin vuotta 2008 ja ympäristöä (eikä välillä edes sitä) koskeviin kyselyihin vastatessa. Se on olennainen osa työtäni ja kirjattuna myös roolikuvaukseeni, mutta en olisi arvannut että neljännes vuodesta on pelkästään sitä (olen niiin jäljessä kaikissa muissa töissäni). Ensimmäisenä raportointivuotenani tilanteen teki mielenkiintoiseksi se, että minulla ei ollut aavistustakaan mitä kaikkia raportointivelvollisuuksia työnantajani kaltaisella putiikilla voi olla, ja lyhenin päivä päivältä lannistuksesta postilaatikolla, kun pyytämättä ja yllättäen siellä odotti jälleen yksi uusi tyhjä planketti. Nykyisin tosin suuri osa raporteista tehdään erilaisilla - paremmilla ja huonommilla - nettikaavakkeilla, ja niiden täyttämisessä pitää olla erityisen tarkkana, että on tarkistanut, tuplatarkistanut, tallentanut ja lähettänyt kaikki täyttämänsä välilehdet ja tiedot. Alan nyt varovaisesti jo uskotella itselleni, että maaliskuun päätyttyä viimeinenkin eräpäivä raportoinnille on mennyt. No, ensi vuonna lienee helpompaa, kun on edes kevyt aavistus siitä, mitä tuleman pitää.
Raportoituani raportoimasta päästyäni ja todettuani että olen saanut ko. sidosryhmävelvoitteet hoidettua viime keskiviikkona, otin etäisyyttä ympäristöinsinööriyteen ja matkustin vanhaan kunnon Lontooseen. Kulta oli matkustanut sinne työmatkalle jo alkuviikosta, ja minä menin muutamaksi päiväksi perässä. Imperiumin pääkaupunki ei ollut aivan yhtä keväinen kuin odotin, mutta mahtava kaupunki yhtä kaikki. Pidän siitä joka kerta yhtä paljon.
Saarivaltakunnassa on se erikoinen piirre, että ensimmäisenä päivänä kaikki on nurinkurista, ja tuntee itsensä normituristiakin turistimmaksi väistäessään ihmisiä jalkakäytävällä väärään suuntaan ja nykiessään vääriä ovia vääriin suuntiin. Katua ylittäessä on ensin helppo muistaa katsoa juuri siihen toiseen suuntaan, mutta sitten noin puolen päivän jälkeen sitä menee jotenkin sekaisin siitä kaikesta vääriin suuntiin yrittämisestä, että suojatielläkin vilkuilee hätäisesti varmuuden vuoksi molempiin suuntiin, kun ei enää ole ihan varma. Se menee kuitenkin onneksi ohi noin päivässä. Mutta kyllähän sitä itsensä hieman idiootiksi tuntee rynkyttäessään kahvilan ovea niin pitkään, että kaikki sisällä olevat asiakkaat ehtivät kääntyä katsomaan. Sitten kun viimein pääsee sisään, menee kello viiden tee väärään kurkkuun kun luulee, että kadulla auto liikkuu ilman kuljettajaa.
Tällä kertaa olin yrittänyt suunnitella matkani pakolliset ohjelmanumerot hyvin etukäteen, koska kaupungissa on käyty nyt jo niin monta kertaa ettei voi luottaa pelkästään siihen, että suurkaupungin nähtävyyksiä töllistellessä aika kyllä kuluu mukavasti ja tyytyväisesti. Olin jo edellisellä reissullani haaveillut Kew'n puutarhan näkemisestä, ja nyt sinne viimein pääsin. Paikka oli mahtava, vaikuttavinta olivat magnoliat täydessä kukassa päästämässä sellaista tuoksua, jota olin aikaisemmin vetänyt sieraimiini ainoastaan The Body Shopin purkista (aika autenttisen tuoksun ovat mokomat purkittaneet). Vaikka maaliskuun vesisateessakin paikka teki vaikutuksen, niin varmasti myös kesäkuussa lämpimällä säällä puutarhassa viihtyisi paremmin kuin hyvin vaikkapa piknikillä.
Perjantai-iltana nautimme aidosta ja alkuperäisestä englantilaisesta seisomapaikkakomiikasta Jongleurs comedy clubilla, lauantaina katsoimme vesisateessa David Beckhamin, Wayne Rooneyn, Peter Crouchin ja kumppaneiden menestyksekästä jalkapallottelua Wembleyn stadionilla (Englanti - Slovakia 4 - 0) ja sunnuntaina kiersimme British Museumin pitkästä aikaa. Osasin suhtautua muumioihin ja Egyptin historiaan Sinuhe Egyptiläisen hiljan luettuani paljon paremmin kuin edellisen kerran 16-vuotiaana (jolloin visiitti kesti museokauppakierros mukaan luettuna noin puoli tuntia). Ensimmäistä kertaa elämässäni ajoin myös double deckerillä, maisemia näkyi paremmin kuin maanalaisessa ja mukavaa oli muutenkin.
Olin myös tehnyt etukäteen pätevän ostoslistan, Lontoossa kun on tuota valinnanvaraa hieman enemmän kuin täällä Seinäjoella. Olikin ilahduttavaa kävellä kauluspaitakauppaan, jonka valikoimasta ei voinut olla löytämättä itselleen sopivaa, tai teekauppaan, jossa oli teevalikoimaa yhtä paljon kuin edellisessä kaupassa paitoja. Päädyin ostamaan kaksi paitaa, kalvosinnapit ja puoli kiloa teetä. Tietysti osin ostostelumahdollisuuksia helpotti se, että Lontoon-agenttimme, rakas paikallisoppaamme osasi vinkata oikeat paikat eikä tarvinnut kiertää arvailemassa.
Viivyin melkein kokonaiset neljä päivää, ja ehdin mielestäni oikein kivasti kaikenlaista. Seuraavaa samanpituista turistireissua ei onneksi tarvitse odotella vajaata kahta kuukautta enempää, vuorossa tuolloin toinen rakas kaupunki Firenze. Ehkäpä sieltä en tuo tuliaisina samanlaista kevätflunssaa, jollaisen kylmänkostea Lontoo lähetti mukanani Suomeen.
Raportoituani raportoimasta päästyäni ja todettuani että olen saanut ko. sidosryhmävelvoitteet hoidettua viime keskiviikkona, otin etäisyyttä ympäristöinsinööriyteen ja matkustin vanhaan kunnon Lontooseen. Kulta oli matkustanut sinne työmatkalle jo alkuviikosta, ja minä menin muutamaksi päiväksi perässä. Imperiumin pääkaupunki ei ollut aivan yhtä keväinen kuin odotin, mutta mahtava kaupunki yhtä kaikki. Pidän siitä joka kerta yhtä paljon.
Saarivaltakunnassa on se erikoinen piirre, että ensimmäisenä päivänä kaikki on nurinkurista, ja tuntee itsensä normituristiakin turistimmaksi väistäessään ihmisiä jalkakäytävällä väärään suuntaan ja nykiessään vääriä ovia vääriin suuntiin. Katua ylittäessä on ensin helppo muistaa katsoa juuri siihen toiseen suuntaan, mutta sitten noin puolen päivän jälkeen sitä menee jotenkin sekaisin siitä kaikesta vääriin suuntiin yrittämisestä, että suojatielläkin vilkuilee hätäisesti varmuuden vuoksi molempiin suuntiin, kun ei enää ole ihan varma. Se menee kuitenkin onneksi ohi noin päivässä. Mutta kyllähän sitä itsensä hieman idiootiksi tuntee rynkyttäessään kahvilan ovea niin pitkään, että kaikki sisällä olevat asiakkaat ehtivät kääntyä katsomaan. Sitten kun viimein pääsee sisään, menee kello viiden tee väärään kurkkuun kun luulee, että kadulla auto liikkuu ilman kuljettajaa.
Tällä kertaa olin yrittänyt suunnitella matkani pakolliset ohjelmanumerot hyvin etukäteen, koska kaupungissa on käyty nyt jo niin monta kertaa ettei voi luottaa pelkästään siihen, että suurkaupungin nähtävyyksiä töllistellessä aika kyllä kuluu mukavasti ja tyytyväisesti. Olin jo edellisellä reissullani haaveillut Kew'n puutarhan näkemisestä, ja nyt sinne viimein pääsin. Paikka oli mahtava, vaikuttavinta olivat magnoliat täydessä kukassa päästämässä sellaista tuoksua, jota olin aikaisemmin vetänyt sieraimiini ainoastaan The Body Shopin purkista (aika autenttisen tuoksun ovat mokomat purkittaneet). Vaikka maaliskuun vesisateessakin paikka teki vaikutuksen, niin varmasti myös kesäkuussa lämpimällä säällä puutarhassa viihtyisi paremmin kuin hyvin vaikkapa piknikillä.
Perjantai-iltana nautimme aidosta ja alkuperäisestä englantilaisesta seisomapaikkakomiikasta Jongleurs comedy clubilla, lauantaina katsoimme vesisateessa David Beckhamin, Wayne Rooneyn, Peter Crouchin ja kumppaneiden menestyksekästä jalkapallottelua Wembleyn stadionilla (Englanti - Slovakia 4 - 0) ja sunnuntaina kiersimme British Museumin pitkästä aikaa. Osasin suhtautua muumioihin ja Egyptin historiaan Sinuhe Egyptiläisen hiljan luettuani paljon paremmin kuin edellisen kerran 16-vuotiaana (jolloin visiitti kesti museokauppakierros mukaan luettuna noin puoli tuntia). Ensimmäistä kertaa elämässäni ajoin myös double deckerillä, maisemia näkyi paremmin kuin maanalaisessa ja mukavaa oli muutenkin.
Olin myös tehnyt etukäteen pätevän ostoslistan, Lontoossa kun on tuota valinnanvaraa hieman enemmän kuin täällä Seinäjoella. Olikin ilahduttavaa kävellä kauluspaitakauppaan, jonka valikoimasta ei voinut olla löytämättä itselleen sopivaa, tai teekauppaan, jossa oli teevalikoimaa yhtä paljon kuin edellisessä kaupassa paitoja. Päädyin ostamaan kaksi paitaa, kalvosinnapit ja puoli kiloa teetä. Tietysti osin ostostelumahdollisuuksia helpotti se, että Lontoon-agenttimme, rakas paikallisoppaamme osasi vinkata oikeat paikat eikä tarvinnut kiertää arvailemassa.
Viivyin melkein kokonaiset neljä päivää, ja ehdin mielestäni oikein kivasti kaikenlaista. Seuraavaa samanpituista turistireissua ei onneksi tarvitse odotella vajaata kahta kuukautta enempää, vuorossa tuolloin toinen rakas kaupunki Firenze. Ehkäpä sieltä en tuo tuliaisina samanlaista kevätflunssaa, jollaisen kylmänkostea Lontoo lähetti mukanani Suomeen.
tiistaina, maaliskuuta 17, 2009
Kevät, taas, ja vuosi täynnä
Tänään on juhlallisesti kulunut vuosi siitä, kun heräsin ensimmäistä kertaa omasta kotoani Seinäjoella ja aloin ansaita leipäni pelastamalla maailmaa etelä-pohjanmaalla. Olen siis a) ollut seinäjokinen ja b) tehnyt työtä lähes tauotta (pidin viikon loman kesällä ja toisen jouluna) kokonaisen vuoden. Ihmekkö kun väsyttää.
