Olen osin päässyt siitä saamattomuudestani, koska pääsin tänään MeVin vajalle ja sieltä keltaisen kanootin matkassa Tuomiojärvelle, Palokkajärvelle ja Vielä Alvajärvellekin. Ja oli taas niin siistii! Vaikka takaisintullessa satoi vettäkin!
Mitenkään erityisen aktiivisia ei tässä melomishommassa olla oltu. Edellinen reissu Päijänteelle aiheutti lähinnä hammastenkiristystä, kun viimein, kannettuamme ensin ensimmäisen ja toisen kanootin takaisin sisään vajaan ja kolmannen ulos, pääsimme vesille. Pienet ohjausongelmat kasvoivat reissun edetessä hermojaraastaviksi, ja reissun kruunasi hillitön ruuhka Äijälänjoessa: satuttiin menemään Jyväsjärvelle ralliviikonlopun lauantaina, iltapäivällä. Sää oli mieletön ja hikinen, mutta sekään ei parantanut sitä tappiomielialaa, joka vallitsi palatessamme vajalle nälkäisenä ja vielä oli kahdeksan kilometrin kotimatka poljettavana kotiin. Että ei sitten tullut lähdettyä uudestaan ennen tätä sunnuntaita.
Tänään (koska ei eilen saatu aikaiseksi) mentiin siis Tuomiojärvelle, sää oli mukava, pilvinen ja tyyni. Tuli todettua, että suurten vesistöjen ylittäminen on lähinnä välttämätön paha, että pääsisi johonkin, mitä varten on melomaan lähtenytkin, kuten nyt vaikka Tourujoelle tai sille Palokkajärven ja Alvajärven yhdistävälle joelle. Ja kikka on perspektiivi. Keskellä Palokkajärveä maisema ei juuri vaihdu, mutta sen sijaan vaikka Tourujoella melominen on erityishienoa.
Reissua tuli 10 kilometriä, siinä matkalla selkä jo notkistuu kummasti. Ja yllättävän vähän tosiaan haittasi se paluumatkan vesisade, sitä on kuitenkin puoliksi siellä muovipötkylässä ja loppua suojasi kuoritakki ja pelastusliivi. Isoin takaisku oli se, että ei ollut kuivaa paperia jolla kuivata silmälaseja, kun ei oikein enää nähnyt siellä tihkun seassa eteensä. Mutta mitäpä sitä isolla järvenselällä tarviaa nähäkkään. Varsin kun kaveri painelee ohjainpolkusimia takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti