Työn iloa

Eipä ennätä paljon aatoksiaan intternettiin ylös kirjata, kun on uusi työ opeteltavana. Työtä työssäni riittäisi, vaikka en olisikaan vasta-alkaja. Töitä saa tehdä parhaan taitonsa mukaan ainakin sen kahdeksan tuntia päivässä. Vielä kuitenkin nautin työstäni lähes joka hetki.

Osin voin itse vaikuttaa siihen, mitä päiväni sisältää, osin sen määräävät sulaneen lumen alta paljastuneet, ihmisten jälkeensä jättämät roinat, joista sitten soitellaan ja joiden maisemasta hävittämiseksi pitää joskus tehdä paljon töitä. Harvoin on kuitenkaan mitään todellisia törkeyksiä, ts. kohtuutonta haittaa (sian ruhoja tms.) tienpientareella tarjolla. Toisina hetkinä en koe läheskään sellaista maailmanparantamisen ponnekasta iloa kuin parhaina hetkinä voisi. Maailmassa on nimittäin olemassa ihmistyyppi, joka rakastaa sitä, että voi purkaa harminsa johonkin osoitteeseen, oli se harmi sitten vaikka kaksi roskapussia työmatkan varrella pyörätien kupeessa. Me sitten käymme töllistelemässä niitä kahta pussia siellä ja tuhlaamme hyvää maailmanpelastusaikaa yhden ihmisen päivän parantamiseksi.

Toisinaan taas ihmiset kyllä valittavat aiheesta, mutta valituksen aiheuttaja ei tätä aihetta näe tai ainakaan suostu tekemään asialle mitään. Olen jo käynyt läpi ensimmäisen huutopuheluni, jonka kuluessa minulle huudettiin mm. "Lue kalenteria, osaatko lukea kalenteria!?!" Tulin kuitenkin tuon puhelun johdosta siihen ilahtuneeseen päätelmään, että itse en menetä malttiani ja pystyn oikein rauhallisesti vastaamaan huutajalle, että "kyllä, minä osaan lukea kalenteria, mutta mitäpä voisimme päivän polttavalle ongelmalle tehdä?"

Tehtäviini kuuluu myös itse hankkiutua erikoisiin tilanteisiin, kuten siihen erääseenkin korjaamoon, joka oli kattoa myöten täynnä tupakansavua, ja jonka kovin vastahankaiselta omistajalta yritin saada vastauksia ongelmajätteitä koskeviin kysymyksiini. Ei mitenkään erityisen vuorovaikutteinen vierailu. Omistajan silmistä paistoi vierailuni aikana riemu ainoastaan silloin, kun hän tarjosi läpeensä likaisentuhruisen kätensä käteltäväksi ja minä ilmeenkään värähtämättä tartuin siihen. En usko kummankaan maailman huomattavasti käynnistäni parantuneen. On onneksi olemassa myös edellisen vastakohtia, jotka kierrättävät minua putiikissaan pari tuntia, juottavat kahvia ja kertovat matkalla kaiken asiasta ja asian vierestä. Siinähän se iltapäivä sitten mukavasti kuluikin.

Kotona oleskeluni hankaloituu tulevina päivinä eksponentiaalisesti. Tänään sain isännöitsijältä masentavia uutisia: kylpyhuone menee tarkastuksen perusteella remonttiin. Muuttaa ei sentään tarvitse, mutta on juostava suihkussa kellarikerroksessa. Pitää myös tyhjentää ja remonttisuojata paikkoja eteisen tienoilla. Ja koska kokemukseni perusteella remontit tehdään pääosin ennen ihmisten yleistä heräämisaikaa, voin myös alkaa pelätä aamuisin, minkälaiseen haalarimieheen kunakin aamuna makuuhuoneen oven avatessani törmään.

Niin ja btw, pelkoon voi tutkimusten mukaan myös kuolla. Sunnuntai-Hesarin Torsti (30.3.) tiesi kertoa, että kokonainen viiriäislakka voi kuolla pelkästään siihen, että petolintu ilmaantuu näköpiiriin. Ilmeisesti pelkoon (tai säikähdykseen, sydänkohtauksen johdattelemina) kuolevat myös ne päästäiset, jotka jälkeenpäin löytyvät kintut ojossa koirankikkareen vierestä. Se haju vaan oli aavistuksen verran liikaa.

Siteeraan vielä samaista Hesaria, joka siteeraa puolestaan Konsulttitoimisto Augustin Konsultti-Suomi-sanakirjaa:

Öö: (usein käytetty) siirtymävaiheen äännähdys, kuuluu konsultin suusta siirryttäessä epäselvästä analyysista epätoivoiseen selitysyritykseen.

Naulan kantaan.