Tosi isot on keväät! Olo tää vek, no, tosi isot!

Elämä on pohjanmaalla niin seesteistä, että sitä voi sattumalta, paremman tekemisen puutteessa, kaikessa rauhassa kuunnella Yleisradion luontoillan alusta loppuun. Usein sitä on iltaisin niin puhkikulunut, ettei juuri muunlaiseen toimintaan kykenekään.

Luontoilta on hiljattain uudistunut, etteikö jopa edukseen. Kauri Mikkolan ja Ilkka Koiviston sijaan kysymyksiin vastaavat seuraavan sukupolven nuorekkaat asiainharrastajat. Pirkka-Pekka Petelius on tietenkin aivan ehdoton valinta ohjelman juontajaksi, ja tiukaksi kakkokseksi kaartista nousee Helsingin eläinmuseon museomestari Jaakko Kullberg, joka juttelee hyönteisistä oikein rentoon sävyyn. Ylen luontoillan sivuilta paljastuu, että asiantuntijat eivät olekaan ihan opiskelijaelämästä pompanneita, miltä kovasti kuullostavat, vaan useimmilla kasvaa jo rehevä parta.

Parasta luontoillassa ovat juontajien lisäksi tietysti innokkaat kysyjät. Legendaarisen "juoko hiiri, ja jos, niin imeekö vai lipittääkö?" -kysymyksen veroisia ei ole ihan viime vuosina kuultu, mutta aina soittaa ainakin yksi innokas savolaisisäntä, joka on tiiraillut jotakuta ilmiötä ja rohkaistunut sitten soittamaan ja kysymään asiasta savolaisen lavealla ja kaartelevalla tyylillä. Mahtoi viime viikolla studiossa silmät pyöriä myös, kun soittaja kysyi, että mahtaisiko se täplärapu menestyä Posiolla jos sinne sitä korissa etelästä vietäisiin mökkirantaan... Asiantuntijat siinä sitten hienovaraisesti vihjailivat, että "meillä kun on nämä säännöt näistä lajien siirtämisistä..."

Pitihän sitä sitten itsekin yrittää terhistäytyä ja lähteä makoilun sijaan ulkosalle bongaamaan kevään merkkejä. Se on täällä helppoa, pellon reuna on pyöräilijälle aina ulottuvilla. Ja löytyihän niitä, keväisiä luontokokemuksia: peipot, rastaat, kuovi pellolla, puliukko pyörätiellä poikittain ja tietysti leskenlehdet ja koirankikkareet täydessä kukassa. Ainoa harrastusta haittaava tekijä on oman harrastuneisuuden puute erityisesti lintujen suhteen. Intoa olisi, mutta kun taidot loppuvat kesken. Lintubongauksen olen aloittanut ötökkäharrastuksen tapaan vasta myöhemmällä iällä, ja parannusta lähtötilanteeseen on toki tapahtunut, mutta myönnettävä on, onnetontahan tuo töllistely ja arvailu on edelleen.

Lintujen opetteleminen on vaikeaa. Ensinnäkin, ellei siivekäs ole vähintään jalkapallon kokoinen, homma ei tahdo onnistua ilman kiikaria. Sitä en ole vielä oppinut kantamaan mukana niin uskollisesti kuin harrastuneisuus, ja erityisesti kehittyminen siinä vaatisivat. Toiseksi, hommassa on täysin kysymys ulkoa opettelusta, enkä ole koskaan ollut sellaisessa kovin hyvä.
Jos jotain ehdinkin oppia, tulee talvi, vie linnut, ja seuraavana keväänä on aloitettava vähintäänkin puolimatkasta siitä mihin on edellisenä vuonna tultu.

Viimeinen turhautuminen iskee, kun selviää, että lajin naaras onkin aivan erinäköinen ja kokoinen, vaatimaton ja harmaa, ja muistuttaakin oikeastaan paljon enemmän jotakin kaukaista sukulaistaan kun saman lajin koirasta. Into laantuu samalla tavalla kuin jotakin monimutkaista peliä opetellessa: juuri kun luulet oppineesi homman joten kuten, kaivetaan ässänä hihasta bonuspistesäännöt, jotka hallitsemalla voittaa koko homman. Epäreilua.

Vielä toinenkin palindromi (tämä tosin lainattu):
Oli noin: olen iso orava. Varo, osin eloni on ilo!

Kaakelia

Aamuisin kello puoli kahdeksan asuntoni ovikelloa soittaa mies, joka tervehtii, kävelee kylpyhuoneseen ja vetää oven perässään kiinni.

Remontti etenee sellaista vauhtia, etten ole itsekään uskoa. Voiko olla mahdollista, että kuulin remontin tarpeesta perjantaina, ja nyt tiistaina yli puoleen kylpyhuoneen seinistä on lätkitty kaakelit, matto lattialta revitty ja betoninkuivauskoneet hönkii lattialla iltaisin? Luulen kuitenkin, että remonttireiska on optimisti väittäessään remontin vielä valmistuvankin tällä viikolla. Alunperin käsitin, että vain lattia uusitaan ja mahdolliset kosteusvauriot kuivataan, mutta ilmeisesti myös isännöitsijän silmään kylpyhuoneen kuluneet, beiget muovitapetit olivat riittävän rumat peitettäväksi kaakelilla.

