keskiviikkona, tammikuuta 01, 2014

Uuden vuoden jutut 2014

Olen useana vuotena kirjannut ylös vuotuiset saavutukseni ja asettanut tavoitteita seuraavalle. Tykkään enemmän tavoitteista kuin lupauksista, tavoitteissa tuntuu olevan enemmän positiivista energiaa. Niillä tuntuu joka tapauksessa olevan enemmän pontta jos niitä laittaa intternetiin. Eivätpähän pääse unohtumaan. Viime vuodelle oli tällaista.

Jotenkin kaikenlainen tekeminen on vähentynyt kaikin puolin, mutta jotakin olen kuitenkin saanut aikaan. Olen ollut äitiysloman jälkeen neljä kuukautta töissä, ja olen nauttinut siitä niin täysillä kuin työn tekemisestä voinee kukaan nauttia. Lähes kaikki tämän vuoden kirjat luin ennen tuota töihinpaluuta, ja jos olisin jatkanut samalla tahdilla kuin siihen asti, olisi viime vuotinen tavoite tullut toteen. Askartelurintamalla kunnostauduin kesällä pieneksi hetkeksi ja sitten taas joulukoristeaikaan, mutta muuten olen saanut ajan kulumaan toisaalla eikä edes mikään pahempi askartelukaipuu ole kaivellut missään vaiheessa. Kummallinen vuosi siis kaikin puolin.

Elokuvia katsoin koko vuonna luultavasti alle kymmenen, tahti oli niin hidas että en edes pitänyt lukua. Tuossakin vauhti kiihtyi jälleen vuoden loppua kohti, joulukuussa tuli katsottua viisi elokuvaa. TV-sarjoissa sen sijaan on tullut tehtyä mahtavia löytöjä: Yle lähetti The Wiren kokonaisuudessaan viime vuoden aikana, ja sarja koukutti niin että piti ostaa itselle kaikki tuotantokaudet dvd:llä ettei tarvinnut odottaa viikkoa uutta jaksoa. Lienee kaikkien aikojen paras näkemäni TV-sarja. Tuon sarjan parissa menikin suurin osa vuoden tv:n katseluajasta. Lisäksi Netflixin House of Cards vei mennessään.

Ulkomailla käytiin kahdesti: Virossa päivämatkalla ja Ranskan Provencessa kesälomalla 10 päivän  kiertomatkalla. Kun tulee harvoin lähdettyä, niin jaksaa vähän enemmän panostaakin siihen matkaan, täytyy sanoa että Ranskan-matka oli ikimuistoinen.

Häpeäkseni tunnustan, että olen käynyt jumpassa ja lenkillä vähemmän kuin varmasti kymmeneen vuoteen, mutta olen senkin edestä istunut hiekkalaatikon reunalla ja rakentanut legoilla. Niihin tiivistyvät tämän vuotisen elämäni parhaat hetket.

Vuoden 2013 tavoitteet olivat 1) Yksi suoritettu verkkokurssi vielä määrittelemättömästä aiheesta, 2)Yksi opeteltu uusi taito 3) Oman kirjahyllyn lukemattomat kirjat luetuksi.

No. Verkkokurssia ei tullut tehtyä. Yksi on kyllä odottamassa ja kirjauduttuna, mutta se ajatus, että teen sen ennen töihinpaluuta, ei tullut toteutettua. Siirtänen tavoitteen ensi vuodelle. En myöskään varsinaisesti opetellut yhtään uutta taitoakaan, vaikka olen varma että jotakin olen oppinut. Kirjatavoitteessa otin heti tammikuussa härkää sarvista ja jatkoin vaihtelevalla menestyksellä kesään asti, jolloin into hukkui. No, lopputuloksena kirjahyllyssäni on 15 lukematonta kirjaa vähemmän. Luettu kirjasaalis on kokonaisuudessaan kirjattuna ylös tähän blogiin, sen lisäksi luin muutamia muita kirjoja. Vajaa parikymmentä kirjaa vuodessa on kuitenkin ihan hyvä ja huomattavasti parempi saavutus kuin monena edellisenä vuotena. Kirjojen parhaat olivat ehdottomasti Lundbergin Jää, Econ Ruusun nimi, Leen Kuin surmaisi satakielen ja Saarikosken runot 61-65. 

Erikoisinta tässä vuoden vaihteessa on, että minun on vaikea keksiä mitään superinspiroivaa uutta tavoitetta. Taidan pysytellä vanhassa hyvässä reseptissä, eli teen kirjalistan kiinnostavista kirjoista joita haluan lukea, ja koetan kahlata ne läpi. Oman kirjahyllyn osalta siirrän ensi vuoden tavoitteeseen ne kirjat, jotka jäivät lukematta, mutta jätän pois sellaiset vähemmän kiinnostavat, joista tiedän että aion ne kuitenkin säilyttää hyllyssä, luin ne tai en. Tästä ensimmäiseltä listalta taidan heittää osan joka tapauksessa kuikkaan viimeistään vuoden päästä, jos en tänäkään vuonna saa niihin tartuttua. Jos siis kaksikymmentä kirjaa olisi selätettynä ensi vuodenvaihteeseen mennessä, olisi se taas, totta vie, jotakin.

Lukemattomat ovat: 
  1. Boccaccio: Decamerone
  2. Charles Dickens: Oliver Twist
  3. Dostojevski: Idiootti
  4. Alexander Dumas: Monte Criston Kreivi
  5. Joanne Harris: Suolaista hiekkaa
  6. Daphne duMaurier: Serkkuni Raakel
  7. Arturo Pérez-Réverte: Merikartta
  8. Patrick Süskind: Parfyymi**
  9. Anja Kauranen: Pelon maantiede
  10. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
  11. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
  12. Sting: Broken music
  13. Natalie Savona: Mieliruokaa
  14. Pirjo Saarnia: Rasvoilla parempaa terveyttä
  15. Richard Ehrlich: The Green Kitchen
  16. Kjell Westö: Kangastus 38 (Ihana joululahja, tällä aloitan!)
  17. Dan Brown: Inferno (toinen joululahja perheeseemme)
    Lisäksi haluaisin lukea seuraavat, joista osan olen jo lukenut mutta olen kiinnostunut, ovatko ne edelleen hyviä (vai voiko niistä jo luopua).
    1. John Simon: Koneen ruhtinas
    2. Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun
    3. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
    4. Juan Manuel de Prada: Myrsky
    5. Richard Mason: Meren huoneissa
    6. F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
    7. Neil Gaiman: Ocean at the End of the Lane
    8. Stephen King: 22.11.63
    Muuten tavoitteena on kaiketi muistaa tarttua hetkeen ja koettaa löytää uusia kokemuksia (ts. ei jäädä sohvan nurkkaan makaamaan viikonloppuisin).

    Tavoitteet vuodelle 2014:
    1. Se verkkokurssi
    2. 20 kirjaa
    3. Carpe diem. (Hehheh.)

    Toivotan itselleni onnea vuoteen 2014.

    tiistaina, joulukuuta 31, 2013

    Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (15/33)

    Ten Little Niggers / And then there were none. 1939. 

    Kuinka hyvä: ***
    Otti aikaa: Pari päivää.
    Suosikkisitaattini: -

    Miljöö: Devon Englannin rannikolla 1900-luvun alussa.
    Päähenkilöt: Kymmenen U.N. Owenin Neekerisaarelle kutsumaa vierasta.

    Olen lukenut tämän pakollisena yläasteen äidinkielen tehtävänä aika kauan aikaa sitten (silloin vielä nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa). Tämä kappale tuli vastaan kirjojen vaihtotorilla, enkä malttanut jättää sitä sinne. En muistanut kirjasta paljon, mutta sen verran kuitenkin, että muistin syyllisen muutaman kappaleen jälkeen. Näkökulma oli siis sangen erilainen, en liene koskaan ennen lukenut yhtään dekkaria niin että tietäisin kuka sen teki. Varmasti tuosta johtuen kirja ei ollut aivan yhtä hyvä kuin ensimmäisellä lukemalla, osin myös siksi että ikä paistaa kirjan kielestä ja juonen johdattelusta kirkkaasti läpi. Christien puolesta täytyy kuitenkin sanoa, että kaikesta huolimatta kirja on todella nerokas. Lisäksi se on mukavan kevyttä tekstiä jonka kahlaa parissa päivässä läpi (tai nopeammin jos on aikaa muutamaa hetkeä enemmän). En tiedä johtuuko kirjasta vai jostain muusta levottomuudesta unirintamalla, mutta näin myös kahtena yönä unta kirjasta, joten lienen tullut vanhemmiten herkemmäksi murhajännäreille (vaikka olisi kuinka vanhanaikainen ja tuttu juonikin kaiken lisäksi…)

    Suosittelen: Klassikkojännäriä etsiskelevälle.

    sunnuntaina, joulukuuta 15, 2013

    Eino Leino: Virta venhettä vie (14/33)

    2003. Suuri Suomalainen kirjakerho.  446 s. Toim. Hannu Mäkelä.

    Kuinka hyvä: **
    Otti aikaa: Puoli vuotta.
    Suosikkisitaattini: -

    Aloitin tämän jo kesällä ja luin muita kirjoja samaan aikaan. Sitten en enää lukenut mitään kirjoja, ja tämä oli edelleen kesken. Kirjassa on Hannu Mäkelän lyhyt Eino Leinon elämäkerta, laaja kokoelma runoja ja lopussa vielä kirjeitä, pakinoita ja proosaa. Melkoinen urakka. Runot olivat (oletettavastikin) parasta antia tästä, ja sieltä poimin mahtavia uusia sanoja ja sanontoja sanavarastooni, kuten esim. "tehdä salatihuja". Jokainen varmasti ymmärtää mistä on kysymys, ja erinomaisesti tuo sopii käytettäväksi puolitoistavuotiaan lapsen tutkimusmatkoja kuvattaessa… Avartavaa oli myös kirjeenvaihdon lukeminen, vaikka se työ kävi välillä kovin raskaaksi.

    Suosittelen: Perusteelliseksi perehdytykseksi Eino Leinoon hänestä kiinnostuneille, vaikka luulen kyllä että parempiakin koosteita herrasta on tässä maassa tehty.

    keskiviikkona, elokuuta 07, 2013

    Ellen Horan: 31 Bond Street (13/33)

    2010. Blue Door.  380 s.

    Kuinka hyvä: ***
    Otti aikaa: Toista kuukautta.
    Suosikkisitaattini: -

    Miljöö: New York vuonna 1857
    Päähenkilöt: Hammaslääkäri Harvey Burdell, Rouva Emma Cunningham, asianajaja Henry Clinton, miespalvelija Samuel.

    Aloitin kesäkuussa Monte Criston kreiviä, mutta reilut 50 sivua luettuani totesin, että jos siihen projektiin ryhdyn, en pääse lukulistallani edes puoliväliin tänä vuonna. Siirsin sen siis syrjään, ja sain valita sopivasti kesän ulkomaanreissulle uutta lukemista hyllystä. Valitsin tämän, koska jos a) ehdin lukea sen loppuun reissun aikana, tai b) kirja on sysihuono, voin jättää sen reissuun jonkun muun luettavaksi. No, kirja kaappasi mukaansa mutta en ehtinyt lukea sitä loppuun reissun aikana. 

    Tapanani on ostaa Englannin-reissuilta tuliaisiksi kirjoja, joita ei ole (vielä) käännetty suomeksi. Neil Gaimanin kirjoja olen tuonut useampia, mutta tämä on tällainen sattumanvarainen valinta alehyllystä (oli varmaan puhuttelevin kansikuvan & takakansitekstin yhdistelmä). Olen ostanut tämän lentokentältä helmikuussa 2011 matkalukemiseksi kotimatkalle, mutta se jäi lukematta, ehkä jopa kokonaan aloittamatta.

    Kirja on harvinaisen hienosti sommiteltu dekkari, jossa aloitetaan murhaa seuraavasta aamusta, ja murhaan johtaneet tapahtumat ja toisaalta syyllisen etsintä paljastetaan lukijalle nykyhetken ja takaumien vuorottelulla. Kirja vaikutti todella hyvältä, kunnes loppuratkaisu jotenkin veti maton alta. Siksi vain kolme tähteä. Ratkaisu on kyllä järjellä ajatellen hyvä, mutta hieman laimea. Viehkoa kirjassa on lisäksi osin pikkutarkka 1800-luvun lopun kuvaus. 

    Suosittelen: Perusdekkariviihdettä etsivälle, bonarina englannin kielen harjoitusta jos ei muuten tule käytettyä (kun ei tätä suomeksi saa).


    keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

    Pentti Saarikoski: Runot 61-66 (12/33)

    2008. Toim. Janna Kantola ja H.K. Riikonen. Otava. 320 s.

    Kuinka hyvä: ****
    Otti aikaa: Pari viikkoa
    Suosikkisitaattini: Useita, mutta vaikka tämä: "Minä rakastan sinua / niinkuin vierasta maata / kallioita ja siltaa / niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta / minä kävelen sinua kohti maailmassa / ilmakehien alla / kahden valon välistä / minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua" (Saarikosken runot eivät useinkaan kerro näin suoraan rakkaudesta, joten tämä on sympaattinen.)

    Haksahdin Saarikosken runoihin joskus vuosituhannen vaihteessa varmaankin, luin elämäkerrankin, mutta en ole koskaan lukenut kattavasti edes yhtä kirjaa pelkästään runoja. Tämä kokoelma tuli kirjakaupassa vastaan pari vuotta sitten, ja tuntui nyt viimein täydelliseltä kesälukemiselta. Sitä se tosiaan olikin. 

    Omasta mielestäni Saarikoski paranee vanhetessaan, tahdon sanoa että myöhäisemmät runot ovat parempia. Joskaan en niistä kaikkein poliittisimmista saa oikein paljon irti. Mutta nerokkaita kielikuvia on kyllä paljon. Tuo sitaatti olikin todella vaikea valinta. 

    Luen samaan aikaan Eino Leinon runoja (ja kirjeitä ym. kirjallista tuotantoa kokoelmassa), ja täytyy sanoa että enemmän saan tästä uudemman polven suuresta runoilijasta. Tämä on yksi niitä kirjoja, joista ei voi luopua, koska siihen täytyy palata uudestaan monta kertaa. 

    Suosittelen: Hienojen kielikuvien etsijälle, joka haluaa maistella ja sulatella lukemaansa. 

    torstaina, kesäkuuta 13, 2013

    Taste of Helsinki!

    Mistä innostuin tänään? No ruoasta! Käytiin maistamassa Taste of Helsinki, ja herkultahan se maistui. Aivan erinomainen konsepti tuo, 12 fine dining -ravintolaa ja useat viinin maahantuojat tarjosivat tuotteitaan kohtuullista korvausta vastaan. Tänään lounaalla oli siis omalla lautasellani seuraavanlainen menu:

    • Hevostartar ja suola-aroniaa (C)
    • Paistettua karitsatuoremakkaraa, kesäkasvissalaattia ja ryytisinappikastiketta (Muru)
    • Haudutettua viljaporsaan poskea, herkkusientä, tryffeliä ja ryppyporkkanaa (Demo)
    • Fenkolilla maustettu haukiburger, sitruunakastiketta ja perunasipsejä (Bistro O Mat)
    • Luomukaritsaa, emmeriä ja Ahlbergin yrttejä (Ask)
    • Paahdettua valkosuklaata, mansikkaa ja sitruunaverbenaserbettia (Smör)
    • Mustaherukkateellä maustettua suklaaganachea, mustaherukkavispipuuroa ja mustaherukanlehtihyytelöä (Demo)
    • Haudutettua raparperia, paahdettuavalkosuklaata ja rosmariinilla maustettua marenkia (Muru)
    Nuo kaikki ovat siis tapas-kokoisia annoksia, ja jälkiruoat syötiin kyllä kaikki jaettuna kahteen pekkaan, joten enemmänkin olisi mahaan mahtunut. Mutta ihania makuelämyksiä kohtuullisella hinnalla! Bonuksena täytyy mainita että kohdalle osui täydellisen oman suuni mukainen viini Zenato Ripassa, jota ei varmaankaan "sokkona" tulisi Alkosta ostettua, ellei tuolla olisi saanut maistaa. (Lisäksi maistoimme Sukulan Barolon, eikä varmaankaan tule toista kertaa maistettua...)

    torstaina, kesäkuuta 06, 2013

    Ray Bradbury: Fahrenheit 451 (11/32)

    1953. Suom. Juhani Koskinen. Tammi.  193 s.

    Kuinka hyvä: ****
    Otti aikaa: Kolme päivää. (Yksi olisi riittänyt jos olisi ollut aikaa.)
    Suosikkisitaattini: Useita, mutta esimerkiksi tämä: "Pysy vartiopaikallasi. Älä anna alakulon levitä, älä päästä filosofiaa hukuttamaan kolkkouteensa meidän maailmaamme. Me turvaamme sinuun. En usko että tajuat miten tärkeä sinä olet nykyisen maailmamme onnellisuutta ajatellen."

    Miljöö: Amerikkalainen fiktiivinen kaupunki 
    Päähenkilö: Guy Montag, palomies.

    Huomaan, että kummallisia pieniä ja sinänsä mitättömiä linkkejä muodostuu peräkkäin lukemieni kirjojen välille aivan sattuman oikusta. Olin alkanut lukea tätä kirjaa jo lukiessani Gaimanin Fragile Thingsia, joka on omistettu Ray Bradburylle. Huomasin tämän vasta, kun olin jo valinnut Bradburyn kirjan hyllystä seuraavaksi luettavaksi. 

    Tämä on nyt toinen niistä vuoden alussa kirjanvaihtotapahtumassa mukaan kaapatuista kirjoista. Taisi tulla valituksi tähän kohtaan sen vuoksi, että on aika kevyt ja pokkarimallia, kun piti jotakin valita reissulukemistoksi johonkin. Jäi kirja sillä reissulla lukematta, mutta oli siirtynyt kuitenkin kirjahyllystä lukujonoon. 

    Kirjassa palomiehet eivät enää sammuta tulipaloja, vaan sytyttävät niitä - niiden ihmisten koteihin joissa on ilmoitettu olevan kirjoja. Ensin tuumasin että hohhoijaa, onpa mielenkiinnotonta kerrontaa. Mutta sitten Bradbury alkoi väläytellä. Aivan yllättäen kerronnan lomassa pomppasi joku kuolemattoman älykäs lause, joka teki mieli kirjoittaa oikein ylös (en kirjoittanut yhtään). Toiseksi, kun kirjan idean hiffasi, ei voinut kuin ihmetellä miten ajankohtainen kirja tämä on heti 60 vuotta myöhemmin. Maailma on kuitenkin muuttunut melkoisesti kuudessakymmenessä vuodessa, mutta niin vain herra Bradbury on osannut aavistaa, mitä tuleman pitää kaikkine sosiaalisine medioineen päivineen, ja kirjoittaa fantasiaa siitä. Aivan loistavaa.

    Kirja on yhdellä istumalla luettu, ja jotenkin jäi sellainen tuntuma, että tässä olisi ollut aineksia vaikka mihin Matrix-henkiseen saagaan. Mutta ehkä parempi, että jotkut asiat maailmassa pysyvät kerta-annoksen kokoisina, vaikka olisivatkin vaikuttavaa fantasiaa. 

    Suosittelen: Pikaisena fantasiaharppauksena kenelle tahansa, mutta ymmärrän myös hyvin, miksi tämä on lukion suomen kielen kirjallisuusluetteloissa. 

    Alkuperäinen lukulista täällä.

    torstaina, toukokuuta 30, 2013

    Neil Gaiman: Fragile Things 10/32

    Alaotsikko: Short Fictions & Wonders. 2006. 440 s.



    Kuinka hyvä: ***
    Otti aikaa: Kuutisen viikkoa. Tai vähän pidempään.
    Suosikkisitaattini: "Remember your name. Do not lose hope - what you seek will be found. Trust ghosts. Trust those that you have helped to help you in their turn. Trust Dreams. Trust your heart, and trust your story." (Runosta Instructions.)

    Neil Gaiman on ollut yksi suosikkikirjailijoistani siitä saakka kun luin Nverwheren joskus 90-luvun lopulla. Gaimanin fantasia on monesti niin herkullisen kiehtovaa, että se tarjoaa oivallisen pakopaikan todellisuudesta. Olen lukenut muutaman Gaimanin suomeksi, mutta sitten tuli seinä vastaan ja suomennokset loppuivat, vaikka kirjallisuutta olisi ollut mieheltä tarjolla. En oikein ymmärrä tätä suomennosten viivettä näinkin tunnetulta kirjailijalta, mutta joka tapauksessa se ajoi minut lukemaan Gaimanit englanniksi. Sittemmin tuosta on tullut tapa, vaikka tämäkin kirja olisi ollut tarjolla myös suomeksi. 

    Tämä kirja on itseasiassa tuliainen Lontoosta vuonna 2009, mutta jostain syystä se jäi hyllyyn odottamaan parempia aikoja. En ole oikein koskaan ollut novellien suurin kuluttaja, mutta tämä sai kyllä kokoelmana täydet pisteet kaikkine omituisine olentoineen. Kokonaisuutta parantaa se, että Gaiman on kirjoittanut lyhyesti taustaa jokaiselle tarinalle, se ainakin itselläni tuo lukukokemukseen lisäelementtejä. Tätä kirjaa lukiessani huomasin useaan otteeseen pohtivani Gaimania kirjalijana ja herra Gaimanin mielenliikkeitä muutenkin, liekö sitten tämän taustoituksen syytä. On toki paljastettava, että alkupuolella oli pelottavimmat kummitusjutut, josta syystä kirja makasi jonkin aikaa koskemattomana yöpöydällä - ilta-aika kun ei tuntunut sopivimmalta lukuhetkeltä tälle herkkänahkaiselle lukijalle.

    Yksi asia kirjassa jäi häiritsemään pahemman kerran. Ensimmäinen tarina, A Study in Emerald, alkaa samalla tavalla kuin BBC:n Sherlock-sarjan avausjakso, sillä erotuksella, että BBC:n Sherlock ei tutki vihertävän olennon vaan ihan tavallisen ihmishenkilön murhaa. Jakson nimi BBC:llä on Study in Pink. Kuitenkaan BBC:n sarjan yhteydessä ei löydy yhtikän minkäänlaista mainintaa liittyen Gaimaniin. Olen niin ällikkänä tästä, että asia on häirinnyt jo viikkotolkulla. Miksi edes internet ei kerro tästä mitään?

    Gaiman on viime vuosina keskittynyt omaksi harmikseni lastenkirjallisuuteen, jota en juurikaan harrasta, mutta viimein on taas tulossa uutta luettavaa myös aikuisille, kun The Ocean at the End of the Lane julkaistaan vajaan kolmen viikon päästä. Sitä odotellessa. 

    Suosittelen: Gaimania ylipäänsä Niille, jotka periaatteessa pitäisivät fantasiakirjallisuudesta, mutta joiden mielestä keskiaikaiset tarinat ovat liian mahtipontisia ja vampyyrijutut jo vähän kuluneita. Tätä kyseistä kirjaa suosittelen esim. työmatkalukemiseksi.

    (P.S. Vuosi melkein puolessa ja kirjoista vajaa kolmannes takana. Ei hyvältä näytä...)

    sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013

    Saku Tuominen: Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc (9/32)

    Muut kirjailijat Tuukka Koski ja Kimmo Kivilahti. 2012. Tammi.  333 s. 

    Kuinka hyvä: *****
    Otti aikaa: Noin kaksi viikkoa, joista toinen oli noin vuosi sitten ja toinen nyt.
    Suosikkisitaattini: Tomaatteja. Oliiviöljyä. Suolaa. Pippuria.

    Tämä on lahjakirja, joka saapui kirjahyllyymme vuosi sitten jouluna (jonka takia on hämmentävää, että kirjaan on painettu painovuosi 2012...). Ajattelin silloin, että pitääpä selailla läpi, jos löytyisi vaikka joku kiva uusi ruoka. Mutta. Kirja vei ihan täysin mukanaan. Tuossa on niin kivasti avattu suomaisesta näkökulmasta italialainen ruokakulttuuri, että kirjan luettuani oikein odotan että pääsen taas Italiaan, tilaamaan ravintolassa kerrankin oikeita asioita. 

    Ruokaohjeiden ainesosaluettelot ovat pääasiassa hyvin yksinkertaisia, ja yksinkertaisin niistä kuuluu "Tuoreita hedelmiä". Suurimmassa osassa oliiviöljy, suola ja pippuri ovat vakioroolissa.  Paria kirjan ruoista meillä on jo valmistettukin. Itselleni tämän kirjan paras anti on kuitenkin ruokakulttuurin kuvauksessa, ei ruokaohjeissa.  Aionpa joka tapauksessa konsultoida tätä kirjaa joka kerta kun valmistan uudenlaista italialaista ruokaa.

    Suosittelen: Italiaan matkustavalle, maan ruokakulttuuria perinpohjin tuntemattomalle.

    maanantaina, huhtikuuta 15, 2013

    Roberto Saviano: Gomorra Mafian valtakunta (8/32)

    Gomorra Viaggo nell'impero economico e nel sogno di dominio della camorra. 2006. Suom. Hannimari Heino. WSOY.  543 s.
    Kuinka hyvä: **
    Otti aikaa: vuosikausia.
    Suosikkisitaattini: -

    Miljöö: Napoli ja muu Etelä-Italia
    Päähenkilöt: Roberto Saviano

    Tässä kirjassa aukeaa oiva ikkuna ihan toiseen maailmaan, sellaiseen, jonka on nähnyt elokuvissa mutta ei uskonut että ihan oikeasti jossain tätä tapahtuu. Tämä ei ole mikään kummisetä, kaukana siitä. Tämä on paljastuskirja Italian mafiasta. 

    Aihe on järjettömän kiinnostava, ja kirjasta valkenee sellaisia totuuksia, joiden vuoksi ei enää tee mieli laittaa rahaa muotiteollisuuteen eikä italialaisiin maataloustuotteisiin. Kirjailija on kuitenkin purkanut kaiken sen tekstiksi siihen malliin, että lukijan mielenkiinto meinaa välillä vähän hyytyä. Lisäksi jäin kaipaamaan yksityiskohtaisempaa omakohtaista tapahtumien kuvausta pitkien historiaselostusten sijaan. Sain tämän taannoin joululahjaksi, ja juutuin vuosiksi juuri näihin selostusosuuksiin, joten lukeminen kesti. En ole vielä nähnyt tästä kirjasta tehtyä elokuvaa, ja jännityksellä odotankin miten tämä kaikki selostus on saatu koottua elokuvaksi. 

    Suosittelen: Mafiaelokuvafaneille.