Aika on tuntunut kuluvan valtavan nopeasti, enkä meinaa millään uskoa että jyväskylästä muutosta on jo niin kauan, tai että olen ollut nykyisessä työpaikassani jo reilusti puoli vuotta. Toivottavasti vauhti hidastuu, tai huomaan pian olevani eläkeiässä (joka lienee pelkkä abstrakti käsite siinä vaiheessa, kun oikeasti olen sen ikäinen).
Olen tuon vuoden aikana löytänyt lisää sekä hyviä että huonoja puolia Pohjanmaasta. Huonot puolet rasittavat yleensä vain hetken (yleensä auton ratissa). Hyviä puolia on, ja niistä suurin, mahtava työpaikka, rökittää 6-0 ne kaikki huonot puolet, joten jään nyt kuitenkin vielä toistaiseksi. (Tai luulen ainakin toistaiseksi jääväni. YT-neuvottelujen tulos selviää tällä viikolla, ja toivon pienesti, että saisin vähän pakollista lomaa.)
Aikaisemmin listasin Seinäjoen parhaita puolia, ja täytyy korjata listaa sen verran että Kahvila Konditoria Hanna ja Kerttu Epstorilla on ehdottomasti Seinäjoen paras kahvila. Ne kakut... Jos jotakin pitäisi Seinäjoella suositella, niin valitsisin Hannan ja Kertun.
Muuten mielikuvani eteläpohjalaisuudesta ei ole juuri muuttunut. En oikein jaksaisi enää vastata kysymyksiin "No kuinka olet viihtynyt" ja "mitäs olet tykännyt". Diplomaattinen vastaus kuuluu: "No siinähän tämä on kaupunki kuin muutkin tämän kokoiset Suomessa". Rehellisesti vastaus kuuluisi: "No eikä ole. Viihdyn hyvin, mutta viihtyisin paremmin muualla. Täällä on kuitenkin mahtava työ, joten olen päättänyt asua täällä."
Eteläpohjanmaalla asumisen lisäksi olen nyt omistanut auton hieman yli vuoden, ja juhlistin sitä ottamalla ylinopeussakon Nurmossa. Tolppa välähti, ja viisi päivää jännitin kuinka huonosti käy. Onneksi ei käynyt juuri kuinkaan, ja sain vain kohtuullisen laskun ääliömäisestä aivot narikassa -ajelusta. Kuka idiootti nyt ajaa liki 80 km/h kuudenkympin alueella sellaisessa kohdassa, jossa tietää olevan kameratolppa? No minä.
Aika on tuntunut kuluvan valtavan nopeasti, enkä meinaa millään uskoa että jyväskylästä muutosta on jo niin kauan, tai että olen ollut nykyisessä työpaikassani jo reilusti puoli vuotta. Toivottavasti vauhti hidastuu, tai huomaan pian olevani eläkeiässä (joka lienee pelkkä abstrakti käsite siinä vaiheessa, kun oikeasti olen sen ikäinen).
Olen tuon vuoden aikana löytänyt lisää sekä hyviä että huonoja puolia Pohjanmaasta. Huonot puolet rasittavat yleensä vain hetken (yleensä auton ratissa). Hyviä puolia on, ja niistä suurin, mahtava työpaikka, rökittää 6-0 ne kaikki huonot puolet, joten jään nyt kuitenkin vielä toistaiseksi. (Tai luulen ainakin toistaiseksi jääväni. YT-neuvottelujen tulos selviää tällä viikolla, ja toivon pienesti, että saisin vähän pakollista lomaa.)
Aikaisemmin listasin Seinäjoen parhaita puolia, ja täytyy korjata listaa sen verran että Kahvila Konditoria Hanna ja Kerttu Epstorilla on ehdottomasti Seinäjoen paras kahvila. Ne kakut... Jos jotakin pitäisi Seinäjoella suositella, niin valitsisin Hannan ja Kertun.
Muuten mielikuvani eteläpohjalaisuudesta ei ole juuri muuttunut. En oikein jaksaisi enää vastata kysymyksiin "No kuinka olet viihtynyt" ja "mitäs olet tykännyt". Diplomaattinen vastaus kuuluu: "No siinähän tämä on kaupunki kuin muutkin tämän kokoiset Suomessa". Rehellisesti vastaus kuuluisi: "No eikä ole. Viihdyn hyvin, mutta viihtyisin paremmin muualla. Täällä on kuitenkin mahtava työ, joten olen päättänyt asua täällä."
Eteläpohjanmaalla asumisen lisäksi olen nyt omistanut auton hieman yli vuoden, ja juhlistin sitä ottamalla ylinopeussakon Nurmossa. Tolppa välähti, ja viisi päivää jännitin kuinka huonosti käy. Onneksi ei käynyt juuri kuinkaan, ja sain vain kohtuullisen laskun ääliömäisestä aivot narikassa -ajelusta. Kuka idiootti nyt ajaa liki 80 km/h kuudenkympin alueella sellaisessa kohdassa, jossa tietää olevan kameratolppa? No minä.
maanantaina, helmikuuta 16, 2009
Yhteiskuntavastuita
Tämän päivän Kauppalehden keskiaukeaman juttu käsitteli yritysten yhteiskuntavastuuta. Lehti oli teettänyt Taloustutkimus Oy:lla tutkimuksen suomen yhteiskuntavastuullisimmista brändeistä. Ykköseksi nousi Pentik, ja lehti otsikoi "Pentik on vastuullisin". Tietysti kokenut ympäristöasiantuntijakin lipsahti siinä kohtaa harhaan ja ajatteli että no oho, onpa erikoista, koska mieleen ponnahti aika monta muuta tiukkaa yhteiskuntavastuutyötä isosti tehnyttä yritystä. Uskoin, mutta mielenkiinto oli herännyt ja luin koko jutun.
Ja sieltä se sitten valkeni, että eihän tokikaan väitetty että Pentik on nyt absoluuttisesti yhteiskuntavastuullisin, vaan että Pentik on sitä suomalaisten mielikuvissa. Käytännössä siis Pentikin ei ole tarvinnut tehdä varsinaista yhteiskuntavastuutyötä lainkaan, vaan se on luonut heti jo alkumetreillä luotettavan, suomalaisen, luonnonläheisen ja kotonatehdyn Imagon, johon minkäänlainen maailmanraiskaus ei kertakaikkiaan sovi. Anu Pentik siellä Posiolla istuu sorvin ääressä ja tekee itse kupit, kynttilät, päiväpeitot ja muut rihkamat mitä ketju sitten myy nyt jo kansainvälisesti 80 myymälässä. Totuus kuitenkin on, että suurimpaan osaan tuosta tavarasta voisi rehellisesti teipata sen "Made in India" -lapun. Totuus on taruakin ihmeellisempää, ja sitähän brändeissä tavoitellaan.
Kärkiviisikkoon nousivat edellämainitun lisäksi Ingman, SOK, Kalevala Koru ja Aarikka, ja täytyy sanoa että olin hämmästynyt. Omissa mielikuvissani osa näistä ei tosiaan kolistele kärkeä tässä kisassa. Vuosikausia mainonnassaan ja julkisivussaan yhteiskunta- ja ympäristövastuuta näkyvästi esillä pitänyt Kesko ei ollut 25 yhteiskuntavastuullisimman brändin joukossa lainkaan, sen tuotemerkki Pirkkakin vasta sijalla 12. (Tietysti on otettava huomioon, että luettelostahan vastaajan todennäköisesti ovat näitä brändejä poimineet, ja mitä siellä ei ole, ei sitten ole.)
Myös ympäristöystävällisyyttä oli kysytty, ja ympäristöystävällisin brändi on suomalaisten mielestä Tolu. Kyseessä on kansainvälisen kemikaalifirman tuote, joka on biologisesti hajoavaa ja jonka männynneulasen kuvilla kuvitetun pakkauksen voi polttaa. Siinä on onnistuttu myös ihan mukavasti ympäristöbrändin rakentamisessa ja on jopa jonkinverran alleviivattu asiaa. Alleviivaus on todennäköisesti aloitettu vasta sitten, kun omistus on siirtynyt pieneltä suomalaiselta isolle kansainväliselle (oletan näin tapahtuneen).
Ympäristöystävällisyyden kärkiviisikossa oli Tolun lisäksi Pentik (varmaankin aiemmat perustelut käyvät myös tähän), Valio, Halti ja Oras. Tuossa ryhmässä Halti herättää omassa mielessäni eniten kysymyksiä, mutta ehkä on niin, että kansan syvät rivit eivät vielä huomanneet, ettei juuri mitään Haltia tehdä enää kotimaassa ja ulkoilumielikuvat yhdistyvät tehokkaasti ympäristöyställisyyteen. Edellämainitsemani Pirkka yltää sijalle 14. Jutun mukaan heikoin ympäristöimago brändeistä on Nesléllä, Rolexilla, Unileverillä ja Aurinkomatkoilla. Näihin ei omista mielikuvistanikaan ole vaikea löytää perusteluita.
Mielikuvilla ei tässä asiassa näytä olevan juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa. Ei edes sen kanssa, kuinka paljon ympäristö- tai yhteiskuntatyötä ja -viestintää brändin eteen tehdään. Suotuisa ympäristö- ja yhteiskuntavastuuimago voi syntyä ihan muunlaisilla mielikuvilla, onnistuneesti suomen kesän värisillä mainoskuvilla tai ehkä reippaalla retrosuomalaisuudella. Vaikka sanotaan, että kansa on nykyään valveutunutta eikä sitä helposti huijata näissä asioissa, mainoskulissin takana ei todennäköisesti tarvitse tehdä mitään varsinaisen asian eteen oikean mielikuvan synnyttämiseksi. Siihenhän voittoa tavoitteleva yritys tietenkin pyrkii.
Oma työnantajani tuskin koskaan pääsee kovin korkealle tässä kilpailussa, vaikka töitä sen eteen paiskitaan minun pöytäni ääressä hartiavoimin joka päivä. Mielikuvat masuunista puhuvat puolestaan.
Ja sieltä se sitten valkeni, että eihän tokikaan väitetty että Pentik on nyt absoluuttisesti yhteiskuntavastuullisin, vaan että Pentik on sitä suomalaisten mielikuvissa. Käytännössä siis Pentikin ei ole tarvinnut tehdä varsinaista yhteiskuntavastuutyötä lainkaan, vaan se on luonut heti jo alkumetreillä luotettavan, suomalaisen, luonnonläheisen ja kotonatehdyn Imagon, johon minkäänlainen maailmanraiskaus ei kertakaikkiaan sovi. Anu Pentik siellä Posiolla istuu sorvin ääressä ja tekee itse kupit, kynttilät, päiväpeitot ja muut rihkamat mitä ketju sitten myy nyt jo kansainvälisesti 80 myymälässä. Totuus kuitenkin on, että suurimpaan osaan tuosta tavarasta voisi rehellisesti teipata sen "Made in India" -lapun. Totuus on taruakin ihmeellisempää, ja sitähän brändeissä tavoitellaan.
Kärkiviisikkoon nousivat edellämainitun lisäksi Ingman, SOK, Kalevala Koru ja Aarikka, ja täytyy sanoa että olin hämmästynyt. Omissa mielikuvissani osa näistä ei tosiaan kolistele kärkeä tässä kisassa. Vuosikausia mainonnassaan ja julkisivussaan yhteiskunta- ja ympäristövastuuta näkyvästi esillä pitänyt Kesko ei ollut 25 yhteiskuntavastuullisimman brändin joukossa lainkaan, sen tuotemerkki Pirkkakin vasta sijalla 12. (Tietysti on otettava huomioon, että luettelostahan vastaajan todennäköisesti ovat näitä brändejä poimineet, ja mitä siellä ei ole, ei sitten ole.)
Myös ympäristöystävällisyyttä oli kysytty, ja ympäristöystävällisin brändi on suomalaisten mielestä Tolu. Kyseessä on kansainvälisen kemikaalifirman tuote, joka on biologisesti hajoavaa ja jonka männynneulasen kuvilla kuvitetun pakkauksen voi polttaa. Siinä on onnistuttu myös ihan mukavasti ympäristöbrändin rakentamisessa ja on jopa jonkinverran alleviivattu asiaa. Alleviivaus on todennäköisesti aloitettu vasta sitten, kun omistus on siirtynyt pieneltä suomalaiselta isolle kansainväliselle (oletan näin tapahtuneen).
Ympäristöystävällisyyden kärkiviisikossa oli Tolun lisäksi Pentik (varmaankin aiemmat perustelut käyvät myös tähän), Valio, Halti ja Oras. Tuossa ryhmässä Halti herättää omassa mielessäni eniten kysymyksiä, mutta ehkä on niin, että kansan syvät rivit eivät vielä huomanneet, ettei juuri mitään Haltia tehdä enää kotimaassa ja ulkoilumielikuvat yhdistyvät tehokkaasti ympäristöyställisyyteen. Edellämainitsemani Pirkka yltää sijalle 14. Jutun mukaan heikoin ympäristöimago brändeistä on Nesléllä, Rolexilla, Unileverillä ja Aurinkomatkoilla. Näihin ei omista mielikuvistanikaan ole vaikea löytää perusteluita.
Mielikuvilla ei tässä asiassa näytä olevan juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa. Ei edes sen kanssa, kuinka paljon ympäristö- tai yhteiskuntatyötä ja -viestintää brändin eteen tehdään. Suotuisa ympäristö- ja yhteiskuntavastuuimago voi syntyä ihan muunlaisilla mielikuvilla, onnistuneesti suomen kesän värisillä mainoskuvilla tai ehkä reippaalla retrosuomalaisuudella. Vaikka sanotaan, että kansa on nykyään valveutunutta eikä sitä helposti huijata näissä asioissa, mainoskulissin takana ei todennäköisesti tarvitse tehdä mitään varsinaisen asian eteen oikean mielikuvan synnyttämiseksi. Siihenhän voittoa tavoitteleva yritys tietenkin pyrkii.
Oma työnantajani tuskin koskaan pääsee kovin korkealle tässä kilpailussa, vaikka töitä sen eteen paiskitaan minun pöytäni ääressä hartiavoimin joka päivä. Mielikuvat masuunista puhuvat puolestaan.
tiistaina, helmikuuta 03, 2009
Johtopäätös!
Tein eilen jotakin ensimmäistä kertaa vuosiin. Tai ehkä ikinä. En oikein muista. Kävelin nimittäin kirjakauppaan, valitsin hyllystä kaksi, siis kaksi kirjaa ja ostin ne. Ne eivät olleet alennusmyynnissä. Toinen on Anna-Leena Härkösen Ei kiitos ja toinen Lauren Weisbergerin Chasing Harry Winston.
Minä en nimittäin ensinnäkään osta kirjoja vaan lainaan kirjastosta. Toiseksi, en osta niitä ainakaan kirjakaupasta vaan divarista. Kolmanneksi, jos ostan kirjakaupasta kirjoja, en osta normaalihintaisia kirjoja vaan alennusmyyntikirjoja.
Näissä kolmessa teesissä on kuitenkin jotakin pielessä. Lopputuloksena kirjahyllyyni on kertynyt pikku hiljaa kokoelma kirjoja, joita en ole vielä lukenut. Tietenkin aion lukea ne kaikki joskus, mutta vielä ei ole tullut se hetki, vaikka pisimmillään aikaa on kulunut jo noin 15 vuotta. Se taas johtuu siitä, että koskaan ei ole sopiva hetki. Ja se taas siitä, että kaikki edellä mainitut kirjat on ostettu hetkenä, jolloin olen ajatellut "Tuon voisin joskus lukea". En ajatellut "Tuon haluan lukea kun pääsen kotiin".
Kun eilen kävelin kirjakauppaan, päässäni oli ajatus, että olin juuri aloittanut Douglas Adamsin liftarin käsikirjan seitsemän vuotta sen ostamisen jälkeen, todennut etten halua lukea sitä ja sen jälkeen todennut ettei kirjahyllyni alennusmyynti- ja divarikirjastossa ole mitään muutakaan mitä haluaisin lukea. Johtopäätös! Älä osta puolikiinnostavia alennusmyyntikirjoja! Varsinkaan jos aiot saada ikinä mitään luetuksi!
Olen lukenut Härkösestä kaksi kolmannesta. En malta odottaa, että pääsen alkuun Weisbergerin hömpässä.
Vaikka kuinka haluaisin olla omistamatta turhia asioita, jotka jäävät ainakin itselleni melkoisen kertakäyttöisiksi, totuus on, ettei kirjastosta tai divarista saa niitä suosituimpia ja kiinnostavimpia kirjoja ilman uskomatonta tuuria tai pitkää odotusta. Eilen nautin lukemisesta pitkästä aikaa todella paljon.
Ja kyllä minä pidän kovasti muustakin kuin hömpästä. Eilen nyt vain tuntui hömpältä enemmän kuin muulta.
Minä en nimittäin ensinnäkään osta kirjoja vaan lainaan kirjastosta. Toiseksi, en osta niitä ainakaan kirjakaupasta vaan divarista. Kolmanneksi, jos ostan kirjakaupasta kirjoja, en osta normaalihintaisia kirjoja vaan alennusmyyntikirjoja.
Näissä kolmessa teesissä on kuitenkin jotakin pielessä. Lopputuloksena kirjahyllyyni on kertynyt pikku hiljaa kokoelma kirjoja, joita en ole vielä lukenut. Tietenkin aion lukea ne kaikki joskus, mutta vielä ei ole tullut se hetki, vaikka pisimmillään aikaa on kulunut jo noin 15 vuotta. Se taas johtuu siitä, että koskaan ei ole sopiva hetki. Ja se taas siitä, että kaikki edellä mainitut kirjat on ostettu hetkenä, jolloin olen ajatellut "Tuon voisin joskus lukea". En ajatellut "Tuon haluan lukea kun pääsen kotiin".
Kun eilen kävelin kirjakauppaan, päässäni oli ajatus, että olin juuri aloittanut Douglas Adamsin liftarin käsikirjan seitsemän vuotta sen ostamisen jälkeen, todennut etten halua lukea sitä ja sen jälkeen todennut ettei kirjahyllyni alennusmyynti- ja divarikirjastossa ole mitään muutakaan mitä haluaisin lukea. Johtopäätös! Älä osta puolikiinnostavia alennusmyyntikirjoja! Varsinkaan jos aiot saada ikinä mitään luetuksi!
Olen lukenut Härkösestä kaksi kolmannesta. En malta odottaa, että pääsen alkuun Weisbergerin hömpässä.
Vaikka kuinka haluaisin olla omistamatta turhia asioita, jotka jäävät ainakin itselleni melkoisen kertakäyttöisiksi, totuus on, ettei kirjastosta tai divarista saa niitä suosituimpia ja kiinnostavimpia kirjoja ilman uskomatonta tuuria tai pitkää odotusta. Eilen nautin lukemisesta pitkästä aikaa todella paljon.
Ja kyllä minä pidän kovasti muustakin kuin hömpästä. Eilen nyt vain tuntui hömpältä enemmän kuin muulta.
tiistaina, tammikuuta 27, 2009
Kiltaäiti ja saksalainen hinkuyskä
Täällä Seinäjoella on luettu taas lehtiä, ja osa niiden välittämästä informaatiosta on pakko jakaa.
Seinäjoella ilmestyy useita ilmaisjakelulehtiä, joka on hyvä, koska en niin Ilkasta välitä. Osa niistä on oikein niin huonoja, että jo niiden takia haluaa laittaa "ei mainoksia eikä ilmaisjakeluja" -lapun oveensa (täällä tuo tuntuu riittävän, Jyväskylässä piti lisätä teksti "eikä seurakuntaviestiä"). Osa taas on parempia kuin olen muualla suomessa lukenut. Suorastaan erinomaisia.
Niistä oikein huonoista ei sen enempää (taitto pielessä, usean sivun juttuja sotavuosista jne.), mutta niitä hyviä lukee mielellään. Riittävästi alennusmyynti-, asunto- ja autoilmoituksia ja ihan kohtuullisen kiinnostavia paikallisia juttuja. Vaikka aiemmalla työpaikallani ilmoitettiin kahvipöydässä tiukoin äänenpainoin "Jos ei eres Ilkkaa tilaa niin ei halua mitään tietääkään", niin porskutan kyllä täysin tyytyväisenä pelkillä ilmaisjakeluilla, joita haen ohimennessäni kauppakeskuksen lehtitelineestä.
Paikallinen erityispiirre ovat seuratoiminta- ja järjestöilmoitussivut, joita olen tavannut lukea laiskoina hetkinä. Se on aivan oma maailmansa. Olen myös aika varma, että niin paljon ei ilmoiteta ihan joka paikkakunnan kaupunkilehdessä. Seuratoimintaa täälläpäin näyttäisi nimittäin riittävän. Ilmoitusten sisältö on monesti järjestöstä mitään tietämättömälle melko kysymyksiä herättävää:
"Hinkuyskälennot lopetettu Saksassa
Saksassa olevat amerikkalaiset ilmavoimat ovat lopettaneet saksalaisten lasten hinkuyskän parannusyritykset, lennättämällä heitä, 5 - 8 kilometrin korkeudessa. Muuan ilmavoimien lääkintäupseeri huomautti, ettei mikään todista sitä, että tällainen käsittely parantaisi lapsen lopullisesti hinkuyskästä."
Ei tätä oikein voi edes kommentoida. Maailma on joskus ollut niiin erilainen.
Lukemisesta vakavasti puheenollen, työn alla on parhaillaan Sofi Oksasen Puhdistus, jota voin suositella erittäin lämpimästi. Se on erittäin hyvä. Paljon parempi kuin esimerkiksi aiemmin Finlandioitu Bo Carpelanin Kesän varjot.
Seinäjoella ilmestyy useita ilmaisjakelulehtiä, joka on hyvä, koska en niin Ilkasta välitä. Osa niistä on oikein niin huonoja, että jo niiden takia haluaa laittaa "ei mainoksia eikä ilmaisjakeluja" -lapun oveensa (täällä tuo tuntuu riittävän, Jyväskylässä piti lisätä teksti "eikä seurakuntaviestiä"). Osa taas on parempia kuin olen muualla suomessa lukenut. Suorastaan erinomaisia.