Remontin keskellä on aina vähän hankalaa, mutta yhden putkiremontin eläneenä tämä on kuitenkin erittäin siedettävää ja kohtuullista.Varsinkin kun tietää, että palkkiona vaivoista saa uutuuttaan kiiltelevän (joskin vähän pölyisen) kylpyhuoneen. Suurimpia rasitteita lienee se, että kasvoja pestessä tiskiharja takertuu otsatukkaan (koska kaikki veden kanssa läträys täytyy toimittaa saman altaan yllä keittiössä). Kohtuullista, erittäin kohtuullista.

Niin, ja kävin tänään taas yhdessä työhaastattelussa yhteen tosi kivaan työpaikkaan. Päätöksiä asiasta tehdään toukokuussa. Pidän sinnikkäästi peukaloita ja toiveita pystyssä siihen saakka.

Työn iloa

Eipä ennätä paljon aatoksiaan intternettiin ylös kirjata, kun on uusi työ opeteltavana. Työtä työssäni riittäisi, vaikka en olisikaan vasta-alkaja. Töitä saa tehdä parhaan taitonsa mukaan ainakin sen kahdeksan tuntia päivässä. Vielä kuitenkin nautin työstäni lähes joka hetki.

Osin voin itse vaikuttaa siihen, mitä päiväni sisältää, osin sen määräävät sulaneen lumen alta paljastuneet, ihmisten jälkeensä jättämät roinat, joista sitten soitellaan ja joiden maisemasta hävittämiseksi pitää joskus tehdä paljon töitä. Harvoin on kuitenkaan mitään todellisia törkeyksiä, ts. kohtuutonta haittaa (sian ruhoja tms.) tienpientareella tarjolla. Toisina hetkinä en koe läheskään sellaista maailmanparantamisen ponnekasta iloa kuin parhaina hetkinä voisi. Maailmassa on nimittäin olemassa ihmistyyppi, joka rakastaa sitä, että voi purkaa harminsa johonkin osoitteeseen, oli se harmi sitten vaikka kaksi roskapussia työmatkan varrella pyörätien kupeessa. Me sitten käymme töllistelemässä niitä kahta pussia siellä ja tuhlaamme hyvää maailmanpelastusaikaa yhden ihmisen päivän parantamiseksi.

Toisinaan taas ihmiset kyllä valittavat aiheesta, mutta valituksen aiheuttaja ei tätä aihetta näe tai ainakaan suostu tekemään asialle mitään. Olen jo käynyt läpi ensimmäisen huutopuheluni, jonka kuluessa minulle huudettiin mm. "Lue kalenteria, osaatko lukea kalenteria!?!" Tulin kuitenkin tuon puhelun johdosta siihen ilahtuneeseen päätelmään, että itse en menetä malttiani ja pystyn oikein rauhallisesti vastaamaan huutajalle, että "kyllä, minä osaan lukea kalenteria, mutta mitäpä voisimme päivän polttavalle ongelmalle tehdä?"

Tehtäviini kuuluu myös itse hankkiutua erikoisiin tilanteisiin, kuten siihen erääseenkin korjaamoon, joka oli kattoa myöten täynnä tupakansavua, ja jonka kovin vastahankaiselta omistajalta yritin saada vastauksia ongelmajätteitä koskeviin kysymyksiini. Ei mitenkään erityisen vuorovaikutteinen vierailu. Omistajan silmistä paistoi vierailuni aikana riemu ainoastaan silloin, kun hän tarjosi läpeensä likaisentuhruisen kätensä käteltäväksi ja minä ilmeenkään värähtämättä tartuin siihen. En usko kummankaan maailman huomattavasti käynnistäni parantuneen. On onneksi olemassa myös edellisen vastakohtia, jotka kierrättävät minua putiikissaan pari tuntia, juottavat kahvia ja kertovat matkalla kaiken asiasta ja asian vierestä. Siinähän se iltapäivä sitten mukavasti kuluikin.

Kotona oleskeluni hankaloituu tulevina päivinä eksponentiaalisesti. Tänään sain isännöitsijältä masentavia uutisia: kylpyhuone menee tarkastuksen perusteella remonttiin. Muuttaa ei sentään tarvitse, mutta on juostava suihkussa kellarikerroksessa. Pitää myös tyhjentää ja remonttisuojata paikkoja eteisen tienoilla. Ja koska kokemukseni perusteella remontit tehdään pääosin ennen ihmisten yleistä heräämisaikaa, voin myös alkaa pelätä aamuisin, minkälaiseen haalarimieheen kunakin aamuna makuuhuoneen oven avatessani törmään.

Niin ja btw, pelkoon voi tutkimusten mukaan myös kuolla. Sunnuntai-Hesarin Torsti (30.3.) tiesi kertoa, että kokonainen viiriäislakka voi kuolla pelkästään siihen, että petolintu ilmaantuu näköpiiriin. Ilmeisesti pelkoon (tai säikähdykseen, sydänkohtauksen johdattelemina) kuolevat myös ne päästäiset, jotka jälkeenpäin löytyvät kintut ojossa koirankikkareen vierestä. Se haju vaan oli aavistuksen verran liikaa.

Siteeraan vielä samaista Hesaria, joka siteeraa puolestaan Konsulttitoimisto Augustin Konsultti-Suomi-sanakirjaa:

Öö: (usein käytetty) siirtymävaiheen äännähdys, kuuluu konsultin suusta siirryttäessä epäselvästä analyysista epätoivoiseen selitysyritykseen.

Naulan kantaan.