Vastauksia edelliseen

Kävin tänään laittamassa nimeni papereihin (useisiin todellakin), kahden kuukauden päästä urani metalliteollisuudessa alkaa. Pyörin samalla käynnillä vähän tulevassa työpaikassani ja sain jonkin verran vastauksia eilisiin kysymyksiin:

• Joudun mahdollisesti jopa Tanskaan. Englanti on virallinen työkieli. Esimieheni oli sitä mieltä, että ruotsini on kolmosen arvoista asteikolla yhdestä neljään. Itse en ollut sitä mieltä. Luulen, että mitä pidemmälle päästään, sitä varmemmin esimieheni alkaa olla kanssani samaa mieltä.
• Pukukoodi ei ole tiukka. T-paita käy, tai hommahaalari.
• Niin isoon taloon mahtuu varmaan monenlaista porukkaa. Myös vanhoja teollisuusäijiä.
• En pääse pyörällä töihin. Työmatka on 30 kilometriä.

Loppuihin kysymyksiin vastausta ei vielä löytynyt. Nyt leivon piirakan allekirjoitettujen papereiden kunniaksi.

Bloggaamisesta ja tulevaisuudesta

Eilenpä oli oikein vuosipäivä. Ensimmäinen blogiteksti syntyi työllä ja vaivalla vuosi sitten. Tuli tuossa vähän selailtua, että mitä sitä on oikein saatu aikaiseksi. Aika paljon asiaa on ollut polkupyöräilystä, eläimistä ja ötököistä, lukemisesta, opiskelusta ja maailmanpelastamisestakin. Omasta mielestäni parhaat tekstit ovat syntyneet sellaisina joutilaina hetkinä, jolloin on ollut aikaa tuumia. Kuten nyt viime vuoden loppukesällä, kun otin etäisyyttä ja lomaa.

Paljon on ehtinyt vuoden aikana muuttua, suurimpina kela-status (opiskelijasta työttömyyden kautta työssäkäyväksi veronmaksajaksi), asunto ja paikkakunta. Mielenkiinto samoihin asioihin kuitenkin pysyy. Kirjoittaminen on ollut keskimäärin terapeuttista ja palkitsevaa, ja aion tätä hupia jatkaa vastakin. Missään vaiheessa ei ole ollut kysymys siitä, että lukeeko näitä jorinoita joku vaiko eikö, vaikka olenkin viime aikoina kuullut, että lukee, todella yllättävätkin henkilöt. Yritän olla ottamatta paineita asiasta.

Sitten hieman hienoja uutisia ja hehkutusta. Olen onnistunut puhumaan itseni sellaiseen unelmatyöpaikkaan, että en meinaa itsekään uskoa todeksi. Tämän tyyppiset tehtävät itselläni olivat mielessä, kun aloitin opinnot Jyväskylässä: Ta-daa! Vakituinen ympäristöinsinöörin paikka Ruukilla!

Riemusta kiljuen tietenkin otin paikan vastaan (olisi ehkä pitänyt saada nauhalle se puhelu, jonka soitin kullalle noin minuutti uutisen jälkeen). Kysymys on työpaikasta, jonkalaiseen en vielä muutamaan vuoteen, jos nyt koskaan, uskonut itselläni olevan mahdollisuuksia. En tiedä vielä aloitusajankohtaa enkä paljon muutakaan, mutta huomenna on sovittuna lounastreffit esimiesten ja esimiesten esimiesten kanssa asioista sopimiseksi, sen jälkeen tiedän varmaankin enemmän.

Kaikenlaisia asioita pyörii mielessä tuollaisen uutisen jälkeen:

• Joudunkohan kuinka nopeasti Ruotsiin tai tekemisiin umpiruotsinkielisten kanssa, pitääkö jo alkaa prepata (tuleva esimiehenihän siis on ruotsinkielinen)?
• Onkohan siellä tiukka pukukoodi?
• Onkohan siellä hyvää porukkaa, vai ainoastaan vanhoja teollisuusäijiä?
• Missä istumapaikkani sijaitsee, pääsenköhän pyörällä töihin?
• Osaankohan tehdä sitä työtä mitä menen sinne tekemään?
• Minkälaisten asioiden kanssa oikein joudunkaan tekemisiin? Onko työlläni merkitystä?
• Saankohan omat käyntikortit?

Tämä kaikki selviää epäilemättä viimeistään muutaman kuukauden päästä.

Kiekon runollisuus ja runottomuus

Mitätön lätäkkö
Täynnä vesikasvillisuutta
mukana haju
rannalla mustunut nuotio
ja sateen piiskaamassa vesirajassa
kelluva kaljapurkki

Ja arvatkaapa mistä tämä tunnelmoiva runoelma on poimittu? No sunnuntaihesarin (11.5.) urheilusivuiltapa tietenkin. Runoilijana urheilutoimittaja Markku Lahti. Taisi olla MM-kisojen (vai mitkä ne nyt on) johdosta herkällä päällä kuvaillessaan jääkiekon syntysijoja Windsorissa, Kanadassa.

Minussa jääkiekko ei saa aikaan vastaavia reaktioita. Oranssitakkiset miehet ja tv:stä raikava "dyn-dyn-dyn-dyn-dyn" (Hockey Night siis, muistatteko vielä? Minä muistan.) sunnuntaisin yhdistettynä keskimäärin kahteenkymmeneenkahteen jäähallin välittömässä läheisyydessä asuttuun vuoteen ravistivat minusta kaiken mielenkiinnon kansallislajiimme. Kännisten ja kaikkien muidenkin huutelun sekä pitkien autojonojen sietäminen oman ikkunansa alla ei ole omiaan lisäämään intoa lajiin.

Täällä Seinäjoella en tiedä pelataanko pesäpallon lisäksi jääkiekkoa lainkaan, mutta olen joka tapauksessa ottanut varmuuden vuoksi välimatkaa jäähalliin. Joki on välissämme.

Ja tänäänhän ne Suomen kisat sitten loppuvatkin, mikäli olen oikein antanut itseni ymmärtää.

Edit (15.5.): Joskus sitä vain on oltava väärässä.

Oppia kaikki ikä

Tällä viikolla on lähinnä toivuttu vapusta tekemällä rutosti töitä ja katsomalla hömppää dvd:ltä. Vapussa onkin toipumista: ensin kaksi päivää piknikkiä puistossa auringon paisteessa, sitten kaksi päivää polkupyöräilyä pitkin Jyväskylää lintuja tarkkaillen, auringon paisteessa jälleen. Eipä ole koskaan ollut tähän aikaan vuodesta minun nahkassani huomattavissa selvää päivettymistä, paitsi nyt.

Mutta siitä työnteosta. Huhkia on saanut, ja joka päivä opettaa jotakin uutta. Olen oppinut ainakin seuraavat asiat:

• Sadasta kotipihallaan huutavasta fasaanista ei pääse eroon pesimäaikaan, vaan on odotettava syksyyn.
• Vesilain tulkitseminen ojituskysymyksissä ei ole vain vaikeaa, se on miltei mahdotonta. Heittäisin mielelläni vesilinnulla koko ojituskysymyksiä ylipäänsä. Hitto vie.
• Yhdessä päivässä ehtii tehdä puoli tusinaa tarkastusta, mutta muistiota niin monesta ei ehdi kirjoittaa koskaan.
• Jos rikospoliisi pyytää virka-apua, siinä ei auta äpinä, että olen ollut hommissa vasta vähän aikaa enkä tiedä mistä on kysymys. Viransijainen on viranhaltija on viranhaltija.
• Tontillinen sekalaista kamaa naapurin ilmiantamana tekee pari sataa kuutiota kaatopaikkajätettä ja ison laskun.
• Puhelimessa huutavan asiakkaan voi saada hiljaiseksi.
• Ympäristökeskus ja ympäristöosasto on todella vaikeaa olla sekoittamatta keskenään.
  
• Sektorien välinen yhteistyö on hankalaa.
• Jos ei kykene sanomaan esimiehelleen ei, saa viihdytettäväkseen kourallisen kenialaisia opiskelijoita, koko päiväksi.

Töitä on paiskittu senkin takia kovasti, että huomenna on taas oltava muualla. Juna vie aamutuimaan Tampereelle henkilöarviointiin: olen hakijajoukon top kakkosessa tosi kivaan työpaikkaan. (!!!). Täytynee tässä iltapuhteina jatkaa innostuksen ja motivaation kohottamista, koska muusta työpaikan saaminen ei enää liene kiinni.