Tänään tuli kirje tiedekunnasta. Pro graduni oli hyväksytty (tämänhän itse tiesin jo nelisen viikkoa sitten varmasti), ja myös sille ehdotettu arvosana oli virallisesti hyväksytty (tämäkin tieto oli pärähtänyt opintosuoritusrekisteriin jo viimein viikko sitten). Mitä en tiennyt, oli annettu arvostelu osa-alueittain (yhdessä kohdassa oli jopa laudatur, jee!) ja ne sanankäänteet joilla tarkastajat työtäni kuvailivat. Suu oli vähällä loksahtaa apposen auki, kun arviossa esitettiin, että tulosten pohjalta voitaisiin kirjoittaa kansainvälisen tason artikkeli. Hyvä tavaton. Ei kai nyt sentään. Ajatus omien tutkimustulosten pariin palaamisesta ja niiden kriittisestä tarkastelusta tuntuu tällä hetkellä, vuoden projektin loppuun saattamisen jälkeen jokseenkin vastenmieliseltä. Ympäristökeskuksella aiheesta työstetään kuitenkin julkaisu, jossa graduni osia käytetään, joten pääsen kuin pääsenkin julkaisijaksi! CV:n pituus pompsahti taas parilla rivillä!
Kätevä aasinsilta aiheeseen ansioluettelon työstämisen pitkä ja kivinen taival. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut sanat: ”tää näyttää muuten tosi hyvältä sun CV:ssä”? Nyt kun pitäisi olla vetää ässänä hihasta nätti ja näppärä CV, joka esittelee minut arvokkaassa valossa ja jossa on listattuna oleellinen yhdellä silmäyksellä, kaikki ne ”tosi hyvännäköiset” puuhastelut tekee mieli jättää pois hakemus hakemuksen jälkeen. Ei sillä, että katuisin kaikkia niitä pikku projekteja, mutta alhaisia, oi niin alhaisia ovat toisinaan keinot joilla viattomia sieluja houkutellaan kuluttamaan arvokasta aikaansa hyväntekeväisyyteen. Saman ajan olisi voinut tehdä vaikkapa ansiotyötä ja merkitä sen ylpeänä ansioluetteloonsa. No, ehkäpä koettuna on kuitenkin muutama asia, jotka mielelläni myös CV:ssäni esittelen.
Loppukevennyksenä kuva, joka on poimittu Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opinto-oppaasta vuosimallia 2004-2005, ja jolla on tarkoitus havainnollistaa matematiikan opiskelijoille, kuinka edetä kurssi kurssilta matematiikan opinnoissa. Kaavio löytyy opinto-oppaasta edelleen, hieman muutettuna, mutta tämä versio oli mielestäni paras katkoviivoineen kaikkineen. En ihmettele, että matematiikan opiskelijoita toisinaan moititaan sosiaalisen elämän puutteesta, kun aikansa pitää käyttää tämän kaltaisten kaavioiden tulkitsemiseen, jotta voisi edetä opinnoissaan. Kas tässä. (Yläreunassa teksti: "Matematiikan kurssien väliset riippuvuudet", laatikoissa kurssien nimiä.)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti