Teestä

Innostuin tänään teestä. Tai, oikeammin, olen innostunut siitä vähitellen jo pitkän aikaa. Ihmettelenkin, ettei tässä blogissa ole vielä yhtään teepostia.

Olen juonut teetä jokseenkin aina, mutta pussiteet hylkäsin jo varmasti kymmenen vuotta sitten (ei ne kaikki nyt sysipahoja ole, joten tarjottaessa juon sujuvasti). Teekaupat ovat kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen palanneet Suomeen, joten markettien hyllystä teetä tulee ostettua nykyään melkein vain hätätapauksessa. Lisäksi tuon teetä lähes poikkeuksetta tuliaisena itselleni matkoilta (paitsi Saksasta, jossa tekevät niin väkevät ja kitkerät sekoitukset että ei pysty juomaan).

Juon sujuvasti mustaa teetä, maustettua mustaa teetä, vihreää teetä, ja nykyisin myös maustettua oolong-teetä (en ole vielä maistanut maustamatonta). Joskus saatan juoda myös maustettua valkoista tai vihreää teetä, rooibos -teetä tai honeybush -teetä, joskaan en näistä niin erityisesti välitä -  joko ne eivät maistu millekään tai sitten ne maistuvat jollekin muulle kuin teelle. Ennen nukkumaankäymistä silloin tällöin menettelee. Pääasiassa olen kuitenkin maustetun mustan teen kuluttaja.

No, ostelen teetä sen ihmeempiä perehtymättä, joskus haistelen eri laatuja ensin, mutta usein saatan ostaa pelkän nimen ja kuvauksen perusteella. Maustettujen mustien teiden ostaminen onkin mukavaa hommaa, aina saa yllätyksen pussissa. En oikeastaan ole halunnutkaan ostaa samaa teetä montaa kertaa, erilaiset teet ja uudet maut ovat ylellisyyttä arjessa. Poikkeuksia kuitenkin on: Suosikkina ovat hyllyssä vuositolkulla pysyneet Twiningsin Earl Grey tai Lady Earl Grey sekä Nordqvistin Keisarin morsian. Niitä myös saa aika lailla joka kaupasta.

Vihreän teen hienouden olen löytänyt vasta ihan hiljan, kun sattumalta maistoin "kiinan suosituinta", Long Jing -teetä. Ostin teekauppiaan suosituksen perusteella pussillisen, join sen onnellisena, ja menin uudelleen kysymään että olisko sitä longjingiä, johon valistunut myyjä sitten että "mitähän laatua". Kyseisessä kaupassa olikin tarjolla sitten aika monen hintaista ja laatuista longjingiä, ja muutaman niitä maisteltuani totesin, että minun makuaistini pitää vielä jonkin verran jalostua, että kannattaa ostaa sitä kalleinta - halvin maistui aivan yhtä hyvälle. Jokatapauksessa, jos joitakin muita teitä juodaan vähän hätäisemmin, niin Long Jing -kupillisiin liittyy aina mukava rentoutuminen ja rauhallinen hetki.

Maustamattomista mustista teelaaduista olen ollut pihalla kuin lumiukko aina viime päiviin saakka, jos en nyt vieläkään ole kovin perillä. En osaa eri teelaatujen makuja tai eri alueiden teelaatujen erityispiirteitä, mutta olen oppinut mustasta teestä sen verran, että mitä enemmän kirjaimia, sitä kalliimpi tee - siis F.O.P. on huomattavasti halvempaa kuin S.F.T.G.F.O.P. (selityksiä löytyy guuglaamalla tai esim. Teen ystävien sivuilta, joten en ala tässä nyt näitä avata). Joskus olen törmännyt samettisen pehmeän makuiseen teehen, jonka nimessä näitä kirjaimia on vilissyt ja monesti siihen on sisältynyt myös sana "Golden". Kun en mitään ole ymmärtänyt, en ole havainnut painaa mieleen mitä sitä on tullut juotua. Nyt olen alkanut metsästää noita ei-tippaakaan-kitkerän makuisia teitä uudelleen, ja voi pojat, reitti on vaivalloinen.

Kävin viimeisimmäksi Forsmanin teemyymälässä tekemässä etsintöjä, ja laitoin oikein raadin pystyyn. Mukana oli Tiibetiläinen sekoitus (39 eur/kg), Assam Mokalbari (79 eur/kg) ja vieläpä Darjeeling Tindharia S.F.T.G.F.O.P. (129 eur/kg). No, lopputulemana totesin, että edullisin oli eniten oman suuni mukaista, mutta sen verran kitkerää kuitenkin että kaukana täydellisestä. Arvokkain oli kultaisen värinen ja miedon makuinen, mutta kovasti sellainen English Breakfast -tyyppinen (Darjeeling kun on), joka ei myöskään ole suosikkini. Ja olipa siinäkin kitkeryyttä maussa hitunen. Lopputulemana totesin, että eiköhän tuo englantilainen maku ole aika pitkälle vaikuttamassa siihen, miltä kallein tee maailmassa maistuu.  Jatkan siis etsintöjä, ja kierrän Darjeelingit. Palaan asiaan mikäli jotakin uutta löytyy.

Muutama teekauppa:
Teekauppa Chaya, Kluuvi, Helsinki (Oma suosikkini)
Johan & Nyström, Kanavaranta 7, Helsinki
The Ounce, Fredrikinkatu 55, Helsinki
Aaro Forsman Oy:n teemyymälä, Suokalliontie 7, Vantaa

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (5/33)

Stille dager i Mixing Part. Johnny Kniga. 2009. Suom. Outi Menna. 203 s.  
Kuinka hyvä: *
Otti aikaa: puoli päivää.
Suosikkisitaattini: "Kaikki sinuun liittyvät asiat ovat tärkeitä minulle."

Miljöö: Garmisch-Partenkirchen, aka Mixing Part.
Päähenkilöt: Bror Telemann, norjalainen dramaturgi ja hänen vaimonsa Nina Telemann.
Muut henkilöt: Nigella Lawson. Perheen kolme lasta ja naapurin Bader.

Valitsin tämän kirjan seuraavaksi, koska ajattelin että tuonpa lukaisen nopeasti ja pysyttelen näin jotensakin tavoiteaikataulussa. Luin joskus Erlend Loen Supernaiivin ja nauroin sen alusta loppuun. Se ostettiin sittemmin lomalukemiseksi vuonna 2005, ja nauroin sen uudestaan läpi. Kirja on edelleen yksi hilpeimmistä lukukokemuksia elämässäni. Sen jälkeen sekä mieheni että minä olemme lukeneet jokusenkin Loen kirjan, ja tarkalleen ottaen tämäkään kirja ei ole ikiomaa omaisuuttani, mutta sijaitsee kyllä perheen yhteisessä kirjahyllyssä. Mutta, täytyypä sanoa, kyllä vain kirja kirjalta kummallisemmaksi käy Erlend Loen sisäinen maailma, josta hän näitä kirjojaan ammentaa. Tälle en nauranut, enkäpä usko että enää uhraan Loen kirjallisuudelle aikaani ellei jotakin vallan toisenlaista putkahda ulos tuolta norjalaisen mielikuvituksen syövereistä.

Suosittelen: nopeasti luettavaa ja sekopäistä tarinaa etsivälle.

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja (4/33)

Ursa 2012.  212 s.  
Kuinka hyvä: ***
Otti aikaa: useiden taukojen siivittämänä kaksi kuukautta (luin muita kirjoja välissä).
Suosikkisitaattini: "Me olemme elossa, ja niin ovat myös jouhimadot, juhannusruusut ja jalkapallohullut, joilla kaikilla oletettavasti on vieläkin rajoitetumpi käsitys todellisuudesta."

Luin Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa vuosia sitten, ja voin sanoa että tuo kirja on Tieto-Finlandiansa ansainnut. Valtaojalla on viehättävä kyky kuvata universumia suurempia asioita ihmiselle sopivassa mittakaavassa. Tämä kirja ei herättänyt ihan yhtä monta innostunutta ajatusta, mutta onhan sekin jotain että pystyy selittämään suhteellisuusteorian periaatteen kansantajuisesti yhdellä sivulla. Nyt siis tiedän mistä on kysymys kun on kysymys suhteellisuusteoriasta tai kvanttifysiikasta (varon kuitenkin väittämästä että ymmärrän ko. teoriat...) Ja mikä vielä kiinnostavampaa, kirjaa lukiessa tulee pohdittua omia uskomuksia olemassaolosta ja maailmankaikkeudesta, ja tulee havaittua myös oman ymmärryskyvyn rajallisuus. Ei maailmanhalaajan aivo vain nyrjähdä niin isosti, että voisi edes kuvitella mitä on universumin ulkopuolella.

Suosittelen: Kaikille olemassaoloa ja universumin laajuutta pohtiville.

Jälkihuomautus: luin listalle kuulumattoman David Nichollsin Kaikki peliin ennen tätä kirjaa, loistavaa hömpän kaltaista viihdykettä oli se. 

Publius Ovidius Naso: Rakastamisen taito & Rakkauden parannuskeinot (3/31)

Ars Amatoria & Remedia Amoris. n. 4 jaa. Weilin + Göös.  Suom. Seppo Heikinheimo 1965.  181 s.

Kuinka hyvä: *
Otti aikaa: Kuusi päivää
Suosikkisitaattini: -

Jotakin kevyttä ja iloista: antiikkisia ohjeita kevytmielisen rakkauden saavuttamiseen. Siinäpä sitä vasta jotakin. 

Tämä kirja tuli vastaan kirjaston poistomyyntihyllyssä joitakin vuosia sitten, ja koska se oli ollut "Pitää joskus lukea" -kirjojen listalla, ostin sen pois. Ja kannoin sitä muutosta toiseen, nyt vasta sain luettua. Tuo kokonainen yksi tähti tulee kirjan tarjoamasta ikkunasta antiikin Roomaan. Mietin moneen kertaan, että onko jo siihen aikaan saatu näin paljon tekstiä yhteen teokseen, eikö ne niille kivitauluille siellä silloin...? (Historiantuntemuksessani voi tältä osin olla aukko.) 

Kirjan tarjoaman historiakuvan mukaan aika on harvinaisen vähän muuttanut tätä tarpeellista naiseniskemisen taitoa,  näkökulma on tosin armottoman sovinistinen. Joissain kohdissa tuli mieleen, että onneksi mies (jolle suurin osa kirjan neuvoista on suunnattu) nykyisin pääasiassa tuntee vastakkaisen sukupuolen hieman paremmin. Mutta, tulipahan luetuksi. Kirja lähtee seuraavassa lastissa johonkin lähiseudun "ota tai jätä" -hyllyyn.

Suosittelen: Antiikin kaupunkikulttuurista kiinnostuneelle.

Tämä tuli luetuksi jo yli viikko sitten, mutta eksyin kirjastoon ja siellä tuli vastaan muutama omalla lukulistalla ollut tuore julkaisu: David Nichollsin Kaikki peliin ja Kate Mortonin Paluu Rivertoniin (jäi kesken noin sivulle 50, vaikuttaa olevan täyttä perushömppää), joten vuositavoite on hetken tauolla. 

Lukutahti näyttäisi tällä hetkellä olevan sellainen max. 50 sivua illassa ennen kuin uni voittaa, joten millään hirmu höökällä tätä vuositavoitetta ei kirmata eteenpäin. Mittaroin tuossa, että jos kolme kirjaa (listalta) kuukauteen saan suoritettua niin se melkein riittää. Pahoin pelkään että tässä käy tavoitteelle vielä heppoisesti...