Niistä oikein huonoista ei sen enempää (taitto pielessä, usean sivun juttuja sotavuosista jne.), mutta niitä hyviä lukee mielellään. Riittävästi alennusmyynti-, asunto- ja autoilmoituksia ja ihan kohtuullisen kiinnostavia paikallisia juttuja. Vaikka aiemmalla työpaikallani ilmoitettiin kahvipöydässä tiukoin äänenpainoin "Jos ei eres Ilkkaa tilaa niin ei halua mitään tietääkään", niin porskutan kyllä täysin tyytyväisenä pelkillä ilmaisjakeluilla, joita haen ohimennessäni kauppakeskuksen lehtitelineestä.
Paikallinen erityispiirre ovat seuratoiminta- ja järjestöilmoitussivut, joita olen tavannut lukea laiskoina hetkinä. Se on aivan oma maailmansa. Olen myös aika varma, että niin paljon ei ilmoiteta ihan joka paikkakunnan kaupunkilehdessä. Seuratoimintaa täälläpäin näyttäisi nimittäin riittävän. Ilmoitusten sisältö on monesti järjestöstä mitään tietämättömälle melko kysymyksiä herättävää:
- Mitä muuta "EL Seinäjoen Yhdistyksen" tapahtumissa mahdetaan tehdä kuin juoda kahvia ja pitää hiljaisia hetkiä edellisvuonna poisnukkuneille jäsenille? Miksi hiljaisen hetken pitämisestä pitää kertoa lehdessä?
- Entä Nurmon Eläkeläiset? Mitä muuta eläkeläiset keskenään puuhaavat kuin seuraavassa päiväkahvitilaisuudessa päätöslistalla olevaa Helsinki-Tukholma-Helsinki -risteilyä?
- Jos menisin lähimmän metsästysseuran kokoukseen, pääsisinkö syksyllä mukaan hirvimetsälle?
- Ja vielä: Mikä mahtaa olla "Voim. Uskollisuuden Kilta", jonka ilmoitus kuuluu seuraavasti: "Kokoontuminen 28.1.-09 klo 13 kiltaäidin luona. Teemana kuntopisteet ja kevään toiminta. Tervetuloa, kiltaäiti." Kuulostaa salaseuralta. Saako kuntopisteitä jostain aivan erityisestä kiltakunnosta vai vain tavallisesta kunnosta? En voi mennä kuokkimaan kun en tiedä missä kiltaäiti asuu.
"Hinkuyskälennot lopetettu Saksassa
Saksassa olevat amerikkalaiset ilmavoimat ovat lopettaneet saksalaisten lasten hinkuyskän parannusyritykset, lennättämällä heitä, 5 - 8 kilometrin korkeudessa. Muuan ilmavoimien lääkintäupseeri huomautti, ettei mikään todista sitä, että tällainen käsittely parantaisi lapsen lopullisesti hinkuyskästä."
Ei tätä oikein voi edes kommentoida. Maailma on joskus ollut niiin erilainen.
Lukemisesta vakavasti puheenollen, työn alla on parhaillaan Sofi Oksasen Puhdistus, jota voin suositella erittäin lämpimästi. Se on erittäin hyvä. Paljon parempi kuin esimerkiksi aiemmin Finlandioitu Bo Carpelanin Kesän varjot.
sunnuntaina, tammikuuta 04, 2009
Inventaario vuodelle 2008
Vuodenvaihteen lomakausi on melkein nautittu loppuun. Joulu oli erinomaisen rentouttava, se sisälsi lähinnä lautapelejä ja pientä ulkoilua, kuten mäenlaskua. Joulua juhlittiin Lappeenrannassa ja se suoritettiin poistumatta vanhempieni asuttamasta kaupunginosasta yhtään mihinkään kokonaiseen neljään päivään. Joulun jälkeen tehtiin muutama päivä töitä todella rauhallisessa maisemakonttorissa (hauskaa, kun koko kerroksessa valot palavat ainoastaan oman työpöydän yläpuolella) ja sitten vaihdettiin vanha vuosi uuteen nauramalla vatsalihakset kipeiksi. Vielä on Loppiainen viettämättä.
Jatkumona vuoden takaiselle arvioinnille annan tuomioni myös menneelle vuodelle, ja kokoan listan saavutetuista virstanpylväistä:
2,5 kk työttömyyttä
9 kk työntekoa
n. kaksi viikkoa palkallista lomaa
n. 15 työpaikkahakemusta
5 työpaikkahaastattelua
2 työpaikkaa
1 muutto
1 kylpyhuoneremontti
12 luettua kirjaa
72 nähtyä elokuvaa
3 kurssia työn puolesta
1 kirjansidontakurssi
1 huovutuskurssi
muutamia tusinoita urheiltuja tunteja
n. 15 kuunneltua keikkaa mukaan lukien Provinssirock ja Tangomarkkinat
2 klassisen musiikin konserttia
1 ulkomaanreissu (Tallinna)
kotimaanmatkustusta julkisilla välineillä n. 10 000 km
n. 15 000 km auton ratissa
muutamia kymmeniä pyöräiltyjä kilometrejä
Päällimmäiset tunnelmat vuodesta 2008 ovat, että tätä naista on viety kuin pässiä narussa. Tuo lienee suurimpana syynä siihen, että kirjoja on kulunut kaikkien aikojen säälittävin määrä (olen lukenut Sinuhe Egyptiläistä keskimäärin yhtä kauan kuin olen asunut Pohjanmaalla. Yhä on noin 150 sivua jäljellä.) Lukemistavoitteiden lisäksi vuoden elokuvienkatselutavoite on alitettu surkeasti.
Erityisharmitusta viime vuonna aiheutti tuo oman auton hankkimisen pakko ja nykyisen työpaikkani vaikutus autolla ajettuihin kilometreihin. Tälle en kuitenkaan tällä hetkellä voi mitään, joten murehtiminenkin on melko turhaa. Onneksi meillä paikataan tätä ympäristövaikutusta sillä, että sillä aikaa kun minä huristelen autolla, kulta ajaa omat työmatkansa polkupyörällä, takana on jo yli 500 polkupyörätyömatkakilometriä. Olen myös osin työstäni ja osin nykyisestä sijainnistani johtuen kasvattanut julkisten käyttömäärääni kilometri- ja tuntitolkulla, mikä lienee ihan positiivista.
Vuoden tähtihetket taisivat olla tuon vakituisen Ruukin työpaikan varmistumisen lisäksi rauhalliset lomapäivät Lappeenrannassa juhannuksena ja jouluna sekä ihana helteinen viikonloppu Tallinnassa. Tyytyväinen olen erityisesti siitä, että olen rohkeasti mennyt kuuntelemaan pikkukaupungin kaupunginorkesteria ja myös muita keikkoja on käyty kuuntelemassa melko ennakkoluulottomasti. Tässä on siis tavoitteeseen päästy. Muuten vuodelta 2008 puuttuvat melkolailla kaikki telttailu- ym. ekstremekokemukset, lukuunottamatta yhtä omenavarkaissa käyntiä, josta olen tietenkin hieman ylpeä.
Todennäköisesti vuosi 2009 ei liene yhtä tuulinen kuin viime vuosi oli. Maailmankuvan avartamiseksi tavoitteena on edellisvuotta ahkerampi elokuvien katselu ja kirjojen lukeminen. Myös autossa istuttujen kilometrien henkilökohtaiseksi kompensoimiseksi liikuntaharrastuksia voisi lisätä rutkasti. Voisihan sitä keksiä myös jotakin ihan uutta ja itsensäkin yllättävää. En tosin vielä yhtään tiedä, mitä se voisi olla.
Jatkumona vuoden takaiselle arvioinnille annan tuomioni myös menneelle vuodelle, ja kokoan listan saavutetuista virstanpylväistä:
2,5 kk työttömyyttä
9 kk työntekoa
n. kaksi viikkoa palkallista lomaa
n. 15 työpaikkahakemusta
5 työpaikkahaastattelua
2 työpaikkaa
1 muutto
1 kylpyhuoneremontti
12 luettua kirjaa
72 nähtyä elokuvaa
3 kurssia työn puolesta
1 kirjansidontakurssi
1 huovutuskurssi
muutamia tusinoita urheiltuja tunteja
n. 15 kuunneltua keikkaa mukaan lukien Provinssirock ja Tangomarkkinat
2 klassisen musiikin konserttia
1 ulkomaanreissu (Tallinna)
kotimaanmatkustusta julkisilla välineillä n. 10 000 km
n. 15 000 km auton ratissa
muutamia kymmeniä pyöräiltyjä kilometrejä
Päällimmäiset tunnelmat vuodesta 2008 ovat, että tätä naista on viety kuin pässiä narussa. Tuo lienee suurimpana syynä siihen, että kirjoja on kulunut kaikkien aikojen säälittävin määrä (olen lukenut Sinuhe Egyptiläistä keskimäärin yhtä kauan kuin olen asunut Pohjanmaalla. Yhä on noin 150 sivua jäljellä.) Lukemistavoitteiden lisäksi vuoden elokuvienkatselutavoite on alitettu surkeasti.
Erityisharmitusta viime vuonna aiheutti tuo oman auton hankkimisen pakko ja nykyisen työpaikkani vaikutus autolla ajettuihin kilometreihin. Tälle en kuitenkaan tällä hetkellä voi mitään, joten murehtiminenkin on melko turhaa. Onneksi meillä paikataan tätä ympäristövaikutusta sillä, että sillä aikaa kun minä huristelen autolla, kulta ajaa omat työmatkansa polkupyörällä, takana on jo yli 500 polkupyörätyömatkakilometriä. Olen myös osin työstäni ja osin nykyisestä sijainnistani johtuen kasvattanut julkisten käyttömäärääni kilometri- ja tuntitolkulla, mikä lienee ihan positiivista.
Vuoden tähtihetket taisivat olla tuon vakituisen Ruukin työpaikan varmistumisen lisäksi rauhalliset lomapäivät Lappeenrannassa juhannuksena ja jouluna sekä ihana helteinen viikonloppu Tallinnassa. Tyytyväinen olen erityisesti siitä, että olen rohkeasti mennyt kuuntelemaan pikkukaupungin kaupunginorkesteria ja myös muita keikkoja on käyty kuuntelemassa melko ennakkoluulottomasti. Tässä on siis tavoitteeseen päästy. Muuten vuodelta 2008 puuttuvat melkolailla kaikki telttailu- ym. ekstremekokemukset, lukuunottamatta yhtä omenavarkaissa käyntiä, josta olen tietenkin hieman ylpeä.
Todennäköisesti vuosi 2009 ei liene yhtä tuulinen kuin viime vuosi oli. Maailmankuvan avartamiseksi tavoitteena on edellisvuotta ahkerampi elokuvien katselu ja kirjojen lukeminen. Myös autossa istuttujen kilometrien henkilökohtaiseksi kompensoimiseksi liikuntaharrastuksia voisi lisätä rutkasti. Voisihan sitä keksiä myös jotakin ihan uutta ja itsensäkin yllättävää. En tosin vielä yhtään tiedä, mitä se voisi olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)