tiistaina, joulukuuta 31, 2013

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (15/33)

Ten Little Niggers / And then there were none. 1939. 

Kuinka hyvä: ***
Otti aikaa: Pari päivää.
Suosikkisitaattini: -

Miljöö: Devon Englannin rannikolla 1900-luvun alussa.
Päähenkilöt: Kymmenen U.N. Owenin Neekerisaarelle kutsumaa vierasta.

Olen lukenut tämän pakollisena yläasteen äidinkielen tehtävänä aika kauan aikaa sitten (silloin vielä nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa). Tämä kappale tuli vastaan kirjojen vaihtotorilla, enkä malttanut jättää sitä sinne. En muistanut kirjasta paljon, mutta sen verran kuitenkin, että muistin syyllisen muutaman kappaleen jälkeen. Näkökulma oli siis sangen erilainen, en liene koskaan ennen lukenut yhtään dekkaria niin että tietäisin kuka sen teki. Varmasti tuosta johtuen kirja ei ollut aivan yhtä hyvä kuin ensimmäisellä lukemalla, osin myös siksi että ikä paistaa kirjan kielestä ja juonen johdattelusta kirkkaasti läpi. Christien puolesta täytyy kuitenkin sanoa, että kaikesta huolimatta kirja on todella nerokas. Lisäksi se on mukavan kevyttä tekstiä jonka kahlaa parissa päivässä läpi (tai nopeammin jos on aikaa muutamaa hetkeä enemmän). En tiedä johtuuko kirjasta vai jostain muusta levottomuudesta unirintamalla, mutta näin myös kahtena yönä unta kirjasta, joten lienen tullut vanhemmiten herkemmäksi murhajännäreille (vaikka olisi kuinka vanhanaikainen ja tuttu juonikin kaiken lisäksi…)

Suosittelen: Klassikkojännäriä etsiskelevälle.

sunnuntaina, joulukuuta 15, 2013

Eino Leino: Virta venhettä vie (14/33)

2003. Suuri Suomalainen kirjakerho.  446 s. Toim. Hannu Mäkelä.

Kuinka hyvä: **
Otti aikaa: Puoli vuotta.
Suosikkisitaattini: -

Aloitin tämän jo kesällä ja luin muita kirjoja samaan aikaan. Sitten en enää lukenut mitään kirjoja, ja tämä oli edelleen kesken. Kirjassa on Hannu Mäkelän lyhyt Eino Leinon elämäkerta, laaja kokoelma runoja ja lopussa vielä kirjeitä, pakinoita ja proosaa. Melkoinen urakka. Runot olivat (oletettavastikin) parasta antia tästä, ja sieltä poimin mahtavia uusia sanoja ja sanontoja sanavarastooni, kuten esim. "tehdä salatihuja". Jokainen varmasti ymmärtää mistä on kysymys, ja erinomaisesti tuo sopii käytettäväksi puolitoistavuotiaan lapsen tutkimusmatkoja kuvattaessa… Avartavaa oli myös kirjeenvaihdon lukeminen, vaikka se työ kävi välillä kovin raskaaksi.

Suosittelen: Perusteelliseksi perehdytykseksi Eino Leinoon hänestä kiinnostuneille, vaikka luulen kyllä että parempiakin koosteita herrasta on tässä maassa tehty.

keskiviikkona, elokuuta 07, 2013

Ellen Horan: 31 Bond Street (13/33)

2010. Blue Door.  380 s.

Kuinka hyvä: ***
Otti aikaa: Toista kuukautta.
Suosikkisitaattini: -

Miljöö: New York vuonna 1857
Päähenkilöt: Hammaslääkäri Harvey Burdell, Rouva Emma Cunningham, asianajaja Henry Clinton, miespalvelija Samuel.

Aloitin kesäkuussa Monte Criston kreiviä, mutta reilut 50 sivua luettuani totesin, että jos siihen projektiin ryhdyn, en pääse lukulistallani edes puoliväliin tänä vuonna. Siirsin sen siis syrjään, ja sain valita sopivasti kesän ulkomaanreissulle uutta lukemista hyllystä. Valitsin tämän, koska jos a) ehdin lukea sen loppuun reissun aikana, tai b) kirja on sysihuono, voin jättää sen reissuun jonkun muun luettavaksi. No, kirja kaappasi mukaansa mutta en ehtinyt lukea sitä loppuun reissun aikana. 

Tapanani on ostaa Englannin-reissuilta tuliaisiksi kirjoja, joita ei ole (vielä) käännetty suomeksi. Neil Gaimanin kirjoja olen tuonut useampia, mutta tämä on tällainen sattumanvarainen valinta alehyllystä (oli varmaan puhuttelevin kansikuvan & takakansitekstin yhdistelmä). Olen ostanut tämän lentokentältä helmikuussa 2011 matkalukemiseksi kotimatkalle, mutta se jäi lukematta, ehkä jopa kokonaan aloittamatta.

Kirja on harvinaisen hienosti sommiteltu dekkari, jossa aloitetaan murhaa seuraavasta aamusta, ja murhaan johtaneet tapahtumat ja toisaalta syyllisen etsintä paljastetaan lukijalle nykyhetken ja takaumien vuorottelulla. Kirja vaikutti todella hyvältä, kunnes loppuratkaisu jotenkin veti maton alta. Siksi vain kolme tähteä. Ratkaisu on kyllä järjellä ajatellen hyvä, mutta hieman laimea. Viehkoa kirjassa on lisäksi osin pikkutarkka 1800-luvun lopun kuvaus. 

Suosittelen: Perusdekkariviihdettä etsivälle, bonarina englannin kielen harjoitusta jos ei muuten tule käytettyä (kun ei tätä suomeksi saa).


keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

Pentti Saarikoski: Runot 61-66 (12/33)

2008. Toim. Janna Kantola ja H.K. Riikonen. Otava. 320 s.

Kuinka hyvä: ****
Otti aikaa: Pari viikkoa
Suosikkisitaattini: Useita, mutta vaikka tämä: "Minä rakastan sinua / niinkuin vierasta maata / kallioita ja siltaa / niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta / minä kävelen sinua kohti maailmassa / ilmakehien alla / kahden valon välistä / minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua" (Saarikosken runot eivät useinkaan kerro näin suoraan rakkaudesta, joten tämä on sympaattinen.)

Haksahdin Saarikosken runoihin joskus vuosituhannen vaihteessa varmaankin, luin elämäkerrankin, mutta en ole koskaan lukenut kattavasti edes yhtä kirjaa pelkästään runoja. Tämä kokoelma tuli kirjakaupassa vastaan pari vuotta sitten, ja tuntui nyt viimein täydelliseltä kesälukemiselta. Sitä se tosiaan olikin. 

Omasta mielestäni Saarikoski paranee vanhetessaan, tahdon sanoa että myöhäisemmät runot ovat parempia. Joskaan en niistä kaikkein poliittisimmista saa oikein paljon irti. Mutta nerokkaita kielikuvia on kyllä paljon. Tuo sitaatti olikin todella vaikea valinta. 

Luen samaan aikaan Eino Leinon runoja (ja kirjeitä ym. kirjallista tuotantoa kokoelmassa), ja täytyy sanoa että enemmän saan tästä uudemman polven suuresta runoilijasta. Tämä on yksi niitä kirjoja, joista ei voi luopua, koska siihen täytyy palata uudestaan monta kertaa. 

Suosittelen: Hienojen kielikuvien etsijälle, joka haluaa maistella ja sulatella lukemaansa. 

torstaina, kesäkuuta 13, 2013

Taste of Helsinki!

Mistä innostuin tänään? No ruoasta! Käytiin maistamassa Taste of Helsinki, ja herkultahan se maistui. Aivan erinomainen konsepti tuo, 12 fine dining -ravintolaa ja useat viinin maahantuojat tarjosivat tuotteitaan kohtuullista korvausta vastaan. Tänään lounaalla oli siis omalla lautasellani seuraavanlainen menu:

  • Hevostartar ja suola-aroniaa (C)
  • Paistettua karitsatuoremakkaraa, kesäkasvissalaattia ja ryytisinappikastiketta (Muru)
  • Haudutettua viljaporsaan poskea, herkkusientä, tryffeliä ja ryppyporkkanaa (Demo)
  • Fenkolilla maustettu haukiburger, sitruunakastiketta ja perunasipsejä (Bistro O Mat)
  • Luomukaritsaa, emmeriä ja Ahlbergin yrttejä (Ask)
  • Paahdettua valkosuklaata, mansikkaa ja sitruunaverbenaserbettia (Smör)
  • Mustaherukkateellä maustettua suklaaganachea, mustaherukkavispipuuroa ja mustaherukanlehtihyytelöä (Demo)
  • Haudutettua raparperia, paahdettuavalkosuklaata ja rosmariinilla maustettua marenkia (Muru)
Nuo kaikki ovat siis tapas-kokoisia annoksia, ja jälkiruoat syötiin kyllä kaikki jaettuna kahteen pekkaan, joten enemmänkin olisi mahaan mahtunut. Mutta ihania makuelämyksiä kohtuullisella hinnalla! Bonuksena täytyy mainita että kohdalle osui täydellisen oman suuni mukainen viini Zenato Ripassa, jota ei varmaankaan "sokkona" tulisi Alkosta ostettua, ellei tuolla olisi saanut maistaa. (Lisäksi maistoimme Sukulan Barolon, eikä varmaankaan tule toista kertaa maistettua...)

torstaina, kesäkuuta 06, 2013

Ray Bradbury: Fahrenheit 451 (11/32)

1953. Suom. Juhani Koskinen. Tammi.  193 s.

Kuinka hyvä: ****
Otti aikaa: Kolme päivää. (Yksi olisi riittänyt jos olisi ollut aikaa.)
Suosikkisitaattini: Useita, mutta esimerkiksi tämä: "Pysy vartiopaikallasi. Älä anna alakulon levitä, älä päästä filosofiaa hukuttamaan kolkkouteensa meidän maailmaamme. Me turvaamme sinuun. En usko että tajuat miten tärkeä sinä olet nykyisen maailmamme onnellisuutta ajatellen."

Miljöö: Amerikkalainen fiktiivinen kaupunki 
Päähenkilö: Guy Montag, palomies.

Huomaan, että kummallisia pieniä ja sinänsä mitättömiä linkkejä muodostuu peräkkäin lukemieni kirjojen välille aivan sattuman oikusta. Olin alkanut lukea tätä kirjaa jo lukiessani Gaimanin Fragile Thingsia, joka on omistettu Ray Bradburylle. Huomasin tämän vasta, kun olin jo valinnut Bradburyn kirjan hyllystä seuraavaksi luettavaksi. 

Tämä on nyt toinen niistä vuoden alussa kirjanvaihtotapahtumassa mukaan kaapatuista kirjoista. Taisi tulla valituksi tähän kohtaan sen vuoksi, että on aika kevyt ja pokkarimallia, kun piti jotakin valita reissulukemistoksi johonkin. Jäi kirja sillä reissulla lukematta, mutta oli siirtynyt kuitenkin kirjahyllystä lukujonoon. 

Kirjassa palomiehet eivät enää sammuta tulipaloja, vaan sytyttävät niitä - niiden ihmisten koteihin joissa on ilmoitettu olevan kirjoja. Ensin tuumasin että hohhoijaa, onpa mielenkiinnotonta kerrontaa. Mutta sitten Bradbury alkoi väläytellä. Aivan yllättäen kerronnan lomassa pomppasi joku kuolemattoman älykäs lause, joka teki mieli kirjoittaa oikein ylös (en kirjoittanut yhtään). Toiseksi, kun kirjan idean hiffasi, ei voinut kuin ihmetellä miten ajankohtainen kirja tämä on heti 60 vuotta myöhemmin. Maailma on kuitenkin muuttunut melkoisesti kuudessakymmenessä vuodessa, mutta niin vain herra Bradbury on osannut aavistaa, mitä tuleman pitää kaikkine sosiaalisine medioineen päivineen, ja kirjoittaa fantasiaa siitä. Aivan loistavaa.

Kirja on yhdellä istumalla luettu, ja jotenkin jäi sellainen tuntuma, että tässä olisi ollut aineksia vaikka mihin Matrix-henkiseen saagaan. Mutta ehkä parempi, että jotkut asiat maailmassa pysyvät kerta-annoksen kokoisina, vaikka olisivatkin vaikuttavaa fantasiaa. 

Suosittelen: Pikaisena fantasiaharppauksena kenelle tahansa, mutta ymmärrän myös hyvin, miksi tämä on lukion suomen kielen kirjallisuusluetteloissa. 

Alkuperäinen lukulista täällä.

torstaina, toukokuuta 30, 2013

Neil Gaiman: Fragile Things 10/32

Alaotsikko: Short Fictions & Wonders. 2006. 440 s.



Kuinka hyvä: ***
Otti aikaa: Kuutisen viikkoa. Tai vähän pidempään.
Suosikkisitaattini: "Remember your name. Do not lose hope - what you seek will be found. Trust ghosts. Trust those that you have helped to help you in their turn. Trust Dreams. Trust your heart, and trust your story." (Runosta Instructions.)

Neil Gaiman on ollut yksi suosikkikirjailijoistani siitä saakka kun luin Nverwheren joskus 90-luvun lopulla. Gaimanin fantasia on monesti niin herkullisen kiehtovaa, että se tarjoaa oivallisen pakopaikan todellisuudesta. Olen lukenut muutaman Gaimanin suomeksi, mutta sitten tuli seinä vastaan ja suomennokset loppuivat, vaikka kirjallisuutta olisi ollut mieheltä tarjolla. En oikein ymmärrä tätä suomennosten viivettä näinkin tunnetulta kirjailijalta, mutta joka tapauksessa se ajoi minut lukemaan Gaimanit englanniksi. Sittemmin tuosta on tullut tapa, vaikka tämäkin kirja olisi ollut tarjolla myös suomeksi. 

Tämä kirja on itseasiassa tuliainen Lontoosta vuonna 2009, mutta jostain syystä se jäi hyllyyn odottamaan parempia aikoja. En ole oikein koskaan ollut novellien suurin kuluttaja, mutta tämä sai kyllä kokoelmana täydet pisteet kaikkine omituisine olentoineen. Kokonaisuutta parantaa se, että Gaiman on kirjoittanut lyhyesti taustaa jokaiselle tarinalle, se ainakin itselläni tuo lukukokemukseen lisäelementtejä. Tätä kirjaa lukiessani huomasin useaan otteeseen pohtivani Gaimania kirjalijana ja herra Gaimanin mielenliikkeitä muutenkin, liekö sitten tämän taustoituksen syytä. On toki paljastettava, että alkupuolella oli pelottavimmat kummitusjutut, josta syystä kirja makasi jonkin aikaa koskemattomana yöpöydällä - ilta-aika kun ei tuntunut sopivimmalta lukuhetkeltä tälle herkkänahkaiselle lukijalle.

Yksi asia kirjassa jäi häiritsemään pahemman kerran. Ensimmäinen tarina, A Study in Emerald, alkaa samalla tavalla kuin BBC:n Sherlock-sarjan avausjakso, sillä erotuksella, että BBC:n Sherlock ei tutki vihertävän olennon vaan ihan tavallisen ihmishenkilön murhaa. Jakson nimi BBC:llä on Study in Pink. Kuitenkaan BBC:n sarjan yhteydessä ei löydy yhtikän minkäänlaista mainintaa liittyen Gaimaniin. Olen niin ällikkänä tästä, että asia on häirinnyt jo viikkotolkulla. Miksi edes internet ei kerro tästä mitään?

Gaiman on viime vuosina keskittynyt omaksi harmikseni lastenkirjallisuuteen, jota en juurikaan harrasta, mutta viimein on taas tulossa uutta luettavaa myös aikuisille, kun The Ocean at the End of the Lane julkaistaan vajaan kolmen viikon päästä. Sitä odotellessa. 

Suosittelen: Gaimania ylipäänsä Niille, jotka periaatteessa pitäisivät fantasiakirjallisuudesta, mutta joiden mielestä keskiaikaiset tarinat ovat liian mahtipontisia ja vampyyrijutut jo vähän kuluneita. Tätä kyseistä kirjaa suosittelen esim. työmatkalukemiseksi.

(P.S. Vuosi melkein puolessa ja kirjoista vajaa kolmannes takana. Ei hyvältä näytä...)

sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013

Saku Tuominen: Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc (9/32)

Muut kirjailijat Tuukka Koski ja Kimmo Kivilahti. 2012. Tammi.  333 s. 

Kuinka hyvä: *****
Otti aikaa: Noin kaksi viikkoa, joista toinen oli noin vuosi sitten ja toinen nyt.
Suosikkisitaattini: Tomaatteja. Oliiviöljyä. Suolaa. Pippuria.

Tämä on lahjakirja, joka saapui kirjahyllyymme vuosi sitten jouluna (jonka takia on hämmentävää, että kirjaan on painettu painovuosi 2012...). Ajattelin silloin, että pitääpä selailla läpi, jos löytyisi vaikka joku kiva uusi ruoka. Mutta. Kirja vei ihan täysin mukanaan. Tuossa on niin kivasti avattu suomaisesta näkökulmasta italialainen ruokakulttuuri, että kirjan luettuani oikein odotan että pääsen taas Italiaan, tilaamaan ravintolassa kerrankin oikeita asioita. 

Ruokaohjeiden ainesosaluettelot ovat pääasiassa hyvin yksinkertaisia, ja yksinkertaisin niistä kuuluu "Tuoreita hedelmiä". Suurimmassa osassa oliiviöljy, suola ja pippuri ovat vakioroolissa.  Paria kirjan ruoista meillä on jo valmistettukin. Itselleni tämän kirjan paras anti on kuitenkin ruokakulttuurin kuvauksessa, ei ruokaohjeissa.  Aionpa joka tapauksessa konsultoida tätä kirjaa joka kerta kun valmistan uudenlaista italialaista ruokaa.

Suosittelen: Italiaan matkustavalle, maan ruokakulttuuria perinpohjin tuntemattomalle.

maanantaina, huhtikuuta 15, 2013

Roberto Saviano: Gomorra Mafian valtakunta (8/32)

Gomorra Viaggo nell'impero economico e nel sogno di dominio della camorra. 2006. Suom. Hannimari Heino. WSOY.  543 s.
Kuinka hyvä: **
Otti aikaa: vuosikausia.
Suosikkisitaattini: -

Miljöö: Napoli ja muu Etelä-Italia
Päähenkilöt: Roberto Saviano

Tässä kirjassa aukeaa oiva ikkuna ihan toiseen maailmaan, sellaiseen, jonka on nähnyt elokuvissa mutta ei uskonut että ihan oikeasti jossain tätä tapahtuu. Tämä ei ole mikään kummisetä, kaukana siitä. Tämä on paljastuskirja Italian mafiasta. 

Aihe on järjettömän kiinnostava, ja kirjasta valkenee sellaisia totuuksia, joiden vuoksi ei enää tee mieli laittaa rahaa muotiteollisuuteen eikä italialaisiin maataloustuotteisiin. Kirjailija on kuitenkin purkanut kaiken sen tekstiksi siihen malliin, että lukijan mielenkiinto meinaa välillä vähän hyytyä. Lisäksi jäin kaipaamaan yksityiskohtaisempaa omakohtaista tapahtumien kuvausta pitkien historiaselostusten sijaan. Sain tämän taannoin joululahjaksi, ja juutuin vuosiksi juuri näihin selostusosuuksiin, joten lukeminen kesti. En ole vielä nähnyt tästä kirjasta tehtyä elokuvaa, ja jännityksellä odotankin miten tämä kaikki selostus on saatu koottua elokuvaksi. 

Suosittelen: Mafiaelokuvafaneille.

keskiviikkona, huhtikuuta 03, 2013

Donna Leon: Ystävä sä lapsien (7/32)

Suffer the Little Children. 2007. Suom. Kristiina Rikman. Otava. 280 s.  

Kuinka hyvä: **
Otti aikaa: suunnilleen pääsiäisen.
Suosikkisitaattini: -

Miljöö: Venetsia.
Päähenkilöt: Guido Brunetti.
Muut henkilöt: vaimo Paola, tytär Chiara, (poika Raffi), kollega Vianello, esimies Patta.

Näitä on tullut luettua jokunen, joskaan ei kaikkia. Tämä kyseinen Brunetti-dekkari oli mielestäni aiempia lukemiani mielenkiinnottomampi, siksi vain vaatimattomat kaksi tähteä. Luen näitä harvakseltaan leppoisan venetsialaistunnelman vuoksi, dekkareiksi eivät tavallisesti ole ollenkaan liian jänniä. Lisäksi Leon mehustelee herkullisesti italialaisilla ruoilla, joita Paola perheelleen valmistaa. Vaikka eräitä tämä piirre kirjoissa ärsyttää, niin omasta mielestäni se juuri on näiden kirjojen suola. Tuohon suosikkisitaattikohtaan olisin voinut etsiskellä jonkun perusteellisen illalliskuvauksen, mutta en jaksanut vaivautua selailemaan.

Tämä kyseinen kappale kirjasta tuolla hyllyssä on pokkari, ja joutanee kirjahyllystä muualle jahka lopullisen inventaarion hetki tulee. Varmaan vuoden lopussa kirjahyllyssä on paljonkin kevennettävää.

Suosittelen: Lomalukemiseksi

Muuten on todettava lukuprojektista: urakka k*see. Maaliskuun jälkeen pitäisi olla takana yhdeksän kirjaa, mutta maaliskuussa kokoelmaan tuli vain yksi lisää. Tällä hetkellä on kyllä useita kirjoja kesken, joten ehkäpä tilanne korjaantuu vielä. Toivottavasti.

Alkuperäinen projektisuunnitelma täällä.

torstaina, maaliskuuta 07, 2013

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (6/32)

To Kill a Mockingbird. 1960. Suom. Maria Westerlund. Gummerus (Koko kansan kirjakerho). 374 s.  
Kuinka hyvä: ****
Otti aikaa: 10 päivää.
Suosikkisitaattini: "Sinä jeevelin pölliäinen, Jem, mikä sinä uskot olevasi?" ja "Kun kuljin kotiin, ajattelin että Jem ja minä kasvaisimme aikuisiksi mutta meillä ei enää olisi paljon opittavaa, ellei mahdollisesti algebraa."

Miljöö: 1930-luvun Maycomb Alabamassa.
Päähenkilöt: Jem (Jeremy), Scout (Jean Louise) ja Atticus Finch.
Muut henkilöt: keittäjä Calpurnia, Kesäkaveri Dill, naapurin Boo Radley, tuomari Taylor, juoppo idiootti Bob Ewell, Maudie-neiti ja Alexandra-täti. Muun muassa.

Tämäkään kirja ei varsinaisesti ole omani, vaan lainassa eräästä kirjahyllystä. Tuo laina on kuitenkin venynyt jo vuosikausien mittaiseksi. Onneksi kuitenkin tämän sieltä kerran otin ja nyt luin, koska ymmärrän hyvin miksi se on klassikko. Olen nähnyt samannimisen elokuvan, ja muistin joitakin kohtia, joten juonenkäänteet eivät tulleet yllätyksenä. Kirja on kuitenkin paljon parempi. 

Kirjan alkupuoli on pääasiassa viehättävää 30-luvun kesien kuvausta lasten näkökulmasta, jännittävintä on naapurin Boo (Arthur) Radley, joka ei koskaan tule ulos, mutta jonka menneistä tekosista liikkuu villejä huhuja. 30-luvun Alabaman rasismi on kirjan kantava voima, ja lienee myös tuon klassikkomaineen takana - kirja on ennenkaikkea rasisminvastainen kannanotto. Jemin ja Scoutin isä Atticus on oikeamielinen asianajaja, joka määrätään puolustamaan mustaa Tom Robinsonia, ja koko perhe saa siitä kuraa niskaansa. Hieman puolivälin jälkeen päästään viimein käräjille, ja sen jälkeen kirjassa alkaa sellainen moraalinen alleviivaus, että aikuinen 2010-luvun lukija meinaa jo vähän kyllästyä. Tästä syystä vain neljä tähteä. Maailma oli kuitenkin toinen vielä vuonna 1960, jolloin kirja on julkaistu. Juoni on ihastuttavasti vanhanaikaisella tavalla yksioikoinen, ja kirjan huumori on sellaista hiljaista ja lämmittävää, hyvin samanlaista kuin hiljan kehumani Ulla-Lena Lundbergin huumori. Olinkin ilahtunut että hetimmiten löysin toisen samanmoisen kertojan. Myös suomentajan oivallinen käännös henkii joissakin kohdissa viehättävästi mennyttä suomen kieltä (sinä jeevelin pölliäinen...).

Hauskaa oli myös huomata, miten kirjan kansikuva vaikuttaa omaan mielikuvaan kirjasta. Omassa kappaleessani ei ollut paperikansia jäljellä, vain pelkät tyhjät ruskeat kannet. Guuglasin mielenkiinnosta muutaman kuvan kirjasta, ja täytyy sanoa että en ollenkaan ymmärrä uusintapainoksen kansikuvavalintaa, en olisi ehkä ottanut kirjaa käteeni jos tuo kansikuva olisi ollut läsnä ensimmäisessä tapaamisessamme. Alkuperäisen käännöksen kansi puolestaan on viehättävä. 

Olen onnellinen että luin tämän kirjan.

Suosittelen: Rattoisasti etenevää klassikkoa kaipaavalle, myös oikein nuorelle henkilölle.

P.S. Muutokset lukulistassa päivitän ainakin toistaiseksi alkuperäiseen postiin täällä. Muutosten vuoksi myös kokonaiskirjamäärä saattaa vaihdella postista toiseen.

keskiviikkona, helmikuuta 27, 2013

Teestä

Innostuin tänään teestä. Tai, oikeammin, olen innostunut siitä vähitellen jo pitkän aikaa. Ihmettelenkin, ettei tässä blogissa ole vielä yhtään teepostia.

Olen juonut teetä jokseenkin aina, mutta pussiteet hylkäsin jo varmasti kymmenen vuotta sitten (ei ne kaikki nyt sysipahoja ole, joten tarjottaessa juon sujuvasti). Teekaupat ovat kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen palanneet Suomeen, joten markettien hyllystä teetä tulee ostettua nykyään melkein vain hätätapauksessa. Lisäksi tuon teetä lähes poikkeuksetta tuliaisena itselleni matkoilta (paitsi Saksasta, jossa tekevät niin väkevät ja kitkerät sekoitukset että ei pysty juomaan).

Juon sujuvasti mustaa teetä, maustettua mustaa teetä, vihreää teetä, ja nykyisin myös maustettua oolong-teetä (en ole vielä maistanut maustamatonta). Joskus saatan juoda myös maustettua valkoista tai vihreää teetä, rooibos -teetä tai honeybush -teetä, joskaan en näistä niin erityisesti välitä -  joko ne eivät maistu millekään tai sitten ne maistuvat jollekin muulle kuin teelle. Ennen nukkumaankäymistä silloin tällöin menettelee. Pääasiassa olen kuitenkin maustetun mustan teen kuluttaja.

No, ostelen teetä sen ihmeempiä perehtymättä, joskus haistelen eri laatuja ensin, mutta usein saatan ostaa pelkän nimen ja kuvauksen perusteella. Maustettujen mustien teiden ostaminen onkin mukavaa hommaa, aina saa yllätyksen pussissa. En oikeastaan ole halunnutkaan ostaa samaa teetä montaa kertaa, erilaiset teet ja uudet maut ovat ylellisyyttä arjessa. Poikkeuksia kuitenkin on: Suosikkina ovat hyllyssä vuositolkulla pysyneet Twiningsin Earl Grey tai Lady Earl Grey sekä Nordqvistin Keisarin morsian. Niitä myös saa aika lailla joka kaupasta.

Vihreän teen hienouden olen löytänyt vasta ihan hiljan, kun sattumalta maistoin "kiinan suosituinta", Long Jing -teetä. Ostin teekauppiaan suosituksen perusteella pussillisen, join sen onnellisena, ja menin uudelleen kysymään että olisko sitä longjingiä, johon valistunut myyjä sitten että "mitähän laatua". Kyseisessä kaupassa olikin tarjolla sitten aika monen hintaista ja laatuista longjingiä, ja muutaman niitä maisteltuani totesin, että minun makuaistini pitää vielä jonkin verran jalostua, että kannattaa ostaa sitä kalleinta - halvin maistui aivan yhtä hyvälle. Jokatapauksessa, jos joitakin muita teitä juodaan vähän hätäisemmin, niin Long Jing -kupillisiin liittyy aina mukava rentoutuminen ja rauhallinen hetki.

Maustamattomista mustista teelaaduista olen ollut pihalla kuin lumiukko aina viime päiviin saakka, jos en nyt vieläkään ole kovin perillä. En osaa eri teelaatujen makuja tai eri alueiden teelaatujen erityispiirteitä, mutta olen oppinut mustasta teestä sen verran, että mitä enemmän kirjaimia, sitä kalliimpi tee - siis F.O.P. on huomattavasti halvempaa kuin S.F.T.G.F.O.P. (selityksiä löytyy guuglaamalla tai esim. Teen ystävien sivuilta, joten en ala tässä nyt näitä avata). Joskus olen törmännyt samettisen pehmeän makuiseen teehen, jonka nimessä näitä kirjaimia on vilissyt ja monesti siihen on sisältynyt myös sana "Golden". Kun en mitään ole ymmärtänyt, en ole havainnut painaa mieleen mitä sitä on tullut juotua. Nyt olen alkanut metsästää noita ei-tippaakaan-kitkerän makuisia teitä uudelleen, ja voi pojat, reitti on vaivalloinen.

Kävin viimeisimmäksi Forsmanin teemyymälässä tekemässä etsintöjä, ja laitoin oikein raadin pystyyn. Mukana oli Tiibetiläinen sekoitus (39 eur/kg), Assam Mokalbari (79 eur/kg) ja vieläpä Darjeeling Tindharia S.F.T.G.F.O.P. (129 eur/kg). No, lopputulemana totesin, että edullisin oli eniten oman suuni mukaista, mutta sen verran kitkerää kuitenkin että kaukana täydellisestä. Arvokkain oli kultaisen värinen ja miedon makuinen, mutta kovasti sellainen English Breakfast -tyyppinen (Darjeeling kun on), joka ei myöskään ole suosikkini. Ja olipa siinäkin kitkeryyttä maussa hitunen. Lopputulemana totesin, että eiköhän tuo englantilainen maku ole aika pitkälle vaikuttamassa siihen, miltä kallein tee maailmassa maistuu.  Jatkan siis etsintöjä, ja kierrän Darjeelingit. Palaan asiaan mikäli jotakin uutta löytyy.

Muutama teekauppa:
Teekauppa Chaya, Kluuvi, Helsinki (Oma suosikkini)
Johan & Nyström, Kanavaranta 7, Helsinki
The Ounce, Fredrikinkatu 55, Helsinki
Aaro Forsman Oy:n teemyymälä, Suokalliontie 7, Vantaa


maanantaina, helmikuuta 25, 2013

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (5/33)

Stille dager i Mixing Part. Johnny Kniga. 2009. Suom. Outi Menna. 203 s.  
Kuinka hyvä: *
Otti aikaa: puoli päivää.
Suosikkisitaattini: "Kaikki sinuun liittyvät asiat ovat tärkeitä minulle."

Miljöö: Garmisch-Partenkirchen, aka Mixing Part.
Päähenkilöt: Bror Telemann, norjalainen dramaturgi ja hänen vaimonsa Nina Telemann.
Muut henkilöt: Nigella Lawson. Perheen kolme lasta ja naapurin Bader.

Valitsin tämän kirjan seuraavaksi, koska ajattelin että tuonpa lukaisen nopeasti ja pysyttelen näin jotensakin tavoiteaikataulussa. Luin joskus Erlend Loen Supernaiivin ja nauroin sen alusta loppuun. Se ostettiin sittemmin lomalukemiseksi vuonna 2005, ja nauroin sen uudestaan läpi. Kirja on edelleen yksi hilpeimmistä lukukokemuksia elämässäni. Sen jälkeen sekä mieheni että minä olemme lukeneet jokusenkin Loen kirjan, ja tarkalleen ottaen tämäkään kirja ei ole ikiomaa omaisuuttani, mutta sijaitsee kyllä perheen yhteisessä kirjahyllyssä. Mutta, täytyypä sanoa, kyllä vain kirja kirjalta kummallisemmaksi käy Erlend Loen sisäinen maailma, josta hän näitä kirjojaan ammentaa. Tälle en nauranut, enkäpä usko että enää uhraan Loen kirjallisuudelle aikaani ellei jotakin vallan toisenlaista putkahda ulos tuolta norjalaisen mielikuvituksen syövereistä.

Suosittelen: nopeasti luettavaa ja sekopäistä tarinaa etsivälle.

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2013

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja (4/33)

Ursa 2012.  212 s.  
Kuinka hyvä: ***
Otti aikaa: useiden taukojen siivittämänä kaksi kuukautta (luin muita kirjoja välissä).
Suosikkisitaattini: "Me olemme elossa, ja niin ovat myös jouhimadot, juhannusruusut ja jalkapallohullut, joilla kaikilla oletettavasti on vieläkin rajoitetumpi käsitys todellisuudesta."

Luin Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa vuosia sitten, ja voin sanoa että tuo kirja on Tieto-Finlandiansa ansainnut. Valtaojalla on viehättävä kyky kuvata universumia suurempia asioita ihmiselle sopivassa mittakaavassa. Tämä kirja ei herättänyt ihan yhtä monta innostunutta ajatusta, mutta onhan sekin jotain että pystyy selittämään suhteellisuusteorian periaatteen kansantajuisesti yhdellä sivulla. Nyt siis tiedän mistä on kysymys kun on kysymys suhteellisuusteoriasta tai kvanttifysiikasta (varon kuitenkin väittämästä että ymmärrän ko. teoriat...) Ja mikä vielä kiinnostavampaa, kirjaa lukiessa tulee pohdittua omia uskomuksia olemassaolosta ja maailmankaikkeudesta, ja tulee havaittua myös oman ymmärryskyvyn rajallisuus. Ei maailmanhalaajan aivo vain nyrjähdä niin isosti, että voisi edes kuvitella mitä on universumin ulkopuolella.

Suosittelen: Kaikille olemassaoloa ja universumin laajuutta pohtiville.

Jälkihuomautus: luin listalle kuulumattoman David Nichollsin Kaikki peliin ennen tätä kirjaa, loistavaa hömpän kaltaista viihdykettä oli se. 

torstaina, helmikuuta 07, 2013

Publius Ovidius Naso: Rakastamisen taito & Rakkauden parannuskeinot (3/31)

Ars Amatoria & Remedia Amoris. n. 4 jaa. Weilin + Göös.  Suom. Seppo Heikinheimo 1965.  181 s.

Kuinka hyvä: *
Otti aikaa: Kuusi päivää
Suosikkisitaattini: -

Jotakin kevyttä ja iloista: antiikkisia ohjeita kevytmielisen rakkauden saavuttamiseen. Siinäpä sitä vasta jotakin. 

Tämä kirja tuli vastaan kirjaston poistomyyntihyllyssä joitakin vuosia sitten, ja koska se oli ollut "Pitää joskus lukea" -kirjojen listalla, ostin sen pois. Ja kannoin sitä muutosta toiseen, nyt vasta sain luettua. Tuo kokonainen yksi tähti tulee kirjan tarjoamasta ikkunasta antiikin Roomaan. Mietin moneen kertaan, että onko jo siihen aikaan saatu näin paljon tekstiä yhteen teokseen, eikö ne niille kivitauluille siellä silloin...? (Historiantuntemuksessani voi tältä osin olla aukko.) 

Kirjan tarjoaman historiakuvan mukaan aika on harvinaisen vähän muuttanut tätä tarpeellista naiseniskemisen taitoa,  näkökulma on tosin armottoman sovinistinen. Joissain kohdissa tuli mieleen, että onneksi mies (jolle suurin osa kirjan neuvoista on suunnattu) nykyisin pääasiassa tuntee vastakkaisen sukupuolen hieman paremmin. Mutta, tulipahan luetuksi. Kirja lähtee seuraavassa lastissa johonkin lähiseudun "ota tai jätä" -hyllyyn.

Suosittelen: Antiikin kaupunkikulttuurista kiinnostuneelle.

Tämä tuli luetuksi jo yli viikko sitten, mutta eksyin kirjastoon ja siellä tuli vastaan muutama omalla lukulistalla ollut tuore julkaisu: David Nichollsin Kaikki peliin ja Kate Mortonin Paluu Rivertoniin (jäi kesken noin sivulle 50, vaikuttaa olevan täyttä perushömppää), joten vuositavoite on hetken tauolla. 

Lukutahti näyttäisi tällä hetkellä olevan sellainen max. 50 sivua illassa ennen kuin uni voittaa, joten millään hirmu höökällä tätä vuositavoitetta ei kirmata eteenpäin. Mittaroin tuossa, että jos kolme kirjaa (listalta) kuukauteen saan suoritettua niin se melkein riittää. Pahoin pelkään että tässä käy tavoitteelle vielä heppoisesti...

lauantaina, tammikuuta 26, 2013

Ulla-Lena Lundberg: Jää (2/31)


Is.  Teos & Schildts & Söderströms. Suom. Leena Vallisaari. 366 s.  
Kuinka hyvä: *****
Otti aikaa: Viikon.
Suosikkisitaattini: "Pappi ja papinrouva viettävät ensimmäisen yönsä pappilassa kuin nuijittu made toisen nuijitun mateen vieressä. Kummankin viimeinen muistikuva on että toinen oli jo nukahtanut."

Miljöö: Luotojen saaristo 
Päähenkilöt: Pastori Pertter Kummel, pastorska Mona Kummel, Alexandra eli Sanna Kummel.
Muut henkilöt: Lukkari, Suntio, Kätilö Irina Gyllen, Myymälänhoitaja Adele Bergman, Lillus, naapuriseurakunnan pastori Fredrik Berg. Ja lukuisia muita.

Varoitan, että allaoleva sisältää viitteitä juonesta, melkein paljastuksia siis. 

Sodista on päästy ja Luotojen saaristoseurakunnan pappilaan saadaan uusi pappi, joka rakastaa laulavaa seurakuntaansa ja seurakunta tätä. Karun luonnon keskellä solmitaan sydämellisiä ihmissuhteita, joiden mukana on lukijan helppo elää.

Olen aina korvat hörössä kun Finlandia-palkintoehdokkaat julkaistaan, niin myös viime vuonna. Tutkailin ehdokkaita ja tuumasin, että pari olisi sellaista kiinnostavaa jotka tänäkin vuonna voisi lukea, joukossa oli myös tämä kirja. Kuulin sittemmin jonkin aamuteeveen kirjaraadin ennustukset Finlandian voittajasta, ja raatilaiset melko yksimielisesti pitivät tästä kirjasta yli kaiken. Myös Finlandian valitsijan Tarja Halosen kommentit vakuuttivat. Enkä kadu että ostin ja luin. 

En tiennyt kirjan juonesta mitään ennen lukemista, en totta puhuen ollut edes mielessäni vaivautunut spekuloimaan sisältöä. Olin heti alkumetreiltä täysin mukana luotolaisten elämässä, hymyilin onnellisena onnellisille sattumuksille. Ulla-Lena Lundbergin riemukas tapa kuvata pieniä tapahtumia ilahdutti. Ylläoleva sitaatti kuvastaa hyvin tätä lämmintä huumoria, jota kirja on pullollaan. Lundberg kuvaa erityisen hienosti pienen Sannan ajatuksia ja tapaa hahmottaa maailmaa, Sanna saa lukijan monesti kovin hyvälle mielelle. 

Kirja oli niin tavattoman onnellinen, että puolivälissä aloin epäillä. Lukemistooni ei juuri koskaan valikoidu ahdistavia ja surullisia kirjoja, koska todellisuus on toisinaan riittävän surullinen paikka, ja lukiessani haluan tulla onnelliseksiToivoin, mutta en uskonut, ettei mitään kauheaa kenellekään tapahtuisi.  Ja tapahtuipa sitten tietenkin. Totta puhuakseni, sitten kun se kauhea tapahtui, piti minun sivutolkulla selata äkkiä ohitse, koska se kauhea oli niin sydäntä raastavaa ja niin hienosti kuvattu, että en kestänyt lukea (yritin myöhemmin uudelleen, mutta en ole vieläkään pystynyt). Olin tosiaankin pahemman kerran järkyttynyt, ja olin vereslihalla tapahtumasta vielä koko seuraavan päivän. Niin kuin  kirjan henkilöt olisivat ihan oikeita ihmisiä maailmassa. 

Jälkeenpäin, toivuttuani, kuitenkin tuumasin, että kyllä, jestas, kannatti lukea, oli hieno kirja, ja kyllä, kirjat ovat parhaimmillaan tuhatkertaisesti elokuvia vaikuttavampia, koska en muista milloin olisin tuolla tavalla ollut upoksissa kirjan tapahtumissa vielä reippaasti jälkikäteen. 

Mietin myös, mahtaako kirjailija suunnitella kirjan henkilöille jatkoa. En kuitenkaan oikein tiennyt, haluaisinko lukea, vaikka suunnittelisikin. En ehkä voisi vastustaa kiusausta. Mutta nyt pitää lukea jotain hyvin kevyttä ja iloista. 

Suosittelen: Tunteita herättävää kirjaa etsivälle.

perjantaina, tammikuuta 18, 2013

Umberto Eco: Ruusun nimi (1/31)

Jospa sitä sitten kirjailisi ylös myös kaikki luetut kirjat ja mieleenjääneet tunnelmat niistä. Samalla myös oma historiani kirjan kanssa.

Il Nome della rosa. WSOY 1980. Suom. Aira Buffa. 632 s.  
Kuinka hyvä: **** (tahtoo sanoa, että sai neljä tähteä)
Otti aikaa: kaksi ja puoli viikkoa.
Suosikkisitaattini: "Sitten tulee vanhaksi, eikä tule viisaaksi vaan tulee herkkusuuksi."

Miljöö: keskiaikainen luostari 1300-luvulla.
Päähenkilöt: William Baskerville, brittiläinen älykkömunkki ja tätä seuraava noviisi Adson
Muut henkilöt: Luostarin kullanahne apotti, Kirjastonhoitaja, Kirjastonhoitajan apulaiset Berengar ja Benno, Sokea auktoriteettimunkkivanhus Jorge. Ja lukuisia muita joiden nimet pakenevat muististani.

Munkkeja alkaa mystisesti kuolla William Baskervillen saapuessa luostarivuorelle. Niitä sitten selvitellään dekkarihenkisesti erityisesti labyrintiksi osoittautuvan kirjaston uumenissa osin William Baskervillen loistavan päättelykyvyn avulla.

Joskus vuonna 1995 tuli jouluaattona televisiosta elokuva nimeltä Ruusun nimi, siinä Sean Connery pääosassa. Puoli perhettä istui sattumalta elokuvan ääreen, ja oli elokuvan jälkeen vaikuttunut, niin vaikuttunut. Tai ainakin henkilökohtaisesti olin. Muutama vuosi tuon tapahtuman ja sitä seuranneen vuolaan hehkutuksen jälkeen tuli varmaankin Suomalaisen tai Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnissä vastaan pokkaripainos kyseisestä kirjasta, ja se päätyi kirjahyllyyni. Jostain syystä en kuitenkaan lukenut sitä heti, ja aloitinkin ensimmäisen kerran sitä vasta vuonna 2005 (päätellen kirjan välistä löytyneen, kirjanmerkkinä toimineen postikortin päiväyksestä). Muistan, että silloin kirja tuntui valtavan työläältä pitkine luettelomaisine selostuksineen, ja se olikin jäänyt kesken noin viidenkymmenen sivun jälkeen. Nyt kävi kuitenkin paremmin.

Lukukokemusta häiritsi pienesti se, että muistin osan loppuratkaisusta, eli millä murhavälineellä munkkeja niitetään. Toiseksi Sean Connery henkilöityi William Baskervilleksi mielikuvituksessani varsin vahvasti. (Muita kasvoja hahmoille mielikuvitukseni löysi mm. Monty Pythonin elokuvista...) Joka tapauksessa kirja oli varsin viihdyttävää luettavaa, ja vaikka uudenvuodentavoitteeseeni kuuluu myös tavoite lukea vähän joka päivä, vaikka yksi sivu vain, niin tätä ei tarvinnut väkisin tahkota läpi. Kirjaa leimasi aika ajoin sellainen lingvistinen pohdinta, ja vaikka olenkin kiinnostunut kielestä ja sen vivahteista, tuo latinan perinpohjainen tutkiskelu sai välillä keskittymiskyvyn hieman herpaantumaan. Nuo em. luettelomaiset selostukset ohitin monesti vauhdikkailla silmäilyillä.

Mielestäni oikein viihdyttävä hyvän mielen kirja.
Suosittelen: klassikkolukukokemusta ja lukemiseen uppoutumista etsivälle.

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2013

Inventaario vuodelle 2012 ja seuraavat suunnitelmat

Tein vuosi sitten samaisen inventaarion ja laitoin myös tavoitteita. Nuo löytyvät täältä.

Vuoden 2012 inventaarion tulos on kaikin tavoin poikkeuksellinen, tietystä erityisestä syystä. Tässä joitakin numeroita kuluneesta vuodesta (vanhat tavoitteet tähdellä):

9 viikkoa työntekoa
10 kk äitiyslomaa
8 työmatkapäivää
2 ulkomaan lomamatkaa (Santorini & Tukholma)
Viitisentoista hotelliyötä

Juostuja lenkkejä  1 kpl,  noin 3 km
Pyöräilyä noin 25 km
Hiihtoa 0 km
Jumppaa 0 h

11 luettua kirjaa (täsmälleen sama kuin vuosi sitten!)
31 nähtyä elokuvaa*
Useita kymmeniä askarreltuja kortteja
Aika monta muutakin askarteluprojektia
9 uutta TV-sarjalöytöä*

Hyvin vähän konsertteja tai muita kulttuurielämyksiä
Pari tusinaa kukkakimppua kotiin ostettuna, noin puolet niistä itse aseteltuna* 

1 lapsi, nyt noin 8,5 kg :)

Vuoden ensimmäiset kaksi kuukautta olivat todella kiireiset työn puolesta, ja seuraavat kaksi ehkä elämäni hiljaisimmat ja rauhallisimmat. Viimeiset 8 kuukautta ovatkin sitten olleet täysin tuon kahdeksankiloisen aikatauluttamat. Poikkeuksellinen vuosi siis kaikin puolin. 

Elokuvien parhaat viisi olivat Batman eli The Dark Knight Rises, It's Kind of a Funny Story, The Hobbit: An Unexpected Journey, Bond eli Skyfall ja The Next Three Days. Kirjoista mainitsemisen arvoisia olivat Noora Shinglerin Marjoja ja Maskaraa, joka teki suurehkon vaikutuksen sekä David Nichollsin Sinä päivänä, joka tuli luetuksi suunnilleen kertaistumalta. 

Vanhojen tavoitteiden toteutumisella ei niin suuresti ole väliä, vuosi on joka tapauksessa kaikin puolin ikimuistoinen ja olen oppinut paljon uutta - sekä pienistä lapsista että itsestäni. Jotten kuitenkaan jäisi paikoilleni polkemaan, ovat uudet tavoitteet paikallaan: 

1. Yksi suoritettu verkkokurssi vielä määrittelemättömästä aiheesta.
2. Yksi opeteltu uusi taito. 
3. Oman kirjahyllyn lukemattomat kirjat luetuksi.

Erilaisia verkkokursseja olen katsellut monta vuotta, mutta en ole löytänyt aikaa. Nyt sitä pitäisi toivon mukaan olla. Uusien taitojen opettelu on aina terveellistä, toistaiseksi jätän määrittelemättä mikä tuo taito voisi olla. Kirjahyllyyn on vuosien mittaan kertynyt paljonkin sellaista, joka kiinnostaa kyllä mutta muut kirjat ovat ajaneet aina edelle. Nyt on aika paikata puute. Kirjoja on 30, tavoite siis määrällisesti sama kuin viime vuonna. Numeroinnista huolimatta lukujärjestys on vapaavalintainen. Tässä tulee samalla paljastettua muutama nolo aukko sivistyksessä:
  1. Boccaccio: Decamerone
  2. Ray Bradbury: Fahrenheit 451**
  3. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut*
  4. Charles Dickens: Oliver Twist
  5. Dostojevski: Idiootti
  6. Alexander Dumas: Monte Criston Kreivi
  7. Umberto Eco: Ruusun nimi
  8. Neil Gaiman: Fragile Things
  9. Joanne Harris: Suolaista hiekkaa
  10. Ellen Horan: 31 Bond Street
  11. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
  12. Donna Leon: Ystävä sä lapsien
  13. Erlend Loe: Tosiasioita suomesta, Doppler, Iltapäivät Nigellan lumoissa (Nämä eivät ole kirjaimellisesti omia, joten näistä riittää yksi valinnainen ellei mielenkiintoa riitä enempään)
  14. Daphne duMaurier: Serkkuni Raakel
  15. Ovidius: Rakastamisen taito
  16. Arturo Pérez-Réverte: Merikartta
  17. Roberto Saviano: Gomorra
  18. Patrick Süskind: Parfyymi**
  19. Lauren Weisberger: Paholainen pukeutuu Pradaan ****
  20. Anja Kauranen: Pelon maantiede
  21. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
  22. Ulla-Lena Lundberg: Jää
  23. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
  24. Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja 
  25. Pentti Saarikoski: Runot 61-66
  26. Sting: Broken music
  27. Eino Leino: Virta venhettä vie
  28. Tuominen, Koski, Kivilahti: Basta!
  29. Natalie Savona: Mieliruokaa
  30. Pirjo Saarnia: Rasvoilla parempaa terveyttä
  31. Richard Ehrlich: The Green Kitchen
  32. Energia- ja ekologiakäsikirja
  33. Caj Bremer: En blundergögares bravade
  • Tommy Hellsten: Pysähdy - olet jo perillä ***
Päälle vielä bonukset jotka koostuvat puolikiinnostavista tai kertaalleen luetuista, jos meinaa jäädä lista lyhyeksi:
  1. John Simon: Koneen ruhtinas
  2. Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun
  3. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
  4. Juan Manuel de Prada: Myrsky
  5. Richard Mason: Meren huoneissa
  6. C.J. Gardberg: Kivestä ja puusta
  7. John Hedgecoe: Valokuvaajan suuri tietokirja
Katsotaan sitten vuoden päästä, kuinka kävi. 

*Edit 17.1.2013: Kirjanpidon tarkastelu osoitti, että olinkin lukenut vuosia sitten yhden Erlend Loen kirjoista, joten se poistui listalta. Lisäksi, on nyt ilmeisesti niin, että jos erehdyn hankkimaan lisää kirjoja, ne päätyvät tälle listalle (tämä myös kannustimena olla hankkimatta yhtään ainakaan ennen kuin vanhoista on selvitty). Uutena listalla Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Se tuli vastaan huokeaan kahden euron hintaan. Nyt listalla siis 31 kirjaa. 

** Edit 24.2.2013: Jätä ja ota -tyyppinen kirjanvaihtotapahtuma Lappeenrannassa yhtään kirjaa jättämättä valitettavasti kartutti kokoelmaa ja samalla vuoden 2013 lukulistaa kahdella kirjalla. Patrick Süskindin Parfyymia olen etsinyt kirjastoista ja kirjakaupoista sitä tavoittamatta, ja Ray Bradburyn Fahrenheit 451 on ollut lukulistalla pitkään. Nyt listalla 33 kirjaa.

*** Edit 27.2.2013: Tommy Hellstenin Pysähdy - olet jo perillä -kirjalle annoin aikaani noin puoli tuntia ja 50 sivun verran. Sen jälkeen kirja jäi oman pysäkin kohdalla bussiin. Varmasti hyviä ohjeita kirja pullollaan, mutta oli sellaiseen höpönlöpönmuotoon puettu että itsellä tuli höpinät korvista jo parinkymmenen sivun jälkeen. Saat sen mistä luovut -periaatteella toivon saavani jotain parempaa tilalle. Nyt listalla 32 kirjaa.

**** Edit 13.6.2013: Weisbergerin kirja Paholainen pukeutuu Pradaan tuli vastaan kirjaston vaihtohyllyllä, ja tuumasin että tuossapa sopivaa kesähöttöä tarjolla. Nyt listalla 33 kirjaa.