Uusi elämäni Pohjanmaalla

Kolme päivää töitä viranomaisena takana. Ja neljä iltaa puunausta, kuurausta, järjestämistä, jynssäämistä, purkamista ja roudaamista kotona myös takana. Eikä läheskään kaikki ole vielä paikallaan. Sen voin ainakin sanoa, että vähän väsyttää.

Asunto alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että täällä oikeasti asutaan, siitä huolimatta, että huonekaluja ei ole juuri nimeksikään. Asunto on talon kulmassa ja ikkunoita on kahteen suuntaan. Toiset ovat sisäpihalle, ja vastapäisistä asunnoista on siis kivasti voinut seurata miten tavaravuori olohuoneessani päivä päivältä pienenee ja kuinka minä huhkin iltamyöhiin rätteineni ja laatikoineni. Toiset ikkunat ovat joen suuntaan, ja maisema onkin kivempi. Joki ei tosin näy, mutta laskettelurinne kyllä. Hämmästykseni oli melkoinen, kun maanantai-iltana huomasin ikkunastani näkyvän valaistun laskettelurinteen. Minä luulin muuttaneeni lakeuksille.

Talo ja alue, jolla se sijaitsee, vaikuttavat rauhallisilta. Ilmeisesti ne sitä ovatkin, päätellen pihalla laiduntavasta fasaanilaumasta. Työpaikalle on matkaa muutama sata metriä, ja lähikauppa on Anttila. Ihan hirveästi en ole vielä ehtinyt tutustua lähikortteleiden palvelutarjontaan johtuen elämän työntäyteisyydestä sekä kotona että virassa, mutta läheisen elokuvavuokraamon alennussetelit huomasin kuitenkin poimia talteen eteiseen kasaantuneesta roskapostikasasta (ei mainoksia -lappu odottelee vielä askarteluaan).

Kotifasaanirouva aamiaisella tänään klo 07.55.

Työpaikalla kaikki on uutta ja ihmeellistä, kuten arvata saattaa, ja päivät ovat täyttyneet lähinnä äimistelystä ja jatkuvasta uuden oppimisesta. Työyhteisö vaikuttaa mukavalta ja asiat tuntuvat sujuvan. Jälkimmäisestä todisteena se, että maanantaina aamulla olivat puhelin, avaimet sekä atk-tunnukset salasanoineen odottamassa minua ja töideni alkamista. Tuollaista ei sentään ole tapahtunut minulle koskaan aiemmin missään työpaikassa. Apua ja perehdytystä työkavereilta tuntuu saavan niin paljon kuin vain kehtaa pyytää. Työhuoneessani on kaksi ikkunaa ja toisesta oikein mukavat maisemat luultavasti Seinäjoen kauneimman korttelin puistoon. Toisesta voi ihailla viereisen talon valkeaa seinää muutaman metrin etäisyydeltä. Kyllä kelpaa.

Varsinaisista töistä voin varmaankin kertoa sitten, kun pääsen niihin ihan oikeasti käsiksi (vaikka soitin tänään kyllä ympäristöministeriöön). Sen sijaan alussa antoisinta ovat uudet ihmiset ja uuden työpaikan sosiaaliset normit. Esimerkiksi, että mihin aikaan sitä kahvia tulee juoda (vähän väliä) ja kuka istuu missäkin (tai mitkä paikat ovat varattuja vuosikymmenten rutiinien seurauksena).

Asia, joka näin alussa on osoittautunut todelliseksi haasteeksi, on itseni esitteleminen puhelimessa. Siinä vaiheessa, kun olen saanut sanottua nimeni, olen jo unohtanut mistä organisaatiosta nyt olinkaan. Siinä sitten änkytetään jotain Seinäjoesta ja terveydestä. Ehkä tarvitsen kuivaharjoittelua JYYn edustajiston pj:n tavoin.

Seinäjoki