Katsoin alkuviikosta suomalaisen naisjalkapalloelokuvan (jota en voi suositella kenellekään), ja yhdessä kohtauksessa valmentaja Taneli Mäkelä selittää Miia Nuutilalle, että pelissä ennakoidaan samalla tavoin kuin liikenteessä: pitää osata arvata missä henkilö on noin kahden sekunnin kuluttua. Miia Nuutilan roolihenkilö vastaa: ”Mutta ei mulla ole ajokorttia.” Tyypillistä suomalaisuutta. Ei sillä että kaikissa muissa maissa asiat olisivat paremmin, mutta kuitenkin. Jos ei ole ajokorttia, ei voi ajaa autoa, eli ei tarvitse tietää tuon taivaallista liikennesäännöistä. Ja sen kyllä näkee pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden joukossa liikkuessaan. Hyvä jos liikennevaloa osataan katsoa (ei sitäkään aina oikeasta tolpasta), ja vasemmalle ja oikealle tietä ylitettäessä. Mutta ei pyörätietä ylitettäessä. Pientä kiukkulistaa:
1. Peippaajat. Ne, jotka seilaavat pyörätien laidasta toiseen. Tilanne tyypillisimmillään lähestyttäessä peippaajaa takaapäin: Juuri kun luulet löytäneesi ohituspaikan, peippaaja alkaa ristiaskeltaa eteesi.
2. Yllättäjät. Ne, jotka kävelevät pyörätien toista laitaa kanssasi samaan suuntaan niin, että ohittaminen näyttää yksinkertaiselta, mutta taakseen vilkaisematta nuo hurjapäät ottavat askeleen eteesi juuri, kun olet menossa ohi.
3. Kadunvaltaajat. Ne yksinäiset tai ryhmässä liikkuvat jalankulkijat tai pyöräilijät, joille ei tule mieleen, että pyörätiekin on väylä, jota edetään oikeassa laidassa niin, että takaa sekä vastaan tulevat pääsevät ohi. Näistä tulee viikonloppuöisin peippaajakadunvaltaajia, joiden liikkeitä on todella vaikea aavistaa. Mä ahon laitaa käyn ilman paitaa ja niin edelleen.
4. Maailmalle katkeroituneet. Nämä tulevat vastaan keskellä pyörätietä ja tuijottavat sinua silmiin, mutta eivät tee elettäkään väistääkseen. Melko harvinaisia, tavallisesti naisia. Kaikenikäisiä.
5. Pysäkkihyökkääjät. Bussipysäkit on suunniteltu Suomessa liian usein niin, että pyörätie kulkee pysäkin ja ajokaistan välistä (terveisiä vaan miljöötovereille, parannusta kaivataan). Kolaririskitilanne muodostuu seuraavasti: hyökkääjä vaanii bussia pysäkin suojissa niin, ettet näe häntä, ja bussin ilmestyessä näkökenttään hän sivuilleen vilkaisematta ja käsi ojossa hyökkää rotvallille huiskuttamaan. Jälleen vaaditaan tiukkoja reaktionopeuksia. Eilen kotiin tullessani eräs pysäkkihyökkääjän luonteen omaava, kyytiä odottava rouvashenkilö heittäytyi pyöräni eteen kyytinsä saapuessa. Tämä ei tapahtunut bussipysäkin kohdalla, mikä teki tilanteesta vielä vaikeammin arvattavan.
6. Pysäkkiteinit. Yhdistelmä edellisistä ja kadunvaltaajista. Parin tusinan teiniangstisen hengen joukko, joka ryhmittäytyy koko pyörätien leveydeltä odottamaan bussia, etkä pääse ohitse pudottautumatta autokaistalle.
Olen Jyväskylässä oppinut käyttämään polkupyörän soittokelloa, ja se onkin aivan ehdoton väline. Tavallisesti ihmiset kavahtavat sitä ja väistävät (lukuun ottamatta pysäkkiteinejä, ja ulkkareita, jotka ovat tottuneet kaikenlaiseen mekastukseen kotimaansa kaduilla, eivätkä lotkauta korvaansa rinkuttelulle). Rinkuttelu voi saada aikaan tuimia ja vihaisia katseita (no olisiko parempi jos olisin ajanut ylitsesi?) tai yllättävää peippausta, mutta yleensä väylä aukenee pyöräilijälle. Pirikello laulamaan vaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti