Voihan Astana

Viimeiset kaksi viikkoa olen viettänyt melko tiiviisti Peter Selinin seurassa. Peter on ollut hyvää seuraa, hän nimittäin selostaa Eurosportilla Le Tour de Francea, josta saa huomattavasti enemmän irti Peterin seurassa. Touria ajetaan päivittäin jotakuinkin 150-250 km, ja Peter uskollisesti selostaa meille suomalaisille mitä maantiellä tapahtuu, valottaa reitin, kilpailijoiden ja tekniikan taustoja. Tour koukuttaa samalla tavalla kuin muutkin rallit ja formulat, vaikka on vielä paljon mielenkiintoisempaa. On nimittäin vauhtia ja vaarallisia tilanteita! On ajettu kolareita toisten pyöräilijöiden, moottoripyörien ja koirien kanssa, vaihdettu pyörää ja jatkettu jälleen matkaa. On lennetty kaaressa vuoren rinnettä alas penkan puolelle pusikkoon, kiivetty irvistellen ylös ja jatkettu matkaa. Mitä tahansa tapahtuikin, on jatkettu matkaa. 200 kilometrin pyörittämisen jälkeen on vielä ampaistu hirmu vauhdilla loppukiriin kohti vuoren huipulla sijaitsevaa maalia. Uskomattomia jätkiä.

Eilen kuitenkin jälleen selvisi, että osa jätkistä on uskomattomia lähinnä laittomien aineiden takia. Yhden Astanan ajajan jäätyä kiinni koko talli vetäytyi kisasta, ja homma muuttui välittömästi paljon vähemmän mielenkiintoiseksi. Nyt joka talli ja joka pyöräilijä selittää, kuinka harmillista on, että toiset pilaavat kilpailun ja lajin maineen, mutta en voi olla ajattelematta että niinpä niin, mitäköhän itse vedätte, ette vain ole vielä jääneet kiinni. Hyvä sentään, että joku huijari edes välillä paljastuu. Haluan kuitenkin uskoa, että ainakin suuri pyöräilytoivomme Kjell Carlström ajaa tuota kisaa ihan ruisleivällä tai vastaavalla paikallisella tuotteella. Toisaalta, jos joku laittaisi minut ajamaan edes yhden noista etapeista polkupyörällä, saattaisin tarvita yhtä jos toista douppausta sekä nappia. On se hurja laji.

Liittyy Touriin yksi ympäristöhuolikin. Ne pyöräilijät heittää niitä pulloja sinne pientareille ihan uskomattomia määriä. Kuinka paljon Ranskan maastoon on vuosien varrella kertynyt muovijätettä pulloista, joista on kokonaista yhden kerran juotu? Sekä kultsi että Peter ovat vakuutelleet minulle, että innokkaat katsojat poimivat kyllä muistoksi jokaisen roskankin, joka kilpailijoiden jälkeen jää, mutta en ole kovin vakuuttunut. Eihän siellä välillä ole ketään katsomassa, kun pulloja lentää pusikkoon. Kuka niitä sieltä enää löytää?

Makuelämyksiä

Tein elämäni toistaiseksi parasta kanasalaattia. Se meni näin:

puolikas jäävuorisalaattikerä
keltainen paprika
puoli pussia pakastemaissia
puolikas kurkku
1 kpl valmiiksi marinoituja, eilen paistettuja kananrintoja (isoja) salaattiin sopivina paloina
kastikkeena kermaviiliä Taffelin american-dipillä

Oi mamskis! Olisipa sitä vielä...

Maisemassa

Kävin läpi kesäflunssan korvatulehduksineen ja kuumehoureineen. Nyt on jo parempi. Flunssa oli osin itseaiheutettu, ainakin olisin varmasti päässyt vähemmällä, jos olisin ymmärtänyt edellisviikonloppuna pysytellä kotona. Mutta jos sohvalla makaamisen vaihtoehtona on melontaa tyynessä ja lämpimässä kesäillassa, lienee selvää kumman minä valitsen.

Oltiin siis tämän kesän ensimmäisellä melontareissulla. Ilta oli tyyni ja puolipilvinen, enkä muista melomisen koskaan olleen yhtä mukavaa (kokemustahan on siis jo keskimäärin parikymmentä kilometriä). Sää oli siis täydellinen. Lähdettiin Tuomiojärven rannasta Palokkajärven kautta Tourujoelle, jossa olo oli kuin ulkomailla. Perspektiivi on niin erilainen, että ei meinannut uskoa olevansa keskellä kaupunkia, Suomessa. Veden pinta on siinä ihan vieressä ja joentöyräät nousevat molemmin puolin. Ainoa ääni mikä kuuluu, on tottumattoman käden aiheuttama loiske kun mela osuu veteen ja nousee sieltä. Kaksikolla melottaessa toinen on koko ajan siinä ihan vieressä, ja voi puhella hiljaisella äänellä niistä asioista, mitä vastaan tulee (Keskustelua käytiin lähinnä sanoilla: "Kato!" ja "Uikku/sorsa/lokinpoikanen/lintu vasemmalla/oikealla!"). Paluumatkalla melottiin saareen Kortesuon edustalle, jossa paistettiin makkarat (kosteista puista tehdyssä nuotiossa, otti aikaa se, mutta paistettiin kuitenkin) ja nautittiin kesäillasta. Suomen kesän ihanuutta... Suosittelen melomista kaikille. Siihen tutustuminen on melko vaivatonta lähes jokaisessa suomalaisessa pitäjässä, koska ohjattuja melontaretkiä järjestetään paljon.

Kesän ensimmäisen melontareissun ajoittuessa näinkin myöhään pitäisi allekirjoittaneen nyt ottaa kiinni menetetty aika ja meloa koko kesän edestä loppukesän aikana. Haaveissa on telttaretki johonkin keskisuomalaiseen saareen. Tarpeelliset varusteet on jo haalittu, mutta saapa nähdä saadaanko aikaiseksi.

Tänään kuitenkin flunssan jälkimainingeissa retkeilen ainoastaan jyväskyläläiseen elokuvateatteriin näkemään uusimman Harry Potterin. Odotan suurta spektaakkelia.

Avuttomuutta

Eilen YLEn iltauutisten loppupuolella kerrottiin Helsingin pelastuslaitoksen puhelinruuhkasta, kun ihmiset soittavat loukkaantuneiden tai muuten pulassa olevien eläinten takia. Uutisessa kerrottiin, että puhelut yritetään käsitellä mahdollisimman nopeasti, ettei kukaan oikeasti hädässä oleva joutuisi odottamaan. Eivätkö nuo eläimet sitten ole hädässä? Jos minun mielipidettäni kysytään, niin eivät.

Ensinnäkään pelastuslaitoksen ensisijainen tehtävä ei ole kuljettaa puluja, lokkeja, sorsia, oravia ym. Korkeasaareen, koska ihmiset niin haluavat. Toiseksi, nuo eläimet, joista usein soitetaan, eivät kaipaa ihmisen apua. Jos pululta puuttuu kaksi varvasta (joku oikeasti on soittanut sen takia), niin ei siinä paljon voi auttaa. Pulu elää elämäänsä niin kauan kuin kuudella varpaallaan pystyy, ja menee sitten lintujen taivaaseen. Turhaa sen hyysäämiseen on kuluttaa pelastuslaitoksen tai eläintarhan henkilökunnan aikaa ja varoja. Harvoin myöskään linnunpoikaset ovat oikeasti hylättyjä - mitä luultavimmin pikkulokin tai -sorsan äiskä tarkkailee tilannetta sivummalta ja palaa auttelemaan kun sopivaksi näkee. Ja jos ei palaa, niin sitten on yksin selvittävä kylmässä maailmassa. Elämä on.

Joskus eläimet voivat olla agressiivisia. Jos esimerkiksi varis- tai lokkivanhemmat puolustavat pesäänsä vilkkaalla ihmisten kulkureitillä huomattavan häiritsevästi (häiritsevä on lievä ilmaus siitä, mitä ne voivat oikeasti tehdä), on ehkä asiallista soittaa hätäkeskukseen, ellei tilannetta voi mitenkään muuten ratkaista. Samoin siinä tilanteessa, kun vanhan rouvan kissa on puussa jo neljättä päivää, eikä naapurustosta löydy ketään auttamaan. Tai jos eläin muuten aiheuttaa selkeän vaaratilanteen sekä itselleen että ihmisille, kuten peura moottoritiellä suoja-aitojen välissä tai rusakko savupiipussa jumissa. Tai mitä näitä nyt on.

Noista pääkaupunkiseudun puhelinsoitoista kuitenkin suurin osa on turhia. Uskon myös, että asiaan on törmätty muuallakin kuin Helsingissä. Korkeasaaren eläinlääkäri sanoi kyseisessä uutislähetyksessä, että ihmiset ovat todellakin vieraantuneet luonnosta - hieman enemmän luontotuntemusta merkitsisi vähemmän töitä heille eläintarhassa. Niinpä niin.

Hyvä kaupunkilainen. Seuraavan kerran kun mieleen tulee soittaa numeroon 112 kun eläin on hädässä, mieti vielä. Tarkkaile tilannetta hetki, ehkäpä hätä ei olekaan tämän näköinen. Tai vaikka olisikin, yritä sopeutua siihen, että luontokappaleet ovat kuitenkin viimekädessä luonnon armoilla (kuten me kaikki), ja että evoluutiolla on vissi tarkoitus. Joskus on vaan parempi olla puuttumatta.

Kesälukemista

Olen päässyt sinuiksi lomani kanssa. Päivän lojuin parvekkeella lukien Melissa Bankin Täydellistä juttua, joka oli lähes yhtä hyvä kuin kirjailijan ensimmäinen. Hömppää, mutta ei täysin aivotonta. Olisi pitänyt vaan lukea englanniksi, niin ei olisi koko ajan kääntänyt sitä mielessään englanniksi. Se tuli luettua, joten kävin äsken ostamassa lisää kesälukemista kaupasta, ja lehtihyllyn tarjonta oli erittäin monipuolinen, kuten kuvasta näette. Päätin lukuisista kiinnostavista ja vähemmän kiinnostavista houkutuksista huolimatta kuitenkin pysyä Bankin viitoittamalla tiellä ja ostaa hömppää eli Ellen UK-version (en tiedä kaupataanko US-versiota edes Suomessa), ihan opintotukipäivän kunniaksi. Jatkan kuumuuden sietämistä sillä ja Neil Gaimanin lastenkirjalla Coraline varjojen talossa. Eiköhän se tästä helle taitu.