Onpa suomalaisilla huikeista huikein päivä. Nobelin rauhanpalkinto!
Tämä on todella tervettä vastapainoa menneille Jokelan ja Kauhajoen uutisille, joita Suomesta on maailmalle hiljattain saatettu (vaikka joku voisi toisaalta löytää asettelusta jotain ironiaakin).
Sain kerran, 1990-luvulla ihailla ihkaelävää presidentti Ahtisaarta jäähallin katsomossa. Se oli ehkä vuonna 1994, kun presidentti vieraili Lappeenrannassa. Tilaisuuden tarkoitusta en muista, mutta olen melko varma, että hän ei luistellut. Sen muistan, että Ahtisaarelle kannettiin paikan päälle tavallista suurempi tuoli.
Huomaan olevani niin paljon onnellisempi ja ylpeämpi tästä kuin yhdestäkään kultamitalista tai muista kansallisista maineteoista ikinä, että en usko että tätä voi enää ylittää. Tulen siihen johtopäätökseen, että Nobelin rauhanpalkinto on se maailman mahtavin julkinen tunnustus.
Olen niin ylpeä että melkein itkettää. Paljon onnea, vanha vaappu!
1 kommentti:
ehkä se on ollu -94 tai -95. siihen tuoliin mahtui neljä nelos- tai vitosluokkalaista tyttöä vierekkäin istumaan, ja kun lauma lapsia lauloi sulokkaasti herra presidentille, pyöritteli hän ahkerasti peukaloitaan.
Lähetä kommentti