Pyykkipojalla villi kesytetään

Eilen olin reipas. Ajoin polkupyörällä noin 40 kilometriä. Tai 39, koska pyöräni, uskollisesti palvellut Elina, hajosi kilometriä ennen kotiovea. Sen siitä saa, kun jättää pyörän huoltamisen jatkuvasti tuonnemmaksi. En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta ketjut eivät joka tapauksessa enää pysy paikoillaan. Koska kulta rakensi itselleen uuden hienon pyörän, olen saanut hurjastella eilisestä asti kullan edellisellä, Marinilla, joka onkin ihan mukava fillari lähemmän tutustumisen ja satulan laskemisen jälkeen. Tuo maastohirmu ei tosin ole vielä ihan kesy: se on hieman perso farkkujeni oikealle lahkeelle. Otin pyykkipojan avukseni, etten joutuisi villin hampaisiin. Ja tänään ajoin ensimmäistä kertaa noin kolmeen vuoteen Kramsunkadun pyörätien alhaalta ylös asti. (Olen siis ajanut sen kerran aiemmin enkä ole yrittänyt toiste. Elinasta ei oikein ole siihen.) Marin on hyvä peli. Välillä tosin painan väärästä vivusta ja jään pyörittämään paikalleni ketjujen pudotessa pienimmälle rattaalle. Elinan kanssa sellaista ei tapahdu, vahingossakaan.

Oma pyöräni sinnitteli mukanani kuitenkin koko matkan Säynätsaloon ja takaisin. Itse ei tarvinnut vauhtiin pääsemisen ja ensimmäisten ylämäkien jälkeen sinnitellä, matkanteko sujui mukavasti. Matkalla oli maisemia ja jonkin verran vastatuulta. Perillä oltiin turisteja ja näin viimein Aallon suunnitteleman kunnantalon, joka oli suurin osasyy sunnuntairetken kohdevalinnalle, ainakin omasta puolestani. (Jyväskylässä asuessani olen alkanut fanittaa Alvar Aaltoa miltei pikkutytön lailla. Maestro.) Rakennus oli jopa vielä hienompi kuin mitä odotin. Paitsi pienempi. Mutta mihinpä pieni kunta isoa taloa olisi tarvinnutkaan. Seuraavalla kerralla tullaan arkipäivänä ja käydään sisälläkin.

Lehtisaaresta löytyi vahingossa erikoinen museokauppa, joka tosin oli auki vain tilauksesta, ja päädyttiin tähyilemään muinaista valikoimaa ainoastaan näyteikkunan läpi. Nähtiin myös Lindgrenin ja Liljequistin suunnittelema, suloisen porsaanpunainen Säynätsalon kirkko. Sisään sinnekään ei päästy. Arkkitehtuurikierroksella oli samaan aikaan pari ulkomaalaistakin, Säynätsalo ei siis liene mikään vaatimaton vaelluskohde arkkitehtuurin ystäville. Säynätsalossa oli kaiken kaikkiaan kovin rauhallista. Siellä voisi vaikka ihminen asua.

Olen jälleen ottanut seuraavan askeleen opiskelujen päättämiseksi: kävin kirjoittamassa kypsyysnäytteeni aamulla. Aiheet tuntuivat hieman vaikeilta (en meinannut muistaa omia tutkimustuloksiani niin tarkasti), mutta kirjoitin silti sujuvasti kolme sivua. En kuitenkaan muistanut laittaa vastauskonseptiin aihevaihtoehtoa, josta kirjoitin, ja päädyin kertomaan sen sähköpostitse professorille jälkikäteen asian juolahtaessa mieleeni. Melko kypsää minulta, sanoisin.

Ohjelma oikuttelee, joten kuvat tulee perässä:

Säynätsalon kunnantalon eri hieno sisäpiha.
Suihkulähteen laidalla seisoskelee Väinö Aaltosen patsas
(olen ottanut faktoista selvää).

Kullan uusi pyörä poseeraa museokaupan seinustalla.

Minä poseeraan museokaupan edustalla.

Elina on vielä voimissaan. Hieno kypärä, eikö?