Kolmas kerta toden sanoi. Tällä kertaa poissaollessani parvekepuutarhaa ei uhannut kuivuminen, päinvastoin. Jyväskylän rankkasateet hukuttivat kukat laatikkoon. Olin vaihtanut noin viikkoa aiemmin roikot ja nuhjuiset orvokit samettikukkiin, lobeliat jätin koska ne olivat vielä melkein siedettävät. Samettikukat eivät oikein ehtineet edes asettua kun vedenpaisumus saapui ja habitaatti muuttui niin, että yksi kolmesta luovutti samoin tein ja muut kaksi muuttivat kukkansa rusinoiksi. Lobeliat kuivuivat pystyyn. Sattuneesta syystä en nyt laita tähän yhtään kuvaa.
En vielä heittänyt laatikkoa pois, en sisältöäkään. Hätäpäissäni ilmastin multaa kovasti lusikanvarrella ja toivon että se kuivuisi nopeasti. Onneksi pukkasi helteen vastapainoksi. Lobelia on sissi, nyt jo se nostaa yhdeltä laidalta vihreitä lehtiä. Kaunistahan siitä ei enää tule, mutta kiinnostaa kovasti nähdä, kuinka hyvin se toipuu. Kahden samettikukan luulen selvinneen myös pelkällä säikähdyksellä. Uskon uusien kukkien vielä ilmestyvän.
Mutta mitään syyskukkia en kyllä enää vaihda. Saa riittää tuhraaminen tällä puolihoidolla.
On niin lämmin, että tarkeni mennä uimaan äsken. Huomasin, että olin tarvinnut bikineitä viimeeksi ollessani konnevedellä raduhommissa ja unohtanut ne sinne. Että sellainen uimarantakesä. Eräät heittivät myös talviturkkinsa tänään... Poislähtiessä pyöräparkkipaikalla pikkutyttö kysyi äidiltään: "Mihin nuo kaikki sorsat menevät sen jälkeen kun ihmiset lähtevät rannalta pois?" Siellä ne laidunsivat auringossa kiiltelevän ihmislihan lomassa kaikessa rauhassa. Sorsat eivät tosiaan näytä suhtautuvan kovin vakavasti ihmisiin, jotka huutavat, läiskyttävät, kirmaavat ja muuten häiriköivät niiden kotimestoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti