Jos nyt joku tätä yleensä enää eksyy lukemaan, niin tiedotan, että olen hengissä ja myös ilmeisen täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Hieman voimia verottaa tiukka työnteko, mutta täällä ollaan yhtä kaikki.
Viimeisen entryn jälkeen ei juuri ole tapahtunut kummia. Kummimmasta päästä tapahtumista lienee Firenzen kokeminen uudestaan kuuden vuoden jälkeen toukokuussa (oli ihanaa, vihreää, aurinkoista, ihanaa, lämmintä ja ihanaa) ja Berliinin sateinen reissu kesäkuussa (Söin yhden elämäni parhaista illallisista La Crapule -nimisessä ravintolassa). Ohjelmaa on alkukesälle riittänyt enemmän kuin on ollut motivaatiota toteuttaa sitä, mutta aikatauluja on noudatettu ja juhannukset, provinssit, tangomarkkinat, häät ja muut kissanristiäiset on juhlittu ajallaan. Kaikesta on suoriuduttu hyvällä rutiinilla, joten raportoitavaa on jäänyt kerrassaan vähän. Sen verran voi Provinssista ja tangoista mainita, että tänä vuonna en ollut kummassakaan töissä ja olin erittäin tyytyväinen siihen järjestelyyn. Viime viikonloppu oli ensimmäinen ohjelmaton viikonloppu sitten helatorstaista Italian reissua edeltävän viikonlopun, ja seuraava häämöttää elokuun lopulla, joten vapaa-ajanongelmat eivät mahtuneet tämän kesän aikatauluihin. Lisäksi kesälomat ovat pääosin vielä edessäpäin, joten myös töitä on tehty ahkerasti.
Tai siis enemmän kuin ahkerasti. Olen tehnyt julmetusti töitä. En ole koskaan tehnyt näin kovasti töitä. Mietin, että jos viikon päästä ei alkaisi kesäloma, tuntuisiko minusta tällä hetkellä samalla tavalla väsyneeltä kuin nyt tuntuu, kun tietää että kuusi päivää pitää vielä pinnistellä. Todennäköisesti tällä intensiivisyydellä olisin kyllä joka tapauksessa loman tarpeessa. Hauskaa tässä on se, että samalla kun olen todella väsynyt, olen myös enemmän motivoitunut ja innoissani omasta työstäni kuin koskaan. Päätös istua töissä yleisenä lomakautena oli todella hyvä ratkaisu: olen saanut tehtyä paljon rästihommia sekä monenlaista pohdiskelua ja organisointia kaikessa rauhassa. Sain varmistuksen sille, että olen parhaimmillani saadessani tehdä to do -listan ja sitten toteuttaa sitä yksi tehtävä kerrallaan. Asiat tulevat tehdyksi. Lienen siis putkiaivo.
Siviilielämän puolella seuraava mullistus on: Ta-daa! Muutto! Elokuussa pääsemme uuteen asuntoon Seinäjoen kaakkoislaidalle, eikä tuo tapahdu hetkeäkään liian aikaisin, sillä hermoni tähän taloon ja sen asukkaisiin menee kerta kerran jälkeen useammin. Eikä tuo hermojen menetys ole hyvä yhdistelmä tällä hetkellä vallitsevan väsymyksen kanssa.
Viimeeksi tänään menetin itsehillintäni ja päästin pitkän ja erittäin epäjohdonmukaisen tekstin pyykkivuorolistan laitaan (ei ollut ensimmäinen kerta kun jätän terveisiä). Kirjailtuani selkeältä tuntuneen ajatukseni epäselkeään muotoon kirosin hetken ja kävin kirjoittamassa ihan oikean heippalapun, jonka ripustin omia pyykkejäni sabotoineen henkilön lakanaan. En piirtänyt lakanaan, vaikka sekin kävi mielessä. Heippalaputuksen lisäksi mieleni tekisi soittaa ja raportoida sosiaalityöntekijälle, ympäristöviranomaiselle sekä kiinteistöhuoltoyhtiöön, viimeiseen vähintään puolenkymmenen asiakohdan lista muistini tukena.
Onneksi kuitenkin oma työni pitää minut iloisen kiireisenä, etten ehdi murehtia liikaa asuinrakennukseni alennuksen tilaa. Ja suuremmankin naapurikiukkutärinän saa aina tyyntymään parvekkeelta aukeava auringonlaskumaisema.
