Ötökkä tovereineen

Graduaiheisten ajatusten väheneminen päästä on kääntäen verrannollinen uusien blogitekstien ilmestymistiheyteen.

Luin Rosa Meriläisen kolumnia, jossa ex-poliitikko vuodattaa ötökkäkammostaan ja sen naurettavuudesta. Voi olla, että on vaikea suhtautua hämähäkkiin rauhallisesti, jos ei ole ollut aiemminkaan tapana. Pahinta, mitä vanhempi voi lapselleen tehdä (no, keksin ehkä muutaman muunkin vielä pahemman asian), on kiljua hysteerisesti ötökän ollessa läsnä niin, että lapsikin saa paniikkikohtauksen. Toisaalta hämähäkin roikottaminen kylmänviileästi koivesta voi olla rohkeinta mitä vanhempi voi tehdä.

En pelkää ötököitä. Pulssi saattaa kiihtyä hieman, jos vanhassa talossa tv:tä katsellessa olan yli huojahtelee muina miehinä pitkäjalkainen lukki, mutta kiljahdusta ei pääse. Ampiaisen ollessa liian tuttavallinen liian pitkään saatan ottaa muutaman juoksuaskeleen karkottaakseni ihailijan. Paarmat ja hyttyset saavat osakseen tunteettomia iskuja niiden käyttäytymisen muuttuessa häiritseväksi. Siivekkään yleisotuksen (joita eivät ole ampiaiset tai muut pistiäiset) voin ohjata ulos asunnosta kädestä pitäen, pelkästään jalkoja omistavat ötökät pääsevät ulos (tai joskus wc-pönttöön) paperitarjottimella.

Ötökät muuttuivat mielestäni eri kiinnostavaksi vasta, kun aloitin biologian opinnot yliopistossa. Ensin ihastelin ötököitä luennoilla ja kirjoista, kunnes viimein hienonhienon kovakuoriaisen ja itseni välissä oli enää ainoastaan mikroskooppi. Olin tietysti myyty. Koska en noin nelivuotiaana ainakaan muistaakseni ole ollut yltiökiinnostunut ötököistä, sen aika koitti vasta 24-vuotiaana. En ole perustanut leppäkerttufarmeja, mutta vessanlattialla saksiaan ojenteleva kirjaskorpioni saa osakseen loputonta kyykistelyä ja tuijottelua harvinaisuudessaan, ja Cygnaeus-puistossa kiiltävälle vanerille kerta toisensa jälkeen uimaan laskeutuva sukeltaja (kovakuoriainen siis) oli niin kiinnostava, ettei meinannut työnteosta tulla mitään. Sinä kesänä sain työkaverilta lahjaksi neljä ötökkäkirjaa.

Ilmaston lämmetessä tietysti myös ötökkälajistomme runsastuu. Uudet päiväperhoset ovat ihania, mutta mm. koloradonkuoriaisen (hienonnäköinen ötökkä muuten) tuhot perunapelloilla laajenevat vuosi vuodelta, superampiaiset ovat jo yleistymässä, ja uusia, entistä verenhimoisempia hyttyslajejakin odotetaan rantautuvaksi Suomeen. Siinä vaiheessa kun yli viisisenttinen, kuusi- tai kahdeksanjalkainen otus vilistää editseni ensimmäistä kertaa Suomessa, saattaa se kiljahdus päästä.