Maailman talous ja biojäte

Olen viimein löytänyt pätevän ohjeen biojätepussin askartelemiseksi, se löytyy täältä.

Hesari on hyvän kokoinen lehti kuuden litran muoviastian täytteeksi. Jos yhteen pussiin laittaa vahvuudeksi kolme aukeamaa, sunnuntaihesarista tulee noin seitsemän pussia. Voi tulla joskus useampikin, varsinkin nyt, kun asunto-osa on lihonut talouden taantuman myötä. Siinä askarrellessaan voi samalla tehdä johtopäätöksiä kunkin sunnuntain talouden tilanteesta. Kätevää.

Onnea Mara!

Onpa suomalaisilla huikeista huikein päivä. Nobelin rauhanpalkinto!

Tämä on todella tervettä vastapainoa menneille Jokelan ja Kauhajoen uutisille, joita Suomesta on maailmalle hiljattain saatettu (vaikka joku voisi toisaalta löytää asettelusta jotain ironiaakin).

Sain kerran, 1990-luvulla ihailla ihkaelävää presidentti Ahtisaarta jäähallin katsomossa. Se oli ehkä vuonna 1994, kun presidentti vieraili Lappeenrannassa. Tilaisuuden tarkoitusta en muista, mutta olen melko varma, että hän ei luistellut. Sen muistan, että Ahtisaarelle kannettiin paikan päälle tavallista suurempi tuoli.

Huomaan olevani niin paljon onnellisempi ja ylpeämpi tästä kuin yhdestäkään kultamitalista tai muista kansallisista maineteoista ikinä, että en usko että tätä voi enää ylittää. Tulen siihen johtopäätökseen, että Nobelin rauhanpalkinto on se maailman mahtavin julkinen tunnustus.

Olen niin ylpeä että melkein itkettää. Paljon onnea, vanha vaappu!

Sänkyhommia

Sain tänään uuden sängyn. Tuossa se seisoo eteisessä aaltopahviin käärittynä (koska en ole tarpeeksi voimakas siirtääkseni sitä itsekseni). Olen oikein ylpeä tuosta hankinnasta, mielestäni se täyttää lähestulkoon kaikki kestävän kehityksen mukaisen ostoksen kriteerit, ainakin:

• Se on valmistettu kotimaassa. Se on itseasiassa lähihuonekalu (vrt. lähiruoka). Sen valmistanut yritys Kaiseri Oy kokoaa pohjalaisilla alihankkijoilla teettämänsä osat 60 kilometrin päässä minusta, Kauhajoella.
• Sen materiaali on uusiutuvaa, kotimaista koivua.
• Se on valmistettu huolellisesti laadukkaasta materiaalista ja odotettavasti se kestää vuosikymmenen jos toisenkin.
• Se ei ole trendikäs vaan klassisen kaunis, joten myös sen ulkonäkö kestää aikaa.
• Siihen ostetaan patjat erikseen, toisin kuin runkopatjaan. Kun patja menettää kykynsä tarjota hyvät yöunet, vain patja uusitaan, ei koko runkoa.
• Ostoksella tuettiin myös paikallisuutta, sekä valmistaja että myyjä ovat pieniä paikallisia yrittäjiä.

Se maksoi noin kolme kertaa niin paljon kuin ketjuhuonekalukaupan edullisin saman kokoinen, vinkuintiassa teetetty (ruma) sänky, mutta uskon, että sijoitus on sen arvoinen.

Tietysti joku toinen henkilö, sellainen jolla on päinvastaiset näkökulmat ja ideologia verrattuna omiini, olisi voinut perustella ostoksen itselleen pelkällä ylellisyydellä ja estetiikalla ja kaasuttaa kaksi-ja-puolilitraisellaan iloisena kaupasta kotiin. Mutta sehän siinä onkin niin hienoa. Se ei muuta varsinaisen huonekalun ominaisuuksia miksikään. Miksei niillä ole vähintään joutsenmerkkiä niissä huonekaluissaan?

Hyvästi opiskelijuus

Ensimmäinen päivä lokakuuta. Ensimmäinen päivä sitten kesän 1999 kun opiskelijakorttini ei ole voimassa. Tästä se alkaa, kalliit junaliput, normaalihintaiset lounaat, ennennäkemättömät hinnat teatterissa ja museossa. Huoh.

Joitain asioita tosiaan kaipaan. Opiskelukaverini statuksena oli jokunen viikko sitten facebookissa "Risto valitsee kursseja Korpista". Tajusin näin jälkijättöisesti, että se tosiaan oli lukuvuoden paras hetki, kun katseli kurssien sisältöjä ja suunnitteli uusia opintoja. Amk:ssa tietysti vain katseli uusia kursseja, suunnitelmat oli tehty opiskelijan puolesta, toimiva systeemi sekin. Lisäksi on monia muita juttuja: sosiaalisuus ja kaverien treffailu keskellä päivää, pitkät lounaat Ilokivessä, satunnaiset omavalintaiset vapaapäivät, kaikki sellainen. Jopa miltei vuoden uppoutuminen graduun (amk:ssa hieman vähemmän aikaa opinnäytetyöhön), keskittyminen yhteen, itseä kiinnostavaan aiheeseen viikosta ja kuukaudesta toiseen oli hienoa. Kerrankin oli aikaa keskittyä yhteen asiaan ja tehdä se kunnolla (uskomatonta ehkä, mutta ajattelin gradustani näin jo sitä tehdessäni). Toisinaan leikin ajatuksella, josko sitten isona ryhtyisikin tutkijaksi.

Henkilökohtaisen hintaluokkani muutosta lukuunottamatta olen kuitenkin ihan tyytyväinen veronmaksaja. Insinöörin työni on kiinnostavaa ja päivät kuluvat hieman liiankin nopeasti toisinaan. En kaipaa sitä huonoa omaatuntoa, jota opiskelija saa kantaa jatkuvasti: aina on jotakin tekemättä jotakin kurssia varten. Ja tenttiä edeltävät päivät nenä kirjassa tuntuvat samalta kuin oikein paha koti-ikävä: kunpa voisi olla jossain muualla ja tehdä jotain muuta.

Vai josko ehkä sittenkin hakisi opiskelemaan jotakin kiinnostavaa...