tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Haastavaa

Haastattelukokemusta on nyt kerrytetty tälle syksylle kahden haastattelun verran. Eilen olin Seinäjoella. Osasin perille vesisateesta ja hiertävästä korkokengästä huolimatta (niiden housujen lahkeet oli vaan niin pitkät että ei ollut vaihtoehtoa, vaikka ei ollut viikkoakaan siitä kun samoissa kengissä tanssin itsenäisyyspäiväjuhlissa jalkani tohjoksi), ja mielestäni haastattelu meni ihan hyvin. Sille nyt ei vain voi mitään, että kokemusta ei ole sen enempää kuin mitä on. Yritin tietysti korostaa persoonani ihastuttavimpia puolia, mutta niitä kiinnosti vaan ne jätevedet ja maatilat ynnä muut sellaiset valvonta-asiat. Todennäköisesti paikan saa siis joku muu kuin minä, mutta en ole kyllä paljon sen enempää tässä tilanteessa odottanutkaan. Eikäpähän tarvitse parissa viikossa siirtää elämäänsä toisaalle.

Toinen haastattelu oli täällä Jyväskylässä ja se meni erittäin paljon vahvemmin ainakin kokemuksen puolesta. Kyseisistä projekteista löytyy kokemusta jo runsaasti ja uskon vakuuttaneeni haastattelijat pätevyydestäni. Tiedän myös, että hakijoita oli lisäkseni kaksi, joten mahdollisuuksia tehtävän saamiseen voisi hyvinkin olla. Naamat kuitenkin venähtivät siinä vaiheessa kun palkkatoiveesta tuli puhe. En tiedä minkälaisella viikkorahalla ja työajalla tehtävään oli tarkoitus saada tekijä, mutta ei huvittaisi ryhtyä harrastuksenani tekemään tuota kuitenkin melko haastavaa projektia. Olin kyllä kuullut huhua jo etukäteen, että suurta tiliä ei noissa hommissa onnistu tekemään. Naamat nähtyäni lisäsin tietysti, että palkasta voidaan toki neuvotella. Jää nähtäväksi, oliko hintalappuni niin iso, että työnantajan puolesta ei haluta jatkaa keskustelua. Hinta oli kuitenkin reilusti alakanttiin alan suositusten.

Ei kommentteja: