keskiviikkona, elokuuta 22, 2007

Supersupliikki tärkeässä roolissa

Täytyy myöntää, että en ole mikään spontaanien tilanteiden supersupliikki. Hyviä esimerkkejä tästä ovat tilanteet kerrostaloyhteisössä, jossa naapuri saattaa yllättäen sanoa tervehdyksen lisäksi jotain muutakin. Rallien aikaan naapurin pärränainen päivitteli pihalla kohdatessamme tapahtuman (siis rallien) rasittavuutta, ja koska aina yritän jotain muuta kuin seisoa tuppisuuna hymyillen, sain sanottua, kirjaimellisesti: "Niin, parempi sisällä neljän seinän sisällä. Öh." Nainen katsoi hetken ja päristi tiehensä.
Tänään aamulla puolestaan pihalla oli mies ja koiranpentu elämänsä ensimmäistä kertaa ulkona (siis se koira, uskon miehen joskus ulkoilleen), siitä ilmeisesti kovin ilahtuneena mies jutteli ohimennen jotakin koirastaan ja siitä ulkoilemisesta, ja minä, yrittäessäni keksiä jotakin järkevää sanottavaa, häkeltyneenä, kompastuin pyörääni. Ajattelin etten yritäkään tähän enää sanoa mitään, vaan onnuin pois paikalta.

Joskus kuitenkin koen onnistumisen elämyksiä suullisen viestinnän kentällä. Olen hankkiutunut jäseneksi muutamiin määräajoin pöydän ääreen kokoontuviin elimiin, yhtenä niistä tiedekuntaneuvosto, jossa istutaan asiat halki noin kerran kuukaudessa. Esityslistat tulevat kotiin paria päivää aiemmin, ja niistä jonkin opiskelijoita koskevan epäkohdan edellisenä iltana löydettyäni pitelen vipajavin käsin listoja kokouksessa ja odotan oikeaa hetkeä pyytää puheenvuoroa. Yleensä tilanteen tekee hermostuttavaksi se, että vaikka lannistumatta käytän puheenvuoroja keskimäärin kerran kokouksessa, usein vaivan palkka on syvä hiljaisuus. Pari kertaa puheenvuoroista on kuitenkin ollut hyötyä. Viime keväänä sain aikaiseksi muutoksen, josta olin vääntänyt kättä aiemmin laitostasolla saamatta kuitenkaan näkökulmaani kunnolla ymmärretyksi. Tänään taas aloitin mielestäni oikein arvokkaan keskustelun liittyen tiedekunnan laatutyöhön.
Kuinka sitä tunteekaan itsensä hyödylliseksi, kun parinkymmenen sivun paperinivaskan sisältöön saa lisätyksi yhden sanamuodon tarkennuksen. Eihän tätä työtä turhaan tehdä.

Ei kommentteja: