On taas tullut vastaan niin monta hyvää juttua, että en malta olla laittamatta tänne. Ensinnä pönkitän eteläkarjalaista itsetuntoani pohjanmaalaistumisen edellä Helena Anttosen kommenteilla karjalaisuudesta (Sitaatit löysivät tiensä tähän blogiin Facebookista, jonne ne oli sijoitettu kommenteilla: "Helena Anttosta ja NYT -liitettä mukaellen."):
Miksi karjalaiset puhuvat niin älyttömän paljon?
- Myö taijetaa aatella äänee, mut iteksee myö ei haasteta - ei ees marjametäs. En tiijä, johtuuks yletö haastamine siit, et meijä on vaikia erottaa issoo asiaa pienest.
Oletko koskaan tavannut hiljaista karjalaista?
-On niit tääl omal kylälkii mut vissii hyö vaa unehtuu siihe puhhee paljoutee.
Miten karjalaiselta saa suunvuoron?
-Sitä ei maksa jäähä varttumaa, karjalaine on näät melkone monolooki pitäjä. Kaks naisihmistä pystyy puhumaa päällekkäi ja samal seuraamaa, mitä kolmas haastaa.
Miksi haastamisest tulee suu makiaks?
-Mie oon kyl huomant et liiast haastamisest voip tulla kankkunekkii. Ilettää ja kavuttaa et pitiks miu tuokii männä sanomaa.
Muita vastaan tulleita, herkullisia lainauksia Hesarista:
”23:n yli on selkeä ylilyönti, alle 21 on spartalaista.”
Motivan Kimmo Rautiainen sopivasta sisälämpötilasta, HS 3.2.2008
”Musta talvi on sotkenut kakkakeskustelijoiden rytmin”
HS 3.2.2008
”Hän rakastaa makeaa ja hyvää. Kalorit, nuo kavalat salamatkustajat, kunnioittavat hänen intohimoaan eivätkä näemmä koskaan luikahda hänen lautaselleen.”
Vivi-Ann Sjögren ystävästään jälkiruokakunigattaresta, joka valmistaa aterialle aina vähintään kolme jälkiruokaa. HS Kuukausiliite, helmikuu 2008.
Väliaikatietoja omasta elämästä: olen päässyt niin pitkälle itseni ja omaisuuteni uudelleensijoittamisessa, että minulla on ensi lauantaista lähtien kaksi asuntoa. Toisesta pääsen eroon 15.3. jonka jälkeen sitä ollaankin sitten Pohjanmaalaisia. Seinäjoki-yhtälöstä on ratkaisematta enää omaisuuden siirtäminen Keski-Suomesta Pohjanmaalle (millä kaikilla välineillä) ja auton hankinta (mistä, milloin, minkälainen ja mihin hintaan). Elämänmuutoksen pähkäilemisestä johtuvan henkisen ylikuormituksen pyyhkiessä punaisella sektorilla rauhoittelen itseäni Ikean kuvastolla ja haaveilla uudesta päiväpeitosta.
Mut mie ainakii luulisin, et eiköhä kaik nuokii hommat hoiju ku vaa rupee hoitamaa, yks kerrallaa. Jot silviisii.
tiistaina, helmikuuta 26, 2008
keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008
Maailmanpelastus alkaa Pohjanmaalta
Noniin. N. 70 lähetetyn työhakemuksen jälkeen voin onnitella itseäni ja todeta, että ahkeruus palkitaan. Tiedossa on viimeinkin rehellistä ympäristöalan työtä Pohjanmaalla maaliskuusta heinäkuuhun. En saanut mitään niistä työpaikosta, joita oikeasti hain, mutta yhden sellaisen työpaikan sellaiselta työnantajalta, jolta olin hakenut toista paikkaa ja jota varten minua oli jo haastateltukin Seinäjoella. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin tunnustettava, että tiedän, että ennen minua hommaan oli kysytty jo lukuisia muita, parempia tekijöitä, mutta kukaan heistä ei halunnut muuttaa Pohjanmaalle noin lyhyeksi aikaa. Työuraansa aloittelevan ympäristöasiantuntijan paras ominaisuus onkin suostuvaisuus ottaa vastaan työ kuin työ, ehdoilla kuin ehdoilla.
Yksi ehdoista on, että auto on oltava alla. Sen lisäksi, että yritän pikaisesti hankkia asunnon Seinäjoelta, on minun siis hankittava myös kulkupeli alle. Asiain käytännön toteutus ei ole vielä ihan kirkkaana mielessä, mutta nuo ovat kuitenkin vain käytännön asioita, jotka epäilemättä hoituvat sinnikkäästi järjestelemällä. Voin rehellisesti tunnustaa, että Pohjanmaalle ei mennä nyt ansaitsemaan muuta kuin työkokemusta, sillä kaikki mikä tulee, menee varmasti työpaikan vastaanottamisen vaatimiin kuluihin. Murheellisena totean myös, että tässä autohankinnassa ei paljon tulevan menopelin hiilidioksidipäästöjä laskeskella, vaan päätöksenteon keskiössä on tulevien tulojen ja menojen kohtaaminen. Kuten arvata saattaa, opiskeluputkesta hiljattain ulos pukatulla ei ole paljon opintotukieuroja varastossa näpsäkän pikku hybridiauton hankintaan.
Parasta on kuitenkin se, että tehtävät kartuttavat oman alani perustavanlaatuista työkokemusta. Tulevan ympäristönsuojelutarkastajan viransijaisen pääasiallisiin tehtäviin kuuluu nimittäin seinäjokelaisille, ylistarolaisille ja nurmolaisille isännille vastaan väittämisen lisäksi eteläpohjalaisten naapuririitojen sovittelu. Kaikki tietenkin maailmanpelastamisen nimissä.
Aiemmin mainitsemani muuttoon liittyvä fiilistely alkoi jo tänään soitettuani vuokranantajalleni ja sanottuani kotini irti. Siinä vuolaasti kiiteltiin puolin ja toisin hyvin toimineesta monivuotisesta vuokralaissuhteesta. Seuraavaksi vastauksia etsitään erilaisiin käytännön kysymyksiin, kuten mistä pakkaaminen aloitetaan ja kuinka moni viherkasveista kohtaa ennen muuttoa tiensä pään takapihan biojäteastiassa. Eikä ollut viime viikolla hankkimani sininen kassi pahasti väärässä, ainoastaan se on Etelä-Pohjanmaa, joka niihin uniin taatusti pian ilmaantuu.
Asunnosta, erityisesti tästä asunnosta luopumisessa on myös todella mainiot puolensa. Olen nimittäin aivan voimaton niiden tupakoivien teinien edessä. Ne ilmaantuvat aina uudestaan.
Yksi ehdoista on, että auto on oltava alla. Sen lisäksi, että yritän pikaisesti hankkia asunnon Seinäjoelta, on minun siis hankittava myös kulkupeli alle. Asiain käytännön toteutus ei ole vielä ihan kirkkaana mielessä, mutta nuo ovat kuitenkin vain käytännön asioita, jotka epäilemättä hoituvat sinnikkäästi järjestelemällä. Voin rehellisesti tunnustaa, että Pohjanmaalle ei mennä nyt ansaitsemaan muuta kuin työkokemusta, sillä kaikki mikä tulee, menee varmasti työpaikan vastaanottamisen vaatimiin kuluihin. Murheellisena totean myös, että tässä autohankinnassa ei paljon tulevan menopelin hiilidioksidipäästöjä laskeskella, vaan päätöksenteon keskiössä on tulevien tulojen ja menojen kohtaaminen. Kuten arvata saattaa, opiskeluputkesta hiljattain ulos pukatulla ei ole paljon opintotukieuroja varastossa näpsäkän pikku hybridiauton hankintaan.
Parasta on kuitenkin se, että tehtävät kartuttavat oman alani perustavanlaatuista työkokemusta. Tulevan ympäristönsuojelutarkastajan viransijaisen pääasiallisiin tehtäviin kuuluu nimittäin seinäjokelaisille, ylistarolaisille ja nurmolaisille isännille vastaan väittämisen lisäksi eteläpohjalaisten naapuririitojen sovittelu. Kaikki tietenkin maailmanpelastamisen nimissä.
Aiemmin mainitsemani muuttoon liittyvä fiilistely alkoi jo tänään soitettuani vuokranantajalleni ja sanottuani kotini irti. Siinä vuolaasti kiiteltiin puolin ja toisin hyvin toimineesta monivuotisesta vuokralaissuhteesta. Seuraavaksi vastauksia etsitään erilaisiin käytännön kysymyksiin, kuten mistä pakkaaminen aloitetaan ja kuinka moni viherkasveista kohtaa ennen muuttoa tiensä pään takapihan biojäteastiassa. Eikä ollut viime viikolla hankkimani sininen kassi pahasti väärässä, ainoastaan se on Etelä-Pohjanmaa, joka niihin uniin taatusti pian ilmaantuu.
Asunnosta, erityisesti tästä asunnosta luopumisessa on myös todella mainiot puolensa. Olen nimittäin aivan voimaton niiden tupakoivien teinien edessä. Ne ilmaantuvat aina uudestaan.
perjantaina, helmikuuta 15, 2008
Työtä ei, laastaria kyllä
Olin eilen rekrytointimessuilla Jyväskylän Paviljongissa. Lopputulemana totean vain, että tulipahan käytyä. Messuhalli oli täytetty yrityksillä, jotka pääasiassa halusivat nuoria kesätyötekijöiksi tai sitten opiskelijoita puhelinmyyntihommiin. Ympäristöalan firmoja ei juuri ollut. Jutustellessani ja kysellessäni joidenkin isompien yritysten ympäristöasioista, tavallisin vastaus oli jotakin sen tyyppistä kuin: "Ympäristöasiat on kyllä tärkeitä ja se on kasvava sektori. Meilläkin ympäristöasiat on tärkeitä." Mutta että se niistä mahdollisista työpaikoista.
Ei reissu kuitenkaan ihan täysin turha ollut. Messuilla oli myös uraneuvontaosasto, jossa sain hyviä kommentteja hakemuksiini ja ansioluettelooni. Jutustelimme pitkään yliopiston rekryopasmiehen kanssa. Ja toisaalta firmat olivat varautuneet kestitsemään messuvieraita - poistuin messuhallin ovesta kahden kassin kanssa, jotka olivat täyttyneet kynistä, karkeista, laastareista, suolapähkinöistä, avainnauhoista, ja silmälasinpuhdistusliinoista. Toinen kasseista on riemukas, siinä lukee: "Keski-Pohjanmaa tulee sun uniin". Sitä odotellessa.
Ei reissu kuitenkaan ihan täysin turha ollut. Messuilla oli myös uraneuvontaosasto, jossa sain hyviä kommentteja hakemuksiini ja ansioluettelooni. Jutustelimme pitkään yliopiston rekryopasmiehen kanssa. Ja toisaalta firmat olivat varautuneet kestitsemään messuvieraita - poistuin messuhallin ovesta kahden kassin kanssa, jotka olivat täyttyneet kynistä, karkeista, laastareista, suolapähkinöistä, avainnauhoista, ja silmälasinpuhdistusliinoista. Toinen kasseista on riemukas, siinä lukee: "Keski-Pohjanmaa tulee sun uniin". Sitä odotellessa.
sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008
Kiroan keliä
Aina sitä jotain voi parvekkeella puuhailla talvellakin. Parvekepuutarhaan oli satanut juuri niin paljon tarpeeksi lunta, että siitä sai rakennettua lumilyhdyn. Tuolla se on nyt loistanut koko illan.Näillä keleillä ei kyllä muuten kauheasti ole riemua tuosta talvesta. Uusilla suksilla ehdin käydä hiihtämässä kolme kertaa, ja taas kelit vaihtuivat marraskuisiksi. Helmikuun puolen välin tuntumassa tuo pitkittynyt marraskuu alkaa jo urpia. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa toivon keskellä talvea, että olisi mielummin kesä. Kesällä on kivempi olla ulkona joka tapauksessa, oli keli mikä tahansa. Ja voi laittaa parvekepuutarhaa. Tällaisena talvena ei voi tehdä mitään niitä asioita, joita talvella tehdään. Ei pääse edes suksimaan järven jäälle, ja sitten jos on pakkasta ja pääsisikin, niin jään päällä, lumen alla on vettä, joka jäätyy suksenpohjiin, ja taas urpii.
Jäävät todennäköisesti paukkupakkaset tältä talvelta Jyväskylässä näkemättä, elleivät ilmaannu yllättäen jälkijättöisesti. Tiukin lukema tälle talvelle on noin viikon takaa, kun mittari näytti aamulla viittätoista pakkasastetta, mutta lauhtui nollan tietämiin iltapäivään mennessä. Villapaidat ovat pysyneet kaapissa.
torstaina, helmikuuta 07, 2008
Partiointia porraskäytävässä
Kylmien säiden mukana asuntooni on tullut hajuongelma. Syksyisin ja talvisin ilma vaihtuu todella tehokkaasti ulko-oven kautta, ja hajut, jotka ovat talon ulko-oven ulkopuolella, ovat salamaakin nopeammin porraskäytävässä ja yhtä nopeasti eteisessäni. Syytä siihen, miksi korvausilma tulee ulko-ovesta, en tiedä, mutta se on aiheuttanut toimenkuvani muutoksia talossa, jossa asun. En ole enää pelkkä asukas, vaan myös porraskäytäväkyttääjä ja teinipaimen.
Minua ei niin kovin häiritse viikonloppuisin kokkaavat naapurit ja erilaisten ruokien herkulliset tuoksut, mutta sen sijaan ulko-oven vieressä tupakointi ja lehtipuhaltimella pöristäminen ottaa päähän. Erään kerran olen hätyytellyt huoltoyhtiön lehtipuhallinmiehiä seisomasta ovisyvennyksessä puhaltimineen, ovi auki (voin myös kertoa, että lehtipuhaltimen ääni muttuu korviahuumaavaksi sen ottaessa kaikua kuusikerroksisesta porrakäytävästä). Erikoisalani on kuitenkin tupakoitsijoiden kyttääminen. Ensin yritin yhyttää tupakoitsijat verekseltään, mutta en koskaan ehtinyt ajoissa. Ilma liikkui sen verran viiveellä asuntoni siihen nurkkaan, jossa toimitin sen hetkisiä askareitani, että tupakoitsijasta oli joka kerta jäljellä pelkkä haju. Ratkaisin asian kirjoittamalla ulko-oven viereen suurilla punaisilla kirjaimilla, että voisitteko mennä kauemmas savuttelemaan. (Seinän ja kirjainten välissä oli kyllä paperi.) Ilmeisesti kanssa-asukkaani ovat ottaneet neuvosta vaarin.
Viimeisenä muutamana päivänä tehtävänkuvani onkin yllättäen muuttunut teinien paimenteluksi. Jostain syystä joukko naapurikoulun teinejä on löytänyt mielestään hyvän tupakointipaikan talomme ovisyvennyksestä. Olen nyt useamman kerran käynyt hätyyttelemässä välituntiaan viettäviä teinejä oven edestä. Kyseessä ovat vielä niin pienet pojat ja tytöt, että kauhistuttaa (tai sitten olen itse todellakin tulossa vanhaksi enkä osaa enää arvioida kuinka vanhoja alle 20-vuotiaat ovat). Teinit suhtautuvat kuitenkin paimenteluuni kohteliaasti ja jopa anteeksipyytävästi. Häkellyttävää: eikö teininä auota päätä ja huudella paimentelijoille?
Enää en ihmettele kerrostalokyttääjiksi muuttuneita eläkeläisiä: jos viettää kaikki päivänsä kotona, alkaa ennemmin tai myöhemmin ottaa päähän kaikenlainen häiritsevä käytös oman asunnon lähituntumassa. Olisi aika tämänkin naisen saada työpaikka, joka veisi sen verran voimia, ettei enää iltaisin jaksaisi pitää yllä taloyhtiön järjestystä.
Jälkikommentti 10.2.: Isännöitsijä oli ryhtynyt kanssani samoihin talkoisiin. Talon kaikkien ulko-ovien viereen on ilmestynyt ilmoitus, jossa tupakointi ulko-oven edessä kielletään. Olin kuitenkin yllättynyt, kun huomasin, että omaa, vahvan tunnetilan vallitsessa punaisilla kirjaimilla kynäiltyä lappuani ei ollut vaihdettu uuteen. Ehkä se vetosi myös isännöitsijään.
Minua ei niin kovin häiritse viikonloppuisin kokkaavat naapurit ja erilaisten ruokien herkulliset tuoksut, mutta sen sijaan ulko-oven vieressä tupakointi ja lehtipuhaltimella pöristäminen ottaa päähän. Erään kerran olen hätyytellyt huoltoyhtiön lehtipuhallinmiehiä seisomasta ovisyvennyksessä puhaltimineen, ovi auki (voin myös kertoa, että lehtipuhaltimen ääni muttuu korviahuumaavaksi sen ottaessa kaikua kuusikerroksisesta porrakäytävästä). Erikoisalani on kuitenkin tupakoitsijoiden kyttääminen. Ensin yritin yhyttää tupakoitsijat verekseltään, mutta en koskaan ehtinyt ajoissa. Ilma liikkui sen verran viiveellä asuntoni siihen nurkkaan, jossa toimitin sen hetkisiä askareitani, että tupakoitsijasta oli joka kerta jäljellä pelkkä haju. Ratkaisin asian kirjoittamalla ulko-oven viereen suurilla punaisilla kirjaimilla, että voisitteko mennä kauemmas savuttelemaan. (Seinän ja kirjainten välissä oli kyllä paperi.) Ilmeisesti kanssa-asukkaani ovat ottaneet neuvosta vaarin.
Viimeisenä muutamana päivänä tehtävänkuvani onkin yllättäen muuttunut teinien paimenteluksi. Jostain syystä joukko naapurikoulun teinejä on löytänyt mielestään hyvän tupakointipaikan talomme ovisyvennyksestä. Olen nyt useamman kerran käynyt hätyyttelemässä välituntiaan viettäviä teinejä oven edestä. Kyseessä ovat vielä niin pienet pojat ja tytöt, että kauhistuttaa (tai sitten olen itse todellakin tulossa vanhaksi enkä osaa enää arvioida kuinka vanhoja alle 20-vuotiaat ovat). Teinit suhtautuvat kuitenkin paimenteluuni kohteliaasti ja jopa anteeksipyytävästi. Häkellyttävää: eikö teininä auota päätä ja huudella paimentelijoille?
Enää en ihmettele kerrostalokyttääjiksi muuttuneita eläkeläisiä: jos viettää kaikki päivänsä kotona, alkaa ennemmin tai myöhemmin ottaa päähän kaikenlainen häiritsevä käytös oman asunnon lähituntumassa. Olisi aika tämänkin naisen saada työpaikka, joka veisi sen verran voimia, ettei enää iltaisin jaksaisi pitää yllä taloyhtiön järjestystä.
Jälkikommentti 10.2.: Isännöitsijä oli ryhtynyt kanssani samoihin talkoisiin. Talon kaikkien ulko-ovien viereen on ilmestynyt ilmoitus, jossa tupakointi ulko-oven edessä kielletään. Olin kuitenkin yllättynyt, kun huomasin, että omaa, vahvan tunnetilan vallitsessa punaisilla kirjaimilla kynäiltyä lappuani ei ollut vaihdettu uuteen. Ehkä se vetosi myös isännöitsijään.
lauantaina, helmikuuta 02, 2008
Semakaun Pulau
Huvitin itseäni internetissä luomalla bändimeemin nainen ratissa -blogin ohjeiden mukaan.Tee oma bändimeemisi näin:
1. en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi
2. quotationspage.com/random.php3
- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi
3. flickr.com/explore/interesting/7days/
- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi
Hauskaa. Menee ihan täydestä. Genreltään Pulau sijoittunee sinne aivan Britney "I'm not a girl, not yet a woman" Spearsin rinnalle.
perjantaina, tammikuuta 25, 2008
Nauti kylmänä ja kertakäyttöisenä
Vuoden vaihteen jälkeen kauppojen virvoitusjuomakaappeihin ilmestyivät ne ulkomaalaisen näköiset pullot. Ensimmäisellä kerralla töllistelin pulloja tovin, erityisesti tutut oluet uusissa kuorissa olivat ihmeellisiä. En kuitenkaan koe minkäänlaista uutuudenviehätystä, mieli on sen sijaan kummallisesti haikea samalla tavalla kuin silloin, kun muuttaessaan sulkee perässään vanhan asunnon oven. Tietää, että entiseen ei ole paluuta. Huomaan, että olin kovasti kiintynyt melko uniikkiin suomalaiseen palautuspullojärjestelmään. Säästeliäinä suomalaisina niitä samoja pulloja täytettiin uudestaan kymmeniä kertoja. Se tuntui jotenkin erityisen oikealta maailmanpelastamisen suhteen. Omituisiin asioihin sitä ihminen kiintyykin.
Vanhat pullot säilyvät ilmeisesti jonkin aikaa uusien pakkauksien rinnalla, vaikka uskon, että vähitellen panimo & co siirtyy kokonaan kertakäyttöpulloihin (joita ei saisi sanoa enää kertakäyttöisiksi, vaan kierrätysmuovipulloiksi) tuotannon yksinkertaistamiseksi. Esimerkiksi Lahdessa panimovierailulla kuulin, että vuosituhannen vaihteessa rakennettu pesulinjasto poistetaan käytöstä kokonaan (mitähän ne sillä valtavalla hallilla sen jälkeen tekevät?).
Ei siinä uudessa systeemissäkään kamalan paljon vikaa tunnu olevan, ainakaan nopealla vilkaisulla. Palautetaanhan pullot edelleen ja materiaali käytetään uudelleen - sen ei pitäisi kuormittaa lähimetsiä eikä kaatopaikkoja sen enempää kuin aikaisemminkaan, jopa vähemmän, koska kaikenlaiset pullot kerätään uudessa systeemissä takaisin. Pesulinjastojen purkaminen säästää tilaa ja pesuvettä. Lisäksi materiaali on ohuempaa ja kevyempää, ja sillä puolestaan säästetään materiaali- ja kuljetuskustannuksissa.
Eivät uudet pullotkaan kuitenkaan tyhjästä ilmesty. Kriittinen yksityiskohta ovat edelleen kuljetusmatkat. Nyt, kun pakkaukset ovat uusia pulloja, ympäristövaikutusten kannalta on tärkeää, mistä pullot panimoille tulevat (toivottavasti Suomesta löytyy valmistajia). Käytön jälkeen suomalaisten tyhjät kierrätysmuovipullot käsitellään sitten edelleen uusiksi pulloiksi ja muiksi elintarvikepakkauksiksi Suomessa ja Ruotsissa. Kuljetusmatkaa kertyy aina. Pullojen rouhiminen, muovin sulattaminen ja uusien pakkauksien valmistaminen vaativat myös energiaa ja luonnonvaroja. Mahtaako se päihittää vanhat pesulinjastot ympäristöystävällisyydessään?
Lisäksi kysymysmerkki on vielä se, pääsevätkö pienet ja ulkomaiset valmistajat mukaan panttisysteemiin, vai joutuuko osa pulloista edelleen kaatopaikalle ja lähimetsiköihin, koska kaupan pullokone ei hyväksy niitä. Tässä tapauksessa entiseen ei olisi saatu paljonkaan parannusta, koska ne, jotka ennen pakkasivat juomansa kertakäyttöisiin pakkauksiin, tekisivät sitä edelleen - roskien määrä ei vähenisi (palautusprosentin kasvattaminen on nimenomaan uudistuksen julkisuuteen syötetty perustelu).
Ihan tästä nopeasti en pysty päättelemään, onko uusi systeemi ympäristön kannalta vanhaa systeemiä parempi. Onneksi olen kuitenkin lukenut myös taloustieteitä, ja järkevänä maailmanpelastajana ymmärrän, että aina pitää ottaa huomioon myös taloudelliset näkökulmat ympäristönäkökulmien lisäksi. Toivon siis, että ympäristövaikutukset eivät ainakaan kasvaneet ja että yritykset saavat nyt niitä kauan kaipaamiaan kustannussäästöjä uusine pulloineen. (Ja lopulta kaikella tällä pohdinnalla ei ole mitään merkitystä, jos tölkkien yleistyminen virvoitusjuomakäytössä jatkaa verotussyistä voittokulkuaan.)
Lisäinformaatiota systeemistä löytyy Palpan sivuilta ja yhtiön kierrätysmuovipullotiedotteesta.
Vanhat pullot säilyvät ilmeisesti jonkin aikaa uusien pakkauksien rinnalla, vaikka uskon, että vähitellen panimo & co siirtyy kokonaan kertakäyttöpulloihin (joita ei saisi sanoa enää kertakäyttöisiksi, vaan kierrätysmuovipulloiksi) tuotannon yksinkertaistamiseksi. Esimerkiksi Lahdessa panimovierailulla kuulin, että vuosituhannen vaihteessa rakennettu pesulinjasto poistetaan käytöstä kokonaan (mitähän ne sillä valtavalla hallilla sen jälkeen tekevät?).
Ei siinä uudessa systeemissäkään kamalan paljon vikaa tunnu olevan, ainakaan nopealla vilkaisulla. Palautetaanhan pullot edelleen ja materiaali käytetään uudelleen - sen ei pitäisi kuormittaa lähimetsiä eikä kaatopaikkoja sen enempää kuin aikaisemminkaan, jopa vähemmän, koska kaikenlaiset pullot kerätään uudessa systeemissä takaisin. Pesulinjastojen purkaminen säästää tilaa ja pesuvettä. Lisäksi materiaali on ohuempaa ja kevyempää, ja sillä puolestaan säästetään materiaali- ja kuljetuskustannuksissa.
Eivät uudet pullotkaan kuitenkaan tyhjästä ilmesty. Kriittinen yksityiskohta ovat edelleen kuljetusmatkat. Nyt, kun pakkaukset ovat uusia pulloja, ympäristövaikutusten kannalta on tärkeää, mistä pullot panimoille tulevat (toivottavasti Suomesta löytyy valmistajia). Käytön jälkeen suomalaisten tyhjät kierrätysmuovipullot käsitellään sitten edelleen uusiksi pulloiksi ja muiksi elintarvikepakkauksiksi Suomessa ja Ruotsissa. Kuljetusmatkaa kertyy aina. Pullojen rouhiminen, muovin sulattaminen ja uusien pakkauksien valmistaminen vaativat myös energiaa ja luonnonvaroja. Mahtaako se päihittää vanhat pesulinjastot ympäristöystävällisyydessään?
Lisäksi kysymysmerkki on vielä se, pääsevätkö pienet ja ulkomaiset valmistajat mukaan panttisysteemiin, vai joutuuko osa pulloista edelleen kaatopaikalle ja lähimetsiköihin, koska kaupan pullokone ei hyväksy niitä. Tässä tapauksessa entiseen ei olisi saatu paljonkaan parannusta, koska ne, jotka ennen pakkasivat juomansa kertakäyttöisiin pakkauksiin, tekisivät sitä edelleen - roskien määrä ei vähenisi (palautusprosentin kasvattaminen on nimenomaan uudistuksen julkisuuteen syötetty perustelu).
Ihan tästä nopeasti en pysty päättelemään, onko uusi systeemi ympäristön kannalta vanhaa systeemiä parempi. Onneksi olen kuitenkin lukenut myös taloustieteitä, ja järkevänä maailmanpelastajana ymmärrän, että aina pitää ottaa huomioon myös taloudelliset näkökulmat ympäristönäkökulmien lisäksi. Toivon siis, että ympäristövaikutukset eivät ainakaan kasvaneet ja että yritykset saavat nyt niitä kauan kaipaamiaan kustannussäästöjä uusine pulloineen. (Ja lopulta kaikella tällä pohdinnalla ei ole mitään merkitystä, jos tölkkien yleistyminen virvoitusjuomakäytössä jatkaa verotussyistä voittokulkuaan.)
Lisäinformaatiota systeemistä löytyy Palpan sivuilta ja yhtiön kierrätysmuovipullotiedotteesta.
perjantaina, tammikuuta 11, 2008
Asia on pipari ja sillä piste
Makeiden jouluasioiden kanssa on vähän niin, että kun niitä tuodaan pöytään kasapäin, niin öllötys iskee jo ennen kuin on maistanut murustakaan piparia tai suklaata. Usein en saa joulun pyhinä alas ainoatakaan konvehtia. Jostain syystä kuitenkin joulun ja jouluähkyn mentyä ohi, ne kotopuolesta raahatut konvehtirasiat ja piparit alkavat yllättäen huveta.
Piparien makuun pääsin tänä jouluna vasta tammikuussa. Piti ihan mennä ostamaan lisää. Kaupassa huomasin, että piparirasian kylkeen oli laitettu myös pistekirjoitusta näkövammaiset huomioiden. Mikä verraton apu! Kuitenkin, nopean empiirisen kokemuksen perusteella sanoisin, että tuo oli likimain ainoa paketti kaupassa, josta näppituntumallakin saa selvän mitä se tarkalleen pitää sisällään.
Ei ole helppoa sokeain kaupassa asiointi. Ensinnäkin pitää kaupasta löytää se ainokainen tuote, jossa on pistekirjoitusta, ja toiseksi pitää osata ruotsia tulkitakseen mitä paketti sisältää. (Se oli ruotsalaisen piparinvalmistajan paketti, etevänä salapoliisina nopeasti paketin kyljestä tulkitsin että siinä luki pistekirjoituksella pepparkakor. Olisiko nyt ollut suuri vaiva rei’ittää se siihen suomeksikin kun paketti oli muuten puoliksi suomenkielinen?) Ja entä jos ei sitten lopulta haluakaan ostaa pipareita?
Piparien makuun pääsin tänä jouluna vasta tammikuussa. Piti ihan mennä ostamaan lisää. Kaupassa huomasin, että piparirasian kylkeen oli laitettu myös pistekirjoitusta näkövammaiset huomioiden. Mikä verraton apu! Kuitenkin, nopean empiirisen kokemuksen perusteella sanoisin, että tuo oli likimain ainoa paketti kaupassa, josta näppituntumallakin saa selvän mitä se tarkalleen pitää sisällään.
Ei ole helppoa sokeain kaupassa asiointi. Ensinnäkin pitää kaupasta löytää se ainokainen tuote, jossa on pistekirjoitusta, ja toiseksi pitää osata ruotsia tulkitakseen mitä paketti sisältää. (Se oli ruotsalaisen piparinvalmistajan paketti, etevänä salapoliisina nopeasti paketin kyljestä tulkitsin että siinä luki pistekirjoituksella pepparkakor. Olisiko nyt ollut suuri vaiva rei’ittää se siihen suomeksikin kun paketti oli muuten puoliksi suomenkielinen?) Ja entä jos ei sitten lopulta haluakaan ostaa pipareita?
keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008
Inventaario vuodelle 2007
Joulut (nimenomaan monikossa) juhlittiin eri puolilla Suomea ensin oikeana jouluna ja sitten uudestaan uuden vuoden korvilla. Ja vaihtuihan se vuosikin viimein. Tuli vietettyä pari viikkoa tehokasta lomaa ilman jatkuvaa työpaikkailmoitusten pälyilyä ja ns. huolta huomisesta, kun ajatukset olivat juna- ja bussilipuissa, matkustamisessa, syömisessä, saunomisessa, elokuvissa, kirjoissa, juoruilemisessa sekä uusissa ja vanhoissa peleissä, joita pelattiin ahkerasti. Ja välillä ihan vaan ei missään tähdellisessä.
Ja koska nyt on yksi vuosi paketissa, kuuluu siitä hyvän kirjanpitotavan mukaisesti tehdä inventaario. Kuumeisen muistelemisen ja ynnäämisen jälkeen pukkaan ruudulle taas listan nopeasti mieleen tulleista asioista, että mitä sitä onkaan oikein tullut puuhattua vuonna 2007:
n. 45 opintoviikkoa 164,5:stä
1 gradu
10 muuta kurssia
1 tutkinto
11 Otsonin hallituksen kokousta
8 tiedekuntaneuvoston kokousta
7 JYYn ympäristövaliokunnan kokousta
2 flunssaa
5 lääkäri- ja fysioterapiakäyntiä
n. 60 työpaikkahakemusta
2 työhaastattelua
muutamia kymmeniä luettuja kirjoja (ei huvin vuoksi)
11 luettua kirjaa (huvin vuoksi)
n. 4–5 tusinaa nähtyä elokuvaa
1 piirustuskurssi
1 kiipeilykurssi
3 melontareissua
4 vuosijuhlaa
puoli tusinaa kuunneltua keikkaa mukaan lukien Provinssirock
2 viikkoa Konnevedellä
2 ulkomaareissua (Pietari ja Barcelona)
Kotimaanmatkustusta julkisilla ja kimppakyydillä n. 7000 km
Lukemattomia pyöräiltyjä kilometrejä
Tyytyväinen olen esimerkiksi siihen, että pääsin elämässäni viimein Provinssirockiin asti. Siellä vieläpä yövyttiin leirintäalueella, teinien hulistessa teltan ympärillä auringonnousuun. Siinä on lapsenlapsille kertomista. Vuoden parhaita hetkiä olivat provinssireissun lisäksi Konnevedellä vietetyt viikot toinen talviekologian parissa helmikuussa ja toinen gradun parissa kesäkuussa. Myös vuosijuhlia, polkupyöräretkiä, Espanjaa ja vappua Venäjällä muistelen hyvillä mielin. Helpottuneena huokaan ja jätän taakseni yliopiston, opiskelun ja kaikki nuo istutut kokoukset, tuossa muodossa ainakaan ne eivät enää taida vastaan tulla. Lisäystä kaipaisin tulevaisuudessa vapaa-ajan sektorille erityisesti vapaaehtoisesti luettujen kirjojen ja kuunneltujen keikkojen määrään. Elokuviakin olisi voinut katsoa enemmän. Myös hieman nolo on tuo melontareissujen lukumäärä, olisihan sitä ehtinyt jos…
Lupauksia en jaksa tehdä, mutta tavoitteita voisin tuosta edellisestä hieman poimia tälle kuluvalle vuodelle. Ja ei kun toimeksi: joululahjaksi saatu viimeinen Harry Potter on paria sataa sivua vaille valmis.
Ja koska nyt on yksi vuosi paketissa, kuuluu siitä hyvän kirjanpitotavan mukaisesti tehdä inventaario. Kuumeisen muistelemisen ja ynnäämisen jälkeen pukkaan ruudulle taas listan nopeasti mieleen tulleista asioista, että mitä sitä onkaan oikein tullut puuhattua vuonna 2007:
n. 45 opintoviikkoa 164,5:stä
1 gradu
10 muuta kurssia
1 tutkinto
11 Otsonin hallituksen kokousta
8 tiedekuntaneuvoston kokousta
7 JYYn ympäristövaliokunnan kokousta
2 flunssaa
5 lääkäri- ja fysioterapiakäyntiä
n. 60 työpaikkahakemusta
2 työhaastattelua
muutamia kymmeniä luettuja kirjoja (ei huvin vuoksi)
11 luettua kirjaa (huvin vuoksi)
n. 4–5 tusinaa nähtyä elokuvaa
1 piirustuskurssi
1 kiipeilykurssi
3 melontareissua
4 vuosijuhlaa
puoli tusinaa kuunneltua keikkaa mukaan lukien Provinssirock
2 viikkoa Konnevedellä
2 ulkomaareissua (Pietari ja Barcelona)
Kotimaanmatkustusta julkisilla ja kimppakyydillä n. 7000 km
Lukemattomia pyöräiltyjä kilometrejä
Tyytyväinen olen esimerkiksi siihen, että pääsin elämässäni viimein Provinssirockiin asti. Siellä vieläpä yövyttiin leirintäalueella, teinien hulistessa teltan ympärillä auringonnousuun. Siinä on lapsenlapsille kertomista. Vuoden parhaita hetkiä olivat provinssireissun lisäksi Konnevedellä vietetyt viikot toinen talviekologian parissa helmikuussa ja toinen gradun parissa kesäkuussa. Myös vuosijuhlia, polkupyöräretkiä, Espanjaa ja vappua Venäjällä muistelen hyvillä mielin. Helpottuneena huokaan ja jätän taakseni yliopiston, opiskelun ja kaikki nuo istutut kokoukset, tuossa muodossa ainakaan ne eivät enää taida vastaan tulla. Lisäystä kaipaisin tulevaisuudessa vapaa-ajan sektorille erityisesti vapaaehtoisesti luettujen kirjojen ja kuunneltujen keikkojen määrään. Elokuviakin olisi voinut katsoa enemmän. Myös hieman nolo on tuo melontareissujen lukumäärä, olisihan sitä ehtinyt jos…
Lupauksia en jaksa tehdä, mutta tavoitteita voisin tuosta edellisestä hieman poimia tälle kuluvalle vuodelle. Ja ei kun toimeksi: joululahjaksi saatu viimeinen Harry Potter on paria sataa sivua vaille valmis.
torstaina, joulukuuta 20, 2007
Joulun odotusta, kehujen kera
Viime päivät ovat kuluneet niskajäykkyyden potemisen lisäksi työhakemuksia kirjoitellessa ja siivotessa. Niiden viimeviikkoisten työpaikkojen kanssa kävi juuri niin kuin arvelinkin: toisen sai joku enemmällä kokemuksella varustettu ja toisessa tarjolla oli vain ns. taskurahaa, ja kieltäydyin kohtaliaasti kunniasta ottaa projekti kontolleni. Tämän viikon alkupuoliskon käyttelinkin tehokkaasti työnhakuun (lue: lähetin sen saman hakemuksen variaatioita kaikkiin mieleen pälähtäneisiin organisaatioihin), ja jätän homman nyt suosiolla ensi vuodelle (luulen että kaikki työnantajat ajattelevat jo joulua, eivät mahdollisia töitä anelevia maistereita). Eilen sitten siivosin asuntoni niin perinpohjaisesti, etten muista koska viimeeksi. Puhdistin mm. pölyt kirjahyllyn alta, joka on seisonut paikoillaan viimeiset neljä vuotta… Siirtelin vähän myös muita huonekaluja. Järjestyksen vaihtaminen silloin tällöin piristää kummasti: vähän niin kuin olisi uusi koti. Kyllä nyt kelpaa odotella joulua, on niin siistiä!
Parastahan siinä siivoilemisessa oli tietysti se, että illalla sain esitellä kullalle hienoa siistiä ja uudelleenjärjestettyä kotia, ja kulta tietysti tapansa mukaan kehui ja ihmetteli puunaamiseni ja ähkimiseni tuloksia. Yksi parhaista puolista omassa kullassani onkin se, että mitä tahansa tuotan, niin kulta jaksaa aina kehua ja ihmetellä. Kehuja satelee, kun olen esimerkiksi taas askarrellut jotakin, yleensä kortteja. Eipä sen tarvitse olla kummempaa kuin oivallisesti valmiiksi väritetty japanilainen kuvaristikko, ja tunnen itseni aivan ylivertaiseksi. Ilmiö korostuu varsinkin nyt, kun olen itsekseni kotona kaikki päivät, ja sitten illalla esitellään taas kaikki se, mitä ollaan päivän aikana täällä puuhailtu. Kannustaminen on tärkeää, sanon minä.
Ohjelmassa muutamalle seuraavalle päivälle olisi vielä joulukahvit kaverin kanssa tänään alkuillasta, kauneimmat joululaulut Taulumäen kirkossa huomenna illalla ja sitten lauantaina lähdemmekin kohti Pohjanmaata joulun viettoon. Sunnuntaina taidamme ehtiä vielä Vaasaan ihmettelemään joulutohinaa, jos mielenkiintoa riittää. Pitelen peukaloita, että ne pilvimassat vaihtaisivat suuntaa ja toisivat tänne ensi viikoksi vähän lunta.
Parastahan siinä siivoilemisessa oli tietysti se, että illalla sain esitellä kullalle hienoa siistiä ja uudelleenjärjestettyä kotia, ja kulta tietysti tapansa mukaan kehui ja ihmetteli puunaamiseni ja ähkimiseni tuloksia. Yksi parhaista puolista omassa kullassani onkin se, että mitä tahansa tuotan, niin kulta jaksaa aina kehua ja ihmetellä. Kehuja satelee, kun olen esimerkiksi taas askarrellut jotakin, yleensä kortteja. Eipä sen tarvitse olla kummempaa kuin oivallisesti valmiiksi väritetty japanilainen kuvaristikko, ja tunnen itseni aivan ylivertaiseksi. Ilmiö korostuu varsinkin nyt, kun olen itsekseni kotona kaikki päivät, ja sitten illalla esitellään taas kaikki se, mitä ollaan päivän aikana täällä puuhailtu. Kannustaminen on tärkeää, sanon minä.
Ohjelmassa muutamalle seuraavalle päivälle olisi vielä joulukahvit kaverin kanssa tänään alkuillasta, kauneimmat joululaulut Taulumäen kirkossa huomenna illalla ja sitten lauantaina lähdemmekin kohti Pohjanmaata joulun viettoon. Sunnuntaina taidamme ehtiä vielä Vaasaan ihmettelemään joulutohinaa, jos mielenkiintoa riittää. Pitelen peukaloita, että ne pilvimassat vaihtaisivat suuntaa ja toisivat tänne ensi viikoksi vähän lunta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)