Il Nome della rosa. WSOY 1980. Suom. Aira Buffa. 632 s.
Kuinka hyvä: **** (tahtoo sanoa, että sai neljä tähteä)
Otti aikaa: kaksi ja puoli viikkoa.
Suosikkisitaattini: "Sitten tulee vanhaksi, eikä tule viisaaksi vaan tulee herkkusuuksi."
Miljöö: keskiaikainen luostari 1300-luvulla.
Päähenkilöt: William Baskerville, brittiläinen älykkömunkki ja tätä seuraava noviisi Adson
Muut henkilöt: Luostarin kullanahne apotti, Kirjastonhoitaja, Kirjastonhoitajan apulaiset Berengar ja Benno, Sokea auktoriteettimunkkivanhus Jorge. Ja lukuisia muita joiden nimet pakenevat muististani.
Munkkeja alkaa mystisesti kuolla William Baskervillen saapuessa luostarivuorelle. Niitä sitten selvitellään dekkarihenkisesti erityisesti labyrintiksi osoittautuvan kirjaston uumenissa osin William Baskervillen loistavan päättelykyvyn avulla.
Joskus vuonna 1995 tuli jouluaattona televisiosta elokuva nimeltä Ruusun nimi, siinä Sean Connery pääosassa. Puoli perhettä istui sattumalta elokuvan ääreen, ja oli elokuvan jälkeen vaikuttunut, niin vaikuttunut. Tai ainakin henkilökohtaisesti olin. Muutama vuosi tuon tapahtuman ja sitä seuranneen vuolaan hehkutuksen jälkeen tuli varmaankin Suomalaisen tai Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnissä vastaan pokkaripainos kyseisestä kirjasta, ja se päätyi kirjahyllyyni. Jostain syystä en kuitenkaan lukenut sitä heti, ja aloitinkin ensimmäisen kerran sitä vasta vuonna 2005 (päätellen kirjan välistä löytyneen, kirjanmerkkinä toimineen postikortin päiväyksestä). Muistan, että silloin kirja tuntui valtavan työläältä pitkine luettelomaisine selostuksineen, ja se olikin jäänyt kesken noin viidenkymmenen sivun jälkeen. Nyt kävi kuitenkin paremmin.
Lukukokemusta häiritsi pienesti se, että muistin osan loppuratkaisusta, eli millä murhavälineellä munkkeja niitetään. Toiseksi Sean Connery henkilöityi William Baskervilleksi mielikuvituksessani varsin vahvasti. (Muita kasvoja hahmoille mielikuvitukseni löysi mm. Monty Pythonin elokuvista...) Joka tapauksessa kirja oli varsin viihdyttävää luettavaa, ja vaikka uudenvuodentavoitteeseeni kuuluu myös tavoite lukea vähän joka päivä, vaikka yksi sivu vain, niin tätä ei tarvinnut väkisin tahkota läpi. Kirjaa leimasi aika ajoin sellainen lingvistinen pohdinta, ja vaikka olenkin kiinnostunut kielestä ja sen vivahteista, tuo latinan perinpohjainen tutkiskelu sai välillä keskittymiskyvyn hieman herpaantumaan. Nuo em. luettelomaiset selostukset ohitin monesti vauhdikkailla silmäilyillä.
Mielestäni oikein viihdyttävä hyvän mielen kirja.
Suosittelen: klassikkolukukokemusta ja lukemiseen uppoutumista etsivälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti