Kainot keltaiset

Henkilön, joka päiväunissaan halajaa Pohjois-Karjalaan verkkarihousuiseksi lammasfarmariksi, auringonkukan ja perunan kasvattajaksi ja kymmenen koiran emännäksi, täytyy toteutta alter egoaan kaupungissa parvekepuutarhuroinnin voimin. Puutarha on tänä kesänä väreiltään keltainen ja sininen, kainot neidot keltaiset esittäytyvät kuvassa vasemmalla (kaksi heistä katsoo ujosti kameraan). Taustalla harmaana jylhä parveke ja keskisuomalaista koivikkoa. Saan riemastuksekseni käyttää kullan parveketta viherpeukalointitarpeen tyydyttämiseen (olen parvekkeeton reppana). Kulta on suotuisa myös hoitamaan kasteluhommia joskus auringon porottaessa, jos itse olen estynyt rientämään silmäterieni avuksi.

Puutarha on siis olemassa toista kesää. Viime kesänä laatikossa oli samettikukkia ja mansikoita. Oli tosin ehkä hieman optimistista odottaa mansikkakakkutarpeita parvekkeelta pelkästään istuttamalla pari taimea parvekelaatikkoon. Onneksi satuttiin valitsemaan melko marjaisat taimet, eivätkä ne neljä mansikkaa ehtineet kovin paljon kuivua ennen muuttumistaan kokonaan punaiseksi (en tiedä voiko puhua kypsymisestä) ja jouduttuaan parempiin suihin. Oli siinä touhussa kuitenkin tiettyä maanviljelyshenkeä.

Puutarhan kukkien valitseminen ei aiheuta valinnanvaikeutta. Ensin päätetään keväällä, mihin sinä kesänä lähdetään reissuun, sitten pyöräillään Jyväsjärven ympäri viherlandiaan ihmettelemään tarjontaa ja poimitaan mukaan sopivat kukat. Viime vuonna kannatettiin Hollantia sekä jalkapallossa (ei auttanut) että turismilla, ja kukat parvekkeella olivat oranssit. Sopii vaan arvailla, mihin tänä kesänä suunnataan.

Arvokkaat arvot

Gradu ei oikein ole tuntunut etenevän viime aikoina. Tuntuu muuttuneen ikuisuusprojektiksi pikkuhiljaa. Aihe on mielestäni edelleen kiinnostava, mutta kun tutkimuksen lopputulos pitäisi saada pursotettua kaikesta siitä, mitä olen viime syksystä saakka puuhastellut, kokonaisuus ei oikein tahdo piirtyä paperille. No, eihän Roomaakaan rakennettu yhdessä yössä, vai miten se nyt meni. Vaikka kai jollakin siitä joku visio oli...

Sillä aikaa, kun gradu ei synny paperille, voi aina lukea kiinnostavaa kirjallisuutta aiheesta. Tänään käytin päiväni tutustumalla arvoteoriointiin (ja lukemalla Oden fillariblogia. Hyvä Ode! Pääsisipä itsekin joskus vaikkapa edes keskisuomalaiselle maisemareitille Jyväskylän ulkopuolelle pyörällä...). Arvoista päästiin nopeasti politikointiin ja ilman sen kummempia mutkia Georgeen, siihen vaikutusvaltaisimpaan. Ukko on uskomattoman lyhytnäköinen. Kuinka kukaan voi niin laput silmillä edustaa tuota maailman talousmahtia? No, mikä nyt sitten tänään erityisesti kuohahdutti (tämä ei yllätä ketään), oli se, että lukemani perusteella opin kyseisen Georgen heti hommiin ryhdyttyään 20.1.2001 ilmoittaneen, että hänen ajamansa politiikka perustuu taloudellisen kasvun edellytysten varmistamiseen, by fair means or foul. Kuinka vanhanaikaista se nyt on? Mikseivät ne antaneet sen Goren Alin ruveta sille pallille? Maailmassa on niiiiiin suuri epäkohta. (Epämiellyttävä totuus tulee muuten huomenna TAAS telkkarista. Sitä ei kyllä pääse pakoon vaikka yrittäisikin.)

Kehitys kehittyy. Tässä on joka päivä paremmat mahdollisuudet pienellä ihmisellä aiheuttaa suurempia katastrofeja maailmassa. Katastrofien välttämisen mahdollisuudet kasvavat samassa suhteessa. Tärkeitä arvovalintoja. Vaikka energiankulutuksen haitoista on puhuttu maailmanlaajuisesti jo vähintään 1970-luvulta, yhteiskunnasta löytyy päätöksentekijöiksi aina ne, joiden mielestä teollisuuden, erityisesti öljynjalostusteollisuuden edut on turvattava ennen kaikkea. Tiedän jopa itsekin, miten naiivilta saarnaamiselta tämä kuulostaa, mutta rajallisista resursseista ei voi loputtomasti ammentaa. Ainakaan, jos kahlataan polvia myöten valtameressä.

Puuh.

Nyt voin kuitenkin taputtaa itseäni selkään kaksin käsin: sain tilityksen ilmastonmuutoksesta ja Georgesta jo kolmanteen blogitekstiin. Oujee.

Sirkussaukko ja lähipohdintaa

Oltiin viikonloppua mökillä, ensimmäistä kertaa tälle kesää. Lintujen kiikarointi mökin terassilla, saunominen, makaileminen ja sateen kuuntelu sekä auringossa istuskelu oli mukavaa ja rentouttavaa.

Koska mökki on aika kaukana, ehtii matkalla bussissa miettiä paljon asioita. Kuten että miten ne fysiikan lait nyt oikeastaan menikään? Tämä liittyen siihen, että kannattaako omistaa painavampi vai kevyempi polkupyörä, alumiinirunkoinen vai sellainen hiilikuituinen. Yritin esittää, että jos olisi oikein virtaviivainen, kuten esim. saukko, mutta painaisi tosi paljon, niin olisi alamäessä nopeammin alhaalla, kuin jos olisi saukonmuotoinen mutta kevyempi. Tästä päästiin pian siihen, että jos olisi saukko, joka osaisi ajaa pyörällä, niin kysymyksessä olisi joka tapauksessa sirkussaukko, jolla pitäisi olla mahdollisimman kevyt pyörä, että se saisi sen liikkeelle. Fysiikan lakien vaikutus asiaan jäi hämärän peittoon, kuten myös se, miten asia olisi, jos kysymyksessä olisi ihminen. Täytynee ottaa lukion fysiikan kirja kauniiseen käteen ja asiasta selvä.

Pohtimisen lisäksi mökkireissuilla on aikaa lukea lehtiä. Nimeltämainitsemattomassa naistenlehdessä, joka on tarkoitettu erityisesti meille naisille, toimittaja kirjoitti tällä kertaa siitä, kuinka asioita voi helposti ostaa lähi-prismasta. Siis eikö ne yleensä sijaitse jossain teollisuusalueella? Että kysynpä vaan, kuinka monen suomalaisen mielestä prisma on lähikauppa? Ei ainakaan kovin monen niistä, jotka kulkevat kauppaan jalan tai pyörällä Keski-Suomen kaltaisessa maakunnassa. Yleensäkin näistä automarkeista, niihin pääsemisestä ja niiden luomasta liikkumistarpeesta voisin tilittää jokusen tovin, mutta kun oli muuten niin mukava viikonloppu, niin jääköön se johonkin toiseen kertaan...

Blogin luomisen tuskaa

Tykkään kovasti lukea ihmisten blogeja. Ongelma on vain se, että useimmat ihmiset, jotka tunnen, eivät kirjoita blogeja. Ne, jotka kirjoittavat, kirjoittavat kovin harvoin. Täytyy siis täyttää tyhjät aukot ylimääräisessä ajassani kirjoittamalla itse.

Saapa nähdä mitä tästä tulee. Alku oli ainakin kankea. Yritin keksiä sopivaa otsikkoa viikkotolkulla, ja lopulta otin tylsimmän mahdollisen otsikon. Sehän menee vaihtoon heti, kun parempi keksitään (ehdotuksia otetaan vastaan). Blogin osoitteen keksin pinnistämällä noin minuuttia ennen kuin kirjoitin sen sille varattuun ruutuun. Sen OMAperäisyydestä voisin olla vähän ylpeä, jos jaksaisin.

No, nyt on kauan suunniteltu homma saatu alkuun. Oujee.